Mistä syystä kaverisuhteesi ovat loppuneet?

Mulla on epävakaa persoonallisuushäiriö, ja sössin aina kaikki ihmissuhteeni ennemmin tai myöhemmin jollain turhalla draamalla.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on epävakaa persoonallisuushäiriö, ja sössin aina kaikki ihmissuhteeni ennemmin tai myöhemmin jollain turhalla draamalla.

Millä tavalla sössit?

Vierailija kirjoitti:

Mulla on epävakaa persoonallisuushäiriö, ja sössin aina kaikki ihmissuhteeni ennemmin tai myöhemmin jollain turhalla draamalla.

Mulla kans sama homma, tunnen tunteen. Aletaanko kavereiksi ja sössitään kunnolla toisemme riitoihin.?

Minulla ei ole juurikaan aikaa kavereille. Työ vie suurimman osan ajastani. Lisäksi olen kai niin "erilainen" että on vaikea löytää kavereita. En myöskään kaipaa kavereita. Tällä hetkellä on vaan yksi ns ystävä ja melko vähän me tavataan. Hän ei koskaan käy minun luona kahvilla koska hän ilmeisesti vierastaa minun miestä ja minä en taas jaksa jatkuvasti käydä hänen luona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on epävakaa persoonallisuushäiriö, ja sössin aina kaikki ihmissuhteeni ennemmin tai myöhemmin jollain turhalla draamalla.

Millä tavalla sössit?

Alan haastaa riitaa, jos olen kännissä tai vähänkin vituttaa joku täysin epäolennainen, ei välttämättä edes ko. kaveriin liittyvä asia. Tai sitten koko kaveri vituttaa, koska herkästi näen ihmisissä negatiiviset puolet hallitsevimpina, patoan asiaa ja jossain vaiheessa oksennan kaiken ulos siitä, miten perseestä koko kaveri on.

Sit mun bravuuri on myös yksinkertaisesti katkaista kaikki yhteydet, poistaa kavereista somessa ja vaan kadota ihmisten elämästä.

Mulla ne eivät pääse edes kunnolla alkamaan, kun jossain vaiheessa uudet tuttavuudet vähentävät yhteydenpitoaan minuun. En siis ole kiinnostavaa seuraa :-( Enkä edes uskalla tän vuoksi yrittää tutustua uusiin ihmisiin.

Monestakin syystä. Viimeisin päättyi sen takia, että kaverista kuoriutui piikikäs piilovittuilija ja halveksiva tuhahtelija, jolla oli tiukat normit kanssaihmisille ja vaikea hyväksyä mitään keskinkertaisesta keskiluokkaisuudesta poikkeavaa. Luonnollisesti halusi alistaa tähän rooliin myös kaverinsa. Itse ei siis ole mikään elämässään menestynyt ja ulkopuolisten arvostama suuri älykkö vaan matalasti koulutettu, pienituloinen, vuokralla asuva läski lähiöämmä, ja ilmeisesti siinä syy valtavaan pätemisen tarpeeseen ja kateuteen paremmista lähtökohdista ponnistavia kohtaan. Ei tule ikävä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on epävakaa persoonallisuushäiriö, ja sössin aina kaikki ihmissuhteeni ennemmin tai myöhemmin jollain turhalla draamalla.

Millä tavalla sössit?

Alan haastaa riitaa, jos olen kännissä tai vähänkin vituttaa joku täysin epäolennainen, ei välttämättä edes ko. kaveriin liittyvä asia. Tai sitten koko kaveri vituttaa, koska herkästi näen ihmisissä negatiiviset puolet hallitsevimpina, patoan asiaa ja jossain vaiheessa oksennan kaiken ulos siitä, miten perseestä koko kaveri on.

Sit mun bravuuri on myös yksinkertaisesti katkaista kaikki yhteydet, poistaa kavereista somessa ja vaan kadota ihmisten elämästä.

Apua, tunnistin tästä itseni! Mutta mulla ei kyl oo mitään epävakaata persoonallisuushäiriötä ainakaan diagnosoitu.

Epärehellisyys ja kyvyttömyys pitää kertomiani henkilökohtaisia asioita omana tietonaan. En erityisemmin välitä ihmisistä joten vaihdan helposti kaveripiiriä enkä haikaile perään. Minulla on selkeä jaottelu tutut-kaverit-ystävät-sydänystävät. Tutut ja kaverit vaihtuu kuin sukat ja niin on monesti ystävätkin jos ne osoittautuu epäluotettaviksi. Sydänystävät pysyy. Suurin osa ystävyyssuhteistani on noin 15-20 vuotta kestoltaan. Vanhimmat yli 35 vuotta.

Oon kasvanut niin erilleen kavereistani. Meitä yhdisti tietokonepelit ja juotiin joskus vähän kaljaa. Kuitenkaan en nykyään käytä juuri ollenkaan alkoholia ja en ole koskaan baareissa pyörinyt. Lisäksi olen työtön. Kaikki kaverini käyvät työssä ja baarit tuovat lopun sisällön heidän elämäänsä. Eli kun olemme niin erilaisia niin kasvoimme erillemme ja lopetimme yhteydenpidon.

Ystäväni kertoi kaikki asiani ja ajatukseni miehelleen. Hänestä se kuuluu avioliittoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on epävakaa persoonallisuushäiriö, ja sössin aina kaikki ihmissuhteeni ennemmin tai myöhemmin jollain turhalla draamalla.

Millä tavalla sössit?

