Lue keskustelun säännöt.
Oletko onnellinen aikuisuudestasi? Siitä, että saat päättää mihin palkkrahasi menevät?
15.04.2016 |
Syötkö itsetehtyä hernekeittoa koko viikon ja lomailet, maksat lapsen harrastuksia tai ostat omakotitalon, kuljet julkisilla vai ostat auton jne.
Koetko iloa ja ylpeyttä siitä, että vaikka tili tuli, tili meni, niin maksat silti elämisesi? Olet iloinen siitä, että saat laitettu parikymppisen säästötilille pahanpäivän varaksi?
Olen aidosti ihmeissäni siitä, että täällä saa lukea pivästä toiseen ketjuja, joissa valitetaan sitä, että rahat eivät riitä. silti noissa aloituksissa kerrotaan, että perheessä on kaksi autoa, lapsilla ( usealla lapsella) harrastuksia, vaatteet ostetaan uusina, ulkona käydään kerran kuussa, elokuvissa, ja teatterissa joskus, kesäisin tehdään huvipuistomatka, jonka hinnasta tietenkin valitetaan, mutta silti on rahaa tehdä se, lisäksi ainakin yksi ulkomaanmatka vuodessa. Valituksen aihe on se, että ei jää rahaa säästöön yhtään, ja koetaan, että eletään ihan huonoa elämää, jossa ei oole "mihinkään" varaa.
Vai onko tämä sukupolvikysymys. Itse olen syntynyt 1972, ja tässä vuosikymmenten saatossa todellakin on yhteiskunnallinen elintaso kasvanut ihan vimmatusti.
Ja ihan selvyyden vuoksi: näitä en kysele pitkäaikaistyöttömiltä tai muilta, joilla on aidosti heikko rahatilanne.
Kommentit (6)
Olen tyytyväinen ollut aina taloustilanteeseemme ja siihen että olemme hoitaneet raha-asiat hyvin, emmekä ole velkaantuneet. Elintaso on aina ollut tulojen mukainen ja se on vuosien aikana vaihdellut hurjasti. Nyt tienaamme oikein mukavasti, mutta taas on tiputus edessä kun syntyy toinen lapsi ja lisäksi toinen meistä alkaa opiskelemaan. Olen kuitenkin tyytyväinen siinäkin tilanteessa, olemme tehneet sellaisia päätöksiä joita olemme halunneet ja meille ei ole tärkeää mihin raha riittää, kunhan asuminen, vaatteet ja ruoka saadaan maksettua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Korkea elintaso ei takaa onnellisuutta.
Lyhyesti kysymykseesi: kyllä.
T. 1974
Ihmiset luulevat, että "tarvitsevat" ne talot, autot ja matkat ja aina vain lisää omaisuutta, ja ahdistuvat kun rahat eivät riitäkään. Ei osata olla tyytyväisiä sen hetkiseen omaisuuteen. Yritetään ehkä näyttää muille kuinka on varaa kustantaa sellainen elämä tai uskotaan markkinointia, jonka tarkoitus on luoda turhia tarpeita ihmiselle. Jotkut etsivät elintasolla pysyvää onnea, mutta eivät tajua, että onnellisuus laskee aina lopulta vakiotasolle, oli elintaso millainen hyvänsä, kunhan vain perustarpeet tyydyttyvät.
Kyllä olen. Mutta mä mietin sinua aloittaja...sinä tulit aikuiseksi 90-luvun laman aikaan, joten et varmaan silloin tottunutkaan ylelliseen elämään. Säästäminen ja varovaisuus taloudenhoidossa oli suurimmalle osalle suomalaisia ihan arkipäivää eikä edellisen vuosikymmenen kulutusjuhlasta ollut enää tietoakaan kuin harvoilla ja valituilla. Minä olen sinua hieman yli 10 vuotta vanhempi ja tulin aikuiseksi juuri silloin, kun Suomen historian ensimmäinen virallinen kulutusjuhla alkoi. Muistan, kuinka marssin Kaisaniemen Pukevaan ja avasin sinne tilin. Ja eiku shoppailemaan tavaratalon kalliita meikkejä ja vaatteita, joihin siivoojan palkalla ei todellakaan olisi ollut varaa. Kun se tili oli tapissa, tilattiin Anttilan ja Elloksen postimyynnistä kaikenlaista....osamaksulla tietenkin. Huh hah hei ja lopulta huomasi, että tili tuli ja tili meni. Kesti aikansa, että sai kaikki velat maksettua ja sen jälkeen alkoikin varsinainen aikuiselämä eli varojensa mukaan eläminen sekä säästäväisyys. Tuloni on niistä vuosista noussut huimasti, mutta silti kuluttamisen halu on aika nollilla ja säästötilillä summa vain nousee. Joten ymmärrän ihan hyvin niitä tämän päivän aikuisia, joilla raha polttaa taskussa, velkaa kasaantuu eikä "mihinkään" ole varaa.
Sitäkö se aikuisuus tarkoittaa?