Millaisia teidän terapeutit ovat olleet?

Minulla on kokemusta psykiatrisesta sairaanhoitajasta, kahdesta psykiatrista, masennushoitajasta, terveysaseman psykologista ja nyt viimeisimpänä psykoterapeutista. Takana siis vakava masennus, siitä en ole täysin parantunut ja nyt viime vuosina olen ollut enemmän tai vähemmän ahdistunut. Psykiatrinen sh oli karmea tyyppi (ei uskonut mitään mitä sanoin ja lyttäsi muutenkin), psykiatrit olivat kiinnostuneita lähinnä lääkitysten sopivuudesta mutta kaikki muut ovat olleet todella mukavia ja avuliaita. Psykoterapeuttinaiselle voin puhua mistä vaan. Ei keskeytä, kannustaa ja välillä kyseenalaistaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta siis, enemmän olen melkeinpä saanut hyötyä kavereiden kanssa juttelusta, siis jos vuorovaikutusta miettii.

Kavereiden kanssa juttelulla ja psykoterapialla on aika erilaiset päämäärät, toteuttamistavat ja säännöt. Tsekkaa wikipedia. Ihmettelen, mitä oikein haet psykoterapiasta.

Muotoilin ehkä vähän huonosti. Tarkoitin ihan perus vuorovaikutusta, mikä fiilis on kun astuu huoneeseen sisään. Jos psykologi ei edes katso silmiin tai katso mua päinkään.. Ymmärrän kyllä, että kirjoitetaan muistiin panoja. Sitä en ymmärrä, että sinne piirretään ruutuja ja ollaan että "ai sori meni vähän ohi, mitäs sä sanoitkaan?". Monen kanssa ollut niin väkinäinen fiilis. Mulle on tärkeää, että mä voin olla avoin terapeutille ja hän kunnioittaa mua, mä kunnioitan häntä. Kuuntelen mitä sanottavaa terapeutilla on, enkä sano "ole hiljaa" tai muuta sellaista oikeasti törkeää keskeyttämistä.  Kaikenlainen hyökkäävä käytös ja muu  on mulle ehdoton ei, ehkä joku muu sitten voi siitä pitää :). Nämä siis olivat kokemuksia muutamalta käynniltä ja en ole ollut psykoterapiasuhteessa yhtään kenenkään noista kanssa. Sopivan terapeutin olen saanut sitten muualta, hyviäkin on ollut matkan varrella jokunen onneksi.

Ymmärrän, tietenkään ei ole pakko jakaa omia asioita jos tuntuu, ettei terapeuttia voisi vähempää kiinnostaa. Tämän takia suositellaankin useamman kokeilua ennen terapiasuhteen solmimista. Hyvä, että löysit sopivan :)

Vierailija kirjoitti:

Ikävä kuulla, numero 16! Pelkään juuri tuotakin! Haluaisin puhua luottamuksella yhdelle sopivalle ammattilaiselle, enkä missään nimessä halua, että kertomuksiani levitetään sairaalan tietokannoissa! En myöskään haluaisi "mielenterveysongelmaisen leimaa" joka voi kenties vaikuttaa tulevaisuuteen.

Ap

Minne olet menossa juttelemaan? Voithan sanoa, että asia huolettaa sua ja toivoa, että sinne ei kauhean yksityiskohtaisesti kirjailtaisi. En tiedä miten paljon potilas voi tosin tuohon vaikuttaa. Tai sitten vain piiloon ne käynnit ettei muut hoitoyksiköt näe, mutta lääkärille(psykiatri) menee joka tapauksessa ne terapeutin tekstit halusit tai et. Sitä et voi mitenkään estää, voit tietenkin jutella sen terapeutin kanssa että mitä susta toivot kirjoittavan. Mutta käsittääkseni diagnoosia ei ainakaan piiloon saa, en ainakaan itse tiedä miten sen voisi sieltä piilottaa.

Ainakin yliopiston käyneiden psykologien voisi olettaa olevan hyvin osaavia. Pääsykokeet heillä todella vaikeat ja hakijoita uskomattoman paljon, ei sinne ihan kuka tahansa noin vain kävele sisään.

Vierailija kirjoitti:

Ainakin yliopiston käyneiden psykologien voisi olettaa olevan hyvin osaavia. Pääsykokeet heillä todella vaikeat ja hakijoita uskomattoman paljon, ei sinne ihan kuka tahansa noin vain kävele sisään.