Alan haastaa riitaa, jos olen kännissä tai vähänkin vituttaa joku täysin epäolennainen, ei välttämättä edes ko. kaveriin liittyvä asia. Tai sitten koko kaveri vituttaa, koska herkästi näen ihmisissä negatiiviset puolet hallitsevimpina, patoan asiaa ja jossain vaiheessa oksennan kaiken ulos siitä, miten perseestä koko kaveri on.

Sit mun bravuuri on myös yksinkertaisesti katkaista kaikki yhteydet, poistaa kavereista somessa ja vaan kadota ihmisten elämästä.

Apua, tunnistin tästä itseni! Mutta mulla ei kyl oo mitään epävakaata persoonallisuushäiriötä ainakaan diagnosoitu.

Teen samaa ja olen täysin diagnoosivapaa. Musta ihan normaalia karsia pois elämästä ihmiset, joiden seurasta tulee negatiivinen olo ja jotka eivät tyydytä jotain tarvetta. Tunteiden näyttäminen avoimesti on kulttuuri- ja temperamenttikysymys. Toki jos esim. työelämässä ei esimiehen tai asiakkaan edessä pysty itseään hillitsemään, voi kyse olla ongelmasta.

Erilaisuus. Useimpien kanssa on tutustunut opiskelujen ja töiden kautta, mutta kun tiet ovat eronneet valmistumisen tai työpaikan vaihtamisen seurauksena lopulta yhteydenpito alkaa hiipua kun molemmat alkavat huomaamaan, ettei meillä olekaan lopulta juuri mitään yhteistä.

Loputtomaan negatiivisuuteen, silmien pyörittelyyn, paheksuntaan, ivaan ja valittamiseen.

Viisitoista vuotta jaksoin yrittää suhtautua huumorilla, tsempata ja auttaa asioissa, jotka ovat huonosti, mutta ne asiat eivät loppuneet eikä missään ollut mitään hyvää.

Ei kukaan jaksa sellaista ihmissuhdetta, missä toinen vaan ottaa ja ottaa antamatta mitään takaisin. Poistin lopulta negatiivisen ihmisen elämästäni ja oma elo alkoi kummasti maistua paremmalta. Vietän siis tavallista, rauhallista keski-ikäisen perhe-elämää, mutta siitä nauttiminen oli jotenkin noloa tämän 'ystävän' mielestä.

Ajattelin ensin, että ei ole ollenkaan sellaisia kokemuksia, mutta onhan niitä. Yhden yhteydenottoihin lakkasin vastaamasta, kun hän otti yhteyttä aina vain silloin, kun tarvitsi rahaa. Toiseen otin etäisyyttä, kun hän haukkui mut aina kännissä (ja oli aina kännissä). Mitäpä tuollaisilla kavereilla?

Koin järkyttävän trauman elämässäni ja ystävä ei ollut tukena yhtään päinvastoin yritti tätäkin asiaa jotenkin kääntää itseensä, minkä tajusin sitten kun shokista selvisin. Aina vaan hän hän hän.. Suruni keskellä hän ei huomioinut minua lainkaan, ei koskaan kysellyt miten jaksan ... sitten jonkin ajan päästä olin itse jo niin muuttunut ihmisenä, etten halua häntä enää lähipiiriini (olen ystävyyttämme analysoinut ja tajusin että hän on aina ollut varsin dominoivassa asemassa siinä ja minä vaan myötäillyt)

Nuoruuden ystävät jäivät, kun tajusin ettei meillä ole enää oikein mitään yhteistä. Heitä kiinnostaa kotona oleilu lasten kanssa. Tapaamiset ovat päivävierailuja kavereiden perheiden luona, mies katsoo telkkaria tai istuu koneella, lapset leikkivät lattialla ja aikuiset hörppivät kahvia ja keskustelevat säistä ja uusista verhoista.

Itseäni olisi kiinnostanut matkustelu, biletys, opiskelut, uran rakennus... Mutta ketään muuta ei, niin ei siinä nyt sitten enää mitään puhuttavaa ollut kun itse en osaa puhua lapsista ja verhoista yms.

Sittenpä biletin ja matkustelin aikani. Muodostui jonkinlainen kaveripiiri jossa tavattiin lähinnä biletyksen merkeissä. Ennen pitkää halusinkin terveempiä elämäntapoja ja parempaa kuntoa, joten lauantai-illan baarit jäivät pois, ja sunnuntaiaamun urheilut tulivat kuvioihin. Matkustella tykkään edelleen, mutta "biletys-kavereita" ei kiinnostaneet museot, historia ja kirjakaupat vaan klubit ja vaateputiikit. Jouduin jättämään ne kuviot sitten.

Lyhyesti sanottuna: elämäntapojen ja elämänarvojen erilaisuudesta johtuu se. Minulla ainakin.

Enpä tiedä. Minussa on varmaan jotain vikaa. Yritän pitää yllä kaverisuhteita, mutta eipä onnistu. Olen varmaan niin erilainen kuin muut.

Vierailija kirjoitti:

Enpä tiedä. Minussa on varmaan jotain vikaa. Yritän pitää yllä kaverisuhteita, mutta eipä onnistu. Olen varmaan niin erilainen kuin muut.

Olet uniikki lumihiutale <3

Yksi perheytyi ihan liikaa. Toinen ja kolmas alkoivat ilkeäksi. Neljäs yritti rakentaa jotain mustasukkaisuusdraamaa. Ja lopuille olin vain "tuttava" jota ei kutsuta minnekään vaan pitäisi aina kutsua itse itsensä.