Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Katkaisin välit suurimpaan osaan ystävistäni
18.04.2016 |
Miksi aina jauhetaan ystävien tärkeydestä? Tai siitä kuinka ihania ystävät ovat?
Olen kaksvitonen melko introvertti luonteeltani, eli viihdyn paljon itsekseni. Minulla oli silti ennen melko laaja ystäväpiiri, ystäviä oli kertynyt vuosien varrelta. Pidin näitä suhteita yllä kenties sosiaalisesta paineesta.
Oikeasti pidän vain harvasta ihmisestä. Kun karsin ylimääräiset kaverini pois, minulle jäi vain yksi ystävä, jonka luonteesta todella pidän. Muut ystävistäni olivat mielestäni liian itsekkäitä, ilkeitä, pinnallisia tai liian erilaisia. Jotkut ystävistäni olivat sellaisia, että kilpailivat siitä, kuka omistaa eniten tai on paras asioissa. Näiltä ystäviltä ei myöskään saanut tukea sitä pyytäessä, vaikka itse olin tarpeen tullen tukemassa heitä.
Koin että entiset ystäväni eivät olleet minulle tarpeeksi hyviä. Te jotka hehkutatte ystäviänne, onko teillä oikeasti ihania ystäviä?
Itse olen paljon tyytyväisempi näin. Töiden jälkeen ei enää tarvitse nähdä ketään, ja viikonloppuisin saa rentoutua rauhassa, kun ei tule jatkuvasti kutsuja illanviettoihin. Minulle jäi vielä kumppani ja yksi ystävä, josta todella pidän.
Kommentit (18)
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei ole täydellinen. Varmaan ovat tyytyväisiä että pääsivät sinusta eroon.
Totta, että kukaan ei ole täydellinen. Itse haluan silti riittävän hyviä ystäviä, enkä tyytyä vähempään. Mielestäni olen itsekin sellainen.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyään mainostetaan sosiaalisuutta kovasti. Minusta se on välillä ahdistavaa.
Toisaalta on totta, että ihmissuhteet ovat tärkeitä, jos haluaa edetä elämässä. Nuorena en tätä ymmärtänyt. Olen nyt viisikymppinen.
Melkein missä tahansa työssä on tärkeää ylläpitää suhteita työkavereihin ja jos tekee luovaa työtä, on tuotava itseään esille.
Minullakin on sellainen luonne, että ihmiset helposti alkavat ärsyttää, mutta täytyy vaan yrittää hillitä itsensä. Ja ystävistä on iloa.
Ymmärrän. Olen miettinyt sitä, hakeutuvatko jotkut tarkoituksella niiden kilttien luokse saadakseen itselleen kuuntelijan ja tukijan. Ilman sen kummempaa kiinnostusta sitä ihmistä kohtaan. Hmm..
Jokainen elää niinkuin parhaaksi näkee. Minulle riittää mainiosti oma perhe ja 3 hyvää ystävää. Sitten on sellaisia kavereita joita näen kerran pari vuodessa ja suurin osa sukulaisistakin kuuluu tähän joukkoon jota treffataan pari kertaa vuodessa. Enempää en jaksa/ei huvita. Viihdyn myös mainiosti itsekseni.
Minä en katkaissut välejä, vaan välit alkoivat viiletä joskus 20 ikävuoden tienoilla suurimpaan osaan. Loput jättivät sitten oman onneni nojaan kun menin naimisiin ja sain lapsen. Nyt myös 25v. Minullakin on kolme ystävää, jotka ovat sitten todella hyviä ystäviä ja joiden kanssa ystävyys on kestänyt 10-15 vuotta.
On ihanaa, kun ei tarvitse tehdä mitään eikä lähteä mihinkään, jos ei halua. Näitten ystävien kanssa soitellaan ja viestitellään, mutta nähdään vain esim. kerran kuussa. Aivan mahtavaa. En ole koskaan ollut näin tyytyväinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikeinta on jaksaa ylläpitää aktiivisesti kontakia lapsuudenystäviin. Minulla ainakin on käynyt niin, että ollaan niin muututtu ja kehitytty eri suuntiin vanhojen ystävien kanssa, ettei oikeastaan kenenkään kanssa ystävystyisi enää tänään. Ei se kauan tunteminen ole pääasia, vaan että viihtyy ja ymmärtää toista ja se toinen minua. Olen hyväksynyt sen, että ystäviä tulee ja menee. On ihanaa, kun vielä keski-iässä tutustuu ihmiseen, jonka kanssa on kiva viettää aikaa. En tarvitse määrällisesti paljon ystäviä.
