Lue keskustelun säännöt.
Eivätkö nuo Kielletyn rakkauden itsekkäät "minä, minä"-orientoituneet ihmiset tajua, että ei parituhteissa ole kysymys pelkästään itsestä?
12.04.2016 |
Ratkaisut (usein varsin erikoiset ja/tai erikoisuutta tavoittelevat) satuttavat kipeästi myös muita ihmisiä, usein lapsia.
Kommentit (32)
Rakastunut ihminen käyttäytyy kuin addikti. Järki pimenee. Ei siinä muita ehdi ajatella, kun on niin palava tarve ja ikävä toista ihmistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei omaa elämää voi rakentaa muiden ihmisten toiveiden varaan, mitä heidän pitäisi tehdä? Jättää tilaisuus käyttämättä koska se ei satu toisia ihmisiä miellyttämään? Mitä itse tekisit heidän tilanteessaan? Tuskinpa jättäisit rakastamaasi henkilöä vain siksi, koska teidän suhdettanne paheksuu ahdasmieliset ihmiset.
Luulen että ap perää tässä sitä, että ihmisen on kannettava vastuu, jonka on itse itselleen, täysin vapaaehtoisesti, valinnut, eli vastuu parisuhteesta ja lapsista. Pettäminen ja lapsien riepottaminen milloin kenenkin elämän rakkauden perässä kodista toiseen, paikkakunnalta toiseen ja näin päin pois on todella itsekeskeistä. Siinä vaaditaan mahdottomia kaikilta muilta eikä mitään itseltä.
Jos aikuiset vaatisivat itseltään sen, minkä vaativat lapsiltaan ja puolisoltaan, nykyiseltä ja entiseltä, niin moni pettäminen ja kielletty rakkaus ja salamarakkaus jäisi toteutumatta. Kun pitäisi hetkeksi pysähtyä ja miettiä minkä hinnan muut siitä joutuvat maksamaan, että itsellä ei viitseliäisyys riitä esimerkiksi hoitamaan avioeroa asiallisesti pois alta ennen kuin lähtee vehtaamaan toisten kanssa. Ei muka kestetä hetkeäkään eroa rakkaastaan, mutta vaaditaan että lapsien tulee toki eron myötä kestää pitkiäkin aikoja erossa toisesta vanhemmastaan tai siitä entisestä, hyvästä elämästä ja tutuista kavereista ja tutusta koulusta, minkä joutuvat jättämään taakseen kun äitykän tai iskän pitää päästä kutemaan ihan oman uuden yhteisen kodin katon alle.
Vierailija kirjoitti:
Rakastunut ihminen käyttäytyy kuin addikti. Järki pimenee. Ei siinä muita ehdi ajatella, kun on niin palava tarve ja ikävä toista ihmistä.
Niinkö? Käyttäytyykö? Miksi addikti kuitenkin käyttäytyy järkevästi kun on kyseessä oma etu? Näyttäkää minulle pettäjä, joka ei avioerossa raivoisasti puolustaisi omaa etuaan omaisuuteen ja lapsiinsa. Silloin sitä kummasti ehtii ajatella muutakin kuin sitä uutta omaa rakastaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei omaa elämää voi rakentaa muiden ihmisten toiveiden varaan, mitä heidän pitäisi tehdä? Jättää tilaisuus käyttämättä koska se ei satu toisia ihmisiä miellyttämään? Mitä itse tekisit heidän tilanteessaan? Tuskinpa jättäisit rakastamaasi henkilöä vain siksi, koska teidän suhdettanne paheksuu ahdasmieliset ihmiset.
Lapset tulevat AINA ensimmäisenä. EN IKINÄ seurustelisi ihmisen kanssa josta lapseni eivät pidä.
En myöskään rupeaisi IKINÄ seurustelemaan varatun ihmisen kanssa. Mutta minulla onkin moraali.
Voi elämä!!!
Aloittaja on oikeassa.
