Lestadiolaisuus ja isovanhemmuus?

Vierailija kirjoitti:

  

Itse suurperheen lapsena tiedän, ettei suhtautuminen lapsiin ole "normaalia". Kukaan ei jaksa hoitaa, eikä huolehtia. Itse saat kantaa vastuun itsestäsi jo pienenä ja vielä hyvässä lykyssä vastuun myös pienemmistäsi, vaikka et siihen olisi kykenevä, niin kuin kukaan lapsi ei ole. Ei ole lapsen asia kantaa vastuuta vanhemmille kuuluvista tehtävistä/kasvatusvastuusta. Lestanaiset jää miehiä useammin sinkuiksi, koska eivät halua äitiensä kohtaloa. Ei kukaan oikeasti jaksa huolehtia tusinasta lapsia, vaikka kuinka haluaisi. Meilläkin todella kunnolliset ja hyvät vanhemmat oli, mutta ei ihminen vaan yksinkertaisesti pysty repeämään  jokapaikkaan  vaikka kuinka haluaisi. 

Kirjoitit viisaasti ja oiken!

Olen itse 11-lapsisesta vanhoillislestadiolaisesta perheestä. Miten muka lapset olisivat saaneet rakkautta ja huomiota, kun ei saatu edes peruskasvatusta. 

Kyllä kai vanhemmat meitä rakastivat mutta arki oli mitä oli. Ruoka pöytään ja vaipat vaihdetiin nuorimmille ja senkin tekivät isommat sisarukset. Lapset hoiti toisiaan. Miten äiti olisi siihen kaikkeen kyennyt, kun isä oli viikot töissä toisella paikkakunnalla, läheltä ei töitä saanut.

Äiti hoiti meitä, joutui keskittymään usein siihen vastasyntyneeseen, imetykset ja muut, ja yksinään viikot. Vanhimmat sisarukset jäivät luultavasti vähimmälle huomiolle kaiken kaikkiaan.

Rakkadennälkä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

  

Itse suurperheen lapsena tiedän, ettei suhtautuminen lapsiin ole "normaalia". Kukaan ei jaksa hoitaa, eikä huolehtia. Itse saat kantaa vastuun itsestäsi jo pienenä ja vielä hyvässä lykyssä vastuun myös pienemmistäsi, vaikka et siihen olisi kykenevä, niin kuin kukaan lapsi ei ole. Ei ole lapsen asia kantaa vastuuta vanhemmille kuuluvista tehtävistä/kasvatusvastuusta. Lestanaiset jää miehiä useammin sinkuiksi, koska eivät halua äitiensä kohtaloa. Ei kukaan oikeasti jaksa huolehtia tusinasta lapsia, vaikka kuinka haluaisi. Meilläkin todella kunnolliset ja hyvät vanhemmat oli, mutta ei ihminen vaan yksinkertaisesti pysty repeämään  jokapaikkaan  vaikka kuinka haluaisi. 

Kirjoitit viisaasti ja oiken!

Olen itse 11-lapsisesta vanhoillislestadiolaisesta perheestä. Miten muka lapset olisivat saaneet rakkautta ja huomiota, kun ei saatu edes peruskasvatusta. 

Kyllä kai vanhemmat meitä rakastivat mutta arki oli mitä oli. Ruoka pöytään ja vaipat vaihdetiin nuorimmille ja senkin tekivät isommat sisarukset. Lapset hoiti toisiaan. Miten äiti olisi siihen kaikkeen kyennyt, kun isä oli viikot töissä toisella paikkakunnalla, läheltä ei töitä saanut.

Äiti hoiti meitä, joutui keskittymään usein siihen vastasyntyneeseen, imetykset ja muut, ja yksinään viikot. Vanhimmat sisarukset jäivät luultavasti vähimmälle huomiolle kaiken kaikkiaan.

