Lue keskustelun säännöt.
Kuihtunut parisuhde
22.04.2016 |
Varmaan monelle tuttu stoori.. kaksi pientä lasta, harrastukset, työt, jatkuva väsymys, stressi jne.
Ensimmäisen lapsen jälkeen parisuhde voi hyvin, nyt toisen jälkeen on ollut hankalaa. En ole olettanut koskaan että tämä olisi helppoa.
Ongelma on ettei mies tarvitse läheisyyttä niinkuin minä. Olen pyytänyt halaamaan, mennyt itse halaamaan, pyytänyt illalla tulemaan viereen. Välillä tulee, välillä ei. Olen yrittänyt puhua rakentavasti ja ei niin rakentavasti. Olen sanonut että minusta tuntuu että olemme erkaantuneet ja teemme vain omia juttujamme. Olen kertonut että olen yksinäinen ja kaipaisin läheisyyttä. Vastaus tähän on että hän on tyytyväinen näin. Hän kokee että tämä on ainoastaan minun ongelmani mikä ei häneen liity mitenkään. Hän nykyään hermostuu jos otan asian esille.
Viimeksi sanoin suutuksissani että täytyy ilmeisesti etsiä hellyys muualta niin hän vastasi vain että senkun etsit.
Yhteistä aikaa meidän on hankala järjestää mutta mielestäni sekin on vain järjestely kysymys. Mieheni on sitä mieltä että meillä ei ole mahdollisuutta kahdenkeskiseen aikaan. Minun mielestäni hänellä ei ole halua edes yrittää sitä järjestää. Tosin hän on sitä mieltä että kaikki on hyvin näin eikä meillä mitään ongelmaa ole vaikka olen suoraan sanonut etten ole onnellinen.
Kommentit (13)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisiko elämää keventää? Joku vähentää töitä, ehkä jättää joku harrastus pois? Tai harrastaa yhdessä? Laittaa suosiolla lapsille pikku kakkonen ja jutustaa hetki vierekkäin?
Meillä kans oon hyvin vahvasti päävastuullinen läheisyyden ylläpitämisessä, välillä ärsyttää aika rankastikin mutta elämä on. Mies kuitenkin selvästi välillä yrittää edes, se lämmittää jo vähäsen. Välillä mietin, mikä on paras tapa asettautua illalla muka puolihuolimattomasti niin että toista alkaisi huvittaa ilman suoraa aloitetta, sekin toimii joskus.
Kyllä se vain on, että jos olet kylmä parisuhteessa niin siinä on turha selitellä että olet sen tyyppinen luonne jne. Paska puhetta, se kylmä on yhtä kuin ei rakasta ja himoitse kumppaniaan.
Varmasti ei olisi kylmä, jos uusi himoitsemansa miekkonen/naikkonen tulisi lähituntumaan halailemaan.
Harmi vain että tälläiset kylmäköt sitten jatkaa sitä suhdetta uskotellen itselleen että tekee hyvän työn kun ei lähde.
Pitäiskös sinun hyväksyä se ettei mies ole ihan sellainen kuin haluat ja hän ei tarvitse sitä läheisyyttä arjessa niin paljon kuin sinä olet vailla. Koska asiasta on puhuttu hyvällä ja vähän pahalla ja mies on tyytyväinen niin jäljelle jää sinä. Sinun pitää päättää mitä haluat ja mitä et ja mistä voit joustaa ja mistä et.
Toivottavasti teillä on kuitenkin jotain yhteistä muutakin kuin lapset, sama koti ja laskut.
Mutta aina ei saa kaikkea vaikka haluaa kun se mies ei ole sinä vaan oma itsensä.
Jos mies ei riitä sellaisena kuin on niin jatkat matkaa eri suuntaan....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattelen että parisuhteessa molempien on nähtävä vaivaa ja panostettava. Itse olen joustanut siinä etten jatkuvasti ole mieheni iholla, koska tiedän että hän haluaa sellaistakin aikaa ettei kukaan roiku hänessä. Ymmärrän tämän hyvin, itsekin haluan joskus olla omissa oloissani.
Mutta toivoisin kuitenkin, että mieheni puolestaan huomioisi minua sen takia että minä tulen siitä kahdestaan olemisesta ja läheisyydestä onnelliseksi. Toivoisin, että hän haluaisi tehdä epäitsekkäästi jotain sen takia että tietää minun ilahtuvan. Minäkin yritän ilahduttaa häntä arjen keskellä, että hän taas jaksaisi paremmin. Niinkuin ennen lapsia.
Hän on todella hyvä, osallistuva, huolehtiva ja rakastava isä lapsille. Hän osallistuu kotitöihin ja nautimme kaikki perheen yhteisestä ajasta.
