Onko Tampere ihan slummiutunut?
Hei, muutin 15 vuoden muualla vietetyn vuoden jälkeen Tampereella ja en tiedä mitä ajatella. Olen asunut keskustassa kahdessa eri osoitteessa, joissa molemmissa poliisit ravaavat, alkoholistit riehuvat, teinit pitävät bileitä jatkuvia muuttoja ja jotain huumepisneksiä. Kävin sitten katsomassa asuntoa rauhalliseksi mieltämästäni Kalevasta, niin sielläkin oltiin räkäkännissä viideltä iltapäivällä ja röökattiin lasten hiekkalaatikolla yms. Myös roskaisuus ja siivottomuus oli järkytys.
Asutko itse keskustassa tai Kalevassa ja oletko huomannut saman? Milloin Treesta on tullut tämmöinen?
Kommentit (84)
Mulla tämä sama järkytys kävi Nokialla jossa harvoin poikkean. Muistan keskustan lapsuudestani 80-90-luvuilta. Nyt kaikki liikkeet hävinneet ja kurjaa sakkia liikkeellä rapistuneessa keskustassa.
Tampereella asun ja kyllähän sen kaikki näkee mihin kuntoon keskustorin alue on mennyt. Roskaamista on paljon myös ja päivisin näkee miten sekakäyttäjiä on joka paikka täynnä, kun suuri osa muusta väestä on töissä. Tullintorin alue myös pelottava neulanvaihtopisteen tultua. Kaupungin johdolla tosiaan kiinnostusta vain jättihankkeisiin, esim. päihdetyötä ajettu systemaattisesti alas. Tulos nähtävissä.
Itse asun koivistonkylän harvoissa kerrostaloissa ja oi miten rauhallista täällä onkaan! Iltalenkillä näkee ehkä yksittäisen vanhuksen ulkoiluttamassa koiraa, naapurista ei ikinä kuulu mitään ja kaikki joihin törmää ovat työssäkäyviä aikuisia tai perheellisiä. Prismakin ihan vieressä.
Ainoa miinus ehkä että täällä tuppaa olemaan vähän tylsää.
Muutn keväällä pois Kalevasta, jossa asuin muutaman vuoden. Puistoja paljon ja kaikki siistiä. Ei katukuvassa näy juoppoja tms. Talo jossa asuin oli täynnä opiskelijoita, mutta heillä oli bileitä vain muutaman kerran vuodessa. Sekin oli normaalia eikä siitä pahemmin häiriötä ollut. Palvelut lähellä (iso Prisma-keskus, S- market, uimahalli, liikuntakeskuksia yms) ja pyörällä keskutaan hetkessä. Oli kiva paikka asua.
Tampere on isoista kaupungeista vähiten slummiutunut, kaikki kaupunginosat ovat ihan viihtyisiä ja asuttavia. Ei ole mitään Jakomäki tai Varissuo ilmiötä. Esim
. Hervanta on paljon mainettaan parempi kaupungin osa tai 30000 asukkaan kaupunki kaupungin sisällä. Mutta ei tarvita kun yksi aineidenkäyttävä tai rötöstelijä muuttaa taloyhtiöön tai rauhalliseen kaupunginosaan, niin se huomataan välittömästi. Kannattaa puuttua häiritsevään asumiseen välittömästi, isännöitsijän ja hallituksen kautta.
Itsellä on monta sijoitusasuntoa eri puolilla Tamperetta ja aina välillä tulee näistä huumehörhöjä muuten rauhallisiin taloyhtiöhin ja meno villiintyy välittömästi, mutta sitä ei kannata sietää. Muutama varoitus ja häiriöasukkaat mäelle.
Mua ärsyttää ihan suunnattomasti, kun vastuuta esim. katujen likaisuudesta ja roskaisuudesta yritetään sysätä kaikkien kaupunkilaisten harteille, sillä kaupunki itse on säästänyt tästä ja seuraukset ovat kyllä nähtävissä.
