Lapseni sai järkyttävän määrän läksyjä lomalle mukaan
Olemme lähdössä lomalle Italiaan. Lapseni sai ihan järkyttävän määrän läksyjä mukaan.Matematiikkaa pitäisi tehdä viisi aukeamaa, äidinkieltä neljä. Lisäksi englannista sivutolkulla tehtäviä ja kuulema kokeisiin pitäisi kanssa lukea. Päälle kirjoitus- ja lukutehtäviä. Missä välissä sitä lomaa ehtii pitämään? Pari vuotta sitten tokaluokalla lapsi sai lomalle mukaan ainoastaan lomapäiväkirjan pitämisen ja omaa kirjaa piti lukea. Onko tämä normaalia?
Kommentit (59)
Lapsellasi ei taida kuitenkaan olla lomaa sieltä koulusta?
aukeama mennään yhdessä oppitunissa ja loput tulee läksynä kotiin
Ajoittakaa lomanne koulun loma-aikoihin. Mikä itsestään selvyys tästä on tullut, että koulusta otetaan omaa lomaa silloin kun sattuu huvittamaan ja vielä valitetaan päälle, kun jotain tehtäviä tulee.
Kuulostaa sitä paitsi parin tunnin työltä. Jos lapsesi on niin hidas, että noihin koko loma menee, niin sitä suuremmalla syyllä pitäisi olla koulussa eikä Italiassa.
Totta kai on normaalia. Lapsihan tekee siis sekä tunnilla tehtävät hommat että läksyt, noin paljon niistä kertyy. Viikossa mennään aika hurja määrä asioita. Ei lomalle voi lähteä ja ajatella, että osa kouluhommista vaan jätetään tekemättä. Terv. Ope
Koska olette lähdössä? Jos ette ihan tänään, niin tämänkin päivän aikana ehtii helposti hoitaa muutaman aineen pois alta.
Öö, joo, on normaalia. Luuletteko, että koko muu koululuokka pyörittelee peukaloita loman ajan? Ja että lapsellenne pitäisi järkestää lisäopetusta loman jälkeen?
Aivokääpiö. Seuraavaksi ollaan vaatimassa tukiopetusta kun oma Pirkko-Valtteri ei pärjää kokeissa. Ei jatkoon. Mistä näitä vajakkeja sikiää?
Eihän noi ole läksyt, vaan se mitä tunnilla tehdään, siis oletettavasti.
Ainakin mun antamat "lomaläksyt" on monesta raskaammat kuin se, mitä koulussa tehdään, koska tunneilla tehdään paljon ryhmissä, suullisesti, toiminnallisia harjoituksia, mutta paha niitä on itsekseen tehdä, koska eivät ole oppikirjasta vaan omaa suunnittelemaani opetusta.
Niinpä lomailija itseopiskelee vastaavan asian kirjasta ja sivuja saattaa olla paljon. Lisäksi jos hommat ovat hoitamatta paluun yhteydessä, laitan pahana miinuksena mieleeni.
Suosittelen lomia loma-aikoina! Ehkä kerran peruskoulun aikana anottu loma, mutta muuten ei ole asiallista opettaa lasta siihen, että lomailuun olisi oikeus milloin vain.
Sano, ap, ihmeessä lapsellesi että ei tee lomalla mitään muuta kuin lomailee. Opettajaa ei voisi vähempää kiinnostaa oppilas, jonka vanhemmat on yhtä pihalla kuin sinä. Voitte yhdessä lapsesi kanssa sitten loman jälkeen ihmetellä, että ovatpa muut menneet viikossa paljon eteenpäin! Jos kokeessa kysytään jotakin mitä lomanne aikana opetettiin niin syyttäkää siitä sitten vaikka opettajaa.
Olen edelleen sitä mieltä että vanhemmuuteen pitäisi hakea jonkinlainen todistus, kaikkien ihmisten ei vaan pitäisi tehdä tähän maailmaan lapsia.
Ei meillä ainakaan lapselta ole koskaan sairastuessa vaadittu tekemään jokaista tehtävää josta on jäänyt tunnilla paitsi, vaan opettaja on katsonut niistä ne tärkeimmät. Miksi lomalla siis pitäisi tehdä kaikki turhatkin luku- ja kirjoitustehtävät?
ap.