Harmi, että teillä on tuollaiset kokemukset. Mielestäni on väärin, jos vastuu arjen pyörittämisestä jää lapsille. Vastuu lapsista ja kotitöistä on vanhemmilla, ja lapset osallistuvat kohtuullisesti ikätasonsa mukaan. Jos arjen pyöritys ja lastenhoito ei onnistu, vanhempien tehtävä on hankkia apua!

Vanhoillislestadiolaisilla on todennäköisesti maailman ankarin ehkäisykielto. Kuten tunnettua, katolisessa kirkossa ehkäisykielto on jäänyt kuolleeksi kirjaimeksi. Heidän piirissään ehkäisy on hyvin yleistä, eikä siitä seuraa sanktioita, eli ei ketään eroteta katolisesta seurkaunnastaan vaikka ilmoittaa avoimesti että ehkäisee. Katolisen kirkon ydinmaassa Italiassa keskimääräinen lapsiluku on Euroopan alhaisimpia!

Vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä (rauhanyhdistyksessä) ei suvaita ehkäisevää pariskuntaa jos he kertovat avoimesti tai muuten saadaan tietoon että harjoitetaan syntyvyyden säännöstelyä.

http://www.etlehti.fi/artikkeli/terveys/ihmissuhteet/irja_hyvari_74_mui…

Vierailija kirjoitti:

Rakkadennälkä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

  

Itse suurperheen lapsena tiedän, ettei suhtautuminen lapsiin ole "normaalia". Kukaan ei jaksa hoitaa, eikä huolehtia. Itse saat kantaa vastuun itsestäsi jo pienenä ja vielä hyvässä lykyssä vastuun myös pienemmistäsi, vaikka et siihen olisi kykenevä, niin kuin kukaan lapsi ei ole. Ei ole lapsen asia kantaa vastuuta vanhemmille kuuluvista tehtävistä/kasvatusvastuusta. Lestanaiset jää miehiä useammin sinkuiksi, koska eivät halua äitiensä kohtaloa. Ei kukaan oikeasti jaksa huolehtia tusinasta lapsia, vaikka kuinka haluaisi. Meilläkin todella kunnolliset ja hyvät vanhemmat oli, mutta ei ihminen vaan yksinkertaisesti pysty repeämään  jokapaikkaan  vaikka kuinka haluaisi. 

Kirjoitit viisaasti ja oiken!

Olen itse 11-lapsisesta vanhoillislestadiolaisesta perheestä. Miten muka lapset olisivat saaneet rakkautta ja huomiota, kun ei saatu edes peruskasvatusta. 

Kyllä kai vanhemmat meitä rakastivat mutta arki oli mitä oli. Ruoka pöytään ja vaipat vaihdetiin nuorimmille ja senkin tekivät isommat sisarukset. Lapset hoiti toisiaan. Miten äiti olisi siihen kaikkeen kyennyt, kun isä oli viikot töissä toisella paikkakunnalla, läheltä ei töitä saanut.

Äiti hoiti meitä, joutui keskittymään usein siihen vastasyntyneeseen, imetykset ja muut, ja yksinään viikot. Vanhimmat sisarukset jäivät luultavasti vähimmälle huomiolle kaiken kaikkiaan.

Harmi, että teillä on tuollaiset kokemukset. Mielestäni on väärin, jos vastuu arjen pyörittämisestä jää lapsille. Vastuu lapsista ja kotitöistä on vanhemmilla, ja lapset osallistuvat kohtuullisesti ikätasonsa mukaan. Jos arjen pyöritys ja lastenhoito ei onnistu, vanhempien tehtävä on hankkia apua!

