2-vuotias, 2 kk ikäinen ja väsynyt äiti, vaarallinen yhdistelmä??
Esikoinen täytti juuri kaksi vuotta ja kuopus on nyt 2 kk. Esikoinen ei voi sietää vauvaa vaan tänäänkin aamu alkoi hirveällä tappelulla. Vauva ei ollut edes ehtinyt kunnolla herätä, kun juuri herännyt esikoinen tinttasi naamaan. Äiti sai hepulin. Alkaa todella ottamaan päähän ennen niin suloisen esikoisen käytös. Puhe ei auta. Huuto ei auta. Otin järeämmät keinot käyttöön ja läppäsin. Ei auta, suuttuu vielä lisää ja käy äidin päälle. Tyrkkäsin pois ja sattui vahinko. Poika loukkasi itsensä lattialla lojuneeseen yövellipulloon (sekin vielä, velliä vaaditaan öisin, jos huomataan, että pikkuveli on tissillä). Olen itse tosi väsynyt. Olemme muuttaneeet noin kolme viikkoa sitten, vauva menee nukkumaan joka yö yhdeltä ja esikoinen herää noin kahdelta yöllä. Onneksi vauva on suht hyvä nukkumaan, herää vasta n. viiden aikaan. Onko mitään tehtävissä? Ymmärrän, että vauva ja muutto ovat isoja asioita kaksi vuotiaalle, mutta jos nyt ainakin tuo vauvan mukilointi loppuisi. Oma väsymyskin tietysti heijastuu lapseen, väsyn ainaiseen tappeluun pukemisesta ja syömisestä entistä helpommin. Pelkään, että suutun liikaa ja vahingoitan kiukuspäissäni poikaa. Lisäksi painaa syyllisyys uudelleen alkaneesta tupakoinnista odotuksen jälkeen. Imetän vauvaa ja silti poltan yhden savukkeen iltaisin vauvan mentyä nukkumaan. Onkohan se kamalan vaarallista, seuraavaan imetykseen tulee tupakan jälkeen taukoa n. 3 h. Tuntuu silti, että tuo pieni iltahetki rentouttaa ja tuntuu itsestä hyvälle, siitä on vaikea luopua. Mielipiteitä ja vinkkejä, kiitos.
Kommentit (19)
Ja kiitos kaikille sympatioista ja ei-syylistämisestä. Lupaan kokeilla kaikkien ehdotuksia, kiitos myös siis vinkeistä. Ja ihan vain tiedoksi: rentoudun mankeloimalla ja tiskaamalla, tulee tehtyä jotain hyödyllistä, samalla kun voin olla vauvan kanssa, hänellä hoitopöytä ym. uudessa ihanassa kodinhoitohuoneessamme. En siis ole siisteyshullu, päinvastoin, siivouksesta voi mielestäni aina lintsata :)
Yhtaan asiaa kaunistelematta sanon suoraan, etta esikoisen " lapsiminen" ei ainakaan kannusta hanta lopettamaan pienemman " mukiloimista" ! Eli mistapa han mallinsa ottaa, jollei vanhemmiltaan.
Ymmarran hyvin vasymystasi ja voimattomuuden tunnettasi - itse elan vastaavassa tilanteessa 2 vuotiaan ja 4kk ikaisen kanssa! Mutta ymmarran myos esikoistasi, milta mahtoikaan hanesta tuntua aamuinen. Olet varmaan siita itsekin pahoillasi! 2-vuotias on viela melkeinpa vauva itsekin ja tarvitsee sinua kaiken myllerryksen keskella ehka jopa enemman kuin aiemmin.
Toivon, etta saatte jostakin apua. Puhuthan tilanteesta laheisillesi ja vaikkapa neuvolassa. Voimia ja jaksamista!