Nykyään ihmiset rakentaa parisuhteet onnentunteen ja rakkaudenhuuman varaan. Kun rakkaus pitkässä parisuhteessa muuttuu, kuvitellaan sen loppuneen. Suhteissa on erilaisia kausia. Välillä menee hyvin, välillä huonommin. Se toinen ihminen ei ole vastuussa siitä mitä sinä itse tunnet. Itse olet vastuussa itsestäsi ja omista tunteistasi. Tää on tätä kertakäyttöaikaa, vähän sama kun ostetaan vaatteita halpiskaupoista, samoilla alelaareilla huhuillaan rakkauden perään eikä tajuta että itse ollaan vastuussa omasta onnesta, ei se puoliso-poloinen..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi elämä!!!
Aloittaja on oikeassa.
Nykyään ihmiset rakentaa parisuhteet onnentunteen ja rakkaudenhuuman varaan. Kun rakkaus pitkässä parisuhteessa muuttuu, kuvitellaan sen loppuneen. Suhteissa on erilaisia kausia. Välillä menee hyvin, välillä huonommin. Se toinen ihminen ei ole vastuussa siitä mitä sinä itse tunnet. Itse olet vastuussa itsestäsi ja omista tunteistasi. Tää on tätä kertakäyttöaikaa, vähän sama kun ostetaan vaatteita halpiskaupoista, samoilla alelaareilla huhuillaan rakkauden perään eikä tajuta että itse ollaan vastuussa omasta onnesta, ei se puoliso-poloinen..
Eniten minua ihmetyttää nämä vanhemmat jotka olettavat että lasten pitäisi hyväksyä se että ensiksi pepetään omaa isää/äitiä ja sitten tuodaan joku tuntematon kotiin. Sitten lasten pitäisi vielä muka hyväksyä tämä uusi isä/äitipuoli.
Minusta tuo on lapsen henkistä pahoinpitelyä
Vierailija kirjoitti:
Voi elämä!!!
Aloittaja on oikeassa.
Nykyään ihmiset rakentaa parisuhteet onnentunteen ja rakkaudenhuuman varaan. Kun rakkaus pitkässä parisuhteessa muuttuu, kuvitellaan sen loppuneen. Suhteissa on erilaisia kausia. Välillä menee hyvin, välillä huonommin. Se toinen ihminen ei ole vastuussa siitä mitä sinä itse tunnet. Itse olet vastuussa itsestäsi ja omista tunteistasi. Tää on tätä kertakäyttöaikaa, vähän sama kun ostetaan vaatteita halpiskaupoista, samoilla alelaareilla huhuillaan rakkauden perään eikä tajuta että itse ollaan vastuussa omasta onnesta, ei se puoliso-poloinen..
Tälle ajalle on myös tyypillistä, että asiat on täydellisimmillään silloin, kun ne ovat aivan alussa ja uusia. Sitten, kun niiden eteen pitää alkaa tehdä työtä, ja todella alkaa oppia asioita ja opetella sinnikkyyttä, koetaan että asiat on pielessä ja ratkaisu on jättää kaikki kesken. Vaikka vasa siinä alkaa se todellinen suhteen rakentaminen ja todellinen oppiminen itsestä ja toisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Usein näissä ei-niin-tavanomaisissa suhteissa vedotaan siihen, että vanhempien ratkaisujen ansiosta lapsista kasvaa avarakatseisia. En ihan usko. Paras kaverini joutui äitinsä suurien rakkauksien takia muuttamaan paikasta toiseen parin vuoden välein ja näkemään äitinsä kumppanina niin mielenterveysongelmaisen reppanan kuin täysin kielitaidottoman ravintolamuusikon niitten "ihan tavallisten" ohessa.
Kaveristani kasvoi äärimmäisen mustavalkoisesti ihmissuhteita katsova ihminen, jolle on hyvin vaikeaa päästää ketään lähelleen. Äitinsä antaman mallin mukaan ihmissuhteet eivät kestä, joten niihin ei kannata panostaa kuin erityistapauksissa.
No miksi niitä muita olisi aina ajateltava OMAN elämänsä kustannuksella? Olisiko jätettävä elämä elämättä ja unelmat toteuttamatta, jotta kellekään ei tule paha mieli? Ja missä kulkee se raja, jolloin omien lasten tunteiden ajattelemisesta voi luopua siinä määrin, että voi elää taas itselleenkin? Ei minusta vanhemmilla ole velvollisuutta ajatella esim. aikuisten lastensa tunteita vaikkapa erotessaan. Vaikka eroaisikin uuden rakkauden vuoksi. Jos eivät aikuiset tai lähes aikuiset lapset sitä hyväksy ja kestä, niin olkoot kestämättä sitten ihan vapaasti! Ei näistä toisten puolesta eläjistä tule kuin niitä kuuluisia katkeria marttyyreita, joilla on kaikista kovin tarve tuomita äänekkäästi muita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omia lapsiaan voisivat ajatella, mutta tuo sama kuviohan toistuu ihan tavallisissa perheissä erotessa; toinen vanhemmista rakastuu ja jättää perheensä, ei siinä lasten mielipidettä kysellä, onko se heidän mielestään hyvä ratkaisu.