Olen tuo numero 16. Ymmärsit väärin, kun luulit, että joudun liikaa tekemään töitä lapsena. Ei se sitä ollut. Kukaan ei vaan jaksanut /ehtinyt  huolehtia, kaikesta piti yrittää selviytyä jo pienenä itse.  Olin sieltä nuorimmasta päästä ja äidillä kädet täynnä töitä+ karja huolehdittavana. Siinä on kenelle tahansa liikaa tekemistä. Isä teki pitkää päivää vieraalla ja illat omia töitä, ei juuri ehtinyt äidin avuksi.  Ja nyt kun asun lesta seudulla(oma perheeni ei ollut uskovainen) huomaan, että lapsilta vaaditaan ihan kauheasti. He vahtivat jo yksin 7-8 vuotiaana pienempiä sisaruksiaan ja siivoavat, kokkaavat . Tuntuu, että velvollisuuksia on liikaa.  Itse en siis kärsinyt liiasta työstä, vanhemmat tekivät kyllä omat hommansa siinä suhteessa, mutta se huolenpito. Siihen ei vanhempien aika yksinkertaisesti riittänyt. Toiset sisarukset/lapset eivät ikinä voi korvata aikuisen huolenpitoa, vaikka lapset kuinka ikätasoisesti tekisi töitä, ei ne pysty olemaan ÄITI toiselle lapselle. Peräänkuulutan nimenomaan aikuisen vastuuta, lapsen elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakkadennälkä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

  

Itse suurperheen lapsena tiedän, ettei suhtautuminen lapsiin ole "normaalia". Kukaan ei jaksa hoitaa, eikä huolehtia. Itse saat kantaa vastuun itsestäsi jo pienenä ja vielä hyvässä lykyssä vastuun myös pienemmistäsi, vaikka et siihen olisi kykenevä, niin kuin kukaan lapsi ei ole. Ei ole lapsen asia kantaa vastuuta vanhemmille kuuluvista tehtävistä/kasvatusvastuusta. Lestanaiset jää miehiä useammin sinkuiksi, koska eivät halua äitiensä kohtaloa. Ei kukaan oikeasti jaksa huolehtia tusinasta lapsia, vaikka kuinka haluaisi. Meilläkin todella kunnolliset ja hyvät vanhemmat oli, mutta ei ihminen vaan yksinkertaisesti pysty repeämään  jokapaikkaan  vaikka kuinka haluaisi. 

Kirjoitit viisaasti ja oiken!

Olen itse 11-lapsisesta vanhoillislestadiolaisesta perheestä. Miten muka lapset olisivat saaneet rakkautta ja huomiota, kun ei saatu edes peruskasvatusta. 

Kyllä kai vanhemmat meitä rakastivat mutta arki oli mitä oli. Ruoka pöytään ja vaipat vaihdetiin nuorimmille ja senkin tekivät isommat sisarukset. Lapset hoiti toisiaan. Miten äiti olisi siihen kaikkeen kyennyt, kun isä oli viikot töissä toisella paikkakunnalla, läheltä ei töitä saanut.

Äiti hoiti meitä, joutui keskittymään usein siihen vastasyntyneeseen, imetykset ja muut, ja yksinään viikot. Vanhimmat sisarukset jäivät luultavasti vähimmälle huomiolle kaiken kaikkiaan.

Harmi, että teillä on tuollaiset kokemukset. Mielestäni on väärin, jos vastuu arjen pyörittämisestä jää lapsille. Vastuu lapsista ja kotitöistä on vanhemmilla, ja lapset osallistuvat kohtuullisesti ikätasonsa mukaan. Jos arjen pyöritys ja lastenhoito ei onnistu, vanhempien tehtävä on hankkia apua!

Olen tuo numero 16. Ymmärsit väärin, kun luulit, että joudun liikaa tekemään töitä lapsena. Ei se sitä ollut. Kukaan ei vaan jaksanut /ehtinyt  huolehtia, kaikesta piti yrittää selviytyä jo pienenä itse.  Olin sieltä nuorimmasta päästä ja äidillä kädet täynnä töitä+ karja huolehdittavana. Siinä on kenelle tahansa liikaa tekemistä. Isä teki pitkää päivää vieraalla ja illat omia töitä, ei juuri ehtinyt äidin avuksi.  Ja nyt kun asun lesta seudulla(oma perheeni ei ollut uskovainen) huomaan, että lapsilta vaaditaan ihan kauheasti. He vahtivat jo yksin 7-8 vuotiaana pienempiä sisaruksiaan ja siivoavat, kokkaavat . Tuntuu, että velvollisuuksia on liikaa.  Itse en siis kärsinyt liiasta työstä, vanhemmat tekivät kyllä omat hommansa siinä suhteessa, mutta se huolenpito. Siihen ei vanhempien aika yksinkertaisesti riittänyt. Toiset sisarukset/lapset eivät ikinä voi korvata aikuisen huolenpitoa, vaikka lapset kuinka ikätasoisesti tekisi töitä, ei ne pysty olemaan ÄITI toiselle lapselle. Peräänkuulutan nimenomaan aikuisen vastuuta, lapsen elämässä.