Kuulostaa niin tutulta. Meillä esikoinen oli vain 1 v 2 kk kun kuopus syntyi. Alkuajat olivat ihan hirveitä. Sitten helpotti kun lapset saatiin samaan rytmiin (monta kuukautta meni). Huuto ja raivoaminen oli joka päiväistä (siis minulla), väsymys sai sen aikaan. Kaikista pahinta oli päiväunille laittaminen kun toinen oli ihan virkku ja toinen ei voinut nukahtaa metelissä. Silloin todellakin opin ymmärtämään kuinka pienestä lapsen lyöminen (ja isommankin vahingon tapahtuminen) voi sattua. Vaikka en tietenkään lyömistä hyväksy niin siinä hetken raivopäissään se oikeasti voi niin helposti sattua. Oli kamala tajuta se ja pelkään itseäni edelleen tuollaisissa tilaneissa. En koskaan lyönyt mutta isompaa lasta tuli kyllä usein " heitettyä" takaisin sängyn pohjalle kun nousi aina sieltä pystyyn. Kaduttaa.
Saisitko jostain vaikka jotain koululaista avuksesi vaikka edes tunniksi päivässä? Se voisi auttaa paljon. Saisit ehkä hieman omaa aikaa ja esikoiselle olisi leikittäjä.
En voi muuta sanoa kuin että voimia! Alku on TODELLA raskasta mutta nopeasti ne kuukaudet menevät!
Muutama asia tuli mieleeni, mikä voisi sinua helpottaa. Itselläni ei kylläkään ole vastaavaa tilannetta, mulla on vain 2v poika eikä sisaruksia ole tulossa. Mutta meillä oli jokin aika sit (tossa syksyllä) ja aina aika ajoin nykyäänkin sellainen juttu, että poika läpsii, repii ja makaa meidän kissojen päällä. Ite otin kanssa pulttia tosta asiasta, ensin jaksoin aikani nätisti kieltää, mutta kun päivästä toiseen ja viikosta kuukauteen joka päivä kymmeniä kertoja kieltää (ja kannustaa, kehuu ym) samasta asiasta, niin pinna kyllä lopulta lyhenee ja äänenkorkeus kohoaa. Olen kädestä pitäen opettanut poikaa silittämään kissoja oikein ja kehun joka kerta, muista sinäkin kehua aina kun lapsesi kohtelee vauvaa oikein! Poika saa myös auttaa kissojen ruokkimisessa. Jos pelkästään imetät, eli lapsesi ei voi osallistua vauvan ruokkimiseen, niin voisiko hän auttaa muussa hoidossa? Vaikka laittamalla rasvaa masulle tms. Sitten kerrot kuinka vauva on nyt iloinen, kun isoveli pitää huolta.
Mua auttoi kanssa sen asian tajuaminen, että poikani ei oikeasti TAHALLAAN satuta kissoja. Hän vain tiesi saavansa äidin reagoimaan, kun kurmootti kissoja. Alle 3-vuotias ei edes ymmärrä, että mikä on elollisen ja elottoman ero. Meidän kissat siis ovat pojalleni edelleen vain liikkuvia pehmoleluja. Samoin vauvanne ja vauvanukke ovat ihan samassa asemassa lapsesi mielessä. Toista vaan saa läpsiä ilman mitään, mutta toista kun läpsii niin saa varmasti äidin riehumaan. Paras taktiikka on siis opettaa HYVÄLLÄ (kehuminen ja kannustus) ja ennakoida asioita. Eli kun lapsesi ilme on " nytpä läpsään vauvaa" , kiinnitä huomio muualle ja nosta vauva pois. Samoin jos vahinko on jo tapahtunut, kannattaa huomio kohdistaa ennemmin vauvaan kuin isompaan lapseen. Eli lapsesi lyö, kiellät tiukasti mutta lyhyesti ja kohdistat katseesi ja huomiosi hetkeksi ainoastaan vauvaan. Lapsi oppii, että lyömällä ei enää saakaan huomiota vaan vain silloin kun esim vie vauvan vaipan roskiin/silittää nätisti tms.