Välillä tuntuu, että valitan turhasta. Viime aikoina on alkanut tuntumaan että haluaisin olla taas muutakin kuin äiti. Rakastan häntä todella paljon, siksi ehkä onkin niin hankalaa ettei hän halua / jaksa enää panostaa meihin kahteen. Tilanne ei ole niin huono, että miettisin eroa enkä halua että se niin pitkälle ajautuu.
Miten te muut olette selvinneet pienten lasten kanssa ensimmäiset vuodet? Oliko suurempia kriisejä? Milloin parisuhteelle jäi taas enemmän aikaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen itse nainen ja meillä on juurikin toiste päin, eli mies haluu läheisyyttä ja pussailua ja halailua. Meilläkin on kaksi pientä lasta ja mä en vaa kertakaikkiaan jaksa tällä hetkellä mitää tollasta. Mä oon luonteeltani ollu ihan alusta asti sellanen eikä siis tää ollu miehelle yllätys etten mä kaipaa silittelyä tai paijailua, mutta toisaalta tiedän että mies kaipaa. Mä sitten kumminkin tietosesti meen halaamaan, tai anna hieronnan tai silittelen sitä sohvalla vaikka se ei tule minulle luonnostaan. Mä kumminkin rakastan häntä eikä muuta ongelmaa ole. Ehkä miehesi on samanlainen?
Mä itsekin ärsyynnyn jos joku lääppii tai tulee liian iholle. Ehkä sun pitäis antaa miehelles tilaa jospa se sit hakeutuu itse lähellesi?
Tilaa olen omasta mielestä antanut niin paljon, että viime päivinä on tuntunut etten enää vain kestä tätä tietynlaista yksinäisyyttä. Tuntuu niin pahalta, kun on rakastamalleen miehelleen kuin ilmaa. Tähän asti olen ajatellut, että tämä on nyt vain vaihe ja parin vuoden päästä on jo helpompaa. Viime päivinä on vain tuntunut, etten kertakaikkiaan kestä enää iltoja yksin ja olisi vaihteeksi kiva nukahtaa miehen kainaloon.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ompas ikävää ap että teillä on niin kärjistynyt tuo ja aiheuttaa sinulle niin paljon pahaa mieltä. Ehkä kumminkin yrität jaksaa ja annat miehen tulla itse sinun luokse ja tehdä seuraavan liikkeen. Ehkä jos et painosta asian suhteen, muttet kumminkaa ole kylmä ja etäinen. Tsemppiä, yritä ymmärtää miestäsikin äläkä ole liian ankara hänelle :) tsemppiä t.9
Meillä kanssa kaksi lasta, työt jne perus.. Mutta aina vapaa-aamuina käytämme tv:n aamupiirretyt hyväksi ja laitamme lapset töllöttämään niitä ja sillä aikaa muhinoimme omassa huoneessa. Iltaisin joskus lämmitämme saunan ja ollaan vaan kahdestaan kun lapset nukkuu. Välillä laitamme seksiviestejä toisillemme työpäivän aikana, sekin piristää ja jaksaa odottaa kahdenkeskistä aika illalla. Vähentäkää harrastuksia jos niitä on liikaa/ menkää pariterapiaan/ hankkikaa hoitaja ja menkää hotelliin/ lomalle/ treffeille/ leffaan jne
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämän päivän jälkeen en voi kuin ajatella, että mies tietää mitä ajattelen ja pallo on nyt hänellä. Meillä on niin paljon hyvää etten halua pilata sitä sillä, että kerjään huomiota tai kahdenkeskistä aikaa. Eiköhän senkin aika taas koita, kun lapset ovat isompia (nyt 11kk ja 3v).
Minä lähtisin heti treffeille, hotelliin tai mihin ikinä mieheni haluaisi. Jos hän vain innostuisi johonkin lähtemään kahdestaan. Hän ei kauhean mielellään jätä lapsia hoitoon eikä varsinkaan yön yli. Minulle toki riittäisi treffit päivälläkin muutaman tunnin ajan.
Nuorimmaisen kans ei vielä onnistu tuo lastenohjelmat päälle -taktiikka. Sitä jo odotankin kovasti :D
Täällä kohtalontoveri, tosin mies.
Vaimo ei halua erota, mutta haikailee jotain muuta mitä minä näköjään en hänelle voi tarjota.
Kuitenkin pitäisi jaksaa olla iloinen ja osallistuva, vaikka silloinkin vaimo pitää minua itsestäänselvyytenä.
Mihin katosikaan elämästä iloisuus ja keveys.
Eroa en haluaisi, mutta miten tähän tilanteeseen tottuu? Älytöntä, että ihminen kuitenkin pysyy toisen kanssa vaikka ei enää voi sietää toisen tekoja ja paikallaoloa. Seksistä nyt puhumattakaan.
Tässäkin monesti se haluton puoliso ajattelee, että ei halua tuottaa mielipahaa erolla. Mutta todellisuudessa pahempi on pitää sitä toista kurjassa suhteessa jossa ei kykene tarjoamaan vastakaikua...