Perheväkivalta jätti arvet - täysi-ikäisenä välit poikki vanhempiin

Mulla on vähän samaa. Isäni oli alkoholisti, joka pahoinpiteli minua henkisesti ja fyysisesti, pahasti. Äiti ei puuttunut asiaan ja oli minulle myös hyvin etäinen lapsena. Kasvoin täysin yksin.

Äiti ja isä erosivat ollessani jo aikuinen. Isä on sittemmin raitistunut ja paikannut välejään minuun siten kuin osaa ja kykenee. Lapsuusvuosien kokemuksista ei puhuta ja suoraan sanoen epäilen, että osaa isä ei muista kännissä olemisen takia ja osan on blokannut mielestään. En pysty ottamaan puheeksi kokemuksiani isän kanssa tämän takia ja jos ottaisin, luultavasti hän kokisi itsensä uhriksi ja väärinymmärretyksi sekä katkaisisi välit minuun. Lapsilleni hän on rakastava vaari, joten en haluaisi tätäkään.

Äidin kanssa olen yrittänyt puhua lapsuuden kokemuksistani. Ei onnistu, hän joko kieltää kokemukseni, syyllistää minua niistä tai vaihtaa aihetta ja ihmettelee marttyyrina, että eikö minulla ole mitään hyvää sanottavaa lapsuudestani. Välillä olen sanonut, että eipä niistä lapsuusvuosista paljon hyvää käteen jäänyt ja toisinaan taas luettelen hyviä asioita (teini-ikäisestä lähtien olen lähentynyt äitini kanssa ja niistä vuosista on jotain hyvääkin sanottavaa).

Asia vaivaa ja kalvaa, mutta en ole halunnut välejä kuitenkaan katkaista tämän takia. Toivoisin silti, että äitini myöntäisi, että hän ja isäni eivät kohdelleet minua hyvin lapsena enkä saanut sitä turvaa ja rakkautta, joita lapsen pitäisi saada. Haluaisin, että kokemukseni "tunnustettaisiin" eikä vaan jotenkin käännettäisi omaksi syykseni (esim. etäiset välit äitiini lapsena äiti selittää sillä, että kun minä en tykännyt hänestä enkä halunnut olla hänen kanssaan). 

Eipä tästä avautumisesta ap:lle apua taida olla, kun en ole itsekään mitään ratkaisua löytänyt... Mutta voimia, meitä on muitakin samasta kärsiviä.

Tsemppiä. Anna isäsi olla. Mutta eikö äitisi tosiaan koskaan nähnyt tai kuullut näitä pahoinpitelyjä? Ehkä hänen kanssaan vielä yrittäisin asioista jutella. Ilman, että isäsi kuulee. Jos hän puolustaa isääsi, kysy suoraan, miksi kieltää tosiasiat. Onko hän jotenkin isäsi vallan alla, läheisriippuvainen? Jos ei usko sinua, katkaisisin välit häneenkin.

Vierailija kirjoitti:

Minun isäni on pyytänyt anteeksi rankkaa ruumiillista kuritusta. Se oli aikoinaan tapa useissa perheissä.

Olen keski-ikäinen. Anteeksipyytämisen jälkeen välimme lämpenivät joskaan ne ei ole ollee poikki koskaan tästä syystä.

Vaatii vanhemmalta paljon pyytää anteeksi ja tunnustaa toimineensa väärin.

Ja kuinka paljon helpompaa se on itselleenkin, kun vanhempien kanssa keskustelee asioista ja edes yritää asettua heidänkin asemaan, kun jäädä vellomaan siihen katkeruuteen.

Toimit ap aivan oikein. Pidä puolesi vaikka vanhempasi yrittäisivät manipuloida sinut takaisin.

Itse en ole ollut yhtä rohkea kuin sinä. Olen vain miettinyt että pitäisi katkaista välit mutta en ole pystynyt sitä tekemään. Säälin aina liikaa äitiäni, joka jäi leskeksi jo alle nelikymppisenä eikä ole löytänyt uutta miestä sen jälkee. Itsekin olen jo nelikymppinen, eli mistään uudesta tilanteesta ei ole kyse.

Äitini on se joka on harjoittanut henkistä väkivaltaa minua kohtaan. Ymmärrän että hän on terapoinut omia lapsuustraumojaan minuun, sillä jaksaa vieläkin puhua katkerana kuinka hänen veljeään lellittiin koska veli oli nuorempi. No, minä olen pikkusisko ja äiti on pitänyt tarkasti huolen ettei tekisi mitään mitä isosiskoni voisi pitää minun lellisimenä. Siksi hän on ollut minua kohtaan erityisen ankara ja ilkeä.