Oliskos näistä apua? Koita jaksaa ja hanki ehdottomasti joku harrastus, että jaksat taas keskittyä arkeen! Uskon, että on rankkaa olla kahden pienen kanssa!
Symppaan sinua ihan täysillä vaikka meidän esikoinen on ottanut kuopuksen (toistaiseksi) hyvin vastaan. Ja meillä on siinä mielessä ihan eri tilanne että poika jatkaa päikkärissä 2-3 päivänä viikossa. Pakko sanoa että muuten en jaksaisi. Tai ehkä jaksaisin jos vauva olisi helppo mutta on kovin itkuinen ja kanniskelen häntä sylissä päivät pitkät.
On hiton vaikea olla tosi ymmärtäväinen kun on itse tosi väsynyt. Vaikka kuinka tietää että pitäisi käyttäytyä toisin, huomaa kerta toisensa jälkeen karjuvan lapselle. Meillä mennään varmaan ihan metsään mutta käytössä on kyllä ihan jatkuva kiristys-uhkailu-lahjonta -meininki. Kummasti alkaa poika toimia jos sanotaan että videoita ei sitten katsella tänään tms.
Äh, en osaa antaa hyviä neuvoja. Itse en tällä hetkellä osaa edes kuvitella miten selviäisin kahden kanssa kotona, kun toinen huutaa päivät pääskytysten ja toisella on uhma. Onko sinulla mahdollisuutta saada apua esim. isovanhemmilta tai jopa palkata apua? Itse olen tässä tilanteessa miettinyt että miksi pitää olla niin hiton vahva jos on vaihtoehtoja. Aion tässä itse käyttää isovanhempia apuna niiltä osin kun heiltä voimia riittää.
Ja se tupakointi. Enpä usko että yksi tupakka päivässä tekee hallaa vauvallesi. Tärkeää on myös sinun hyvinvointi. Jos sinulle tulee siitä hyvä olo ja se rentouttaa, niin go for it. Itse vedän päivät pitkät karkkia ja illalla yhden oluen - pienessä on ilot.
Meillä vauvan läpsiminen on ollut aaltoilevaa: alussa poika otti siskon tosi hyvin vastaan, sitten juuri tuossa parin kuukauden iässä läpsi miltei päivittäin ja purikin pari kertaa, sitten on ollut väliin rauhallista, väliin läpsiminen palannut.
En ole keksinyt hyvää keinoa, jolla läpsimisen pystyisi lopettamaan, mutta olen oppinut ennakoimaan tilanteita paremmin ja ehdin yleensä ottamaan vauvan pois ennen kuin veli ehtii tekemään mitään. Nyt tosin on taas hankalampi vaihe, kun vauva liikkuu ja menee sotkemaan veljen leikkejä, veli tönii vauvan pois joskus kovakouraisesti.
Eniten auttaa meillä ehkä se, että pyrkii olemaan tosi paljon esikoisen kanssa, keksimään hänelle kivaa tekemistä siksi aikaa kun vauvaa pitää syöttää tms, halaamaan ja antamaan hellyyttä koko ajan, jne.
Meillä poika haluaa myös itse kovasti olla " iso poika" ja käytän sitä hyväkseni: " X on vielä niin pieni, ettei hän ymmärrä, että ei saa vetää tukasta. Opetatko sinä pikkusiskolle, kuinka leikitään nätisti, kun olet jo niin iso poika ja osaat leikkiä niin nätisti pikkusiskon kanssa." On polleeta poikaa, kun pääsee opettamaan siskoa :-) Kehun poikaa kovasti kun hän tekee jotain kivaa siskolle ja kehun puhelimessa myös omalle äitilleni, koska poika kuuntelee aina tosi tarkkaan, mitä puhun puhelimessa.
Itse en läppäisi isompaa lasta vaikka muut keinot eivät tehoaisikaan, siinähän annetaan huonoa esimerkkiä lapselle. Jos meinaat hermostua isompaan lapseen, niin poistu vaikka huoneesta siksi aikaa, että molemmat rauhoitutte.