Samaten päihde- ja mielenterveysongelmaiset on sysätty kadulle hortoilemaan, siinä ei paljoa Rantatunnelit, ratikat ja mega-areenat auta (vaikka uudisrakentaminen ja uudistuminen sinänsä on kaupungille hyväksi).
Kaupunkiin kuuluu myös ajoittainen roskaisuus, oudot hyypiöt ja kurjat elämänkohtalot. Tampereella on yleisesti leppoisa ilmapiiri, kaikki saavat olla mitä ovat ja apua tarjotaan jos näyttää että tarvitaan.
Tullintorin vierus on täynnä korvaushoitoa hakevia ihmisiä, mutta koskaan eivät ole edes tupakkaa minulta pyytäneet tai puhutelleet, vaikka kuljen ohi joka päivä useita kertoja. Heillä on omat jutut ja porukat, ja omat tupakatkin.
Kuka Tampere- vihaaja täällä palstalla oikeen on? Kokoajan tulee näitä keskusteluja joissa haukutaan Treetä. Muuttiko kenties eksäsi nyksän kanssa Tampereelle vai mikä mättää? tää on hyvä kaupunki, oon asunut täällä 10 vuotta, sitä ennen Espoossa ja Helsingissä joista pidän myös paljon.
No ööö... Oletko käynyt esim pk-seudun lähiöissä? Joka kaupungissa on ne hyvät ja huonot alueet, mun mielestä Tampereella on paljon niitä hyviä, jopa Hervanta on mainettaan parempi :D
Muuta Helsinkiin tai Espooseen :)
Eikös Tampere sijoitu aina aika hyvin kaikissa tutkimuksissa, muistaakseni siellä oli kaikista tyytyväisimmät asukkaat (oli sijalla 1) ja joskus oli tutkimus jonka mukaan Suomessa ihmiset muuttaisivat kaikista mieluiten Tampereelle jos pitäisi muuttaa. Minulla itselläni ei ole minkäänlaista kokemusta Tampereesta mutta tutkimukset ainakin aika hyviä Treelle...?
Vierailija kirjoitti:
Kuka Tampere- vihaaja täällä palstalla oikeen on? Kokoajan tulee näitä keskusteluja joissa haukutaan Treetä. Muuttiko kenties eksäsi nyksän kanssa Tampereelle vai mikä mättää? tää on hyvä kaupunki, oon asunut täällä 10 vuotta, sitä ennen Espoossa ja Helsingissä joista pidän myös paljon.
Varmaan sellainen ihminen, joka:
- asuu jossain lännessä kaupungin laitamilla omakotitalossa, käyttää vain Lielahden palveluja ja yksityisautoilee
- kirjoittaa silti Aamulehteen joka viikko Keskustorin järjestyhäiriöistä
- ja kaljateltoista
- vastustaa Hämeenkadun itäpään sulkemista, valittaa kun saa sakot väärin ajamisesta
- vastustaa Hämeenkadun elävöittämistä ja muuttamista joukkoliikennekaduksi
- vaatii Viistokatua takaisin
- vastustaa ratikkaa
- käy keskustassa kerran vuodessa, koska asuu käytännössä Ylöjärvellä tai Nokialla
Kissanmaalla on neljässä naapurissa käynyt murtautuja ihan päiväsaikaan.
Täällä yksi keskusta-asukki, kesäajan nukkunut ikkuna auki ja kyllähän sieltä kaikenlaista mölinää kuuluu myös arkiöisin. Tosin ei mitään verrattuna siihen mitä kaverillani Helsingin Kalliossa :D. Itseäni ei kylläkään tällainen "värikkäämpi" elämänvietto haittaa vaan miellän sen kuuluvan keskusta-asumiseen. Oma taloyhtiö rauhallinen, itse olen tosin opiskelija jolla bileitäkin ollut, toivon mukaan en mikään kauhunaapuri kuitenkaan...