Kaikki psykologit ovat käyneet yliopiston. Valitettavasti kiinnostus ihmistieteisiin ei kuitenkaan tarkoita, että olisi vuorovaikutustaitoja tai muuten taitava psykologin ammatissa. Myöskään pääsykoekirjojen ulkoa pänttäys ja hyvä sisäistäminen ei kerro näistä taidoista mitään. Psykologi tietää varmasti ilman lisäkoulutuksia olevaa psykiatrista sairaanhoitajaa enemmän teorioista jne, mutta käytännön työskentelytaitoihin näillä ei varmaan ole kauheasti merkitystä? Eiköhän kyse ole siitä, miten osaa sen toisen ihmisen kohdata ja se teoreettinen ammattitaito tulee esiin siinä vaiheessa kun pitäisi "kaivella" potilaasta jotain ulos, kyseenalaistaa tai tarttua johonkin ajatukseen. Siksipä psykiatristen sairaanhoitajien kanssa se usein on ainakin minulla tupannut olemaan "mitä kuuluu?"-juttelua, vaikka olisin pitkäänkin käynyt kun eivät osaa peilata asiaa lapsuuteen tai mihinkään.

Minulla on kolmesta kokemusta. Nuoruudessa oli terapiapätkä, terapeutti, jonka taustoista ja suuntauksista en juuri mitään tiedä antoi minun yksinpuhella ja joskus kommentoi mmmm tai mmm-mm. En muista hoitopätkästä paljoa ja luulen, ettei silloin käsitelty syömishäiriöepisodi ollut ehkä kuitenkaan isoin ongelmani. Opiskelijaterveydenhuollossa tapasin hyvin empaattista psykologia, joka kiirehti kertomaan, miltä minusta varmastikin on tuntunut, kun se hlö x toimi tavalla y, en saanut montaakaan suunvuoroa, vaikka oikeaanhan se useimmiten uumoiluissaan osui. Nykyinen psykoterapeutti, jolla on tarkoitus käydä nyt pitempään, on hyvin keskustelullinen ja kiinnostunut omasta alastaan, se terapiatilanne elää ja käsiteltäviä asioita voidaan ottaa mukaan lennossa, kumpikin voi viedä sitä eteenpäin, ammattilaisella kuitenkin kokonaisuus hallussa. Mielestäni nykyisenlainen terapiasuhde on hyvä ja tavoiteltava. Välissä ehdin muutaman kerran nähdä myös psykiatria, joka teki lausuntoni, oikein asiantunteva ja mukava tyyppi sekin, teki hyviä havaintoja, vaikka olinkin päätynyt jo aikaisemmin samoihin ahkeralla amatöörigooglettelulla.

Minuakin kiinnostaa! Olen ajatellut hakea apua, ja toiveeni ovat korkealla... Toivottavasti en joudu pettymään :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin yliopiston käyneiden psykologien voisi olettaa olevan hyvin osaavia. Pääsykokeet heillä todella vaikeat ja hakijoita uskomattoman paljon, ei sinne ihan kuka tahansa noin vain kävele sisään.

Kaikki psykologit ovat käyneet yliopiston. Valitettavasti kiinnostus ihmistieteisiin ei kuitenkaan tarkoita, että olisi vuorovaikutustaitoja tai muuten taitava psykologin ammatissa. Myöskään pääsykoekirjojen ulkoa pänttäys ja hyvä sisäistäminen ei kerro näistä taidoista mitään. Psykologi tietää varmasti ilman lisäkoulutuksia olevaa psykiatrista sairaanhoitajaa enemmän teorioista jne, mutta käytännön työskentelytaitoihin näillä ei varmaan ole kauheasti merkitystä? Eiköhän kyse ole siitä, miten osaa sen toisen ihmisen kohdata ja se teoreettinen ammattitaito tulee esiin siinä vaiheessa kun pitäisi "kaivella" potilaasta jotain ulos, kyseenalaistaa tai tarttua johonkin ajatukseen. Siksipä psykiatristen sairaanhoitajien kanssa se usein on ainakin minulla tupannut olemaan "mitä kuuluu?"-juttelua, vaikka olisin pitkäänkin käynyt kun eivät osaa peilata asiaa lapsuuteen tai mihinkään.

Juuri näin! On surullisista, ettei esim. Helsingin yliopistossa ole käytössä sovelluskokeita. Oma sukulaiseni, 20v tyttö, joka on epäsosiaalinen hikipinko, pääsi ekalla yrittämällä sisään. Hänellä ei ole mitään sosiaalisia taitoja keskustella ihmisten kanssa. Istuu yleensä nurkassa yksin, ja jos joku kysyy jotain, lehahtaa punaiseksi ja mumisee jotain epäselvää. Hän on taatusti sellainen, joka on allalla hoitakseen itseään. Valitettavasti kaikesta hienista koulumenestyksestä ja yliopistomenestyksestä huolimatta, hänestä ei tule koskaan kenellekään hyvää terapeuttia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin yliopiston käyneiden psykologien voisi olettaa olevan hyvin osaavia. Pääsykokeet heillä todella vaikeat ja hakijoita uskomattoman paljon, ei sinne ihan kuka tahansa noin vain kävele sisään.

