Asioita, joita tapahtuu vain elokuvissa - kerrotaan ärsyttäviä elokuvakliseitä
Tiedetään, että näitä keskusteluja on paljon mutta aina löytyy jotain uutta :)
Kommentit (6832)
Häiritseekö muita Sydämen asialla -sarjan putipuhtaat autot? Ei väliä millainen keli on tai minälaisen rapakon läpi juuri ajoivat, ei autoissa ole kurapisaraakaan. Kromiosista voi vaikka peilata naamarinsa.
Elokuvien viinanmenevä henkilo lojuu rähjäisessä kämpässä. Juuri kun on kaatanut vaikka viskiä lasiin ja nostamassa lasia huulille niin ovikello/puhelin soi. Yleensä se drinkki vielä kaadetaan lavuaarista alas sitten. No oven avattuaan tai puhelimen vastattuaan sanotaan "Hyvä kun olit kotona, mulla on tärkeää kerrottavaa".
Tapaamisia ei tarvitse ollenkaan sopia. Toisen ovelle vaan tupsahdetaan ja mennään sisään. "Hei, tulin vain katsomaan, oletko kotona?"
Joissain sarjoissa koko jengi vaan hengailee yhden asunnossa, kulkevat kuin kotonaan soittelematta ovikelloa edes.
Jos elokuvaan tulee koiranpentu se on joululahjayllätys tai synttäriyllätys, toivottavasti kukaan ei oikeasti toimisi niin että lemmikki otetaan vain lahjan antamisen ilosta. Joissain elokuvissa myös kultakalaa pidetään pienessä lasimaljassa, lintuja ei juuri koskaan ole lemmikkinä elokuvien ihmisillä paitsi mafiosoilla ja muilla sellaisilla
Sairaanhoitajana minua häiritsee ammattikuntamme kuvailu ( amerikkalaisissa) elokuvissa. Sairaalasarjoja lukuun ottamatta hoitajat kuvataan yleensä jonakin luusereina, joko lääkärin terrorin alla olevana nahjuksina tai sitten täysin vähäpätöisinä ihmisraunioina. Amerikkalalaisissa elokuvissa myös yleensä tummaihoisina. On selvää että hoitaja on myös yksinäinen, kukapa nyt hänen kaltaisen hirvityksen kanssa haluaisi olla. Olen myös huomannut ettö esim hammaslääkäreillä ei elokuvissa ole yleensä hammashoitajaa työparina, vaan he tekevät työtä yksin.
Mitään ei juoda loppuun, kun drinkki tai kahvi tulee pöytään, onkin jo kiire lähteä jonnekin.
Kun sovitaan illallistreffit, ei kumpikaan mainitse sanallakaan aikaa tai paikkaa, saati osoitetta josta toisen voisi hakea, kaikki vaan tiedetään.
Puhelinnumerot osataan aina ulkoa.
Perheenäiti herää jumalattoman aikaisin ennen töihin lähtöä, kokkaa perheelleen hotelliaamiaisen, eikä kukaan ehdi siitä syödä kun on kiire kouluun. Eikö siellä äidit tiedä lastensa aikatauluja, kun aamiainen on valmista vasta samalla hetkellä kun koulubussi tulee.
Muuten aamuisin on aikaa touhuilla vaikka mitä ennen töihin lähtöä, varsinkin pienet pikaiset ja yhteinen suihkuhetki onnistuu aina, vaikka herätessä oli jo kiire.
Autoa ei tarvitse tankata, eikä polttoaine lopu koskaan muualla kuin syrjätiellä tai takaa-ajon aikana.
High Schoolissa on aina kirjallisuuden tunti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kahdeksantoista sissiä tulittaa sankaria konekivääreillä 20 metrin päästä, eikä sankari kuole. Sankari löytää kengästään kiven ja heittää sen sissejä kohti, ja kaikki 18 sissiä kuolevat.
Auto ajaa nurmikolla tai hiekalla ja renkaat ulvovat.
Apua, mä tukehdun :D Mutta joo, näinhän se menee. Sankari osaa heittää sen kiven niin hyvin notta se singahtelee vihollisen päästä toiseen ja kaikki lakoaa.
Tai sitten niin kuin tuossa lopussa.
Reps* 😂😂😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuvankaunis, kyynistynyt kaupunkilaisnainen vetäytyy takametsien peräkylän erämökkiin suremaan eroaan. Jo samana iltana ovelle koputtaa paikallinen mies, joka näyttää Dressmanin mallilta, eikä sisäsiittoisen pikkukylän perinteiseltä maalaisjuntilta, kuten tosielämässä. Mies on herkkä, sivistynyt, kohtelias ja sydämellinen, vaikka onkin ikänsä korvessa viettänyt. Nainen alkaa taas uskoa rakkauteen.
Ja kun päähenkilönainen ujosti kysäisee, että miten tällainen kultakimpale on vielä yksin, niin tulee vakiovastauksena että "olin kihloissa kerran," selkeästi näyttää siltä että ei ole siitä kihlauksesta koskaan päässyt yli vaikka siitä olisi jo 15 vuotta - ja ooh, sitten hän on (jollain ihme logiikalla) sitäkin mehevämpi saalis. :D
Lisäksi näissä on aina se kuvio, että kihlaus on päättynyt vuosia sitten sen vuoksi, että entinen kihlattu (nainen siis) on halunnut nähdä maailmaa, eikä jäädä pikkukaupunkiin.