Joka tapauksessa on väärin, jos lapsista ei huolehdita. Jos ei onnistu, vanhempien täytyy hankkia apua. Monelle on kyllä varmasti vaikea myöntää, ettei selviä.

Olemme puolisoni kanssa isoista vl-perheistä. Meillä on lapsia, mutta emme ajatelleet täyttää maata kuitenkaan :) Isovanhemmuus on ainakin meidän vanhempien kohdalla olematonta. Silloin, kun kasvattaa ja elättää yli kymmenen lasta ja saa heidät täysi-ikäisiksi, niin ei siinä jaksa enää kiinnostua! Varsinkaan toisen vanhemmat eivät edes tiedä, minkä ikäisiä lapsemme ovat, eivätkä ole koskaan tarjonneet apuaan. Ovat kuitenkin hyväkuntoisia eläkeläisiä. Jokaisella lapsella olisi mielestäni oikeus isovanhempiin, jos sellaiset löytyy. Kadehdin tavallisia perheitä, joissa välitetään!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten lestadiolaiset vanhemmat hoitavat roolinsa isovanhempina?

Jos ovat itse hankkineet 10 lasta, ja jokainen lapsi 10 lasta... Lastenlapsia on 100!! Miten sataa lasta pystyy mitenkään huomioimaan? Jos isovanhempi on joka päivä jonkun lapsenlapsensa kanssa, saa jokainen lapsi 3-4 pv vuodessa. Aika Jee, siinähän syntyykin jo läheinen suhde!

Meillä on toisilla isovanhemmilla 5 ja toisilla 6 lastenlasta, ja silti tapaamme isovanhempia perheenä, eivätkä lapset yksin. Ja jos apua hoitoon tarvitsemme, tulee silloinkin lauma kerralla, eikä yksittäinen lapsenlapsi. Eli siinä mielessä ei ehkä kannata laskea aikaa noin, vaan perhettä kohden.

Et siis katso, että kullakin lapsella olisi yksilönä tarvetta tulla kohdatuksi? Että jokainen lapsi saisi yksilönä aikaa ja huomiota isovanhemmiltaan?

Niinpä niin, tusinoittain vain ajatellaan niitä lapsia, "laumana". On lapsen tarpeiden aliarvioimista ja mitätöintiä puhua lapsista vain laumana.

Kun  on tarve lisääntyä maksimaalisesti, voi yrittää peitellä lapsen tarpeiden ohittamisen.

Viisi tai kuusikaan lasta nyt ei vielä ole mitään maksimaalista lisääntymistä. En ole lainattu kirjoittaja, mutta itse tulen neljän lapsen perheestä ja isovanhempien luona todellakin käytiin aina yhdessä "laumana". Osittain toki sen takia, että välimatkan takia muu olisi ollut mahdotontakin. Mutta en oikein osaa kuvitella itseäni (lapsena) yksin mummolaan, kyllä se oli aina perhetapahtuma ja olisin tylsistynyt maalla alta aikayksikön ilman sisaruksia. Mummo oli rakas, mutta olisi varmaan ollut vähän outoa olla viikonloppu kolmestaan isovanhempien kanssa. Ja vaikka käytiin mummolassa laumana, niin sitä aikaa kahdestaan mummon kanssa tuli kyllä ihan luontevasti leipoessa, kukkia istuttaessa yms. Kaikkein parhaita muistoja ovat silti juuri ne, kun tehtiin yhdessä sisarusten ja mummon kanssa jotain!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten lestadiolaiset vanhemmat hoitavat roolinsa isovanhempina?

