Lue keskustelun säännöt.
Nukun nykyään 9-10 tuntia yössä - huolestuttavaa?
15.04.2016 |
Nukun siis saman ajan kuin pienet lapsemme. Syynä on riitaisa avioliitto ja alistava sekä kahden kesken väkivaltainen mieheni. Pakenen kamalaa todellisuutta siihen, että menen nukkumaan samaan aikaan ja nukun yhtä pitkään kuin lapsemme. Arkena on onneksi pitkä päivä työtä ja lapsilla päiväkoti ja miehenikin tekee melko pitkää päivää. Ongelmana ovat aamut ja ne illan vähät tunnit. En halua olla mieheni kanssa enää kahdenkesken.
Ehdotan miehelleni eroa ystävällisesti ja neuvotellen melkein päivittäin, mutta mieheni suostuu eroon ainoastaan jos lapset olisivat vuoroviikoin molempien luona (täysin 50%/50%). Mutta lapset ovat mielestäni liian pieniä sellaiseen järjestelyyn. Mies uhkaa sitten rikkoa tavarani tai pahoinpidellä minut vakavasti, jos en toimi hänen toiveittensa mukaan.
Mies toisinaan kahden kesken yrittää kannustaa minua itsemurhaan, sillä se olisi kuulemma kaikkien kannalta paras ja helpoin ratkaisu. Muille mies mustamaalaa minua (jopa minun läsnäollessani ja usein en jotenkin osaa edes puolustaa itseäni, kun mies on alistanut mut ihan hissukaksi) ja väittää minua hulluksi ja neuroottiseksi.
Mulla ei saisi olla mitään omaakaan - kuulemma en saisi omistaa kuin välttämättömät vaatteet ja muutaman tavaran. Kaikki kauniitkin ja arvokkaat esineet, suurin osa vaatteistani, piano jne. on pitänyt vielä pois vanhempieni luokse tai kellariin. Lasten ehjiä lelujakin mies uhkaa heitellä roskikseen. Kaksiota isompaan asuntoon ei olla voitu muuttaa, kun kolmio olisi kuulemma huono sijoitus ja hän haluaa kartuttaa omaisuuttaan kaiken muun kustannuksella.
Mä nukun nykyään olohuoneen seinän vierellä patjalla yöt ja tavarani ovat siinä vieressä parissa muovipussissa ja laatikossa. Suihkuun pääsen nykyään tiettyjen rajojen puitteissa; ennen piti siihenkin kysyä aina lupa ja usein mies ei suostunut. Siitä sitten käyn töissä. Mitä teen?
Kommentit (10)
Tänäänkin tuossa aamulla hän vielä sanoi, että hänellä on kuulemma eläkeikään mennessä miljoonaomaisuus. Ja se vaatii uhrauksia. Mutta hän repii sen osittain ns. läheistensä selkänahasta. Hoitovapaalla ollessanikin nimittäin maksoin kuluista täysin puolet (aluksi säästöilläni ja säästöjeni loputtua maksoin luottokortilla velaksi parin kuukauden ajan, kunnes menin töihin). Hänellä on jotain ihme vippaskonstivedätyksiä kavereittensa ja vanhempiensakin kanssa. Kaikki on valjastettu siihen hänen omaisuutensa kerryttämiseen. Sen takia hän tekee kahta työtä ja asumme erittäin epämukavasti minun kannaltani epäreilustikin ahtaassa kaksiossa. Olisin ollut valmis ostamaan asunnon puoliksi, mutta hän haluaa sen itselleen kokonaan, joten ei onnistu. Siksi olemme muualla kirjoillakin lasten kanssa (itse en hyödy siitä yhtään mitään), että eron tullessa en voi vaatia asunnosta mitään, vaikken toki haluaisikaan. Olen kurkkuani myöten täynnä tätä kaikkea. Haksahdin k-päähän, se on myönnettävä. Mutta kun hänestä ei edes pääse eroamaankaan fiksusti. Mies on sitkeä ja sisukas sekä umpikiero valehtelija ja manipuloija keskivertokansalaisen ja pikkutakkimiehen asussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En olisi päivääkään tuollaisen miehen lähellä.