Vierailija kirjoitti:
Kaupunkiin kuuluu myös ajoittainen roskaisuus, oudot hyypiöt ja kurjat elämänkohtalot. Tampereella on yleisesti leppoisa ilmapiiri, kaikki saavat olla mitä ovat ja apua tarjotaan jos näyttää että tarvitaan.
Tullintorin vierus on täynnä korvaushoitoa hakevia ihmisiä, mutta koskaan eivät ole edes tupakkaa minulta pyytäneet tai puhutelleet, vaikka kuljen ohi joka päivä useita kertoja. Heillä on omat jutut ja porukat, ja omat tupakatkin.
Tosiaan Tullintorin ja S-Market Pendoliinon kulmilla pyörii tätä epämääräisen ja suttuisen näköistä porukkaa. Eivät kuitenkaan ole olleet minullekaan millään tavoin häiriöksi eivätkä ole mielestäni pelottavia tai uhkaavia, ennemminkin tulee surullinen olo kun heitä katselee.
Omaan makuuni ei löydy Tampereelta yhtään mistään tarpeeksi siisti, rauhallista, tilavaa ja kaunista asuinaluetta, ja kirsikkana kakun päälle minun on tietty yhteisöllisyys eli mukavat ihmiset. Muutama ok alue kaupungin aivan reunoilla voisi olla, mutta niihin pitää ajaa pitkään ja mutkittelevia teitä, tarkoitan siis että eivät ole minkään pääväylän varrella sopivasti, jotta matka tampereen keskustaan töihin olisi kätevä. Nekin alueet, jotka ovat siistejä ja kauniita, ovat täyteen tupattuja ja asukkaat ovat täysin omissa oloissaan.
Itse muutin Tampereelta pari vuotta sitten pois, ja vaihtoehtoinani oli Kangasalan ja ylöjärven maaseutumaisemmat alueet Tampereen rajan ja ison tien liepeillä. Olen ollut todella onnellinen, muutin Kangasalan ranta-koivistoon. Ihana, väljä, paljon luontoa, ranta-Koiviston asukkaat ovat järkeviä ja normaaleja ihmisiä ja perheitä, ei köyhiä muttei rikkaitakaan, alueesta välitetään eikä sotketa. Yksi vuokra-rivitalo täällä ilmeisesti on, mutta siitä ei ole ollut ikinä harmia, asukkaat siinä ovat pitkäaikaisia ja mitään ongelmaperheitä tai henkilöitä ei ole pesiytynyt.
Yöllä ei täällä näe ketään, paitsi joskus satunnaisen koiranulkoiluttajan, täällä on paljon koiria.
Kenelle tahansa voi puhua ja kaikille ollaan ystävällisiä. Ihmiset muuttavat tämän alueen sisällä pienempään tai isompaan asuntoon tarvittaessa, mutta ranta-koivistoon tullut usein tänne jää.
Matkaa Tampereelle 20min lahdentietä suoraan vain.
Sulla taitaa olla vähän erikoinen maku tai epäilen että rahasi ei riitä asumaan Tampereen upeilla ok valtaisilla asuinaluille. Itse pidän Tampereesta nimenomaan ihmisten vuoksi ja että "ei tehrä tästä nyt numeroo" asenne, sopiva vaatimattomuus ja rentous.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka Tampere- vihaaja täällä palstalla oikeen on? Kokoajan tulee näitä keskusteluja joissa haukutaan Treetä. Muuttiko kenties eksäsi nyksän kanssa Tampereelle vai mikä mättää? tää on hyvä kaupunki, oon asunut täällä 10 vuotta, sitä ennen Espoossa ja Helsingissä joista pidän myös paljon.