Tsemppiä, väsyneenä isomman lapsen temppuilut tuntuvat kyllä tosi raskailta!
Lopeta esikoisen läpsimistä, esikoinen seuraa sinun malliasi. Jos olet agressiivinen esikoista kohtaan (huutamalla, lyömällä), hänkin ilmaisee suuttumuksensa tai pahaaoloaan agressiivisesti eli lyö vauvaa, pienempää.
Tupakki on ongelmistasi pienin. Sauhuttele pois vaan!
Voimia! Meillä myös kiukkuinen äippä ja kaksi lasta 5kk ja 2v8kk. Mä heivaan taaperon naughty steppiin, jos muksii vauvaa tai riehuu tarpeettomasti. Ja isi monasti hoitaa vauvaa ja mä vietän laatuaikaa taaperon kaa.
Sama on koettu meilläkin! Lasteni ikäero on 2v2kk. Hermo oli minullakin piukassa ja myönnän tukistaneeni suutuspäissäni vanhempaa kun kävi teis monennen kerran puremassa pikkuveljeään. Meillä tilanne rauhoittui arestin avulla. Meillä oli lapsiportti yhden huoneen ovessa ja sinne kiikutin esikoisen jos ei varotusta uskonut. Millään tuolilla tai huoneessa ilman porttia ei pysynyt hetkeäkään.
Yritin myös ennakoida esikoisen liikkeitä. Milloinkaan en jättänyt lapsia keskenään (vessaankin otin toisen mukaan, useimmiten esikoisen, jonka istutin potalle samalla). Pyysin myös esikoiselta apua kotitöihin ja vauvan hoitamiseen jotta sain paljon tilaisuuksia kehua häntä.
Ulkona meillä oli helppoa, vauva nukkui pitkät päikkärit ja esikoinen sai ädiltä täyden huomioin.
Ei meillä mustasukkaisuus mihinkään hävinnyt mutta tilanne helpottui kuitenkin selvästi. Voimia sinulle, et ole ainoa joka tämän vaiheen on läpi käynyt :)
Meillä sama ikäero lapsilla ja toistaiseksi esikko ottanut vauvan hyvin vastaan. Mustasukkainen on lähinnä, kun syötän tai kannan erittäin itkuista vauvaamme, joka ei viihdy missään hetkeäkään, paitsi äitin sylissä. Ratkaisuksi meillä on havaittu kantoliina, jossa ollessa vauva ei " ärsytä" isoveljeä ollenkaan ja minä voin leikkiä hänen kanssaan tai tehdä omia hommiani.
Juuri noin ajattelen itsekin. Näytän lyömällä huonoa mallia. Sanottakoon kuitenkin, että en ole opettanut siinä mielessä poikaani läpsimään, että kohdallani olen kokeillut sitä rankaisuna nyt muutamaan otteeseen, poika läpsinyt vauvaa alusta asti. Mutta myönnän, että tämä uusi " rajummat keinot käyttöön" -systeemini ei todellakaan toiminut, päinvastoin ja vaikka kuinka kiukuttaisi, pitänee kokeilla jotain muuta. Kehuminen olisi ehkä paras, sitäkin olen kyllä jo kokeillut, mutta en ehkä tarpeeksi pitkäjänteisesti. Itseäni lähinnä pelottaa juuri eniten se kiukku, joka minusta kumpuaa, kun poika tekee vauvalle jotain tai puree tai lyö minua. Se sattuu ja väsyneenä kaikki tuntuu niin vaikealle. Mutta saan jo apuja isovanhemmilta ja mielestäni paljon. Ainoa, joka lasten lisäksi rasittaa ehkä liikaakin on perheemme yritys, jonka paperitöitä hoidan. Päikkäriaika menee paperitöissä, samoin illat, kotikin pitäisi hoitaa ja mies on töissä yhdeksään. Mutta eipäs nyt valiteta, itse halusin kaksi lasta pienellä ikäerolla ja kaikesta huolimatta olisi ihanaa saada joskus vielä lisääkin lapsia. Vahingosta viisastuneena, B00ri5
Ja ihan varmasti on osasyynä se tähän väsymykseen. Juokset joka välissä sähköpostilla katsomassa, onko tullut tärkeitä viestejä ja nukkuma-ajat menevät saletisti töiden tekoon.