Lopulta kun jätetty mies ja tämä uusi pikkukylään muuttanut nainen rakastuvat, niin tämä ex-nainen palaakin pikkukylään sekoittamaan asioita, ja miehen on valittava että kumman kanssa hän haluaa olla.
Kaikki ylikomeat, fiksut ja koulutetut miehet ovat aina sinkkuja.
Lasten ahdistelija tai muu pervo on aina kalju, ei-viehättävä ja epäosiaalinen hylkiö, joka käyttäytyy hirviömäisesti.
Oikeassa elämässä monet ovat hyvinkin viehättäviä, hyväkäytöksisiä ja hurmaavia. Sen takia saavatkin ihmiset nalkkiin.
Muutenkin leffoissa toistuu liian usein se, että kaunis=hyvä ja ruma=paha. Pahimpana taitaa olla Nanny McPhee, jonka "rumat" piirteet katoavat kun hän tekee jotain hyvää. Aika huono opetus lapsille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kanavaa vaihtaessa kaukosäädintä pitää nytkäyttää.
Pää ei ole paikoillaan puhuessa vaan pitää tehdä pientä edestakaisin heilumista.Myös autolla ajaessa rattia pyöritellään ja käännellään koko ajan, vaikka ajettaisiin suoraa tietä.
Ja autolla ajettaessa kuski tuijottelee vieruskumppaniaan pitkät tovit. Aika vaarallista - ei katsetta saa kääntää tiestä niin pitkäksi aikaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kanavaa vaihtaessa kaukosäädintä pitää nytkäyttää.
Pää ei ole paikoillaan puhuessa vaan pitää tehdä pientä edestakaisin heilumista.Myös autolla ajaessa rattia pyöritellään ja käännellään koko ajan, vaikka ajettaisiin suoraa tietä.
Ja autolla ajettaessa kuski tuijottelee vieruskumppaniaan pitkät tovit. Aika vaarallista - ei katsetta saa kääntää tiestä niin pitkäksi aikaa!
Joo tää on niin kamalaa. En pysty keskittymään siihen mistä henkilöt keskustelevat, koska mieleni tekee huutaa ”katso minne ajat, katso sitä tietä, pölvästi!”. Joskus huudankin 😀.
Kun joku ajaa kiireessä autoa keskellä kaupunkia, väistää aina juuri viime hetkellä rekan, joka suistuu päälle.
Koskaan ei tule onnettomuutta, vaan päästään ajoissa vaimon synnytykseen tai johonkin muuhun tärkeään tapahtumaan.
Opettajat ovat todella huonoja arvioimaan tunnin keston, koska kello soi aina kesken lauseen.
Oppilaat alkavat rynniä ulos luokasta välittömästi ja opettaja huutaa perään: "Read chapter 3 for tomorrow!"
Romanttisella hetkellä siunaantuu aina täysikuu pilvettömälle taivaalle.
Sitä kelpaa ihastella.
Kun taas hommat menee pieleen, sataa tihuttaa ikävästi.
Dramaattisimmat tapahtumat sitten taas alleviivataan ukkosmyrskyllä.
Shakkipelin Hollywood-lopetus: pelin ollessa pitkällä toinen (paha) pelaaja tekee ensin uhkaussiirron hykerrellen tyytyväisenä tulevalle matitukselle. Hyvä sankaripelaaja vastaa kuitenkin siirtoon tekemällä matin yhdellä siirrolla, mikä samalla pyyhkii virneen pahiksen kasvoilta. Jopa huippupelaajien pelit päättyvät tähän tapaan, mistä voitaneen päätellä, etteivät hekään pysty miettimään peliä kuin yhden siirron eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Sairaanhoitajana minua häiritsee ammattikuntamme kuvailu ( amerikkalaisissa) elokuvissa. Sairaalasarjoja lukuun ottamatta hoitajat kuvataan yleensä jonakin luusereina, joko lääkärin terrorin alla olevana nahjuksina tai sitten täysin vähäpätöisinä ihmisraunioina. Amerikkalalaisissa elokuvissa myös yleensä tummaihoisina. On selvää että hoitaja on myös yksinäinen, kukapa nyt hänen kaltaisen hirvityksen kanssa haluaisi olla. Olen myös huomannut ettö esim hammaslääkäreillä ei elokuvissa ole yleensä hammashoitajaa työparina, vaan he tekevät työtä yksin.
Kyllä, mutta jostain syystä jos paikalla on lääkäri ja potilas saa kohtauksen tai saa massiivisen verenvuodon, lääkäri ei osaa muuta tehdä kuin huutaa ”nurse!!!”
Kun elokuva kuvaa menneisyyttä, esim. hetkeä 50 vuotta sitten, ovat huonekalutkin kuluneita ja näyttävät 50 vuotta vanhoilta.
Hautausmaalla käydään, tai hautajaiset järjestetään, aina syksyisin tai loppusyksystä niin, että puissa on joko kuolleita lehtiä, tai ei enää lehtiä lainkaan. Sää on viileän tuulinen ja sateinen. Koskaan ei satu hautajaiset keskelle kauneinta kesää (tai harvassa ovat).
Niin ja tietysti, jos kyseessä on trilleri tms., niin etsivä on vanhan amerikanrautansa kanssa hautajaissaattueen liepeillä rööki suussaan katselemassa. Musta olisi aika outoa, jos vaikkapa perheenjäseneni murhaa tutkiva poliisi tulisi norkoilemaan uhrin hautajaisiin. o_0