Asioita, joita tapahtuu vain elokuvissa - kerrotaan ärsyttäviä elokuvakliseitä
Tiedetään, että näitä keskusteluja on paljon mutta aina löytyy jotain uutta :)
Kommentit (6827)
Kun hahmo näkee painajaisen, hän huutaa ääneen ja ponnahtaa istumaan sängyssä.
Naisilla ei ikinä leviä meikit, tukka on seksikkällä tavalla sekaisin, ja poskesta löytyy vain yksi pieni mutatahra vaikka miten juostaisiin pahiksia pakoon ja rymyttäisiin ties missä. Yleensä nainen myös riisuu pitkähihaisen paidan,jonka alta paljastuu kireä toppi.
Useasti liian kirkasta vettä on, kun kohtaus on veden alla. Eipä näy myöskään epäpuhtauksiakaan vedessä. Luonnon vesistöt eivät mitenkään pysty oikeasti olemaan täysin puhtaita.
Räjähdyksiä syntyy fysiikan lakeja kunnioittamatta. Myös liian massiivisia elokuvien räjähdykset ovat.
- Ihmiset jättää surutta kaikki valot päälle lähtiessään kotoa.
- Kaikilla on todella huono valaistus kotona, täysin valaisemattomia pöytälamppuja nurkissa, jotka palaa aina, muttei valaise mitään.
- Jos kotoa kuuluu ääniä, ne kulkevat näiden hämärien iäti palavien pöytälamppujen valossa huudellen "helou, helou, enivan teö?", mutta eivät räpäytä kattovaloa päälle, että näkisivät kunnolla.
- Veitsestä lähtee aina kova metallinen ääni, kun se otetaan esiin mistä tahansa.
- Koirat aina haukahtavat/inisevät, kun niitä kuvataan.
- Naiset riisuutuvat/rasvaavat itseään eroottisesti aina omassa makuuhuoneessaan verhojen ollessa kiinni, kun pihapuskissa lymyää joku mies katsomassa silhuettia.
Oikeussalidraamoissa lakimiehet muistuttelevat toisiaan ja tuomaria "Tämähän tapaus on ihan samanlainen, kuin Meikäläinen vs. Teikäläinen vuodelta 1974." Miten kukaan pystyy muka lonkalta muistamaan tuollaisia oikeustapauksia?
Kun soitetaan, puhelu yhdistyy n. 2 sekunnin jälkeen, tai menee suoraan vastaajaan. EI YHDISTY NOIN NOPEASTI.
Tai puhelu saatetaan lopettaa vain ottamalla känny pois korvalta ja laittamalla taskuun. NÄPPÄIMET LUKKOON!
Annat luurisi jollekin, joka näppäilee siihen numeronsa, puhelimen omistaja ottaa puhelimen takaisin ja laittaa sen taskuun. MIKSET TALLENNA NIMELLÄ?
Mua ylipäänsä ärsyttää nämä hyvin epätodelliset kännykän käytöt, eikö niistä voi edes koittaa tehdä tavallisen kännyn käytön näköistä.
Vierailija kirjoitti:
Jollain kodittomalla on ehkä sotkuinen tukka ja huonot vaatteet. Mutta kun hän aukaisee suunsa, kas siellä onkin täydellinen ja valkoinen hammasrivistö. Tämä pieni asia on häirinnyt monessakin elokuvassa ja sarjassa.
Mutta sehän on siksi, koska siitä sottatukasta leivotaan jossain vaiheessa hyväntahtoinen kovia kokenut komistus, kunhan joku pesee ja pukee sen siisteihin vaatteisiin.
Vierailija kirjoitti:
16-vuotiaana rakastunut pari pysyy yhdessä koko elämänsä ajan.
Jos ei pysy, toinen stalkkaa toista. Hänestä tulee suhteen jälkeen psyko.
Vierailija kirjoitti:
Oikeussalidraamoissa lakimiehet muistuttelevat toisiaan ja tuomaria "Tämähän tapaus on ihan samanlainen, kuin Meikäläinen vs. Teikäläinen vuodelta 1974." Miten kukaan pystyy muka lonkalta muistamaan tuollaisia oikeustapauksia?
Sitä kutsutaan valmistautumiseksi. Yhdysvalloissa oikeuden on mentävä aiempien oikeuskäsittelyjen mukaisesti mikäli laki ei ole välillä muuttunut. Siksi asianajajat etsivät aiempia tuomioistuimien päätöksiä, jotka tukevat sitä oman puolen näkökantaa.
Ei niitä ulkoa muisteta vaan siellä on isoimmissa jutuissa kymmenien avustajien armeija kaivelemassa vanhoja (korkeimman) oikeuden päätöksiä.
Pienessä firmassa työskentelevä asianajaja joutuu sitten itse tekemään tuon vanhojen juttujen penkomisenkin itse.
(Ja välillä tuo penkominen näytetään,mutta yleensä ei kun kaikki kuitenkin tietää mitä siellä on taustalla.)
Jännärissä pahis selittää naiselle, miten elokuvan sankari on muka syyllinen murhaan/ryöstöön/petokseen ja nainen uskoo aina kaiken.
Kameramieheen ei osu koskaan, vaikka olisi millainen tulitaistelu.
Sankari hyppää laskuvarjolla pimeässä vieraaseen paikkaan, kuten viidakkoon. Löytää pahisten tukikohdan tms. aina eksymättä.
Intissä eksyttiin tutun varuskunnan alueellakin pimeässä, vaikka oli kartat ja taskulamput.
Renkaat vinkuu myös soratiellä.
Pyssyn piippuun puhalletaan ampumisen jälkeen (ruostuttaa aseen).
Taavi tai Taina Tavallinen voittaa pahikset, jotka ammatikseen rusikoi ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Pienessä kylässä tai saarella tapahtuu murhia koko ajan. Ulkopuolinen komissario kokoaa kaikki olohuoneeseen ja ratkaisee asian kerralla.
Jessica Flecherillä (Murhasta tuli totta) on aika mielenkiintoiset asetelmat elämässään, kun aina joku tuttu tai sukulainen on joko murhattu tai murhaaja. Sille naiselle kyllä sattuu ja tapahtuu.
Nainen päätyy auttamaan exänsä nykyistä synnytyksessä, koska exä ei pääse itse paikalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pienessä kylässä tai saarella tapahtuu murhia koko ajan. Ulkopuolinen komissario kokoaa kaikki olohuoneeseen ja ratkaisee asian kerralla.
Jessica Flecherillä (Murhasta tuli totta) on aika mielenkiintoiset asetelmat elämässään, kun aina joku tuttu tai sukulainen on joko murhattu tai murhaaja. Sille naiselle kyllä sattuu ja tapahtuu.
The Practice-sarjassa oli sama, joka toinen viikko oli joku lapsuudentuttu tehnyt murhan tai muuta vakavaa.
Aika sairasta sakkia.
Pari menee hedelmällisyysklinikalle ja lääkäri sanoo: "En voi auttaa teitä tulemaan raskaaksi... Koska sinä olet jo raskaana." Ja pari halailee ja itkee onnesta.
Aika harvinaista varmaan tosielämässä.
Menee jonkun kaverin luo ja suoraan jääkaapille. Ottaa sieltä juoman, hörppää kerran tai kaksi ja sitten pitääkin jo lähteä ja kerran hörpätty juoma jää siihen.
Homoilla on vain heteronaisia ystävinä.
PIkkukylässä kaikki saavat olla aitoja omia itsejään, ilman tuomitsemista ja juoruilua.
Kun uskaltaa vaan lähteä New Yorkiin tai Losiin, menestys seuraa lähes välittömästi.