vain yksi 2,7 v. mutta halusin kirjoittaa sulle paljon voimia! Olen ystäviltä kuullut juuri samasta tilanteesta kuin sulla ja uskon, että se on todella vaikea! Nimenomaan senkin tähden, että vauvat ovat puolustuskyvyttömiä eivätkä osaa kertoa äidille, milloin joku käymässä käsiksi ja milloin ei. Miten sitä väsyneenä oikein jaksaa olla silmät selässäkin! Mutta kaikki ovat ajan myötä päässeet ongelmasta :-)! Varmasti ajan kanssa asia hoituu. Ystävien kohdalla oli kysymys mustasukkaisuudesta äidistä ja tilanteet menivät muutamassa kuukaudessa ohitse. Se on kyllä väsyneelle aika pitkä aika! Jos kovasti alat pelätä itseäsi väsymyksesi kanssa, mikä on ihan ymmärrettävää, niin haittaiskos, jos isompi lapsi saisi jostain sellaista erityishuomiota päiväaikaan, mistä hän saisi kiitosta siitä, kun on jo niin paljon isompi kuin vauva? Tsemppiä!
Ja juuri tuo, että itsehän tätä halusin, en voi valittaa. Oikeastaan vasta sitten, kun myönsin, että en jaksa tätä kaikkea, alkoi helpottamaan. Sen myöntäminen oli todella vaikeaa ensin itselle ja sitten miehelle. Jostakin syystä tuosta myöntämisestä alkoi elämä helpottumaan, vaikka en ole oikeastaan saanut enempää apua kuin aiemminkaan.
Ja esikoisen käyttäytymiseen auttoi varmasti aika, mutta myös oma käyttäytymiseni. Aiemmin jos en nyt ihan lyönyt, niin käsittelin tarpeettoman kovakouraisesti. Joka tapauksessa, niin kuin sanoit, pelotti, mitä teen suuttuessani. Esikoinen sanoi itse, että hän käyttäytyy näin, että äiti ottaisi syliin ja veisi jäähypenkille. Koki siis kiukuttelun/vauvan läpsimisen helpoimmaksi keinoksi päästä äidin syliin.
Joka tapauksessa muutin käyttäytymistäni pikku hiljaa ja aloin opettaa esimerkilläni esikoiselle itsehillintää. Toimii erinomaisen paljon paremmin kuin huutaminen tms.
Toivon sydämestäni jaksamista sinulle.
Kyllä se siitä helpottaa ajan kanssa. Kriisivaiheita tulee aina välillä niin lapselle kuin äidillekin mutta ne helpottavat kyllä! Koeta joka aamu yrittää ottaa sellainen " en hermostu vaikka kuinka härnättäisiin" -asenne, mutta anna kuitenkin itsellesi lipsahdukset anteeksi.
Läpsäisyt kannattaa jättää väliin, itsekin olen joskus tukkapöllyä kokeillut mutta ainoa mikä minun 2-vuotiaisiin kiukkipusseihin on tehonnut on johdunmukainen pahanteon estäminen, tiukka EI ja vastaavasti niin paljon kuin mahdollista hellyyttä ja kannustavaa palautetta hyvästä käytöksestä. Hermot on silti mennyt minullakin monia kertoja (viimeksi tänään :)). Uskon että teidän 2-vuotiaalla on tosiaan nyt vain niin paljon sulatettavaa että se ilmenee huonona käytöksenä. Koita vaan ymmärtää lapsen tunteita mutta estä pahanteko fyysisesti. 2-vuotias on vielä niin pieni että kiellon lisäksi pitää olla konkreettisesti näyttämässä mitä ei saa ja mitä saa tehdä, ja vielä joka päivä samat kiellot ja estämiset joutuu tehdä yhä uudelleen ja uudelleen.
