Olen 31v, eikä yhtään ystävää. Mikä vialla?

Meitä on paljon muitakin. Itse jäin nuorena kaveriporukasta juurikin kun ainoana sain lapsia. Ja nyt tässä iässä siten kaikilla on ne tiiviit, usein nuoruudesta jatkuneet kaverisuhteet, eikä uusia kaivata. Siksi kai meidän yksinäisten pitäisi toisemme löytä, mutta ei sitä oikein ole keksitty miten. Noita parinhaku-ohjelmia kun on pilvinpimein, niin voiskohan sellaisen järjestää ihan ystäviä etsiville.

Missä kaupungissa ap asut?

Ymmärrän. Olen samaa ikäluokkaa, vastakkaista sukupuolta vain. Tunnen myös häpeää ja muita yksinäisyyden tuomia tunteita mm. tunnen itseni riittämättömäksi. Olen myös muuttanut paljon, eikä ystävyyssuhteita ole kertynyt tai ne ovat jääneet. Surullista..

Näistä syistä:

*paikkakunnan vaihtaminen - jos muutat kauas entisestä paikasta, ystävien saaminen vaikeaa. Se vie aikaa.

*Olet tylsä. Eli et omaa mielipiteitä etkä osaa oikein jutustellakaan.

*Et ole kiinnostunut muista vaan keskityt vain itseesi puheissasi

* ahdistat mahdolliset ystäväsi nurkkaan haluamalla tavata usein

*tai vastavuoroisesti et ole aloitteellinen

Nämä tulivat nyt ekana mieleen.  

Itsellä ei myöskään, mutta minulla on sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja luonteltani ihmisten seurassa hiljainen.

Tulen tähän ketjuun kuokkimaan. Multa puuttuu juuri tuo aloitteellisuus. En halua tunkeutua toisten seuraan. Toisaalta viihdyn myös yksin ja en jaksa sellaistakaan, että pitäisi joka päivä nähdä. Mulla on myös omalaatuinen huumorintaju, eikä kaikki oikein ymmärrä sitä. Minulla on aina ollut suppea ystäväpiiri ja osa vain lopettaa yhteydenpidon, eli heillä vaan on ne omat piirinsä. Minulla ei ole vain pokkaa kysyä joltain uudelta tuttavuudelta, että lähtisitkö kahville tms. Se tuntuu liian tungettelevalta, epätoivoiselta. 

Sama täällä, mutta oon käsittänyt että se on yleistä nykyään. Surullista :( lämmin halaus aplle ja muillekki yksinäisille, en usko että teissä on mitään vikaa! <3 tää on vaan nykyaikaa kun on helpompaa olla kotona älylaitteiden ääressä..

Onko Itä-Suomi kuulolla?

Minullakaan ei ole ystävää. Ongelmani on se, että olen saman aikaan sekä todella kiltti että todella villi ja riehakas. Tuntuu, että ihmiset kategorisoituvat yleensä vain toiseen näistä viiteryhmistä. Itse luovin näissä molemmissa ja siksi tuntuu, että olen aina vähän väärässä seurassa.

Toisaalta en halua etsiä vikaa muista. Voisin itsekin olla paljon sosiaalisempi ja oppia hillitsemään omaa aitoa itseäni. En myöskään tiedä, mistä oikeasti etsiä uusia ystäviä. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä tärkeämmäksi kuitenkin koen, että olisi niitä ystäviä, joiden kanssa jakaa huolet ja pitää hauskaa. 

*paikkakunnan vaihtaminen - jos muutat kauas entisestä paikasta, ystävien saaminen vaikeaa. Se vie aikaa.

- Samaa mieltä.

*Olet tylsä. Eli et omaa mielipiteitä etkä osaa oikein jutustellakaan.

- Mun kohdalla ei. Mun kanssa on helppo jutella ja kukaan ei ole tylsäks sanonut. :D

*Et ole kiinnostunut muista vaan keskityt vain itseesi puheissasi

- Päinvastoin. Olen aina kiinnostunut muiden kokemuksista.

* ahdistat mahdolliset ystäväsi nurkkaan haluamalla tavata usein

- En osaa sanoa kun ei ole ystäviä.

*tai vastavuoroisesti et ole aloitteellinen

- Sama kuin edellinen

(3)

Vähän sama kuin ysillä - samat ihmiset ei pidä mun ominaisuuksien yhdistelmästä, paitsi jotkut todella harvoin löytyvät.

Jotkut ihmiset sanoo, että olen ujo, jotkut sanoo etteivät ikimaailmassa ole ajatelleet että mitenkään voisin olla. Olen omasta mielestä ihan helposti molempia.

Nelonen puhuu asiaa. Tunnistan itsessäni. Lisään listaan luottamuspulan ihmisiä kohtaan.

Et ole ap ainoa. Minullakaan ei ole montaa ystävää. Muutama kyllä löytyy, joita näen aika harvoin (eri elämäntilanteet, ovat nuorempia ja lapsettomia). Itse olen 28 ja sain lapseni 22-vuotiaana. Muutin myös itsekin nuorena paljon ja keskityin enemmän miehiin kuin silloisiin ystäviini, joten omasta tilanteestani voin varmaankin syyttää vain itseäni. Tiedän miltä tuntuu kun juuri se sydänystävä puuttuu, jonka kanssa voisi jutella mistä vaan tehdä mukavia asioita yhdessä. Välillä tämä yksinäisyys on rankkaa mutta en tiedä mistä voisin ystävän enää löytää. Työpaikallanikin suurin osa on minua n. 20 vuotta vanhempia. Tulen kyllä heidän kanssa hyvin juttuun mutta kaipaisin myös omanikäistäni seuraa.

Oletko miettinyt, että jos olet vittumainen ihminen?

Voiko yksi ongelma olla se, että yrität saada niistä ihmissuhteista tiiviimpiä ja syvällisempiä liian nopeasti? Vähän kuin oikoreittiä, jossa oikeasti ette tunne toisianne niin hyvin, mutta sen ihmissuhteen tulisi olla kuitenkin sen kaltainen, kuin tuntisitte toisenne tosi hyvin. Kyseessä ei olisi siihen toiseen ihmiseen tutustuminen pikkuhiljaa vaan taustalla kytisi tarve vääntää tuttavuus mahdollisimman nopeasti joksikin, jolle ei ole kuitenkaan perustaa. Tämä tarve saattaisi jopa ohittaa sen, että oikeasti olisitte tutustumassa toisiinne. Tällainen voi ahdistaa sitä toista osapuolta.