Otin sen kaiken itsestäänselvyytenä ja huolehdin itsekin ettei sisko vaan kokisi tulevansa syrjityksi.

Tajusin sairaan kuvion vasta kun ystäväni alkoivat saamaan lapsia ja heille myös nuoremmat lapset olivat tärkeitä tunteineen päivineen. Kaikki lapset perheessä olivat heille arvokkaita. Ei heitä kiusattu eikä syrjitty. Ei verrattu erikoiseen ja kerrottu kuinka surkeita ja huonoja he ovat.

Sitten kun itse sain toisen lapsen, asiat rävähtivät kunnolla silmilleni. Äitini yritti jatkaa itsensä terapoimista minun lapsillani ja vaati minua kohtelemaan lapsiani kuten hän. Miehenkin on ihmetellyt äitini käytöstä ja suhtautumista nuorempaa lastemme kohtaan.

Kun olen puhunut äidille omasta lapsuudestani, on hän syyttänyt minua valehtelusta tai kuitannut kaiken väärinymmärryksinä.

Nykyään pidän vain hyvin vähän yhteyttä äitiini, ihan oman mielenterveyteni ja perheeni hyvinvoinnin takia. Eniten harmittaa se että en jo parikymppisenä jäädyttänyt välejä vaikka sitä usein jo silloin harkitsin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun isäni on pyytänyt anteeksi rankkaa ruumiillista kuritusta. Se oli aikoinaan tapa useissa perheissä.

Olen keski-ikäinen. Anteeksipyytämisen jälkeen välimme lämpenivät joskaan ne ei ole ollee poikki koskaan tästä syystä.

Vaatii vanhemmalta paljon pyytää anteeksi ja tunnustaa toimineensa väärin.

Ja kuinka paljon helpompaa se on itselleenkin, kun vanhempien kanssa keskustelee asioista ja edes yritää asettua heidänkin asemaan, kun jäädä vellomaan siihen katkeruuteen.

Asiat pystyy kyllä selvittää itsensä kanssa eikä niille vanhemmille ole pakko puhua. Joutuuhan niitä asioita miettimään kauan ja kai se ulkopuolisen silmissä näyttää katkeruudessä vellomiselta. Itselläni meni 10 vuotta ennen kuin tajusin isäni käytöksen olevan tuomittavaa ja 20 vuotta ennen kuin tajusin äitini käytöksen olevan tuomittavaa. Siihen asti suhtautumiseni heihin oli vihamielistä. Mutta kun en ymmärtänyt sen syytä, varsinkaan äitini kohdalla, pidin itseäni ilkeänä ja kiittämättömänä ihmisenä.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni oli aikoinaan vähän samanlainen tilanne. Jatkuva henkinen ja fyysinen väkivalta isäni puolelta sai aikaan se että katkaisin välit isääni muutettuani pois kotoa. Katkera ilkkuminen isän puolelta jatkui koska huomasi etten enää välittänyt eikä hänellä ollut enää minkäänlaista valtaa minuun.

Joutui sitten sairaalaan muutama vuosi sitten vakavan sairauden takia. Äitini soitti että voisinko mennä katsomaan kun isäni oli sitä toivonut. Kerroin asiallisesti että isäni on minulle kuollut jo aikoja sitten, enkä välitä tuntemattomista ihmisistä.

Isäni selvisi tuosta ja on koittanut sen jälkeen ottaa yhteyttä monestikin. Ei tiedä osoitettani, puhelinnumeron on kaivanut jostain esiin. Nyt 80-vuotias vanha, katkeroitunut sairas ukko. Sitä saa mitä tilaa.

Mitäs, jos hän olisikin alkanut katumaan käytöstään sairastuttuaan jne. Haluaisi vaikka pyytää anteeksi?

Musta on todella surullista lukea näitä ihmisiä, jotka katkaisevat välit vanhempiin eivätkä edes aikuisiällä kokeile uudestaan tulla väleihin vanhempien kanssa. Tuntuu, että jotkut jäävät jotenkin tuollaiselle lapsuusiän tasolle, ettei voida antaa anteeksi vanhempien väärinkohteloa ym. Ei osata jotenkin edes ajatella vanhempien kannalta mitä olisi voinut tapahtua. Ymmärrän, että jos on ääritapauksia, mutta ei minullakaan ole ollut hyviä vanhempia, mutta en ole niihin kokonaan välejä katkaissut. 