Mitä jos ihan vaan nappaisit ne lapsesi kainaloon ja menisitte tekin turvaan sinne sun vanhemmillesi. Miksi suojelet ennemmin tavaroita kuin itseäsi? Olet vienyt tavarat suojaan vanhemmillesi, mutta itseäsi ja lapsiasi et?
Mies ei vain suostu ja ei suostu mitenkään perääntymään vaatimuksistaan. Olen jotenkin ihan nurkkaan ahdistettu tässä tilanteessa. En uskalla viedä lapsia ilman yhteistä sopimista minnekään, kun ei tiedä, miten mies raivostuisi sellaisesta. Eihän mies muutenkaan päästä edes ulkoilemaan tai kauppaankaan ilman että hyvissä ajoin sovin hänen kanssaan asiasta. Ja yleensä hän kieltääkin sen jopa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En olisi päivääkään tuollaisen miehen lähellä.
Mitä jos ihan vaan nappaisit ne lapsesi kainaloon ja menisitte tekin turvaan sinne sun vanhemmillesi. Miksi suojelet ennemmin tavaroita kuin itseäsi? Olet vienyt tavarat suojaan vanhemmillesi, mutta itseäsi ja lapsiasi et?
Mies ei vain suostu ja ei suostu mitenkään perääntymään vaatimuksistaan. Olen jotenkin ihan nurkkaan ahdistettu tässä tilanteessa. En uskalla viedä lapsia ilman yhteistä sopimista minnekään, kun ei tiedä, miten mies raivostuisi sellaisesta. Eihän mies muutenkaan päästä edes ulkoilemaan tai kauppaankaan ilman että hyvissä ajoin sovin hänen kanssaan asiasta. Ja yleensä hän kieltääkin sen jopa.
Ei sun siltä tarvi mitään lupia kysellä. Sen kun pakkaat kamasi ja lähdet silloin, kun se ei ole kotona.
Helpolla, kun et näytä hänestä eroon pääsevän, niin sitten täytyy vain yrittää jaksaa pyristellä irti vaikka miten vaikealta tuntuisi. Lopulta saat huokaista helpotuksesta ja huomaat, että kannatti pyristellä ja taistella.
Eihän siinä ole mitään ongelmaa, jos olette muualla kirjoilla lasten kanssa. Muutat nyt äkkiä sinne muualle.
Ja kerrot sosiaalityöntekiöille, että olette vain silloin tällöin käyneet miehen luona. Eli asumisjärjestely on ollut tämä jo kauan. Sitten pyydät vahvistamaan tämän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En olisi päivääkään tuollaisen miehen lähellä.
Mitä jos ihan vaan nappaisit ne lapsesi kainaloon ja menisitte tekin turvaan sinne sun vanhemmillesi. Miksi suojelet ennemmin tavaroita kuin itseäsi? Olet vienyt tavarat suojaan vanhemmillesi, mutta itseäsi ja lapsiasi et?
Mies ei vain suostu ja ei suostu mitenkään perääntymään vaatimuksistaan. Olen jotenkin ihan nurkkaan ahdistettu tässä tilanteessa. En uskalla viedä lapsia ilman yhteistä sopimista minnekään, kun ei tiedä, miten mies raivostuisi sellaisesta. Eihän mies muutenkaan päästä edes ulkoilemaan tai kauppaankaan ilman että hyvissä ajoin sovin hänen kanssaan asiasta. Ja yleensä hän kieltääkin sen jopa.
Ei sun siltä tarvi mitään lupia kysellä. Sen kun pakkaat kamasi ja lähdet silloin, kun se ei ole kotona.
Helpolla, kun et näytä hänestä eroon pääsevän, niin sitten täytyy vain yrittää jaksaa pyristellä irti vaikka miten vaikealta tuntuisi. Lopulta saat huokaista helpotuksesta ja huomaat, että kannatti pyristellä ja taistella.
Se on totta. Kiitoksia! :) Mä vain pelkään, että murrun ennen sitä. Mies yrittää murskata itsetuntoani jatkuvasti kaikin keinoin sekä yllyttää itsemurhaan sekä uhkailee, kiristää, nöyryyttää jne. Jos nyt hakisin jotain keskusteluapua, niin se saisi mut näyttämään viranomaisten silmissä heikolta mahdollisessa huoltajuuskiistassa.
