Lue keskustelun säännöt.
Sinä joka vanhanaikaisesti deittailet vain yhtä kerrallaan, kysymys!
23.04.2016 |
Jos joku juttu etenee hitaasti ja siinä pohdituttaa onko kyse ystävyydestä vai enemmästä, millä perusteilla teet päätöksen deittiareenalle palaamisesta tai olemassaolevan tapailun jatkamisesta?
Minulla deittailutekniikka varsin ruosteessa johtuen pitkästä suhteesta (päättyi n. vuosi sitten ja nyt olen aktivoitunut pitkästä aikaa). En halua keskittyä useampaan kuin yhteen kerrallaan. Nyt olen tosi ihastunut tapailukumppaniini, joka kuitenkin on jäänyt hieman arpomaan että ollako vai eikö olla. Kiva ja luotettava mies kaikin puolin, ja tapailu onnistuu harvakseltaan jo siksikin että asumme aika kaukana toisistamme ja hänellä lapsia.
Kuinkakohan kauan kannattaa kärvistellä tällaisen täyttymättömän ihastuksen kourissa ennen kuin totean, että ansaitsen miehen joka haluaa minut yhtä kovasti kuin minä hänet? Entä jos toinen on vain hitaampi kehittämään tunteita ja ajan antaminen kannattaa?
Miten itse toimisit?
Kommentit (32)
En tiedä kun en ala tapailla, ellei jo valmiiksi kiinnosta. Ja jos taas kiinnostus jatkuu niin arvaa miten valitsen? Jos taas oma kiinnostus lopahtaa (toki voi lopahtaa jos toinen ei vaikuta ihastuneelta myös) niin eipähän tartte silloinkaan arpoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen mennyt ihan fiiliksillä. Jos tuntuu, että tässä olisi jotain, niin sitten niin. Jos ei, niin jatkan eteenpäin.
Ihastun kyllä itse todella harvoin, mutta kun ihastun niin ihastun kunnolla.
Eipä ole ollut tuollaisia ongelmia. Hidas eteneminen kun ei minun kanssa tule kysymykseen, en halua semmoista odotella. Uskon että jos ei sellaista kemiaa ole, että tekee mieli edetä nopeasti edes petiin asti, niin ei kannata jatkaa. Toki sitten voi käydä niin, että sen petin jälkeen huomaa että ollankin muuten liian erilaisia ihmisiä, mutta sittenhän sitä on taas vapaa.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä kun en ala tapailla, ellei jo valmiiksi kiinnosta. Ja jos taas kiinnostus jatkuu niin arvaa miten valitsen? Jos taas oma kiinnostus lopahtaa (toki voi lopahtaa jos toinen ei vaikuta ihastuneelta myös) niin eipähän tartte silloinkaan arpoa.
Kyllä sitä kiinnostusta ilmiselvästi on, mutta silti tapailu hidasta ja jokin siinä takkuilee. Mies mm. kertoo itsestään minulle vähemmän kuin minä itsestäni hänelle ja välttelee joitakin tiettyjä puheenaiheita (eronnut on kuitenkin varmuudella ja vuosia sitten). On kyllä myös kertonut että hänelle avautuminen on vaikeaa menneisyyden kokemuksista johtuen. Minulla ei taas ole tällaisia vaikeuksia ollenkaan, eikä myöskään vaikeuksia tietää olenko kiinnostunut vai en. Ihastun harvoin, mutta sitten kun ihastun niin siitä tulee nopeasti vakavaa. Tai tulisi, jos tuo toinen osaisi päättää! :D
ap
Olen luopunut aika äkkiä,jos on epäilyttänyt.Jos muulla rintamalla hiljaista,voi aina tehdä come backin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen deittimielessä "yks kerrallaan" -mies mut mihinkään katsellaan-suhteeseen en alkais. Jos ei tapahdu heti alussa niin siirryn seuraavaan. Siis jos suhde ei etene vaan jää paikoilleen.
"ennen kuin totean, että ansaitsen miehen joka haluaa minut yhtä kovasti kuin minä hänet?"
Tuo oli itse asiassa hyvin sanottu, jos ihastun toiseen niin sen myös näytän ja sitä odotan myös toiselta. Ellen saa vastakaikua kiinnostukseni lopahtaa. Mut myös liian päällekäyvä ei saa olla enkä ole sitä itsekkään, eli ei mitään parin kuukauden pikakihlausta. Viimeksi meni 4 vuotta kihlaukseen ja 8 avioliittoon.
Vierailija kirjoitti:
Olen deittimielessä "yks kerrallaan" -mies mut mihinkään katsellaan-suhteeseen en alkais. Jos ei tapahdu heti alussa niin siirryn seuraavaan. Siis jos suhde ei etene vaan jää paikoilleen.