Mulla vähä sama tilanne. Mä oon tekemisissä vanhempieni kanssa, mutta vedän rajat. En kerro heille elämästäni enkä kuuntele yhtää paskaa itsestäni. Sellaista isä-tytärsuhdetta meille ei tule mistä haaveilin, mutta jonkinlainen suhde kuitenkin. Nyt kun isä on on vanhempi hän on muuttunut ja pidän hänen seurastaan, eihän se lapsuutta takaisin tuo, eikä oikein ole että lapsi joutui joustamaan niin paljon, mutta mulla auttoi asioiden järkeistäminen,faktojen toteaminen ja se että terapiassa sain itkeä ja huutaa miten paskoja he ovat.

Vaikka sä nyt katkaisisit välit vanhempiisi ei sen lopullista tarvi olla. Ehkä etäisyyden ottamista ja jos joskus tuntuu siltä niin yhteydenotto on mahdollinen

Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Musta on todella surullista lukea näitä ihmisiä, jotka katkaisevat välit vanhempiin eivätkä edes aikuisiällä kokeile uudestaan tulla väleihin vanhempien kanssa. Tuntuu, että jotkut jäävät jotenkin tuollaiselle lapsuusiän tasolle, ettei voida antaa anteeksi vanhempien väärinkohteloa ym. Ei osata jotenkin edes ajatella vanhempien kannalta mitä olisi voinut tapahtua. Ymmärrän, että jos on ääritapauksia, mutta ei minullakaan ole ollut hyviä vanhempia, mutta en ole niihin kokonaan välejä katkaissut. 

Jos pahoinpitelee lasta, se ei ole vahinko kuten toisen varpaille polkaiseminen. Sitä ei voi pyytää anteeksi. Ihmisellä pitää olla tietynlainen luonne, että voi tarkoituksella satuttaa pienempää ja heikompaa, joka on täysin riippuvainen vanhemmastaan. Miten luonnetta voi pyytää anteeksi? Sama ihminen se on, vaikka olisi jo vanha.

Ja minusta on pelkästään hyvä asia, että ei osaa ajatella asiaa lastaan pahoinpitelevän ihmisen kannalta. Se on merkki terveestä ihmisestä.

Ja sinä yrität pilkata tätä kokeneita ihmisiä vihjailemalla lapsen tasolle jäämisestä. Mikä sinua vaivaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni oli aikoinaan vähän samanlainen tilanne. Jatkuva henkinen ja fyysinen väkivalta isäni puolelta sai aikaan se että katkaisin välit isääni muutettuani pois kotoa. Katkera ilkkuminen isän puolelta jatkui koska huomasi etten enää välittänyt eikä hänellä ollut enää minkäänlaista valtaa minuun.

Joutui sitten sairaalaan muutama vuosi sitten vakavan sairauden takia. Äitini soitti että voisinko mennä katsomaan kun isäni oli sitä toivonut. Kerroin asiallisesti että isäni on minulle kuollut jo aikoja sitten, enkä välitä tuntemattomista ihmisistä.

Isäni selvisi tuosta ja on koittanut sen jälkeen ottaa yhteyttä monestikin. Ei tiedä osoitettani, puhelinnumeron on kaivanut jostain esiin. Nyt 80-vuotias vanha, katkeroitunut sairas ukko. Sitä saa mitä tilaa.

Mitäs, jos hän olisikin alkanut katumaan käytöstään sairastuttuaan jne. Haluaisi vaikka pyytää anteeksi?

On jotekin outoa, että ihmiset eivät yleensä tajua erästä seikkaa ilkeistä ja väkivaltaisista ihmisistä: myös he haluavat että ympäristö kohtelee heitä hyvin. Vaikka ihminen olisi miten häijy ja tekisi muiden elämän miten kurjaksi tahansa, hän haluaa että häntä tullaan katsomaan kun hän on sairas. Hän haluaa että ihmiset hymyilevät kun tapaavat hänet. Hän haluaa että hänen kanssaan puhutaan ja hänestä ollaan kiinnostuneita. Hän haluaa että pöydässä on hänen lempiruokiaan jne. Hän haluaa että hänelle ollaan mukavia. Häntä ei vain itseään kiinnosta olla mukava muille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta on todella surullista lukea näitä ihmisiä, jotka katkaisevat välit vanhempiin eivätkä edes aikuisiällä kokeile uudestaan tulla väleihin vanhempien kanssa. Tuntuu, että jotkut jäävät jotenkin tuollaiselle lapsuusiän tasolle, ettei voida antaa anteeksi vanhempien väärinkohteloa ym. Ei osata jotenkin edes ajatella vanhempien kannalta mitä olisi voinut tapahtua. Ymmärrän, että jos on ääritapauksia, mutta ei minullakaan ole ollut hyviä vanhempia, mutta en ole niihin kokonaan välejä katkaissut. 

