Tunnetko ketään joka ei KOSKAAN puhu pahaa muista?

Siskoni. Hän on hyvin älykäs ja rauhallinen. Työskentelee isossa firmassa ja tekee siellä kirjanpitoa+jotain hallinnollisia hommia. Ystävystyin joskus hänen työkaverinsa kanssa, joka kertoi myöhemmin että siskoani pidetään töissä todella reiluna ja hyvänä tyyppinä, joka ei koskaan puhu pahaa eikä juoruile muista. Totesin, että se on siviilissä ihan samanlainen. Nuorempina jos olin vaikka riidoissa jonkun oman kaverini kanssa ja puhuin hänestä negatiiviseen sävyyn kotona, oli siskoni aina se joka tyynnytteli ärsytystäni ja kehoitti minua hieromaan sovintoa. Monesti hän myös sanoi suoraan ettei ole mukavaa puhua pahaa kenestäkään, kun enhän siitä pitäisi itsekään. Muutenkin siskoni on aina se, joka levittää hyvää mieltä ja positiivisuutta ympärilleen. Hänellä on myös aina aikaa ystävilleen ja perheelleen. Voin tässä todetakin vielä lopuksi, että on kyllä ihana sisko :)

En tunne, mutta voisin kuvitella, että jossain erityisasemassa oleva tyyppi (esim. pomon suosikki joka saa kaikki edut aina ensimmäisenä) ei välttämättä puhu pahaa muista, jos on riittävän varma että kukaan muu ei pysty kiilaamaan hänen paikalleen. Mutta sitten jos tapahtuukin niin, että tulee uusi haastaja, niin jo alkaa paskapuheet lentää tai vähintään lamaantuu/alkaa passiivis-aggressiivinen murjotus.

Hmm... No, mä en puhu pahaa ihmisistä viihdemielessä, mutta on mullakin välillä negatiivista sanottavaa muista. Mutta en ikinä arvostele toisia ihan kelle vain, vaan ainoastaan ihmisiin, joihin luotan. Enkä levittää mitään kääk-juoruja toisista, vaan arvostelen vain, jos on joku henk.koht. syy. Todella harvoin on.

Vierailija kirjoitti:

Siskoni. Hän on hyvin älykäs ja rauhallinen. Työskentelee isossa firmassa ja tekee siellä kirjanpitoa+jotain hallinnollisia hommia. Ystävystyin joskus hänen työkaverinsa kanssa, joka kertoi myöhemmin että siskoani pidetään töissä todella reiluna ja hyvänä tyyppinä, joka ei koskaan puhu pahaa eikä juoruile muista. Totesin, että se on siviilissä ihan samanlainen. Nuorempina jos olin vaikka riidoissa jonkun oman kaverini kanssa ja puhuin hänestä negatiiviseen sävyyn kotona, oli siskoni aina se joka tyynnytteli ärsytystäni ja kehoitti minua hieromaan sovintoa. Monesti hän myös sanoi suoraan ettei ole mukavaa puhua pahaa kenestäkään, kun enhän siitä pitäisi itsekään. Muutenkin siskoni on aina se, joka levittää hyvää mieltä ja positiivisuutta ympärilleen. Hänellä on myös aina aikaa ystävilleen ja perheelleen. Voin tässä todetakin vielä lopuksi, että on kyllä ihana sisko :)

Kuullostaa todella kivalta ihmiseltä ☺

Sivuosatyyppi, joka himmailee aina taustalla eikä haluakaan olla mitenkään esillä. Hänellä ei ole mitään pelissä, joten silloin ei tarvi sanoakaan mitään vastahankaan.

Sorrun paskanpuhumiseen joskus ja sen jälkeen tulee likainen olo ja mietin mitä jatkuvasti toisista pahaa puhuvat voivat elää itsensä kanssa.

Ja ilkeyden muuten näkee silmistä vaikka olisi hiljaa mutta miettisi pahoja toisesta.