"ennen kuin totean, että ansaitsen miehen joka haluaa minut yhtä kovasti kuin minä hänet?"
Tuo oli itse asiassa hyvin sanottu, jos ihastun toiseen niin sen myös näytän ja sitä odotan myös toiselta. Ellen saa vastakaikua kiinnostukseni lopahtaa. Mut myös liian päällekäyvä ei saa olla enkä ole sitä itsekkään, eli ei mitään parin kuukauden pikakihlausta. Viimeksi meni 4 vuotta kihlaukseen ja 8 avioliittoon.
En minäkään mitään kihloja ole haluamassa, hieman selkeyttä vain.
Mutta minussa taitaa itsessänikin olla hieman syytä tähän takkuiluun; olen nimittäin jopa niin ihastunut tähän mieheen että ekaa kertaa elämässäni minua alkoi pelottaa liian nopea eteneminen ja peruin yhdet treffit sellaiselta päivältä jolloin miehelle olisi sopinut, koska olimme vasta 2 päivää sitten tavanneet (ja oli niin kivaa että seuraavalla tapaamisella olisi varmasti ollut seksiä). Tämän jälkeen miehelle ei olekaan sopinut taas pitkään aikaan tapaaminen. Ehkä siitä tuli kuva, että en ole kiinnostunut?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä kun en ala tapailla, ellei jo valmiiksi kiinnosta. Ja jos taas kiinnostus jatkuu niin arvaa miten valitsen? Jos taas oma kiinnostus lopahtaa (toki voi lopahtaa jos toinen ei vaikuta ihastuneelta myös) niin eipähän tartte silloinkaan arpoa.
Kyllä sitä kiinnostusta ilmiselvästi on, mutta silti tapailu hidasta ja jokin siinä takkuilee. Mies mm. kertoo itsestään minulle vähemmän kuin minä itsestäni hänelle ja välttelee joitakin tiettyjä puheenaiheita (eronnut on kuitenkin varmuudella ja vuosia sitten). On kyllä myös kertonut että hänelle avautuminen on vaikeaa menneisyyden kokemuksista johtuen. Minulla ei taas ole tällaisia vaikeuksia ollenkaan, eikä myöskään vaikeuksia tietää olenko kiinnostunut vai en. Ihastun harvoin, mutta sitten kun ihastun niin siitä tulee nopeasti vakavaa. Tai tulisi, jos tuo toinen osaisi päättää! :D
ap
No jos et ole vielä ihastunut, niin mikä tuossa sitten enää on vaikeaa päättää? Anna miehen olla, jos ehdit löytää uuden niin fine, jos et ehdi ja mies alkaakin puhua niin hyvä sekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen deittimielessä "yks kerrallaan" -mies mut mihinkään katsellaan-suhteeseen en alkais. Jos ei tapahdu heti alussa niin siirryn seuraavaan. Siis jos suhde ei etene vaan jää paikoilleen.
"ennen kuin totean, että ansaitsen miehen joka haluaa minut yhtä kovasti kuin minä hänet?"
Tuo oli itse asiassa hyvin sanottu, jos ihastun toiseen niin sen myös näytän ja sitä odotan myös toiselta. Ellen saa vastakaikua kiinnostukseni lopahtaa. Mut myös liian päällekäyvä ei saa olla enkä ole sitä itsekkään, eli ei mitään parin kuukauden pikakihlausta. Viimeksi meni 4 vuotta kihlaukseen ja 8 avioliittoon.
En minäkään mitään kihloja ole haluamassa, hieman selkeyttä vain.
Mutta minussa taitaa itsessänikin olla hieman syytä tähän takkuiluun; olen nimittäin jopa niin ihastunut tähän mieheen että ekaa kertaa elämässäni minua alkoi pelottaa liian nopea eteneminen ja peruin yhdet treffit sellaiselta päivältä jolloin miehelle olisi sopinut, koska olimme vasta 2 päivää sitten tavanneet (ja oli niin kivaa että seuraavalla tapaamisella olisi varmasti ollut seksiä). Tämän jälkeen miehelle ei olekaan sopinut taas pitkään aikaan tapaaminen. Ehkä siitä tuli kuva, että en ole kiinnostunut?
ap
Onko seksiä nyt jo ollut? Vai ei? Ärsyttävän hermoheikon kuuloinen mies. Siis ymmärrän kyllä, että on vereslihalla, mutta en itse kestäisi sitä, jos minä olen se, jota mies osoittaa haluavansa, mutta jolle ei sitten voi avautua luottaa. Haloo! Enhän mä ole enää kuka tahansa. Voisit luottaa tai se on moro, siinä ei todellakaan itsekään tunne itseään toiselle tärkeäksi, jos se on tuollaista että katellaan - meininkiä.