Jos pahoinpitelee lasta, se ei ole vahinko kuten toisen varpaille polkaiseminen. Sitä ei voi pyytää anteeksi. Ihmisellä pitää olla tietynlainen luonne, että voi tarkoituksella satuttaa pienempää ja heikompaa, joka on täysin riippuvainen vanhemmastaan. Miten luonnetta voi pyytää anteeksi? Sama ihminen se on, vaikka olisi jo vanha.

Ja minusta on pelkästään hyvä asia, että ei osaa ajatella asiaa lastaan pahoinpitelevän ihmisen kannalta. Se on merkki terveestä ihmisestä.

Ja sinä yrität pilkata tätä kokeneita ihmisiä vihjailemalla lapsen tasolle jäämisestä. Mikä sinua vaivaa?

Mutta oletko ajatellut asiaa siltä kannalta, että muutama kymmen vuosi sitten, lapsien kurittaminen oli ihan normaalia. Ja kun tuollainen on ollut 'normaalia' niin vanhemmat ovat opettaneet sen lapsilleensa ja nämä lapset käyttäneet sitä omiin lapsiin. Ei tuo ole aina niin mustavalkoista että jos on kurittanut lasta kovemmalla kädellä, että heti ollaan huonoja ihmisiä. Mutta tottakai jos kyse on ihan sellaisesta väkivallasta, että jää isoja mustelmia ja että joudutaan menemään sairaalaan, niin tottakai sitten ymmärrän, mutta tosi monella lukee, ettei kyse ollut kuitenkaan ääritapauksesta. 

Vierailija kirjoitti:

Musta on todella surullista lukea näitä ihmisiä, jotka katkaisevat välit vanhempiin eivätkä edes aikuisiällä kokeile uudestaan tulla väleihin vanhempien kanssa. Tuntuu, että jotkut jäävät jotenkin tuollaiselle lapsuusiän tasolle, ettei voida antaa anteeksi vanhempien väärinkohteloa ym. Ei osata jotenkin edes ajatella vanhempien kannalta mitä olisi voinut tapahtua. Ymmärrän, että jos on ääritapauksia, mutta ei minullakaan ole ollut hyviä vanhempia, mutta en ole niihin kokonaan välejä katkaissut. 

No sitten sua varmaan ilahduttaa kuulla että on meitäkin jotka ei katko välejä vaikka mieli tekisi.

Säälittää vanha yksinäinen vanhempi niin paljon.

Ja tämä vanha yksinäinen vanhempi vaan jatkaa ilkeilyään ja sitä väkivaltaista käytöstä. Ei näy meillä sille loppua vaikka olen itsekin jo keski-ikäinen.

Jos otan asian puheeksi, alkaa minun syyttelemiseni, tai mummoni tai isäni syytteleminen. Aina löytyy joku syyllinen, uhri on tämä väkivaltainen vanhempi.

Ja silti minä vaan koen sääliä sitä vanhempaa kohtaan. Hänhän jäisi ihan yksin ilman minua.

Kuinka kauan sun mielestä vanhemmille pitää antaa mahdollisuus korjata sitä käytöstään?

Vai onko tässä nyt kyse siitä että saat jotain sairasta mielihyvää trolleilemalla vaikeiden asioiden kanssa painiville ihmisille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta on todella surullista lukea näitä ihmisiä, jotka katkaisevat välit vanhempiin eivätkä edes aikuisiällä kokeile uudestaan tulla väleihin vanhempien kanssa. Tuntuu, että jotkut jäävät jotenkin tuollaiselle lapsuusiän tasolle, ettei voida antaa anteeksi vanhempien väärinkohteloa ym. Ei osata jotenkin edes ajatella vanhempien kannalta mitä olisi voinut tapahtua. Ymmärrän, että jos on ääritapauksia, mutta ei minullakaan ole ollut hyviä vanhempia, mutta en ole niihin kokonaan välejä katkaissut. 