Määrittele, mitä tarkoitat pahan puhumisella. Tahallista pahan puhumista, jolla on tarkoitus antaa toisesta ikävä kuva? Vai lasketaanko myös ärsytys toisen ikävästä käytöksestä ja siitä kertominen pahan puhumiseksi? ( tarkoituksena käsitellä omaa harmistusta, varoittaa samalla kaveria, eikä yritys kostaa tällä tavoin). Jälkimmäisellä tavalla käyttäytyviä tiedän useampiakin. Itse en laskisi sitä pahan puhumiseksi.

Hyvä ystäväni, 40-v. perheenäiti, töissä IT-alalla. Ei koskaan puhu kenestäkään pahaa eikä IKINÄ ylipäätään valita mistään, eikä näe mitään negatiivista missään asiassa, tai ainakaan puhu niistä ääneen. Ei ole myöskään mikään yltiöpositiivinen hekuttaja vaan tosi perus. Jotenkin rauhoittavaa seuraa. Kaikkien mielestä tosi mukava ihminen!

Vierailija kirjoitti:

Määrittele, mitä tarkoitat pahan puhumisella. Tahallista pahan puhumista, jolla on tarkoitus antaa toisesta ikävä kuva? Vai lasketaanko myös ärsytys toisen ikävästä käytöksestä ja siitä kertominen pahan puhumiseksi? ( tarkoituksena käsitellä omaa harmistusta, varoittaa samalla kaveria, eikä yritys kostaa tällä tavoin). Jälkimmäisellä tavalla käyttäytyviä tiedän useampiakin. Itse en laskisi sitä pahan puhumiseksi.

Oikeastaan molemmat. Ärsytyksenkin voi käsitellä itsekseen, turha siihen on muita sotkea.

Elämän kokemus opettaa sitä, että ei ole viisasta puhua pahaa muista ihmisistä.

Jo edesmennyt isoäitini. Hän juoruili kyllä mutta juorut olivat aina positiivisia. Tyyliin "naapurin Pekka toi taas meille silakoita kun oli saanut niitä mökiltä. Heidän mökkinaapuri taas oli ahkeroinut ja maalannut aitaa."

Jos isoäiti oli jostain asiasta erimieltä hän oikeasti puri huuliaan yhteen ja malttoi mielensä. Tätä tapahtui harvoin. Minusta isovanhempieni avioliitto on onnellisin minkä tiedän. He olivat aina niin seesteisiä ja tuntui kuin olisivat yksikkö.

Aikaisemmissa kommenteissa on tullut esille, että hyvässä asemassa olevat ovat fiksuja ihmisiä.

Kyllä sen melko pian näkee ihmisestä minkälainen hän on. Jos teeskentelee olevansa jotakin mitä ei oikeasti ole sen myös huomaa. Kun itse toimii rehellisesti ja järkevästi niin ymmärtää, että toinenkin huomaa sen.

Valehtelun vaistoaa ja kautta rantain höpötykset yms. "Yritykset".

Mua ärsyttää aika usein joku jossain ihmisessä. En kuitenkaan lähde tätä vitutustani muille purkamaan, vaan käsittelen asiaa hiljaa mielessäni ja hakkaan vaikka nyrkkeilysäkkiä.

Olen huomannut, että usein ne, jotka puhuvat pahaa selän takana toisista ihan juoruilumielessä, ovat aika yksinkertaisia ihmisiä. Mielenkiinnon kohteet pyörivät niissä pienissä piireissä, mitä kukakin sanoi ja minkä kamalan hiusvärin se Janna nyt taas oli ottanut. MUTTA minusta ei ole samalla lailla "pahan puhumista", jos puhuu vaikka ystävän kanssa siitä, kuinka toinen ystävä on loukannut käytöksellään tms, ja omista tuntemuksistaan siihen liittyen.

Entinen hieman omalaatuinen opiskelukaveri. Oli enimmäkseen omissa maailmoissaan ja puhui muuten vaan omia juttujaan lähinnä lukemistaan kirjoista. Hänestä ei pidetty eikä otettu mukaan yhteisille baari- ja mökkireissuille. Kiusasimme häntä puhumalla hänestä paskaa helposti herneen nenään menevälle opettajalle. Opettaja sitten kurmootti sitä hörhöä.