Koska sairastuminen on eri asia kuin huvittelu.
Vierailija kirjoitti:
Ei meillä ainakaan lapselta ole koskaan sairastuessa vaadittu tekemään jokaista tehtävää josta on jäänyt tunnilla paitsi, vaan opettaja on katsonut niistä ne tärkeimmät. Miksi lomalla siis pitäisi tehdä kaikki turhatkin luku- ja kirjoitustehtävät?
ap.
Mitä pidemmälle koulunkäynniss edetään, sitä enemmän vaatimustaso kasvaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei meillä ainakaan lapselta ole koskaan sairastuessa vaadittu tekemään jokaista tehtävää josta on jäänyt tunnilla paitsi, vaan opettaja on katsonut niistä ne tärkeimmät. Miksi lomalla siis pitäisi tehdä kaikki turhatkin luku- ja kirjoitustehtävät?
ap.
Koska opettaja ymmärtää, että sairastumiselle ei voi mitään ja sairaana olevalta lapselta ei voi vaatia täyttä panostusta koulunkäyntiin, koska on sairas.
Ap, mitä jos täällä valittamisen sijaan nyt menisit lapsesi kanssa pöydän ääreen ja alkaisitte yhdessä noita tehtäviä tekemään?
Vierailija kirjoitti:
Ap, mitä jos täällä valittamisen sijaan nyt menisit lapsesi kanssa pöydän ääreen ja alkaisitte yhdessä noita tehtäviä tekemään?
Ei yhdessä, vaan lapsi itse. Ongelmatilanteissa tietysti pitää auttaa, kun opettajalta ei voi kysyä.
Vierailija kirjoitti:
Ajoittakaa lomanne koulun loma-aikoihin. Mikä itsestään selvyys tästä on tullut, että koulusta otetaan omaa lomaa silloin kun sattuu huvittamaan ja vielä valitetaan päälle, kun jotain tehtäviä tulee.
Kuulostaa sitä paitsi parin tunnin työltä. Jos lapsesi on niin hidas, että noihin koko loma menee, niin sitä suuremmalla syyllä pitäisi olla koulussa eikä Italiassa.
Kaikille ei onnistu ajoittaa lomia koulun loma-aikoihin. Monilla on kollegoita, joiden kanssa pitää sopia ja jotka voivat haluta myös lomailla sillon koulun loma-aikaan. Ja jos sattuu, että saakin silloin lomaa, on kaikki matkat kalleimmillaan silloin ja ymmärrän, että jos rahat on tiukilla, niin sitä ei vain riitä.
Mutta läksyt kuuluvat asiaan. Ne voi tehdä vaikka siinä uima-altaan reunalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, mitä jos täällä valittamisen sijaan nyt menisit lapsesi kanssa pöydän ääreen ja alkaisitte yhdessä noita tehtäviä tekemään?
Ei yhdessä, vaan lapsi itse. Ongelmatilanteissa tietysti pitää auttaa, kun opettajalta ei voi kysyä.
D'uh. Tietenkin lapsi tekee itse, mutta kyllä varmasti vaatii motivointia ja ohjausta, kun niinhän opettajakin tunnilla tekee, motvioi ja ohjaa. Kotona sen tekemisen hoitaa vanhempi. Ja varmasti lapsi tarvitsee motivointia kauniina lauantaipäivänä, että ei tuota täysin lapsen varaan voi jättää.
Vierailija kirjoitti:
Ei meillä ainakaan lapselta ole koskaan sairastuessa vaadittu tekemään jokaista tehtävää josta on jäänyt tunnilla paitsi, vaan opettaja on katsonut niistä ne tärkeimmät. Miksi lomalla siis pitäisi tehdä kaikki turhatkin luku- ja kirjoitustehtävät?
ap.
No meidän lapsilla pitää olla jokainen tehtävä tehtynä myös sairastamisen aikana. Ja kysymys siis noiden perussairauksian aikana. ( pahemmissa sairauksissa sit käydään sairaalakoulua ymv)
Kyllä, on normaalia. Me koulussa etenemme opetuksessa päivittäin teidän lomastanne huolimatta.