Jos ovat itse hankkineet 10 lasta, ja jokainen lapsi 10 lasta... Lastenlapsia on 100!! Miten sataa lasta pystyy mitenkään huomioimaan? Jos isovanhempi on joka päivä jonkun lapsenlapsensa kanssa, saa jokainen lapsi 3-4 pv vuodessa. Aika Jee, siinähän syntyykin jo läheinen suhde!

Meillä on toisilla isovanhemmilla 5 ja toisilla 6 lastenlasta, ja silti tapaamme isovanhempia perheenä, eivätkä lapset yksin. Ja jos apua hoitoon tarvitsemme, tulee silloinkin lauma kerralla, eikä yksittäinen lapsenlapsi. Eli siinä mielessä ei ehkä kannata laskea aikaa noin, vaan perhettä kohden.

Et siis katso, että kullakin lapsella olisi yksilönä tarvetta tulla kohdatuksi? Että jokainen lapsi saisi yksilönä aikaa ja huomiota isovanhemmiltaan?

Niinpä niin, tusinoittain vain ajatellaan niitä lapsia, "laumana". On lapsen tarpeiden aliarvioimista ja mitätöintiä puhua lapsista vain laumana.

Kun  on tarve lisääntyä maksimaalisesti, voi yrittää peitellä lapsen tarpeiden ohittamisen.

Viisi tai kuusikaan lasta nyt ei vielä ole mitään maksimaalista lisääntymistä. En ole lainattu kirjoittaja, mutta itse tulen neljän lapsen perheestä ja isovanhempien luona todellakin käytiin aina yhdessä "laumana". Osittain toki sen takia, että välimatkan takia muu olisi ollut mahdotontakin. Mutta en oikein osaa kuvitella itseäni (lapsena) yksin mummolaan, kyllä se oli aina perhetapahtuma ja olisin tylsistynyt maalla alta aikayksikön ilman sisaruksia. Mummo oli rakas, mutta olisi varmaan ollut vähän outoa olla viikonloppu kolmestaan isovanhempien kanssa. Ja vaikka käytiin mummolassa laumana, niin sitä aikaa kahdestaan mummon kanssa tuli kyllä ihan luontevasti leipoessa, kukkia istuttaessa yms. Kaikkein parhaita muistoja ovat silti juuri ne, kun tehtiin yhdessä sisarusten ja mummon kanssa jotain!

Minulla on neljä lasta. Äitini ottaa lapsia mummolaan mieluiten yksi kerrallaan. Näin jokainen lapsi saa mummolassa hetken jakamatonta huomiota. Mummo laittaa juuri sen lapsen lempiruokaa ja tekee mitä lapsi on toivonut. Välillä hoidossa voi olla koko porukka mutta useinmiten on vain yksi lapsi kerrallaan. Samaa teemme kotona. Kun jollekin lapselle pitää ostaa vaatetta, lähtee vain se lapsi mukaan. Käymme samalla ulkona syömässä, kahvilassa jälkiruualla jne. Näin saa vanhemman jakamattoman huomion. Tai isä lähtee kolmen lapsen kanssa uimahalliin ja yksi jää minun kanssa kotiin ja vaikka pelaamme korttia kahdestaan.

Toki teemme asioita myös perheenä, käymme mummolassa ja reissuilla. Pelaamme koko perhe afrikan tähteä jne. Yksilöllinen aika ei sulje perheaikaa pois eikä toisinpäin.

Minulla on kymmenen sisarusta. Isovanhemmat eivät olleet elämässäni mukana lapsena lainkaan. Toiset olivat jo kuolleet, toisilla käytiin noin kerran vuodessa. Vanhempani olivat tosi aikaansaavia ja ahkeria, mutta jäi sitä hommaa meille lapsillekin. Itse koen olleeni hyvin huomioitu lapsi, mutta ehkä olin niin vaativa.

