Onko muilla sinkuilla vähän haikea olo kun parit hengaa käsi kädessä kevätauringossa?

haluaisitko siis suhteeseen? Oletko tehnyt sen eteen mitään että itse olisit suhteessa? Ja minkälainen kumppani ylipäätään olet

No on. :/ Haikea olo on, vaikka parit kulkisivat käsi kädessä syysmyrskyssä. Onnekkaita he..

N22

Ei ole. Ajattelen vain että se hempeys on lähinnä alkuhuumaa ja eiköhän se mies kotona tumputa muillekin. Katoaa kyllä romantiikka tuota ajatellessa. Parit näyttävät kulissilta pusutteluineen silmissäni.

Ei ole. Se on vain yksi hetki jonka näkee. Suurin osa suhteista on jatkuvaa vääntöä, valtataistelua, riitelyä ym. ym. niin ei kiitos.

Mä mietin siinä tilanteessa niitä riitoja jota niillä on siitä kuka vie roskat.

Vierailija kirjoitti:

Mä mietin siinä tilanteessa niitä riitoja jota niillä on siitä kuka vie roskat.

Sinkkuna joutuu itse viemään aina roskat. :D Mutta toisaalta siitä ei tarvitse riidellä.

No eipä oikeastaan. Yleensä ajattelen että voi kun söpöä. Siinä kaksi onnellista pariskoa. Olen luopunut kumppanin etsinnästä jo aikoja sitten ja tullut muutenkin siihen tulokseen, etten välttämättä ole edes valmis moiseen. On niin paljon mitä minun pitäisi saada tehtyä ensin itselleni ennenkuin voin kumppania alkaa edes harkitsemaan. Mieluummin haluaisin haalia itselleni sen kaveriporukan, jonka kanssa voisi hengata edes kerran kuukaudessa yhdessä, mutta siinä tuskin tulen koskaan onnistumaan.

Kyllä on. Välttelen ulosmenoa parhaani mukaan. Tekee kipeää nähdä pariskuntia ja perheitä kun itse koko elämänsä ollut vastentahtoisesti sinkku.

-n30v

Ei ole. Ei myöskään mun mielestä mikään söpö näky, vaan täysin neutraali.

Eipä juuri. On takana koko elämä sinkkuna olemista, joten muihin pariskuntiin on tottunut vaikka vastentahtoisesti sinkku olenkin.

Olen onnellisessa (pitkässä) parisuhteessa ja oksettaa aikuiset ihmiset, jotka kävelevät käsi kädessä.

Ei, koska he eroavat kuitenkin jonkin ajan kuluttua riitaisan liiton jälkeen.

Katson toisiaan hääohjelmia ja yritän arvata, kauanko onnellisen morsiamen ja ihanan sulhasen eroon menee. Harmi, ettei tietoa näytetä ohjelmissa.

t. Realisti-kyynikko

Vierailija kirjoitti:

Olen onnellisessa (pitkässä) parisuhteessa ja oksettaa aikuiset ihmiset, jotka kävelevät käsi kädessä.

Miksi? Oletko kateellinen?

Vierailija kirjoitti:

Mä mietin siinä tilanteessa niitä riitoja jota niillä on siitä kuka vie roskat.

Mun mies vie roskat ihan oma-aloitteisesti, jopa monta kertaa päivässä, jos roskikseen päätyy jotain haisevaa. Tiskaa myös astiat heti syönnin jälkeen, vaikka itselläni ne jäisivät päiviksi tiskipöydälle lojumaan. En valita.

Se on positiivista että tulee haikea olo. Kertoo että on vielä terve tunne-elämä! Katkeruus ja kyynistyminen on se toinen suhtautuminen sitten, mutta kaikessa "suojaavuudessaan" se loppujen lopuksi vain satuttaa. Siitä haikeudesta voi hakea voimaa. Ajatella että minulla on oikeus olla surullinen ja tahtoa rakkautta. Ja tästä lähtien pyrin siihen avaamalla itseni entistä enemmän maailmalle. Kyllä rakkautta saa tahtoa! Vaikka se ei tahdon asia olekaan vaan tarvitaan myös annos tuuria tai kohtaloa (jokainen uskoo jompaan kumpaan) että se toinen osapuoli sattuu samaan aikaan kohdalle. Kyynikko joka sulkee sydämen ei koskaan saa sitä mitä salaa toivoo.