Mä katkaisin myös kahteen ystävääni, tosin en tarkoituksella. Huomasin pari vuotta sitten olevani molemmille se joka aina soittaa ja pitää yhteyttä ja päätin että odotan vuorostani näiden yhteydenottoa. Nyt on tosiaan mennyt pari vuotta enkä ole kuullut kummastakaan pihaustakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo vaihe tulee varmaan kaikkien kilttien ja auttavaisten ihmisten eteen jossain vaiheessa.
Mä olen muuttanut viimeisen kolmen vuoden aikana 5 kertaa ja havahduin viime kesänä viimeisessä muutossani, kun tein muuttoilmoitusta postiin, että en ole kertonut kenellekään muulle osoitettani kuin vanhemmilleni yhdenkään muuton kohdalla. Puhelinkaan ei ole soinut viimeiseen kolmeen vuoteen, kun yksikään kaveri ei ole pitänyt yhteyttä.
Minut on selvästi hylätty ja se tuntuu surulliselta, koska olen ennen ollut varsin sosiaalinen ja ison kaveriporukan ympäröimä. Nykyään jos työkaverit ei joskus kysyis kaljalle varmaankin saisin olla kotona aivan yksikseni. Olen käynyt elokuvissa viimeksi joulukuussa 2013 ja silloinkin yksin.
Oma vika toisaalta kun en perustanut perhettä silloin kuin muut. Nyt olen ainoa sinkku entisien kaverieni joukosta, ainoa jolla ei ole 5-10 vuotiaita lapsia useampaa kappaletta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, mulla on muutama hyvä ystävä joiden kanssa olen aktiivisesti tekemisissä, sitten on näitä kavereita joiden seurasta nautin sillon harvoin kun nähdään (ehkä kerran vuodessa) mutta elämäntilanteet on muuten niin erit ettei kummemmin pidetä yhteyttä tai huvikseen nähtäillä. On myös lapsuudenystäviä jotka ollut ihan parhaita kavereita, tippunut vaan matkasta ajan saatossa ilman sen kummempia välien poikki pistämistä. On vaan huomannut vissiin molemminpuolisesti että ei ton kanssa nyt enää natsaa samalla tavalla ja sit yhteydenpito on vaan kuollut. Tykkäillään toistemme jutuista Facessa ja ehkä joskus jotain kommentoidaan, mutta ei muuten pidetä mitään yhteyttä tai ikinä nähdä ja se on ihan ok.
Ei mun mielestä mitään ihmissuhteita pidä pakottaa mutta ei myöskään oo mitään ideaa ns "katkaista yhteydenpitoa" ihan tarkoituksella. Se katkee jos on katketakseen, tarviiko sitä syvällisemmin miettiä.
En ymmärrä ollenkaan jos katkaistaan välit kokonaan ja tietoisesti, mielummin antaa vain kaveruuden hiljakseen haipua ja hymyilette kun tapaatte. En ikinä polttaisi mitään tällaisia siltoja takanani, se olisi silkkaa typeryyttä ja lapsellisuutta. Mutta jos ap on näin tehnyt, kertoo se hänestä paljon ja tarina on karu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä olen muuttanut viimeisen kolmen vuoden aikana 5 kertaa ja havahduin viime kesänä viimeisessä muutossani, kun tein muuttoilmoitusta postiin, että en ole kertonut kenellekään muulle osoitettani kuin vanhemmilleni yhdenkään muuton kohdalla. Puhelinkaan ei ole soinut viimeiseen kolmeen vuoteen, kun yksikään kaveri ei ole pitänyt yhteyttä.
Minut on selvästi hylätty ja se tuntuu surulliselta, koska olen ennen ollut varsin sosiaalinen ja ison kaveriporukan ympäröimä. Nykyään jos työkaverit ei joskus kysyis kaljalle varmaankin saisin olla kotona aivan yksikseni. Olen käynyt elokuvissa viimeksi joulukuussa 2013 ja silloinkin yksin.
Oma vika toisaalta kun en perustanut perhettä silloin kuin muut. Nyt olen ainoa sinkku entisien kaverieni joukosta, ainoa jolla ei ole 5-10 vuotiaita lapsia useampaa kappaletta.
Voisikohan sun olla oikeasti aika yrittää aktivoitua ja etsiä uusia tuttavuuksia netin, vapaaehtoistyön ja harrastusten kautta? Ponnisteluja varmaan vaatii ja aikaa, sekä itsensä tuntemisen opettelua. Jos vaikka vuoden aikana löytyisi yksi uusi mukava tuttavuus.