Muut, ulkopuoliset ihmiset taas eivät ole minkään parisuhteen osapuolia, heidän mukaansa ei kuulukaan elämäänsä järjestää. Jos naapuria tai kumminkaimaa häiritsee, se on hänen ongelmansa.
Vierailija kirjoitti:
No miksi niitä muita olisi aina ajateltava OMAN elämänsä kustannuksella? Olisiko jätettävä elämä elämättä ja unelmat toteuttamatta, jotta kellekään ei tule paha mieli? Ja missä kulkee se raja, jolloin omien lasten tunteiden ajattelemisesta voi luopua siinä määrin, että voi elää taas itselleenkin? Ei minusta vanhemmilla ole velvollisuutta ajatella esim. aikuisten lastensa tunteita vaikkapa erotessaan. Vaikka eroaisikin uuden rakkauden vuoksi. Jos eivät aikuiset tai lähes aikuiset lapset sitä hyväksy ja kestä, niin olkoot kestämättä sitten ihan vapaasti! Ei näistä toisten puolesta eläjistä tule kuin niitä kuuluisia katkeria marttyyreita, joilla on kaikista kovin tarve tuomita äänekkäästi muita.
Tee niin kuin haluat, mutta älä sitten itke kun ne aikuiset lapset tukevatkin jätettyä puolisoa ja pistävät välit sinuun ja uuteen ihanaan rakkauteesi poikki. Heillä on myös oikeus tehdä OMIA valintojaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsien etu ei kyllä ole vanhemman katkeruus liitossa jossa ei haluta olla.Miksi niin luulette?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No miksi niitä muita olisi aina ajateltava OMAN elämänsä kustannuksella? Olisiko jätettävä elämä elämättä ja unelmat toteuttamatta, jotta kellekään ei tule paha mieli? Ja missä kulkee se raja, jolloin omien lasten tunteiden ajattelemisesta voi luopua siinä määrin, että voi elää taas itselleenkin? Ei minusta vanhemmilla ole velvollisuutta ajatella esim. aikuisten lastensa tunteita vaikkapa erotessaan. Vaikka eroaisikin uuden rakkauden vuoksi. Jos eivät aikuiset tai lähes aikuiset lapset sitä hyväksy ja kestä, niin olkoot kestämättä sitten ihan vapaasti! Ei näistä toisten puolesta eläjistä tule kuin niitä kuuluisia katkeria marttyyreita, joilla on kaikista kovin tarve tuomita äänekkäästi muita.
Tee niin kuin haluat, mutta älä sitten itke kun ne aikuiset lapset tukevatkin jätettyä puolisoa ja pistävät välit sinuun ja uuteen ihanaan rakkauteesi poikki. Heillä on myös oikeus tehdä OMIA valintojaan.
Minuun välit poikki? Olen ollut 19-vuotta naimisissa ja en ole eroamassa, mutta tällä kokemuksella ymmärtääkin jo paremmin muiden ihmisten ratkaisuja kuin joku pari vuotta aviossa ollut pikkulasten äippä. Kyllä elämä vielä opettaa sellaisiakin. Miehelläni on kyllä aikuiset lapset, joiden äidistä erosi vuokseni silloin iät ja ajat sitten. Erinomaiset välit on meillä noiden lasten kanssa, kiitos kysymästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No miksi niitä muita olisi aina ajateltava OMAN elämänsä kustannuksella? Olisiko jätettävä elämä elämättä ja unelmat toteuttamatta, jotta kellekään ei tule paha mieli? Ja missä kulkee se raja, jolloin omien lasten tunteiden ajattelemisesta voi luopua siinä määrin, että voi elää taas itselleenkin? Ei minusta vanhemmilla ole velvollisuutta ajatella esim. aikuisten lastensa tunteita vaikkapa erotessaan. Vaikka eroaisikin uuden rakkauden vuoksi. Jos eivät aikuiset tai lähes aikuiset lapset sitä hyväksy ja kestä, niin olkoot kestämättä sitten ihan vapaasti! Ei näistä toisten puolesta eläjistä tule kuin niitä kuuluisia katkeria marttyyreita, joilla on kaikista kovin tarve tuomita äänekkäästi muita.