Erikoisinta oli tosiaankin se, ettei hän kertaakaan protestoinut tai edes yrittänyt liittoutua kenenkään kanssa. Muuten meillä oli jatkuvasti eri leirien riitoja meneillään meidän muiden opiskelijoiden välillä.

Vanhempani ja miesystäväni. Ovat kaikki sovittelijatyyppejä, diplomaattisia ja ennenkaikkea tykkäävät dialogista ja hyväksyvät myös eriävät mielipiteet.

Isäni on tosin on myös lyhytpinnainen ja hän saatta sanoa päin naamaa negatiivisen kritiikkinsä.

Minullekin on lapsesta saakka iskostunut, että pahan puhuminen ei ole kivaa eikä edes hyödyllistä. Silti olen kyllä joskus kouluaikoina ja eräällä hirveällä työpaikalla, joka oli alusta loppuun pelkkää saippuaoopperaa, ollut hirveä juoruilija.

Edesmennyt mummoni.

Oli ollut sodassa lottana, menettänyt ihan liikaa perheenjäseniään ja muita läheisiään elämänsä aikana, mutta silti muistutti minua, että sanat sattuvat pahiten eikä niitä saa koskaan takaisin.

Tai siis yritän sanoa, ettei elämä todellakaan ollut mitään ruusuilla tanssimista, mutta silti näki pahanpuhumisen oikeasti vakavana eikä minään "kasvata nahkaas, oikeitakin ongelmia on"-asenteella.

Oli muutenkin äärimmäisen lempeä, ei koskaan korottanut ääntään.

Oli todella hyvä ihminen. Valitettavasti tässä on omena pudonnut kauas puusta, mussa on kyllä vielä hirmuisesti parannettavaa eikä varmasti mummo ilahtuisi jos joskus kuulisi miten puhun vaikka ystävien seurassa. :( On vaan otettava niskasta kiinni.

No itse en harrasta juoruilua negatiivisessa mielessä enkä puhu ihmisten selän takana mitään sellaista mitä en voisi hänelle päin naamaansa sanoa. Noudatan aika pitkälti sanontaa 'jos ei ole mitään hyvää sanottavaa niin ole hiljaa'. En siis ole se ärsyttävä totuuksien laukoja - jos on jotain huomautettavaa niin kerron sen ystävällisessä mielessä ja mahdollisimman rakentavasti jos ylipäätään on pakko puuttua toisten tekemisiin.

Tämä tosin ei päde Internetissä; 80% ihmisistä netissä on yksinkertaisesti avuttoman tyhmiä ja turhautumistani puran usein poikaystävälleni. Mutta netissäkään en jaksa käyttää energiaani siihen että alkaisin heille avautumaan. 

Minulla on myös vaikeuksia luottaa ihmisiin, keiden huomaan olevan kaksinaamaisia ja puhuvan toisista ihmisistä pahaa. En nimittäin koe olevani muiden yläpuolella sen vertaa, että itse säästyisin näiden paskan puhumiselta.

En puhu pahaa toisista. Sanon vaikka, että äitini käytös ärsyttää mua ja lääkärini teki mielestäni huonoa työtä, mutta en koskaan sano että vittu mikä tyyppi tai mitään henkilökohtaista pahaa kenestäkään. Musta ei ole vaan järkevää eikä tunnu hyvältä olla pahansuopa, vaikka negatiivisia fiiliksiä mulla tulee toisten suhteen useinkin enkä tosiaan oo mikään zenbuddhalainen 8-) en ole koskaan käsittänyt, miksi joku nauttisi vaikka kiusaamisesta. Olen miettinyt että ihmisissä on ehkä ihan synnynnäisiä temperamenttieroja tän suhteen. Mun äidin mielestä jotkut lapset on jo pienenä ilkeitä, jotkut hyväsydämisiä. Oma lapseni on mun tapaan kiivas, mutta ei ilkeä!

Oma isäni. Jos joskus tulee tilanne, että on todella syytä sanoa jonkun ihmisen toiminnasta suorat sanat, niin isäni tekee sen hirveän varovaisesti - hän menee melkein lukkoon. Isäni ei myöskään osannut pitää kotona jöötä lapsille eikä millään lailla pistää kampoihin tiukalle äidillemme :)