Ei siis muuta kuin paaaaaljon kärsivällisyyttä sulle, se palkitaan :)!
Itsellä ei aivan vielä ole sama tilanne (kakkonen syntyy kesällä jolloin esikoinen 2v.) mutta neuvon silti..
1.Harkitse esikoisen viemistä hoitoon. Ei siis kokopäivä/joka päivä vaan kerran pari viikossa, aamupäivä tai iltapäivä. Esikoinen pääsisi tuulettumaan kodin ulkopuolelle ja sinä voisit keskittyä sen aikaa vauvaan. Voihan tuota kokeilla ja jos ei toimi niin palata kotihoitoon.
2.Vietä esikoisen kanssa mahdollisimman paljon aikaa kahdenkesken. Menkää yhdessä vaikka jäätelölle, leikkipuistoon, kylään, kauppaan jne. Tämä onnistuu jos sulla on ukkokulta tai joku katsomaan kakkosta.
Muista suukotella ja halia esikoista ja kertoa usein että äiti rakastaa.
3.Älä lopeta polttamista! Yksi tupakka tässä tilanteessa on lähes suositeltavaa, sanokoot muut mitä tahansa.
..musta(kin) sulla on nyt ihan liikaa kaikkea! Tässä tilanteessa olis ensiarvoisen tärkää pakottaa itsensä lepäämään/ nukkumaan tarpeeksi, kun kerran saat apua. Ainoastaan siten voit jaksaa, ja muut keinot ovat hyödyssään kakkossijalla. Voisiko yrityksen hommia jotenkin pariksi kuuksi tm. vähentää - sullahan on miltei vastasynyt käsissäsi. Missään töissä kukaan ei ole korvaamaton (- ellei koko toimeentulo ja ruuan hankinta ole itsestä kiinni, tietty, mutta sullahan on mies). Kuulostaa siltä, että itekin odotat iteltäs mahdottomia. Loistavaa, että huomasit kirjottaa ja lopettaa läpsimisen. Sai muilta ihania neuvoja ja toivottavasti lohtua. Sinuna miettisin nyt jo etukäteen, mitä teet ja minne soitat (vaikka mannerheimin last.suojelun kriisinumeroon) kun seuraavan kerran väsymys yllättää noin. Kaikkein kauheimmatkin raivon ja oman lapsen vahingoittamisen ajatukset ovat täysin (!) sallittuja, normaaleja ja meille kaikille väsyneille äideille tuttuja, mutta toteuttamiset läpsimisineen, ravisteluineen ja tukistamisineen pelkästään anteeksiantamattomia. Niistä alamäki alkaa - äidille ja lapselle.
Tämä päivä mennyt paremmin pojan kanssa. En usko, että tilanne on ihan niin paha, että vielä kriisipuhelimeen tarvitsisi soittaa, mutta kiitos vinkistä kuitenkin. Kirjoitan mieluummin tänne suutuksissani tai menen kavereille juttelemaan. Niille, jotka vihjaisivat hoitoon viemisestä, poika on jo yhden päivän viikossa perhepäivähoidossa ja käymme kerran viikossa perhekerhossa. Perhepäivähoitoaika on paperitöitä varten. Itse asiassa ihmisillä, joilla ei ole firmaa, ei ole käsitystä siitä, mitä oma yritys ihan konkreettisesti tarkoittaa, loputonta työtä ja elämäntapaa. Niitä töitä ei voi muille siirtää, enkä haluakaan. Kunnon yöunet olisivat tarpeeseen, sen ymmärrän itsekin. Toivottavasi kukaan ei nyt menettänyt mielenrauhaansa viestini takia. Ei täällä mukiloida 2 v. ikäistä poikaa jatkuvasti, kirjoitin vain siksi, että en ole ennen pojan kanssa turvautunut väkivaltaan ja muutamat rajummat otteet tuntuivat pahoilta ja vääriltä, en tiennyt edes pystyväni moiseen.