Vierailija kirjoitti:
No, mulla on muutama hyvä ystävä joiden kanssa olen aktiivisesti tekemisissä, sitten on näitä kavereita joiden seurasta nautin sillon harvoin kun nähdään (ehkä kerran vuodessa) mutta elämäntilanteet on muuten niin erit ettei kummemmin pidetä yhteyttä tai huvikseen nähtäillä. On myös lapsuudenystäviä jotka ollut ihan parhaita kavereita, tippunut vaan matkasta ajan saatossa ilman sen kummempia välien poikki pistämistä. On vaan huomannut vissiin molemminpuolisesti että ei ton kanssa nyt enää natsaa samalla tavalla ja sit yhteydenpito on vaan kuollut. Tykkäillään toistemme jutuista Facessa ja ehkä joskus jotain kommentoidaan, mutta ei muuten pidetä mitään yhteyttä tai ikinä nähdä ja se on ihan ok.
Ei mun mielestä mitään ihmissuhteita pidä pakottaa mutta ei myöskään oo mitään ideaa ns "katkaista yhteydenpitoa" ihan tarkoituksella. Se katkee jos on katketakseen, tarviiko sitä syvällisemmin miettiä.
Ongelma on se, jos toinen ei anna niiden ihmissuhteiden hiipua helposti ja sitten on liian kiltti ja suostuu tapaamaan, kun toinen aina ottaa yhteyttä. Tästä jää vain väsynyt olo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, mulla on muutama hyvä ystävä joiden kanssa olen aktiivisesti tekemisissä, sitten on näitä kavereita joiden seurasta nautin sillon harvoin kun nähdään (ehkä kerran vuodessa) mutta elämäntilanteet on muuten niin erit ettei kummemmin pidetä yhteyttä tai huvikseen nähtäillä. On myös lapsuudenystäviä jotka ollut ihan parhaita kavereita, tippunut vaan matkasta ajan saatossa ilman sen kummempia välien poikki pistämistä. On vaan huomannut vissiin molemminpuolisesti että ei ton kanssa nyt enää natsaa samalla tavalla ja sit yhteydenpito on vaan kuollut. Tykkäillään toistemme jutuista Facessa ja ehkä joskus jotain kommentoidaan, mutta ei muuten pidetä mitään yhteyttä tai ikinä nähdä ja se on ihan ok.
Ei mun mielestä mitään ihmissuhteita pidä pakottaa mutta ei myöskään oo mitään ideaa ns "katkaista yhteydenpitoa" ihan tarkoituksella. Se katkee jos on katketakseen, tarviiko sitä syvällisemmin miettiä.
Ongelma on se, jos toinen ei anna niiden ihmissuhteiden hiipua helposti ja sitten on liian kiltti ja suostuu tapaamaan, kun toinen aina ottaa yhteyttä. Tästä jää vain väsynyt olo.
No tässä voi sitten miettiä ihan sitäkin, että onko se nyt sitten niin hirveän iso uhraus esim kerran tai kahdesti vuodessa 'suostua' näkemään tälläistä tyyppiä, joka selvästi pitää sua sen arvosena ihmisenä johon haluaa pitää yhteyttä ja näkee vaivaa ehdotellakseen treffejä.
Itse karsin kavereistani nämä ns. myrkkyihmiset, joilla oli seuraavia ominaisuuksia:
- ajattelivat, että kaikkien tulisi pyrkiä elämään samanlaista elämäntyyliä kuin he
- kehuivat jatkuvasti ulkonäköään tai kertoivat kuinka joku muu oli sitä kehunut
- jos kävimme esim. kahvilla suurin osa ajasta kului siihen, että he kävivät monologia sen hetkisestä säädöstään
- eivät matkustaneet tapaamaan minua vaan minun piti tulla käymään aina heidän luonaan satojen kilometrien päässä (ja kyllä kutsuin kylään)
Elämä helpottui huomattavasti, kun tajusin katkaista välit ja lakata pitämästä näitä tyyppejä kavereinani. Suosittelen lämpimästi muillekin. :)
Minäkin karsin suuuuren osan ystävistä ja kavereista, kun ymmärsin että tunsin ystävyyden ylläpidon jotenkin velvoitteeksi enkä aidoksi vuorovaikutukseksi. Näin kliseistä; Ei se määrä, vaan laatu.
Kotipaikkakunnalta pois muuton jälkeen huomasi vielä helpommin ketä haluaa oikeasti pitää lähellä.
Alue: Aihe vapaa
Kukaan ei ole täydellinen. Varmaan ovat tyytyväisiä että pääsivät sinusta eroon.