Tee niin kuin haluat, mutta älä sitten itke kun ne aikuiset lapset tukevatkin jätettyä puolisoa ja pistävät välit sinuun ja uuteen ihanaan rakkauteesi poikki. Heillä on myös oikeus tehdä OMIA valintojaan.
Minuun välit poikki? Olen ollut 19-vuotta naimisissa ja en ole eroamassa, mutta tällä kokemuksella ymmärtääkin jo paremmin muiden ihmisten ratkaisuja kuin joku pari vuotta aviossa ollut pikkulasten äippä. Kyllä elämä vielä opettaa sellaisiakin. Miehelläni on kyllä aikuiset lapset, joiden äidistä erosi vuokseni silloin iät ja ajat sitten. Erinomaiset välit on meillä noiden lasten kanssa, kiitos kysymästä.
Aijaa, olen kyllä yli nelikymppinen enkä ole isäni uusinta lorttoa koskaan tavannut, eikä sellaista päivää eteen tule.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No miksi niitä muita olisi aina ajateltava OMAN elämänsä kustannuksella? Olisiko jätettävä elämä elämättä ja unelmat toteuttamatta, jotta kellekään ei tule paha mieli? Ja missä kulkee se raja, jolloin omien lasten tunteiden ajattelemisesta voi luopua siinä määrin, että voi elää taas itselleenkin? Ei minusta vanhemmilla ole velvollisuutta ajatella esim. aikuisten lastensa tunteita vaikkapa erotessaan. Vaikka eroaisikin uuden rakkauden vuoksi. Jos eivät aikuiset tai lähes aikuiset lapset sitä hyväksy ja kestä, niin olkoot kestämättä sitten ihan vapaasti! Ei näistä toisten puolesta eläjistä tule kuin niitä kuuluisia katkeria marttyyreita, joilla on kaikista kovin tarve tuomita äänekkäästi muita.
Tee niin kuin haluat, mutta älä sitten itke kun ne aikuiset lapset tukevatkin jätettyä puolisoa ja pistävät välit sinuun ja uuteen ihanaan rakkauteesi poikki. Heillä on myös oikeus tehdä OMIA valintojaan.
Minuun välit poikki? Olen ollut 19-vuotta naimisissa ja en ole eroamassa, mutta tällä kokemuksella ymmärtääkin jo paremmin muiden ihmisten ratkaisuja kuin joku pari vuotta aviossa ollut pikkulasten äippä. Kyllä elämä vielä opettaa sellaisiakin. Miehelläni on kyllä aikuiset lapset, joiden äidistä erosi vuokseni silloin iät ja ajat sitten. Erinomaiset välit on meillä noiden lasten kanssa, kiitos kysymästä.
Aijaa, olen kyllä yli nelikymppinen enkä ole isäni uusinta lorttoa koskaan tavannut, eikä sellaista päivää eteen tule.
No oma on menetyksesi. Onnea valitsemallasi tiellä! Onneksi minun mieheni nauttii lastensa ja lastenlastensa ihanasta seurasta täysillä kuin myös minäkin mummopuolena. Ja meillä on myös yhteiset upeat lapset. Ymmärrän, että kaikilla ei ole mahdollisuutta näin ihaniin perhesuhteisiin ja olen pahoillani heidän puolestaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No miksi niitä muita olisi aina ajateltava OMAN elämänsä kustannuksella? Olisiko jätettävä elämä elämättä ja unelmat toteuttamatta, jotta kellekään ei tule paha mieli? Ja missä kulkee se raja, jolloin omien lasten tunteiden ajattelemisesta voi luopua siinä määrin, että voi elää taas itselleenkin? Ei minusta vanhemmilla ole velvollisuutta ajatella esim. aikuisten lastensa tunteita vaikkapa erotessaan. Vaikka eroaisikin uuden rakkauden vuoksi. Jos eivät aikuiset tai lähes aikuiset lapset sitä hyväksy ja kestä, niin olkoot kestämättä sitten ihan vapaasti! Ei näistä toisten puolesta eläjistä tule kuin niitä kuuluisia katkeria marttyyreita, joilla on kaikista kovin tarve tuomita äänekkäästi muita.
