Epävakaa persoonallisuus ja seurustelusuhteet.

Ei ole mitään "vakaita" tai "epävakaita" persoonia. On vain teennäisyyksiä ja harvoin persoonia.

tämä "epävakaus" sinussa johtuu siitä, että pyrit olemaan "vakaa", jonkalaisen laadun itse määritellyt. Kun teatterin kulissit kaatuu, julma minä kostaa teennäisyydet agressiolla, tyhjyyn tunteella tai melankolialla.

Hmm, mielenkiintoinen näkökanta, pistää aivot mukavasti raksuttamaan, kiitos! Ja huom. tämä ei ollut kettuilua.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mitään "vakaita" tai "epävakaita" persoonia. On vain teennäisyyksiä ja harvoin persoonia.

tämä "epävakaus" sinussa johtuu siitä, että pyrit olemaan "vakaa", jonkalaisen laadun itse määritellyt. Kun teatterin kulissit kaatuu, julma minä kostaa teennäisyydet agressiolla, tyhjyyn tunteella tai melankolialla.

Wau....palstazykiatri analysoi...

Mun avopuolisolla on todettu epävakaa persoonallisuushäiriö, jossa on ääri-impulsiivisia piireitä. Ja onhan tää välillä tosi raskasta, varsinkin kun välillä liiallinen alkoholin käyttö nollaa lääkityksen.

Alkuun oli tosi vaikeaa, kun mies hermostui ihan kaikesta. Nyt olen oppinut jo hiukan lukemaan tilanteita ja toimimaan niissä niin, ettei tilanteet kärjisty niin pahaksi. Välillä saattaa suuttua niin, että rikkoo tavaroita tai on lähellä itsensä vahingoittamista.

Ollaan tosi vähän aikaa oltu yhdessä, alle vuosi, mutta ollaan opittu toisistamme tosi paljon ja mies on tullut todella pitkälle ongelmiensa kanssa.

Sanoisin, että tärkeintä on oikea lääkitys ja järkevä elämänrytmi, jotta pää pysyy kasassa.

Epävakaa tai vakaa, diagnoosi tai ei, tunteiden säätelyn ongelmista tässä nyt kuitenkin kysymys ja niiden vaikutuksesta seurustelusuhteisiin, joten, sama kysymys mutta vaihdetaan epävakaa siihen tunteiden säätelyiden ongelmiin tai miksi ikinä kukaan tahtookaan tätä aihetta kutsuttavan. Ei aleta riitelemään. T. Ap

Etit vaan jonkun, joka on yhtä epävakaa kuin sinäkin. Ajan kanssa myös helpottaa. Epävakaa persoonallisuus kai monesti tasaantuu ajan mittaan? Näin olen lukenut, ja ainakin mulla meni just niin.

Nuorempana ne suhteet nyt oli mitä oli. Aika dramaattisia, mustavalkoisia. Nykyään, kolmekymppisenä, huomattavasti helpompaa. Yhä on niitä joitain juttuja, mutta onneks on sinnikäs mies, joka ei vähästä pelästy.

Ehkä olen oppinut jotenkin paremmin olemaan sinut itseni kanssa. Ja hoitamaan tilanteita sen mukaan. Vetäydyn omiin oloihini kun on sen aika, ja yritän kehittää itseäni, tiedostaa huonot käytösmallit ja olla toteuttamatta niitä. Ja sitten kun on elämässä paljon sisältöä, niin ei ehdi niin paljoa vatvoa niitä omia juttuja, ja kaikki se jää jotenkin taka-alalle.

Tsemppiä, kyllä se siitä! :)