Itselläni on muutama lapsi. Hoitoapua emme ole saaneet koskaan. Kyläilemme kyllä isovanhemmilla, mutta hoidamme itse tenavamme ihan kokonaan sielläkin. Lapset kuitenkin kokevat isovanhemmat rakkaiksi ja läheisiksi. Apua olisimme tarvinneet, kun oli useampi pieni, mutta siihenhän heillä ei ole velvollisuutta. Ja koska jaksamisen rajat ovat tulleet vastaan, emme aio enää lisääntyä. Nykyisten lasten oikeus riittävään hoivaan on tärkeämpää.

Minulla on lestadiolaiset isovanhemmat ja vanhemmat, itse en ole lestadiolainen.

Lapsuudessa vietin kesiä toisessa mummolassa joka oli kauempana, lähellä asuvien isovanhempien kanssa käytiin metsäretkillä, mökillä ja ulkomaanlomilla.

Nyt, kun itselläni on lapsia, on lestadiolaiset vanhempani hyvin tärkeitä lapsilleni.

Hakevat säännöllisesti lapset yökylään ja ottavat heitä lomilla myös, niin saadaan miehen kanssa olla välillä kahdestaankin.

Kahdenkeskisten ulkomaanmatkojen aikana lapset olleet myös isovanhemmilla hoidossa viikon-kaksi.

Isovanhempani elävät edelleen ja muistavat lapsenlapsenlapsiaan syntymäpäivinä ja jouluna, välillä kyläillään.

Tällainen kokemus itselläni, lestadiolaisia perheitä ja sukuja on hyvin moneen junaan.

Meillä on aina ollut yhteisöllinen ja huolehtiva perhe/suku.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Herrajestas mikä keksimällä keksitty aloitus! Ei kaikki lestat saa 10 lasta. Ei kaikki isot perheet liiku laumana mummolaan. Isovanhemmat tulevat usein perheeseen kyläilemään ja avuksi. Elämä on sosiaalisesti rikasta. Harva lestamummu istuu yksinään laitoksessa.

 

Ei niin, jotkut saa 15-16 lasta. Kyllä lestatytön/naisen  kohtalo on karu. Pienestä hoidat pienenpiä sisaruksiasi. Mainisiin päädyt ekan seurustelukumppanin kanssa lyhyen seurustelun jälkeen(ei esiaviollista seksiä) ja siitä alkaa lapsitehtailu. Kun viimeisen oman lapsesi saat pitkästi yli nelikymppisenä, on jo vanhimmat lapsesi naimisissa ja pukkaavat lapsia maailmaan. Siinä sitä sitten hoidat omiasi joita on kotona vielä jähes kymmenen kappaletta ja olet mummo niille lastesi lapsille, joita alkaa tulla kuin liukuhihnalta. Ei koskaan lepoa ja rauhaa, ei ennenkuin hauta kutsuu.

Joo muuten ihan jees, mutta paskat tuosta ei esiaviollista seksiä -kohdasta. :D Miksi tällä palstalla kaikki aina vetoaa siihen, kun pohditaan tätä nopeaa naimisiinmenoa? Kyllä kuule sitä seksiä harrastetaan ennen avioliittoa ja paljon.

Ex vl

Kyllä se vaan on naisen kontrollissa oleva ehkäisy yksi eniten ihmiskunnan ja eriryisesti naisten ja lapsien elintasoa nostaneista asioista. Vaikka e-pillereiden sivuvaikutukset on ikäviä, silti!

Omalla mummillani oli 12 lasta ja kyllä hän meistä lapsenlapsista tykkäsi, mutta ei se mitään henkilökohtaista huomioimista todellakaan ollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsenlapsi ei ole suvun pikkutyranni, joka tarpeet nousevat kaiken yläpuolelle. Ehkä lestojen suhtautuminen lastenlapsiin on normaali. Lapset ovat normaaliin elämänmenoon kuuluvia juttuja, ei mitään jalustalle nostettuja maailman suurimpia ihmeitä.