Jos pahoinpitelee lasta, se ei ole vahinko kuten toisen varpaille polkaiseminen. Sitä ei voi pyytää anteeksi. Ihmisellä pitää olla tietynlainen luonne, että voi tarkoituksella satuttaa pienempää ja heikompaa, joka on täysin riippuvainen vanhemmastaan. Miten luonnetta voi pyytää anteeksi? Sama ihminen se on, vaikka olisi jo vanha.

Ja minusta on pelkästään hyvä asia, että ei osaa ajatella asiaa lastaan pahoinpitelevän ihmisen kannalta. Se on merkki terveestä ihmisestä.

Ja sinä yrität pilkata tätä kokeneita ihmisiä vihjailemalla lapsen tasolle jäämisestä. Mikä sinua vaivaa?

Mutta oletko ajatellut asiaa siltä kannalta, että muutama kymmen vuosi sitten, lapsien kurittaminen oli ihan normaalia. Ja kun tuollainen on ollut 'normaalia' niin vanhemmat ovat opettaneet sen lapsilleensa ja nämä lapset käyttäneet sitä omiin lapsiin. Ei tuo ole aina niin mustavalkoista että jos on kurittanut lasta kovemmalla kädellä, että heti ollaan huonoja ihmisiä. Mutta tottakai jos kyse on ihan sellaisesta väkivallasta, että jää isoja mustelmia ja että joudutaan menemään sairaalaan, niin tottakai sitten ymmärrän, mutta tosi monella lukee, ettei kyse ollut kuitenkaan ääritapauksesta. 

Myös lisättynä, mistä sinä tuon "terveen ihmisen" vedät, minkä tutkimuksen kautta, vai onko kyse omasta mielipiteestäsi että silloin kyse on terveestä ihmisestä? Omasta mielestäni silloin on kyse ihmisestä, joka ei osaa katsoa tilannetta muulla, kuin omalla kannaltaan ja tällöin saattaa jäädä kiinni lapsenomaiseen "olen uhri" jolloin menneisyydestä ei pääse irti ja se voi vaikuttaa negatiivisesti suhteisiin ja omiin lapsiin. 

Minusta sinun kannattaa ottaa etäisyyttä molempiin vanhempiin. En nimittäin usko, että äitisi ei ole tiennyt asiasta, hän on vain sulkenut siltä silmänsä. Ei ole mitään vellomista käsitellä rauhassa ajatuksiin ja tuntemuksiaan, mielellään ammattilaisen avulla.

Oletko puhunut asiasta nuorempien sisarustesi kanssa? Se voisi olla heille parantavaa, jos perheessänne on ollut vaikenemisen kulttuuri ja tarve näyttää ulospäin hyvältä.

Kiitos tästä keskustelun avauksesta. Alan kirjoittaa miehelleni sähköpostia siitä miten hänen on jatkossa PAKKO pysyä rauhallisena, vaikka esiteini kiukutteleekin. Haluaisin työntää pääni hiekkaan ja esittää, että kaikki on hyvin (varsinkin ulospäin), mutta olen ensisijaisesti äiti. Huomaan, että haluan aktiivisesti unohtaa ikävät välikohtaukset ja mies mitätöi niitä, kun yritän asiasta keskustella. Jospa viesti menisi paremmin perille kirjallisena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta on todella surullista lukea näitä ihmisiä, jotka katkaisevat välit vanhempiin eivätkä edes aikuisiällä kokeile uudestaan tulla väleihin vanhempien kanssa. Tuntuu, että jotkut jäävät jotenkin tuollaiselle lapsuusiän tasolle, ettei voida antaa anteeksi vanhempien väärinkohteloa ym. Ei osata jotenkin edes ajatella vanhempien kannalta mitä olisi voinut tapahtua. Ymmärrän, että jos on ääritapauksia, mutta ei minullakaan ole ollut hyviä vanhempia, mutta en ole niihin kokonaan välejä katkaissut. 

Jos pahoinpitelee lasta, se ei ole vahinko kuten toisen varpaille polkaiseminen. Sitä ei voi pyytää anteeksi. Ihmisellä pitää olla tietynlainen luonne, että voi tarkoituksella satuttaa pienempää ja heikompaa, joka on täysin riippuvainen vanhemmastaan. Miten luonnetta voi pyytää anteeksi? Sama ihminen se on, vaikka olisi jo vanha.

Ja minusta on pelkästään hyvä asia, että ei osaa ajatella asiaa lastaan pahoinpitelevän ihmisen kannalta. Se on merkki terveestä ihmisestä.

Ja sinä yrität pilkata tätä kokeneita ihmisiä vihjailemalla lapsen tasolle jäämisestä. Mikä sinua vaivaa?