Tee niin kuin haluat, mutta älä sitten itke kun ne aikuiset lapset tukevatkin jätettyä puolisoa ja pistävät välit sinuun ja uuteen ihanaan rakkauteesi poikki. Heillä on myös oikeus tehdä OMIA valintojaan.
Minuun välit poikki? Olen ollut 19-vuotta naimisissa ja en ole eroamassa, mutta tällä kokemuksella ymmärtääkin jo paremmin muiden ihmisten ratkaisuja kuin joku pari vuotta aviossa ollut pikkulasten äippä. Kyllä elämä vielä opettaa sellaisiakin. Miehelläni on kyllä aikuiset lapset, joiden äidistä erosi vuokseni silloin iät ja ajat sitten. Erinomaiset välit on meillä noiden lasten kanssa, kiitos kysymästä.
Aijaa, olen kyllä yli nelikymppinen enkä ole isäni uusinta lorttoa koskaan tavannut, eikä sellaista päivää eteen tule.
No oma on menetyksesi. Onnea valitsemallasi tiellä! Onneksi minun mieheni nauttii lastensa ja lastenlastensa ihanasta seurasta täysillä kuin myös minäkin mummopuolena. Ja meillä on myös yhteiset upeat lapset. Ymmärrän, että kaikilla ei ole mahdollisuutta näin ihaniin perhesuhteisiin ja olen pahoillani heidän puolestaan.
Ohis, mutta jos kerran olet onnellinen omaan tilanteeseesi niin miksi noin kova tarve todistella sitä muille ja nauraa toisille?
Tuomitseminen on kovin helppoa. Onnekkaita ovat ne, joiden parisuhdeongelmat ratkeavat sillä yrittämisellä ja viisaiden neuvojen noudattamisella. Sinnikkäitä ovat ne, jotka siitä huolimatta, että ovat koko ajan onnettomia, jäävät suhteeseen "lasten takia" koska niin kuuluu tehdä. Sinnikkyys ei ole välttämättä hyve kuin tiettyyn pisteeseen asti. Onnekkuus ei ole omaa ansiota
Vierailija kirjoitti:
Lapsien etu ei kyllä ole vanhemman katkeruus liitossa jossa ei haluta olla.Miksi niin luulette?
Ja pettäminenkö on sitten ratkaisu siihen, ettei halua olla entisessä liitossa? Näissä kielletyissä rakkauksissahan on vaihdettu lennosta toiseen. Tuskin on ehditty kovin katkeroitua siinä hötäkässä. Exä tietenkin on voinut katkeroitua, mutta mitäpä exästä, mitäpä sitä toisten tunteita miettimään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei omaa elämää voi rakentaa muiden ihmisten toiveiden varaan, mitä heidän pitäisi tehdä? Jättää tilaisuus käyttämättä koska se ei satu toisia ihmisiä miellyttämään? Mitä itse tekisit heidän tilanteessaan? Tuskinpa jättäisit rakastamaasi henkilöä vain siksi, koska teidän suhdettanne paheksuu ahdasmieliset ihmiset.
Lapset tulevat AINA ensimmäisenä. EN IKINÄ seurustelisi ihmisen kanssa josta lapseni eivät pidä.
En myöskään rupeaisi IKINÄ seurustelemaan varatun ihmisen kanssa. Mutta minulla onkin moraali.
EN IKINÄ seurustelisi ihmisen kanssa, jonka lapsesta en pidä. Jo lapsen olemassaolo olisi melkoinen kynnys.
Ei omaa elämää voi rakentaa muiden ihmisten toiveiden varaan, mitä heidän pitäisi tehdä? Jättää tilaisuus käyttämättä koska se ei satu toisia ihmisiä miellyttämään? Mitä itse tekisit heidän tilanteessaan? Tuskinpa jättäisit rakastamaasi henkilöä vain siksi, koska teidän suhdettanne paheksuu ahdasmieliset ihmiset.