Menin eilen lukemaan netistä juttuja pikku-Erikasta ja nyt en voi muuta ajatellakaan ja maha sekaisin pahasta olosta.
En tiedä mitä tämä avautuminen tänne auttaa, ehkä jotakin mutta voin niin pahoin mentyäni hölmöyksissäni lukemaan asioita joita tiedän ettei pääni kestä. Mieheni kieltää aina katsomasta, lukemasta, kuuntelemasta mitään lapsien kärsimykseen liittyvää, kun tietää, että olen aivan poissa tolaltani sen jälkeen useamman viikon.
Tiedän ettei maailma ole täydellinen enkä voi pelastaa kaikkia lapsia ja muuttaa asioita mutta miten te muut suhtaudutte tällaisiin. Ehkä asiaa vielä pahentaa se, että itselläni on juuri sen ikäinen tytär ja ajatuskin, että hänelle sattuisi jotain sellasista saa minut lähes oksentamaan. Eilen purskahdin itkuun keittiössä tämän kamaluuden tullessa taas mieleeni. Samalla päätin,että haluaisin edes pieneltä osalta auttaa lapsia jotka saattaisivat olla tällaisessa asemassa mutta EN TIEDÄ MITEN?! Kertokaa vinkkejä viisaammaat miten tavallinen pulliainen voi auttaa pieniä kärsiviä viattomia lapsia???
Kommentit (10)
Tuntee itsensä niin avuttomaksi ja vääjäämättä käy mielessä, että mitä jos jotain vastaavaa tapahtuu ympärillä koko ajan mutta kukaan ei näe, kuule tai muuten vaan auta. Tuntuu niin käsittämättömältä, että sellaista voi tapahtua Suomessa tai missään. Avuton pieni lapsi, joka ei ole kuuna päivänään tehnyt kenellekään mitään pahaa. Toivoo ja tarvitsee vain rakkautta kasvaakseen ja mitä hän sensijaan saa, julmaakin julmempaa käytöstä joka tuhosi varmasti koko hänen henkisen kuntonsta ja lopulta fyysisenkin.
Kärsin itse vanhempien teoista. Pahoinpitelyistä ja kaikesta pahasta mitä voidaan tehdä. Olen samaa mieltä että lapsia pitää suojella ja puuttua ajoissa jos on epäilystä kaltoinkohtelusta.
Tavallaan hyvä että Eerika kuoli.
Traumat olivat niin pahoja. Mitkä jäljet niistä olisi tulleet? Ja se kärsimys.
Joo siis aivan kuvottavan oksettava juttu. On niin ylitsepääsemättömän vaikea uskoa miten tämmöistä voi päästä tapahtumaan!! Vihaksi pistää!!!!! Rauha tytön sielulle
Ja ne sossut! Antoivat aina tytön takaisin sille kiduttajaisälle, kas kun sen äiti oli "ylisossu".
Pyrin välttämään tällaisten tarinoiden lukemista, sillä minulla on traumaperäinen stressihäiriö sen takia mitä itse jouduin kokemaan lapsena.
Ihan oikeasti tarkkailkaa ympäristöä jossa elätte. Kuunnelkaa, välittäkää, puuttukaa. Minä olin yksi niistä joiden avunhuutoja ei kuultu ja jonka mustelmia ei nähty. Naapurit, kavereiden vanhemmat, opettajat, kuraattorit, sukulaiset, virkavalta - kukaan ei halunnut sekaantua meidän perheen asioihin, vaan käänsivät katseen pois kun pyysin apua. En tiedä olenko onnekas kun selvisin hengissä 18 vuoden jälkeen. Tavallaan toivon ettei minun tarvitsisi elää tämän asian kanssa. Eerika sai rauhan sielulleen.
Ymmärrän sinua täysin, sillä itsekin alan voimaan fyysisesti pahoin, kun luen tai kuulen lapsiin ja muihin puolustuskyvyttömiin liittyviä ikäviä uutisia. En siis sen takia voi paljon niistä lukea. Tapahtuneille asioille ei kuitenkaan enää mitään voi, tärkeintä pitää omassa elämässä silmät ja korvat auki, jos joskus havaitsee jotakin huolestuttavaa ja toimia sen mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Kärsin itse vanhempien teoista. Pahoinpitelyistä ja kaikesta pahasta mitä voidaan tehdä. Olen samaa mieltä että lapsia pitää suojella ja puuttua ajoissa jos on epäilystä kaltoinkohtelusta.
Tavallaan hyvä että Eerika kuoli.
Traumat olivat niin pahoja. Mitkä jäljet niistä olisi tulleet? Ja se kärsimys.
Olen pahoillani lapsuuden kokemuksistasi. Olen kuitenkin ihan eri mieltä Eerikan kuoleman "hyvyydestä." Paljon puhutaan resilienteistä luonteista, jotka selviytyvät hirveistäkin tapahtumista. On niin järkyttävän väärin kohdella ihmistä niin kuin Eerikaa kohdeltiin, mutta murha oli kaikkein pahin: häneltä vietiin hänen ainutkertainen elämänsä eikä hänelle suotu mahdollisuutta toisenlaiseen tulevaisuuteen. Selvitä eteenpäin. Rakentaa omanlaisensa elämä. Parantaa haavojaan. Kuka voi sanoa, että se olisi mahdotonta? Että olisi kuitenkin parempi ikään kuin armahtaa kuolemalla? Lapset ovat sitkeitä. Hänhän kuoli tiara päässään. Hänellä saattoi olla vaikka minkälainen mielikuvitusmaailma päässään, unelmia ja toivoa valoisemmasta ja paremmasta tulevaisuudesta. Mielestäni kiduttajamurhaajien pahin teko oli viedä Eerikan henki.
Kannattaa ryhtyä sijaisvanhemmaksi tai tukiperheeksi lapsiraukoille jos oikeasti haluaa auttaa eikä vain puhua haluavansa auttaa.
Tämä sijaisperhe asia oikeasti kiinnotaa minua. Selvitin asiaa jopa hieman eilen mutta mitähän se vaatii. Meillä ei ole omaa makuuhuonetta tarjota sellaiselle lapselle ja pitäisikö minun lopettaa työni siinä tapauksessa ja jäädä kotiin vai voiko sijaisperheen äiti olla normaali työssäkäyvä äiti?
Tunnustan itse myös että luin aikanaan tuon Vilja Eerikan tarinan. Itsekkin itkin. Ensimmäistä kertaa elämässä nousi mieleeni sellainen RAIVO, että voisin nämä kaksi ihmistä tappaa, ampua vaan silmien väliin, enkä tuntisi minkään sortin katumusta. ja edelleen ajattelen niin. Olin erittäin yllättynyt siitä millaista raivoa pystyn tuntemaan. Joten ymmärrän tuskasi, vaikka omalla kohdallani se on silkkaa hullun raivoa.