Mutta oletko ajatellut asiaa siltä kannalta, että muutama kymmen vuosi sitten, lapsien kurittaminen oli ihan normaalia. Ja kun tuollainen on ollut 'normaalia' niin vanhemmat ovat opettaneet sen lapsilleensa ja nämä lapset käyttäneet sitä omiin lapsiin. Ei tuo ole aina niin mustavalkoista että jos on kurittanut lasta kovemmalla kädellä, että heti ollaan huonoja ihmisiä. Mutta tottakai jos kyse on ihan sellaisesta väkivallasta, että jää isoja mustelmia ja että joudutaan menemään sairaalaan, niin tottakai sitten ymmärrän, mutta tosi monella lukee, ettei kyse ollut kuitenkaan ääritapauksesta. 

Eivät kaikki vanhemmat käyttäneet väkivaltaa lastenkasvatuksessa edes silloin kun se oli sallittua. Ja viimeistään 60-luvulla alkoi olla yleisessä tiedossa, että kurittaminen on haitallista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta on todella surullista lukea näitä ihmisiä, jotka katkaisevat välit vanhempiin eivätkä edes aikuisiällä kokeile uudestaan tulla väleihin vanhempien kanssa. Tuntuu, että jotkut jäävät jotenkin tuollaiselle lapsuusiän tasolle, ettei voida antaa anteeksi vanhempien väärinkohteloa ym. Ei osata jotenkin edes ajatella vanhempien kannalta mitä olisi voinut tapahtua. Ymmärrän, että jos on ääritapauksia, mutta ei minullakaan ole ollut hyviä vanhempia, mutta en ole niihin kokonaan välejä katkaissut. 

Jos pahoinpitelee lasta, se ei ole vahinko kuten toisen varpaille polkaiseminen. Sitä ei voi pyytää anteeksi. Ihmisellä pitää olla tietynlainen luonne, että voi tarkoituksella satuttaa pienempää ja heikompaa, joka on täysin riippuvainen vanhemmastaan. Miten luonnetta voi pyytää anteeksi? Sama ihminen se on, vaikka olisi jo vanha.

Ja minusta on pelkästään hyvä asia, että ei osaa ajatella asiaa lastaan pahoinpitelevän ihmisen kannalta. Se on merkki terveestä ihmisestä.

Ja sinä yrität pilkata tätä kokeneita ihmisiä vihjailemalla lapsen tasolle jäämisestä. Mikä sinua vaivaa?

Mutta oletko ajatellut asiaa siltä kannalta, että muutama kymmen vuosi sitten, lapsien kurittaminen oli ihan normaalia. Ja kun tuollainen on ollut 'normaalia' niin vanhemmat ovat opettaneet sen lapsilleensa ja nämä lapset käyttäneet sitä omiin lapsiin. Ei tuo ole aina niin mustavalkoista että jos on kurittanut lasta kovemmalla kädellä, että heti ollaan huonoja ihmisiä. Mutta tottakai jos kyse on ihan sellaisesta väkivallasta, että jää isoja mustelmia ja että joudutaan menemään sairaalaan, niin tottakai sitten ymmärrän, mutta tosi monella lukee, ettei kyse ollut kuitenkaan ääritapauksesta. 

Lapsi ei vertaa saamaansa kohtelua siihen, miten hänen vanhempiaan kohdeltiin lapsena. Vaan siihen, miten hänen kavereittensa vanhemmat kohtelevat lapsiaan. Ja nämä eivät lyö. Aiot väittää että lapsi ei ymmärrä tuota. Mutta muistan jo lapsena ihmetelleeni, miksi kaverini eivät pelkää vanhempiaan, erityisesti isiään. Eli kyllä lapsi tajuaa. Ja lapsi myös kysyy itseltään, miksi minua lyödään kun kavereitani ei. Ja koska vanhemmat ovat aina oikeassa lapsen mielestä, lapsi selittää asian niin että hän on niin paha että ansaitsee lyömisen.

Ja KYLLÄ. Tuo on niin mustavalkoista. Jos lyöt puolustuskyvytöntä ja avutonta, OLET HUONO IHMINEN. Ei mitään jossittelua eikä selittelyä. Olet huono ihminen enkä halua olla tekemisissä tuollaisten kanssa.