 

Itse suurperheen lapsena tiedän, ettei suhtautuminen lapsiin ole "normaalia". Kukaan ei jaksa hoitaa, eikä huolehtia. Itse saat kantaa vastuun itsestäsi jo pienenä ja vielä hyvässä lykyssä vastuun myös pienemmistäsi, vaikka et siihen olisi kykenevä, niin kuin kukaan lapsi ei ole. Ei ole lapsen asia kantaa vastuuta vanhemmille kuuluvista tehtävistä/kasvatusvastuusta. Lestanaiset jää miehiä useammin sinkuiksi, koska eivät halua äitiensä kohtaloa. Ei kukaan oikeasti jaksa huolehtia tusinasta lapsia, vaikka kuinka haluaisi. Meilläkin todella kunnolliset ja hyvät vanhemmat oli, mutta ei ihminen vaan yksinkertaisesti pysty repeämään  jokapaikkaan  vaikka kuinka haluaisi. 

Ison perheen elämää en tunne enkä tiedä, mutta yksilapsisessa perheessä eläneenä voin sanoa, että vaikka oli rakastavat vanhemmat, ei sitä silti saanut mitään erityistä hoivaa tai huolenpitoa. 

Sama kokemus täällä. Avain kaulassa piti selviytyä ekasta luokasta lähtien kotiin ja hoitaa välipala itselleen ja ulkoiluttaa koira. Äiti pääsi töistä joka päivä viideltä, oli kotona puoli kuudelta. Isä teki reissutyötä ja oli poissa yleensä sunnuntai-illasta torstai- tai perjantai-iltaan. Kun olin noin 11-12, piti jo itse laittaa lämmin ruokakin. Ei mitään erityistä hoivaa siis.

Eihän lestadiolaisilla edes vanhemmat ehdi huomioida jokaista lasta erikseen, isovanhemmat yleensä eivät edes muista kaikkien nimiä.

Hoidin noin kuuden vuoden ajan useassa lestadiolaisessa perheessä lapsia, ja kyllä siellä surullisia tarinoita riittää. Viisivuotias joka on liian iso olemaan sylissä, kolmevuotias joka ei osaa puhua "koska se on niin epäsosiaalinen ja haluaa olla aina yksin" mutta minun puhutellessa häntä on äärimmäisen yllättynyt ja iloinen, seitsemänvuotias joka tulee 30 asteen pakkasessa kouluun ilman takkia koska ei ole ketään joka katsoisi perään... Se on ihan aito ongelma että lapsi ei lestadiolaisperheessä ole yksilö vaan osa laumaa, ja laumasta aina jää osa toisten jalkoihin ja kokonaan huomiotta.

Läheltä seurannut kirjoitti:

Vanhoillislestadiolaisilla on todennäköisesti maailman ankarin ehkäisykielto.

Vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä (rauhanyhdistyksessä) ei suvaita ehkäisevää pariskuntaa jos he kertovat avoimesti tai muuten saadaan tietoon että harjoitetaan syntyvyyden säännöstelyä.

Ei kai tämä ole totta? Nykypäivänä? Kun ihmisen hillitön lisääntyminen uhkaa koko maapallon elinkelpoisuutta ja meitä on nyt seitsemän miljardia...!

Yksi uskonlahko katsoo että sillä on oikeus lisääntyä holtittomasti ja kuluttaa luonnonvaroja muittenkin edestä!? Aivan uskomatonta itsekkyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Tuskinpa ne lapsenlapset saman ikäisiä on. Kun vanhimmat saa pieninä huomiota ei nuorimmista ole vielä tietoakaan. Ja kun nuorimmat saa huomiota on vanhimmat jo aikuisia.