Haaste on tietty ehkä siinä, että miten kertoa miehelle, että peruin koska... Kun ainakin itselle on aika vaikea sanoa tuollaiselle jääkalikalle, että olet mulle niin hirveän tärkeä. Entäs jos mä en sille olekaan ollenkaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sano sille, että sua mietityttää onko teillä mitään vai eikö. Mun tapailukumppani kans arpoi ja mä lopulta sanoin sille, että mä en jaksa tämmöistä roikottamista, ollaanko me vai eikö olla. Otti ja suuteli.
No mä odottelin aika kauan. Tapailtiin ja seurusteltiin, mä olin tosi ihastunut ja rakastunut. Mies ei ollut varma. Ei edes 1,5 vuoden jälkeen. Ei avautunut mulle, piti etäällä. Mä tiesin, että me oltais hyvä pari. En painostanut, oltiin yhdessä, mutta en vaatinut mitään lupauksia. Kun kerroin rakastavani, mies silitti ja hymyili. Antoi pusun. Pari kertaa juteltiin vakavasti, kysyin, tuhlaanko aikaani. Mies sanoi, että en. Vaikka edelleen oli epävarma.
Sitten jossain vaiheessa huomasin, että mies antaa enemmän itsestään. Huomioi enemmän. Suorastaan vetää lähelleen, eikä päästä. Kerran sitten kun kerroin rakastavani, mies sanoi, että niin hänkin mua.
Mieheni on "hitaasti lämpenevä", tarkkailija, jolla kestää kauan luottaa. Mä olen ihan päinvastainen... Mä en jarrutellut ja olin avoin. Jos olisin peesnnut miestä, niin ei oltais yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Millaista suhdetta haluat? Selkeää ja ongelmatonta? Vai hurjaa tunnemyrskyä ylös-alas? Varmaan tuokin kannattaa miettiä. Selkeän ja ongelmattoman saa kun on järki-ihminen ja menee yksiin toisen vastaavan kanssa. Meillä oli juuri noin, oltiin hyvin avoimia alusta asti, kumpikin tiesi mitä toinen oli etsimässä, piti vaan katsoa ollaanko me se pari. Meilläkin silti alussa toinen jarrutti, se olin minä. Ihastuttiin tosissaan heti alussa, mutta minä halusin pari vuotta sitten tapahtuneen eroni vuoksi edetä hitaasti, olin tavoittanut mielentasapainon enkä halunnut sitä heti kadottaa hyökkäämällä liian nopeasti uuteen. Olen myös arempi luonteeltani, halusin suojella itseäni, tutustua ennen täysrakastumista. MIehellä kävi paljon nopeammin, on työnsä puolestakin harjaantunut ihmistuntija ja tajusi meidän yhteensopivuuden nopeasti. Mutta ymmärsi myös olla painostamatta, edetään hitaasti sopi hänelle. Mutta tuollainen epätietoisuus ja alkuongelmat voi varmaan johtua monesta muustakin, ihmiset eivät oikein tiedä mitä etsivät, ovat hukassa itsensä kanssakin erojen yms. takia. Tai on vaan noita voimallisia tunneihmisiä jotka seilaavat hetkestä toiseen vuoristorataa tunteidensa kanssa. Mitei itse tarkasti miksi ihastuit mieheen, mitkä hänen luonteenpiirteistään tai ulkonäöstään sen aiheutti. Onko nuo jutut oikeasti sinulle hyviä vai ihastuitko siksi, että niissä jotain tuttua historiastasi? Tuommoisia itse mietin kun aloin ihastua ja emmin. Ja kun huomasin, että olin ihastumassa oikeasti minulle sopivaan, hyvään mieheen annoin mennä. Nyt ollaan jo useampi vuosi yhdessä, vieläkin onnellisina.
Tuo on kyllä hankala ja raastavakin tilanne, jos itsellä alkaa olla tunteita, mutta toisaalta ei ihmistä joka tarvitsee aikaa voi hoputtaakaan etenemiseen. Kehottaisin kärsivällisyyteen ja hieman hillitsemään omia tunteita.
Itse myös ihastuin palavasti mieheen, joka oli hitaasti etenevää sorttia. Olen kuitenkin ollut hänen kanssaan nyt suhteessa kohta viisi vuotta onnellisesti.
Alkuvaiheessa tosiaan avainsana oli hi-taas-ti. :D Ei pelkästään niin, että on kärsivällinen miehen hitaiden tunteiden kehittymisen suhteen, mutta silti itse antaa ja kertoo itsestään kaiken ja on koko ajan saatavilla ja ihan takki auki - vaan niin, että itsekin avaa itseään suunnilleen samaa tahtia kuin mieskin, ja antaa miehen viedä tunne- ja sitoutumistasolla suhdetta eteenpäin omaan tahtiinsa.