Ja sinun logiikkasi mukaan lapselta saa katkoa jalat jos oikein ottaa päähän ja kun kerran jotkut ovat tappaneetkin. Eli ei ole kyse ääritapauksesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta on todella surullista lukea näitä ihmisiä, jotka katkaisevat välit vanhempiin eivätkä edes aikuisiällä kokeile uudestaan tulla väleihin vanhempien kanssa. Tuntuu, että jotkut jäävät jotenkin tuollaiselle lapsuusiän tasolle, ettei voida antaa anteeksi vanhempien väärinkohteloa ym. Ei osata jotenkin edes ajatella vanhempien kannalta mitä olisi voinut tapahtua. Ymmärrän, että jos on ääritapauksia, mutta ei minullakaan ole ollut hyviä vanhempia, mutta en ole niihin kokonaan välejä katkaissut. 

Jos pahoinpitelee lasta, se ei ole vahinko kuten toisen varpaille polkaiseminen. Sitä ei voi pyytää anteeksi. Ihmisellä pitää olla tietynlainen luonne, että voi tarkoituksella satuttaa pienempää ja heikompaa, joka on täysin riippuvainen vanhemmastaan. Miten luonnetta voi pyytää anteeksi? Sama ihminen se on, vaikka olisi jo vanha.

Ja minusta on pelkästään hyvä asia, että ei osaa ajatella asiaa lastaan pahoinpitelevän ihmisen kannalta. Se on merkki terveestä ihmisestä.

Ja sinä yrität pilkata tätä kokeneita ihmisiä vihjailemalla lapsen tasolle jäämisestä. Mikä sinua vaivaa?

Mutta oletko ajatellut asiaa siltä kannalta, että muutama kymmen vuosi sitten, lapsien kurittaminen oli ihan normaalia. Ja kun tuollainen on ollut 'normaalia' niin vanhemmat ovat opettaneet sen lapsilleensa ja nämä lapset käyttäneet sitä omiin lapsiin. Ei tuo ole aina niin mustavalkoista että jos on kurittanut lasta kovemmalla kädellä, että heti ollaan huonoja ihmisiä. Mutta tottakai jos kyse on ihan sellaisesta väkivallasta, että jää isoja mustelmia ja että joudutaan menemään sairaalaan, niin tottakai sitten ymmärrän, mutta tosi monella lukee, ettei kyse ollut kuitenkaan ääritapauksesta. 

Eivät kaikki vanhemmat käyttäneet väkivaltaa lastenkasvatuksessa edes silloin kun se oli sallittua. Ja viimeistään 60-luvulla alkoi olla yleisessä tiedossa, että kurittaminen on haitallista.

Olen aina ihmetellyt, miten lastaan lyövät ihmiset selittävät asian itselleen. Kun näkevät että tuossa on pieni ja hento ihminen, joka ei kykene puolustautumaan ja joka luottaa minuun, on riippuvainen minusta. Miten sellaista voi lyödä? En edes pidä lapsista, mutta en silti voi käsittää tuota. Miten voi elää itsensä kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Itselläni oli aikoinaan vähän samanlainen tilanne. Jatkuva henkinen ja fyysinen väkivalta isäni puolelta sai aikaan se että katkaisin välit isääni muutettuani pois kotoa. Katkera ilkkuminen isän puolelta jatkui koska huomasi etten enää välittänyt eikä hänellä ollut enää minkäänlaista valtaa minuun.

Joutui sitten sairaalaan muutama vuosi sitten vakavan sairauden takia. Äitini soitti että voisinko mennä katsomaan kun isäni oli sitä toivonut. Kerroin asiallisesti että isäni on minulle kuollut jo aikoja sitten, enkä välitä tuntemattomista ihmisistä.

Isäni selvisi tuosta ja on koittanut sen jälkeen ottaa yhteyttä monestikin. Ei tiedä osoitettani, puhelinnumeron on kaivanut jostain esiin. Nyt 80-vuotias vanha, katkeroitunut sairas ukko. Sitä saa mitä tilaa.

Anna sen pyytää anteeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta on todella surullista lukea näitä ihmisiä, jotka katkaisevat välit vanhempiin eivätkä edes aikuisiällä kokeile uudestaan tulla väleihin vanhempien kanssa. Tuntuu, että jotkut jäävät jotenkin tuollaiselle lapsuusiän tasolle, ettei voida antaa anteeksi vanhempien väärinkohteloa ym. Ei osata jotenkin edes ajatella vanhempien kannalta mitä olisi voinut tapahtua. Ymmärrän, että jos on ääritapauksia, mutta ei minullakaan ole ollut hyviä vanhempia, mutta en ole niihin kokonaan välejä katkaissut. 