On. Ikävä exää ja viime kevään vastaavia hetkiä. Tosin olen onnellinen onnellisten puolesta, en katkera.

Vierailija kirjoitti:

Ei helpota yhtään edes näin vanhana. Kaikkea onnea pareille tietysti. M40

Ajattele että ei se onni kauan kestä kuitenkaan, tieteellisesti tutkittu että maksimissaan 1,5 vuotta, yleensä paljon vähemmän aikaa... Kun näin ajattelee, niin rupeaa helpottamaan... :)

Rakastuminen on eräänlainen psykoosiin rinnastettava mielentila, se vähän niin kuin mielisairaus... :)

Vierailija kirjoitti:

Se on positiivista että tulee haikea olo. Kertoo että on vielä terve tunne-elämä! Katkeruus ja kyynistyminen on se toinen suhtautuminen sitten, mutta kaikessa "suojaavuudessaan" se loppujen lopuksi vain satuttaa. Siitä haikeudesta voi hakea voimaa. Ajatella että minulla on oikeus olla surullinen ja tahtoa rakkautta. Ja tästä lähtien pyrin siihen avaamalla itseni entistä enemmän maailmalle. Kyllä rakkautta saa tahtoa! Vaikka se ei tahdon asia olekaan vaan tarvitaan myös annos tuuria tai kohtaloa (jokainen uskoo jompaan kumpaan) että se toinen osapuoli sattuu samaan aikaan kohdalle. Kyynikko joka sulkee sydämen ei koskaan saa sitä mitä salaa toivoo.

Olen itse ikisinkku ja täysin eri mieltä kommenttisi kanssa. En tunne haikeutta normaalista, arjessa näkyvästä parisuhteen ilmentymisestä. Käsi kädessä käveleminen ei minussa herätä sen kummempia tunteita kuin pariskuntien näkeminen vaikka ruokakaupassa lapsineen. Minä itse tiedän, että olen kumppanin puuttumisesta huolimatta normaalilla ja tasapainoisella tunne-elämällä varustettu nainen, joka elää suhteellisen onnellista elämää tästä huolimatta. Ei tilanteeseeni sopeutuminen tee minua kyyniseksi.

Rakkautta (vaikkakaan ei romanttista) saan muilta ihmisiltä elämässäni. Sen tietysti tiedän, että romanttista rakkautta en tässä elämässä koskaan saanut, mutta se on jo aivan toinen juttu.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole. Ajattelen vain että se hempeys on lähinnä alkuhuumaa ja eiköhän se mies kotona tumputa muillekin. Katoaa kyllä romantiikka tuota ajatellessa. Parit näyttävät kulissilta pusutteluineen silmissäni.

Kuulostat elämässäsi syvästi pettyneeltä ihmseltä. Voimia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei helpota yhtään edes näin vanhana. Kaikkea onnea pareille tietysti. M40

Ajattele että ei se onni kauan kestä kuitenkaan, tieteellisesti tutkittu että maksimissaan 1,5 vuotta, yleensä paljon vähemmän aikaa... Kun näin ajattelee, niin rupeaa helpottamaan... :)

Rakastuminen on eräänlainen psykoosiin rinnastettava mielentila, se vähän niin kuin mielisairaus... :)

Kaikille onni ei ole se alkuhuuma, vaan nimenomaan se tasaisen tylsä, mutta turvallinen parisuhde. Se on sitä kumppanuutta, mikä on mahdollista vasta siinä vaiheessa kun oikeasti tuntee toisen hyvine ja huonoinen puolineen, ja hyväksyy hänet sellaisena, kuin hän on. Alkuhuuma on raastavan epävarmaa, kun luottamuksella ei vielä ole pohjaa ja toiselle haluaa näyttää vain parhaat puolensa. Se ei ole minulle onnellista aikaa, enkä ymmärrä ihmisiä, jotka sen perässä juoksee suhteesta toiseen.