Mun mieshän ei ole ollenkaan heikoilla, kun hänellähän ei ole minkäänlaista omaatuntoa tai katumusta. Hän saattaa käyttäytyä todella julmasti, mutta se ei tunnu missään.
Epäreilua, että moiset persoonallisuushäiriöiset saavat porskuttaa. Sitten ne kiusaavat niitä empaattisia ja kilttejä. Mies esim. kerran yhdessä äitinsä kanssa haukkui mua hulluksi ja noloksi jne. sekä huonoksi vaimoksi, kun en passaa häntä tarpeeksi. Ja kun aloin itkeä, niin anoppi sanoi riemastuneena "onhan toi hullu, kun on noin heikko, että alkaa itkeä". Anoppini (ja moni muukin anopin sukulainen) on siis yhtä kylmäsydäminen kuin mieheni. Mies itse oli mm. tappanut kymmeniä pikkulintuja ja linnunpoikasia todella raa'alla tavalla lapsena ja anoppi vain naureskeli, että pojat on poikia. Mies myös rikkoi paikkoja ja toisten omaisuuttakin pikkupoikana ja teininäkin sekä huijasi ihmisiä jne.
Mun mieheni on varmaankin esimerkki sellaisesta hyvin menestyvästä psykopaatista. Tai siis hänellä on ollut vakaat perheolosuhteet, mutta empatiakyky on lähes nolla ja omaatuntoa tai katumusta pahoista teoista ei ole. Huonommissa oloissa sekä hieman alemmalla äo:lla miehestäni olisi varmasti tullut henkirikoksia tehtaileva tyyppi ja hän olisi takuulla vankilassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Soitat turvataloon nyt ja kerrot, että olette tulossa lasten kanssa! Et anna lasten olla enää päivääkään tuommoisen isän lähellä!
Lisäys vielä: mun mies kuitenkin näyttää ihan siistiltä ja asialliselta, oli nuorena ihan komeahkokin sekä on raitis. Hän aina esittää vieraille ihmisille tosi mukavaa ja puheliasta. Hänestä ei ikinä arvaisi sitä pimeämpää puolta, ennen kuin joutuu itse sen uhriksi. Siinä vaiheessa siihen vasta havahtuu ja tajuaa ne merkit jälkikäteen sekä sen, että ne ois pitänyt huomata joistain ihan pikku jutuistakin. Hän on siis ihan käsittämättömän röyhkeä, törkeä ja itsevarma ja hänen mielestään kaikki on ikäänkuin hänen palvelijoitaan tai muuten on piru irti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voiko tämä olla tottakaan...
Oli totta tai ei niin, muista, että vahvoja on ne, jotka uskaltaa näyttää heikkoutensa. Ei ne, jotka naureskelee toisen heikkoudelle.
Vierailija kirjoitti:
Voiko tämä olla tottakaan...
Oli totta tai ei niin, muista, että vahvoja on ne, jotka uskaltaa näyttää heikkoutensa. Ei ne, jotka naureskelee toisen heikkoudelle.
On totta. Tosin onhan niitä ihan tavallisiakin hetkiä, tavallisia kauppareissuja ja hampurilaispaikassa ateriointeja sekä joskus kyläilyreissuja - vaikka siis niilläkin mies yrittää tehdä musta naurunalaisen ja nolon sekä vääristelee tekemisiäni ja yrittää saada muutkin siihen pilkkaamiseen mukaan. Mutta se tapahtuu ovelan salakavalasti, sillä muuten mies on mukava seuramies. Sitten kun loukkaannun, mulle tulee ikävä fiilis tai puolustaudun, niin mies saa lisäpontta kiusaamiseen "kato, mikä tosikko...hah hah!". Se mun kiusaantuminen ikäänkuin todistaa sen nolouteni ja sen, että ansaitsin ne piikittelyt ym. Ja moni menee siihen sitten mukaan, kun niin hassunhauska tyyppi sanoo niin.
En olisi päivääkään tuollaisen miehen lähellä.
Mitä jos ihan vaan nappaisit ne lapsesi kainaloon ja menisitte tekin turvaan sinne sun vanhemmillesi. Miksi suojelet ennemmin tavaroita kuin itseäsi? Olet vienyt tavarat suojaan vanhemmillesi, mutta itseäsi ja lapsiasi et?