Varmaan sellainen ihminen, joka:
- asuu jossain lännessä kaupungin laitamilla omakotitalossa, käyttää vain Lielahden palveluja ja yksityisautoilee
- kirjoittaa silti Aamulehteen joka viikko Keskustorin järjestyhäiriöistä
- ja kaljateltoista
- vastustaa Hämeenkadun itäpään sulkemista, valittaa kun saa sakot väärin ajamisesta
- vastustaa Hämeenkadun elävöittämistä ja muuttamista joukkoliikennekaduksi
- vaatii Viistokatua takaisin
- vastustaa ratikkaa
- käy keskustassa kerran vuodessa, koska asuu käytännössä Ylöjärvellä tai Nokialla
Hauskaa, koska totta:
Vierailija kirjoitti:
Omaan makuuni ei löydy Tampereelta yhtään mistään tarpeeksi siisti, rauhallista, tilavaa ja kaunista asuinaluetta, ja kirsikkana kakun päälle minun on tietty yhteisöllisyys eli mukavat ihmiset. Muutama ok alue kaupungin aivan reunoilla voisi olla, mutta niihin pitää ajaa pitkään ja mutkittelevia teitä, tarkoitan siis että eivät ole minkään pääväylän varrella sopivasti, jotta matka tampereen keskustaan töihin olisi kätevä. Nekin alueet, jotka ovat siistejä ja kauniita, ovat täyteen tupattuja ja asukkaat ovat täysin omissa oloissaan.
Itse muutin Tampereelta pari vuotta sitten pois, ja vaihtoehtoinani oli Kangasalan ja ylöjärven maaseutumaisemmat alueet Tampereen rajan ja ison tien liepeillä. Olen ollut todella onnellinen, muutin Kangasalan ranta-koivistoon. Ihana, väljä, paljon luontoa, ranta-Koiviston asukkaat ovat järkeviä ja normaaleja ihmisiä ja perheitä, ei köyhiä muttei rikkaitakaan, alueesta välitetään eikä sotketa. Yksi vuokra-rivitalo täällä ilmeisesti on, mutta siitä ei ole ollut ikinä harmia, asukkaat siinä ovat pitkäaikaisia ja mitään ongelmaperheitä tai henkilöitä ei ole pesiytynyt.
Yöllä ei täällä näe ketään, paitsi joskus satunnaisen koiranulkoiluttajan, täällä on paljon koiria.
Kenelle tahansa voi puhua ja kaikille ollaan ystävällisiä. Ihmiset muuttavat tämän alueen sisällä pienempään tai isompaan asuntoon tarvittaessa, mutta ranta-koivistoon tullut usein tänne jää.
Matkaa Tampereelle 20min lahdentietä suoraan vain.
Niinpä, Suomesta löytyy pilvin pimein kauniita, luonnonläheisiä ja puhtaita asuinalueita, mutta lienee aika turha tulla niitä mainostamaan ketjuun, jossa puhutaan Tampereesta. Mulle Kangasala on yhtä mahdoton vaihtoehto asumiselle kuin vaikka, no, Forssa tai Renko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen Ikuria. Kuten Ikurin turbiini Pate Mustajärvi on sanonut, Ikurissa on se hyvä puoli, että täällä ei koskaan tapahdu mitään. Oikeassa oli!
Pitäis nääs olla Ikurin turpiini, ei turbiini. Mutta peukku tussahti, että tärähti.
T: Pate
Jo yrität puhua kuin tamperelainen ja käyttää sanaa nääs, laita se aina lauseen loppuun. ;)
Kannattaa huomata, että:
- työttömyys% on Tampereella korkea
- puhtaanapidosta on säästetty hurjasti (kaikki roskikset aina täynnä)
- Tullintorin kulmilla on nykyään ilmeisesti parikin korvaushoitopaikkaa
- alkoholisteilta ym. vietiin jokin aika sitten päiväkeskus pois keskustan liepeiltä
Itse asun ydinkeskustassa pienten lasten kanssa eikä ole ollut mitään ongelmia naapureiden tai Hämeenkadulla norkoilevien ihmisten kanssa. Täällä on sijaintiin nähden yllättävän rauhallista.
Viime aikoina olen häiriintynyt vaan Pokemonia pelaavista nuorista, jotka valtaavat Pikku Kakkosen puiston, roskaavat ja polttavat tupakkaa leikkipuistossa lasten aikana ja jättävät portit auki...