Kaikki psykologit ovat käyneet yliopiston. Valitettavasti kiinnostus ihmistieteisiin ei kuitenkaan tarkoita, että olisi vuorovaikutustaitoja tai muuten taitava psykologin ammatissa. Myöskään pääsykoekirjojen ulkoa pänttäys ja hyvä sisäistäminen ei kerro näistä taidoista mitään. Psykologi tietää varmasti ilman lisäkoulutuksia olevaa psykiatrista sairaanhoitajaa enemmän teorioista jne, mutta käytännön työskentelytaitoihin näillä ei varmaan ole kauheasti merkitystä? Eiköhän kyse ole siitä, miten osaa sen toisen ihmisen kohdata ja se teoreettinen ammattitaito tulee esiin siinä vaiheessa kun pitäisi "kaivella" potilaasta jotain ulos, kyseenalaistaa tai tarttua johonkin ajatukseen. Siksipä psykiatristen sairaanhoitajien kanssa se usein on ainakin minulla tupannut olemaan "mitä kuuluu?"-juttelua, vaikka olisin pitkäänkin käynyt kun eivät osaa peilata asiaa lapsuuteen tai mihinkään.

Juuri näin! On surullisista, ettei esim. Helsingin yliopistossa ole käytössä sovelluskokeita. Oma sukulaiseni, 20v tyttö, joka on epäsosiaalinen hikipinko, pääsi ekalla yrittämällä sisään. Hänellä ei ole mitään sosiaalisia taitoja keskustella ihmisten kanssa. Istuu yleensä nurkassa yksin, ja jos joku kysyy jotain, lehahtaa punaiseksi ja mumisee jotain epäselvää. Hän on taatusti sellainen, joka on allalla hoitakseen itseään. Valitettavasti kaikesta hienista koulumenestyksestä ja yliopistomenestyksestä huolimatta, hänestä ei tule koskaan kenellekään hyvää terapeuttia.

Ei kai kaikista psykologeista terapeutteja tule tai halua tullakaan. On paljon muitakin hommia, mm. ammatinvalinta- soveltuvuustestaukset jne.

Vierailija kirjoitti:

 Juuri näin! On surullisista, ettei esim. Helsingin yliopistossa ole käytössä sovelluskokeita. Oma sukulaiseni, 20v tyttö, joka on epäsosiaalinen hikipinko, pääsi ekalla yrittämällä sisään. Hänellä ei ole mitään sosiaalisia taitoja keskustella ihmisten kanssa. Istuu yleensä nurkassa yksin, ja jos joku kysyy jotain, lehahtaa punaiseksi ja mumisee jotain epäselvää. Hän on taatusti sellainen, joka on allalla hoitakseen itseään. Valitettavasti kaikesta hienista koulumenestyksestä ja yliopistomenestyksestä huolimatta, hänestä ei tule koskaan kenellekään hyvää terapeuttia.

No huh huh. Eikö edes samanlaiselle terapian tarpeessa olevalle hikipingolle? 

Rehellisesti sanottuna kuulostat aika hirveältä ihmiseltä.

Mun psykologi oli huolissaan, että jääkö kotiin makaamaan saikulla ja ehdotti, että menisin työharjoitteluun. Olin töissä tapahtuneiden asioiden takia masentunut. Kysyin siltä sitten, että eikö se jo riitä, että opiskelen ja käyn harrastuksessa. Terapiaa ei puoltanut, koska olin kahdeksan vuotta aiemmin joutunut lopettamaan yksityisen terapian, koska rahat ei riittäneet. Psykologin mielestä en ollut tarpeeksi sitoutunut. Yleisellä puolella nuori pätijäpsykologi. Ahdistuin niistä käynneistä.

Mulla on yhdestä psykologista kokemusta ja voi että hän oli ihana ihminen. Todella lämmin ja empaattinen, vaikka työvuosia oli kertynyt kymmeniä. Ei ollut kyynistynyt vaan oli todellakin upea ihminen

Mun terapeutti oli mies ja vaikutti alussa tosi hyvältä ja innostunelta.Muutaman kk kuluttua hän alkoi vittuilemaan ja vähättelemään minua kun en toiminut niinkuin hän oli neuvonut.Aloin pelätä pikkuhiljaa sinne menoa ja huomasin että menen vain huonompaan kuntoon.Ylimielinen paska joka kyykytti mua ja taisi jopa saada kicksit siitä.