Toisin sanoen vanhemmat lapset ovat saaneet huomiota ensimmäisen ikävuotensa, jo taaperoikäisenä he ovat tarpeeksi vanhoja siihen, etteivät äidin huomiota enää tarvitse. Silloin se huomio menee taas sille vauvalle.

Olen tätä kysymystä miettinyt paljon. Olen itse lestadiolaisesta isosta perheestä. Perusasiat olivat kunnossa, mutta kyllä nykyään koen, että kovin paljon piti itse hoitaa ja huolehtia jo hyvin pienenä. Olisin usein tarvinnut vanhemman huomiota ja tukea, mutta itse piti selitä kaikesta. Minusta kasvoi hyvin pärjäävä ja menestynyt aikuinen, mutta välillä koen, että liiankin itsekseen pärjäävä. Kun apua ei ole saanut, ei sitä enää osaa edes pyytää.

Vertaistukeahan lestadiolaisessa perheessä saa, eikä yksinäisyyttä tarvinnut kokea. Mutta samaa kohtaloa en omille lapsilleni halua. Ja omat vanhempani ovat kyllä kiinnostuneita lastenlapsistaan, mutta eivät kykene sen määrän vuoksi kunnolla huomioimaan heitä ja pitämään yhteyttä. Surullista.

Riippuu ihan perheestä, ihmisistä ja tilanteista. Kyllä moni lestadiolaisrouva ihan aidosti pitää lapsista, ja sitten kun itsellä on enää kotona 2-3 nuorinta lasta on kiva olla apuna ja osallistua paikkakunnalla asuvien omien lasten lapsien hoitoon ja arkeen. (Iso osa lapsistahan on muuttanut toiselle paikkakunnalle, joten arjessa ei voi ollakaan kaikille lapsenlapsille.) Siinä kohdin kun rouvalla itsellään on kotona täydet ruuhkavuodet, ei siitä riitä aikaa, voimia tai rahaa enää mihinkään muuhun oman perheen ulkopuolelle vaikka vanhimmat omat lapset ovat jo saaneetkin omia lapsia.

Anteeksi jos vertaus jotakuta loukkaa, mutta mä jotenkin ajattelen tätä asiaa joka vuosi aina kun katson Ylen pentuliveä. 😆 Siis ne väsyneet ja tunnolliset koiraemot on selvästi tosi uupuneita sen ison pentukatraansa kanssa ja emoille on iso helpotus kun ensimmäiset pennut muuttavat omaan kotiin. Sitten taas kun pennuista on jäljellä enää pienempi osa, emo selvästi nauttii niiden seurasta ja hoivaamisesta. Että liika on liikaa ihan joka lajin emoille, eikä ketään pitäisi kuormittaa näillä asioilla enemmän kuin on kohtuullista.

Minulla on neljä lasta. Äitini ottaa lapsia mummolaan mieluiten yksi kerrallaan. Näin jokainen lapsi saa mummolassa hetken jakamatonta huomiota. Mummo laittaa juuri sen lapsen lempiruokaa ja tekee mitä lapsi on toivonut. Välillä hoidossa voi olla koko porukka mutta useinmiten on vain yksi lapsi kerrallaan. Samaa teemme kotona. Kun jollekin lapselle pitää ostaa vaatetta, lähtee vain se lapsi mukaan. Käymme samalla ulkona syömässä, kahvilassa jälkiruualla jne. Näin saa vanhemman jakamattoman huomion. Tai isä lähtee kolmen lapsen kanssa uimahalliin ja yksi jää minun kanssa kotiin ja vaikka pelaamme korttia kahdestaan.

Toki teemme asioita myös perheenä, käymme mummolassa ja reissuilla. Pelaamme koko perhe afrikan tähteä jne. Yksilöllinen aika ei sulje perheaikaa pois eikä toisinpäin.

No ei se yksilöllinen huomio taida olla ihan ainoa syy miksi äitisi ottaa lapsiasi hoitoon mieluiten vain yksi kerrallaan. Mutta kovin kauniisti hän on asian sinulle muotoilet ja sekin on tosi ihailtavaa.