Jos pahoinpitelee lasta, se ei ole vahinko kuten toisen varpaille polkaiseminen. Sitä ei voi pyytää anteeksi. Ihmisellä pitää olla tietynlainen luonne, että voi tarkoituksella satuttaa pienempää ja heikompaa, joka on täysin riippuvainen vanhemmastaan. Miten luonnetta voi pyytää anteeksi? Sama ihminen se on, vaikka olisi jo vanha.

Ja minusta on pelkästään hyvä asia, että ei osaa ajatella asiaa lastaan pahoinpitelevän ihmisen kannalta. Se on merkki terveestä ihmisestä.

Ja sinä yrität pilkata tätä kokeneita ihmisiä vihjailemalla lapsen tasolle jäämisestä. Mikä sinua vaivaa?

Mutta oletko ajatellut asiaa siltä kannalta, että muutama kymmen vuosi sitten, lapsien kurittaminen oli ihan normaalia. Ja kun tuollainen on ollut 'normaalia' niin vanhemmat ovat opettaneet sen lapsilleensa ja nämä lapset käyttäneet sitä omiin lapsiin. Ei tuo ole aina niin mustavalkoista että jos on kurittanut lasta kovemmalla kädellä, että heti ollaan huonoja ihmisiä. Mutta tottakai jos kyse on ihan sellaisesta väkivallasta, että jää isoja mustelmia ja että joudutaan menemään sairaalaan, niin tottakai sitten ymmärrän, mutta tosi monella lukee, ettei kyse ollut kuitenkaan ääritapauksesta. 

Myös lisättynä, mistä sinä tuon "terveen ihmisen" vedät, minkä tutkimuksen kautta, vai onko kyse omasta mielipiteestäsi että silloin kyse on terveestä ihmisestä? Omasta mielestäni silloin on kyse ihmisestä, joka ei osaa katsoa tilannetta muulla, kuin omalla kannaltaan ja tällöin saattaa jäädä kiinni lapsenomaiseen "olen uhri" jolloin menneisyydestä ei pääse irti ja se voi vaikuttaa negatiivisesti suhteisiin ja omiin lapsiin. 

No kuule, minä en tarvitse mitään tutkimuksia tuomitakseni lasten lyömistä ymmärtävän ihmisen sairaaksi yksilöksi.

Ja mitä tutkimuksia sinulla on sen tueksi, että tuo on lapsenomaista ajattelua? Sinä olit vaatimassa tutkimuksia että saa sanoa jotain, laita siis linkkiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta on todella surullista lukea näitä ihmisiä, jotka katkaisevat välit vanhempiin eivätkä edes aikuisiällä kokeile uudestaan tulla väleihin vanhempien kanssa. Tuntuu, että jotkut jäävät jotenkin tuollaiselle lapsuusiän tasolle, ettei voida antaa anteeksi vanhempien väärinkohteloa ym. Ei osata jotenkin edes ajatella vanhempien kannalta mitä olisi voinut tapahtua. Ymmärrän, että jos on ääritapauksia, mutta ei minullakaan ole ollut hyviä vanhempia, mutta en ole niihin kokonaan välejä katkaissut. 

No sitten sua varmaan ilahduttaa kuulla että on meitäkin jotka ei katko välejä vaikka mieli tekisi.

Säälittää vanha yksinäinen vanhempi niin paljon.

Ja tämä vanha yksinäinen vanhempi vaan jatkaa ilkeilyään ja sitä väkivaltaista käytöstä. Ei näy meillä sille loppua vaikka olen itsekin jo keski-ikäinen.

Jos otan asian puheeksi, alkaa minun syyttelemiseni, tai mummoni tai isäni syytteleminen. Aina löytyy joku syyllinen, uhri on tämä väkivaltainen vanhempi.

Ja silti minä vaan koen sääliä sitä vanhempaa kohtaan. Hänhän jäisi ihan yksin ilman minua.

Kuinka kauan sun mielestä vanhemmille pitää antaa mahdollisuus korjata sitä käytöstään?

Vai onko tässä nyt kyse siitä että saat jotain sairasta mielihyvää trolleilemalla vaikeiden asioiden kanssa painiville ihmisille.

Eiköhän kyse ole siitä, että tuo kirjoittaja ymmärtää kohtelevansa omia lapsiaan huonosti. Joko nykyisiä tai tulevia. Siksi häntä ahdistaa lukea ihmisistä, jotka ovat katkaisseet välit vanhempiinsa.