Mitä te tekisitte, jos teini-ikäistä ei kiinnosta mikään muu kuin pelaaminen?
On pienestä pitäen tarvinnut peliajat, pelit vievät täysin mennessään.
On nyt 9. luokalla eli peruskoulu loppuu kohta.
Annoin joku aika sitten vapaat kädet tietokoneen ja pelaamisen kanssa, koska ajattelin hänen jo osaavan hallita käytöstään.
Hänen sisaruksillaan ei ole ollut nettiaikoja, koska he eivät ole niitä tarvinneet. Osaavat siis lopettaa ihan itsekin, pyynnöstä myös ja tekevät muutakin.
Nyt tilanne meni siihen, että meidän piti lähteä jonnekin ja hän lukittautui omaan huoneeseensa eikä suostunut kunnolla edes vastaamaan ettei tule. Ärjyi sieltä vain jotain.
Mä tiesin etten pääse sinne huoneeseen enkä kerinnyt alkaa tappelemaan, koska meidän piti silloin jo olla muualla. Jätin hänet siis lukkojen taakse, mutta kun tultiin kotiin, niin mies hajotti koko oven (varovasti ruuvimeisseliä käyttäen) palasiksi ja vasta sitten päästiin teinin huoneeseen.
Ovi on nyt pois ja tietokone ja pelit takavarikoitu.
Teini kokee tilanteen tietty täysin epäreiluksi eikä edes puhu mitään. Syömään kyllä tulee, kun on nälkä.
Ja mä korostan sitä, että kaikkia lapsiamme on kasvatettu, on ollut sääntöjä, todellista läsnäoloa, rakkautta jne.
Eikä tämäkään tilanne olisi mennyt pahaksi, jos teini olisi aukaissut oven tai aikaisemmin sanonut ettei halua tulla mukaan ja perustellut sen.
Jotain mä olen tehnyt väärin, koska teini käyttäytyy noin ja haluaisin neuvoja miten tästä eteenpäin.
Milloin kone takaisin? Miten etenen? Mitä mä oikein teen hänen kanssaan?
Koulu menee ihan hyvin eikä hän ole vanhin lapseni. Kaikki ovat teini-ikähaarukassa.
Olen jutellut hänen kanssaan monet kerrat asioista niin että myös hän keskustelee ja mulle tulee tunne, että ollaan samalla aaltopituudella, kunnes selviääkin ettei olla.
Kommentit (2)
Luojan kiitos ei pelaa nettikasinoissa!
Ap
Pelaako nettikasinoissa?