Tänään tarkkailin pojan käytöstä tarkemmin. Tekee kaikkensa saadakseen huomioni, haki vessaharjan, hakkasi sillä paikkoja, ym. Kiittelin kovasti siivousavusta ja kas, vessaharja unohtui. Sama toistui nukkumaan mentäessä. Kiipeili pois sängystä. Totesin, että ai heräsitkö jo, hyvä. Poika näytti pettyneeltä, kun kukaan ei juossutkaan perään. Että näin... kai tämä tästä, pikkuhiljaa. Mennään kuopuksen kanssa vielä pariksi tunniksi mankeloimaan, öitä.
Meillä pikkukakkonen syntyy muutaman viikon päästä ja esikoinen on silloin 2 v 8 kk. saa nähdä miten menee. Itse olen melkein yksinhuoltaja, kun mies on yrittäjä ja aina aina töissä... =(
Minäkin pelkään itseäni eli siis saatan kyllä uskoa, että kävisin lapseen kiinni - näin ei ole käynyt eikä toivottavasti koskaan käykään! mutta sellaisen puolen itsessäni tunnistan. Toivottavasti löydän muut keinot sitten. Itse olen hankkinut juuri esim. kantoliinan vauvalle, että kädet jäisi mahdollsimman paljon vapaiksi esikon kanssa touhuilemiseen...
Olet saanut ihan hyviä vastauksia, mutta mun oli pakko kirjoittaa kommentoidakseni tuota viimeistä omaa kirjoitustasi: jätä nyt hyvä ihminen se mankeloiminen helkutan kuuseen! Lepäile ja keskity vauvaan sekin aika, maailma ei kuule kaadu ryppyisiin lakanoihin ja jostain sun täytyy itse nyt luopua ja joustaa, jotta toi väsymys hellittäisi!?
Eli ei enää mankelointia teillä, aloita se homa halutessasi uudelleen kun kuopuskin on 12-v! =)
Ihan ensiksi: Anna sen vellipullon olla ja polta se tupakka tai kaksi jos helpottaa:). Missään ei ole sellaista lakia että yli 2 v ei saisi juoda tuttipullosta. Tämä on vaan aikuisten välistä kilpailua kenen lapsi nopeammin oppii ja mitä.
Kun kaksi lastani olivat pieniä ja 2v2kk ikäerolla muistan miten rankkaa se oli. Esikoinen joi tuttipullosta 2v8 kk asti iltavellin ja vasta silloin pääsi kokonaan vaipoistakin eroon. En jaksanut stressata niistä asioista enää kun muutenkin oli päivät yhtä selviämistä sillä hänellä oli kauhea uhmaikä. Hän ei tehnyt sisarelleen mitään mutta mustasukkaisuutta ja huomionhakua kyllä haki minulta. Itse olin niin väsynyt että se vaikutti maidon tuloon ja imetinkin häntä vain 2 kk. Ihan normaali 13 v on nykyisin:)
Tein useasti niin, että yritin viettää mahd. paljon esikoisen kanssa aikaa ihan kahden ja välillä hän sai olla mummin luona hemmoteltavana.
Mutta, usko tai älä se helpottaa kun kuopuksesi kasvaa ja viihtyy enemmän lattialla. Meillä ainakin heistä oli jo silloin seuraa toisilleen ja elämä alkoi voittaa:)
Voimia:)
ps.huomasin että mitä enemmän itse raivostuin ja huusin sitä raivokkaampi oli myös esikoinen. Mutta tiedän...väsyneenä ei pinna kestä. Ja nyt kun tämä iltatähti on 2 v niin olen useasti miettinyt että miten silloin jaksoin sillä enää en jaksaisi jos olisi vielä vauva tässä. Tämä kolmas vasta täynnä tulta ja tuppuraa onkin:)