Tässä ei nyt ole niinkään kyse pelaamisesta, vaan siitä, että ihminen, jolla on vähän varauksia sitoutumisen ja läheisyyden suhteen, kokee olonsa turvallisemmaksi kun suhde etenee hänen ehdoillaan ja hänen aloitteistaan, eikä hän koe että häneltä vaaditaan jotain tai häntä painostetaan. Paljon innokkaampi vastapuoli jo sinällään on painostavaa, kuten varmaan moni on itsekin joskus kokenut. Tämän lisäksi itseni ei tarvinnut kärvistellä epäilysten kanssa, kun antaessani miehen edistää suhdetta minun ei ainakaan tarvinnut miettiä, haluaako tuo mies oikeasti vai ei.
Tämä tarkoitti siis hidasta etenemistä joka tasolla - seksi tuli kuvioihin vasta muutaman kuukauden kohdalla (siten fyysinen läheisyys eteni samaa tahtia emotionaalisen läheisyyden kanssa, eikä pari harppausta sen edellä), pari ensimmäistä kuukautta nähtiin vain kerta viikkoon ja sen jälkeen vähän useammin (tämäkin mies oli melko kiireinen, mutta annoin hänen silti ehdottaa tapaamista useammin kuin minä hänelle, jolloin tahti muodostui luontevasti tuollaiseksi) ja rakastumista tunnustettiin ääneen siinä puolen vuoden kohdalla, tekojen puolesta se oli kyllä jo selvillä aiemmin.
Niin siitä vain muuten vähän hankalasti pariutuvasta miehestä tuli ehdottoman sitoutunut puoliso, joka ei missään vaiheessa ole ilmaissut mitään epäilyksiä halustaan olla yhdessä, päin vastoin. Kaikki eivät pysty siirtymään päässään nopeasti parisuhdemoodiin, vaikka suhdetta haluaisivatkin. Mutta huh, kyllä se vaatikin jäitä hattuun alkuvaiheessa, jotta pystyin pitämään tapailun keveänä ja antamaan suhteen kehittymiselle "käymisaikaa". Näin unta naimisiinmenosta ja kolmen kuukauden kohdalla. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuli mieleen oma kokemukseni hitaasti lämpiävästä miehestä. Tapasin miehen ja tunsin häntä kohtaan vetovoimaa. Olisin heti halunnut selvittää yhteensopimisen ja edetä ihan sänkyhommiin saakka. Mies oli kiinnostunut minusta mutta jotenkin varovainen. Suudelmat eivät koskaan johtaneet pidemmälle. Lopulta hän puhui jotain siitä ettei ole valmis. Sovittiin että ollaan ihan kavereita. Olemme tapailleet ystävinä, käyneet nuotiomakkaralla, kävelylenkeillä, kahvitelleet ja illastaneet yhdessä. Nyt melkein puolen vuoden jälkeen huomaan hänen lämmenneen minulle. On vihjaillut seurustelun aloittamisesta. Tämä on hämmentävää. Minä en enää ole valmis...
jos joku tulis mulle sanomaan ekojen treffien jälkeen että oon tärkee, niin tuskin ottasin sitä kovin vakavasti
Ap, ikävä sanoa, mutta oman elämänkokemukseni perusteella tuo ei ole hirveän hyvä merkki. Voi olla, että mies on jahkailija aina ja kaikkien suhteen. Oma exäni parin vuosikymmenen takaa oli just tuollainen, että mietti ja pohti, olenko se oikea. Oltiin kuitenkin yhdessä muutama vuosi jopa ja sinä aikana se epäröinti oli koko ajan ilmassa. Lopulta kyllästyin, erottiin ja hänellä on ollut monia naisystäviä sen jälkeen ja samaa jahkailu vaan jatkuu (satun tietämään, miksi, se ei nyt kuulu tähän). En tiedä mitä hän odottaa, mutta toiset ovat sellaisia tyhjiä astioita, jotka tulee täyttää ja he tarkkailevat sen toisen 'sopivuutta' enemmän kuin heittäytyvät itse myös antamaan jotain. Vaikeita miehiä minusta tuollaiset tarkkailijat.
Minä panen kyllä kaikkia, mutta omaisuuttani en ala sitoutumisbimbojen vuoksi jakamaan.
Tilanteessasi odottaisin ehkä jokusen kuukauden. Puhuisin miehen kanssa asiasta lisää ja koittaisin saada tätä hieman enemmän avautumaan ajatuksistaan. Voi olla, että mies tosiaan ei yhden epäonnistuneen suhteen jälkeen halua enää toista epäonnistumista ja siksi haluaa olla varma. Hitaasti eteneminen on ihan fiksua varsinkin kun miehellä on jo lapsia.
Suutele.