Työuupumuksen kokeneita paikalla?

Mullakin oli uupumus ja masennus ja vei varmaan pari vuotta selvitä pahimmasta.

Ja toipuminen oli juurikin tuollaista kaks askelta eteen yksi taakse... rankkaa oli.

Vierailija kirjoitti:

Mullakin oli uupumus ja masennus ja vei varmaan pari vuotta selvitä pahimmasta.

Ja toipuminen oli juurikin tuollaista kaks askelta eteen yksi taakse... rankkaa oli.

Kiitos kun vastasit. Kuinka kauan olit pois töistä? Itsellä nämä molemmat vaikuttaneet voimakkaasti kognitiivisiin kykyihin, siis muistiin ja esim siihen, etten pysty tekemään enää useaa asiaa yhtäaikaa. Mietin että kuinka kauan mahtaa mennä, ennenkuin saan oman "pääni" takaisin...

Avoimella sektorilla mennään töihin ja hoidetaan hommat.Täällä päänsilittäjät loistaa poissaolollaan ja ei ole olkaa jota vasten itkeä.

Työuupumus? Ei ennen vanhaan semmoisesta oltu kuultukkaan. Taitaa nämä työuupuneet olla vain laiskoja.

Minulla toipuminen vasta aluillaan ja samanlaista. Välillä on energiaa vaikka muille jakaa, intoa ja inspiraatiota ja ajattelen että mitä ihmettä minä teen sairaslomalla ja palan halusta päästä takaisin töihin ja normaaliin päivärytmiin. Seuraavassa hetkessä kuitenkin väsyn, romahdan kirjaimellisesti lattialle itkemään ja päässä pyörii vain "mä en jaksa, mä en jaksa enää" ja itsemurha tuntuu ainoalta ulospääsyltä sen väsymyksen ja masennuksen keskeltä. Jonkun aikaa itkettyäni sitten ryömin sänkyyn ja makaan kuin halvaantuneena, nukun ja toivon vain katoavani jonnekin eikä maailmassa ole mitään muuta kuin uupumus ja masennus.

Näitä heittelyjä tulee välillä todella nopealla tahdilla. Vaihto ääripäästä toiseen on todella nopea enkä osaa niitä milläänlailla ennakoida.

aloittaja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mullakin oli uupumus ja masennus ja vei varmaan pari vuotta selvitä pahimmasta.

Ja toipuminen oli juurikin tuollaista kaks askelta eteen yksi taakse... rankkaa oli.

Kiitos kun vastasit. Kuinka kauan olit pois töistä? Itsellä nämä molemmat vaikuttaneet voimakkaasti kognitiivisiin kykyihin, siis muistiin ja esim siihen, etten pysty tekemään enää useaa asiaa yhtäaikaa. Mietin että kuinka kauan mahtaa mennä, ennenkuin saan oman "pääni" takaisin...

Olin ehkä kolme vuotta kotona työttömänä, lopetin silloisessa työssäni uupumuksen takia.

Hain sitten pikkuhiljaa osapäivätyötä enkä jaksaisi enää kokopäivätyötä mitenkään. Uupumus opetti tarkkailemaan omia voimavaroja ja olemaan itselleen armollinen.

Itselläni myös pahimpaan aikaan ei muisti pelannut eikä kestänyt pienintäkään stressiä. Nukuin ja makasin sohvalla kaksi vuotta. Sain lääkkeet mutten päässyt terapiaan. Psykologolla käynti oli ihan yhtä tyhjän kanssa.. saatko sinä terapiaa ja saitko lääkkeet ? Onko perhettä tai miestä ?

Mulla on työuupumuksesta ja masennuksesta kolmisen vuotta ja vieläkin saattaa satunnaisesti tulla päiviä, jotka ovat kuvailemasi kaltaisia. Sain lääkkeet nukahtamiseen, ahdistukseen ja masennukseen sekä keskusteluapua. Nyt en lääkkeitä enää käytä, mutta sanoisin että toi on aivan "normaalia". :) nykyään huomaan kun alan väsymään ja pystyn läheisilleni reilusti sanomaan, että olen väsynyt/tarvitsen tilaa/apua/mitä vaan. Keskittyminen on hankalampaa kuin ennen uupumusta!

Keskusteluapua mulla on, mitään terapiaa en vielä tässä vaiheessa jaksaisi. Perhettä on, se pitää mut toimintakykyisenä. Lääkkeetkin on aloitettu ja annostusta pikkuhiljaa lisätty. Esim eilen oli ihan toisenlainen päivä kuin tänään, jaksoin touhuta vaikka ja mitä. Ja nyt sitten olen niin väsynyt että voisin nukkua lopun elämääni... :/

Mua pelottaa ajatus tulevasta, siis työasioista. Tällä hetkellä ajatus töihinpaluusta tuntuu täysin mahdottomalta, mutta ei mulla ole mitään hajua mitä muutakaan tulevaisuudessa sitten tekisin :( En halua ajatella koko asiaa, ahdistaa liikaa.

No niin juurikin noin se menee..yhtenä hetkenä ajattelee että ihanaa alan voida paremmin ja elämä jatkuu ja sitten seuraavana hetkenä reporankana makaa sohvan pohjalla ja tuskailee väsymyksen syövereissä.

Kannattaa muistaa että PÄIVÄ KERRALLAAN. Ettei ajattele liian pitkälle vaan juuri sitä hetkeä ja päivää eläen :)

Itse jäin työuupumuksen vuoksi sairauslomalle lokakuussa. Toipuminen on ollut todella hidasta: juurikin kaksi askelta eteen ja yksi taakse. Mistään ei voi ennakoida, millainen olo on seuraavana päivänä. Olen tarkkaillut asiaa, eikä edellisen päivän rasituksella tai edellisen yön unilla näytä olevan mitään loogista yhteyttä asiaan

Olo alkoi paranemaan hiljalleen vasta joulun tietämissä, ja ensimmäisiä ns. "normaaleja päiviä" oli vasta maaliskuussa.

Itsellä pakettiin on kuulunut lähinnä fyysisiä oireita, josta käsittämätön väsymys on ollut päällimmäinen. Osa oireista on sairauslomalla jäänyt pois, mutta unettomuus on edelleen kiusana. Uuvun edelleen nopeasti kaikenlaisesta rasituksesta, sekä fyysisestä että psyykkisestä. Käytännössä en ole vielä edes puoliksi työkykyinen, arkihommat sentään sujuu kun saa tehdä omien aikataulujen ja jaksamisen mukaan.

Itsellä jännä kyllä kognitiivinen puoli on toiminut koko ajan normaalisti enkä ole kokenut itseäni masentuneeksi. Ainoa mikä masentaa, on jatkuva väsymys ja nimenomaan sen ennakoimattomuus

Olen suunnitellut töihin paluuta osa-aikaisena elokuussa. Ja jos ei jaksaminen riitä niin sitten varmaan ratkaisuna on työttömyys tai kuntoutustuki. Lähdin töihin parin vuoden ajan itkien aamulla väsymystäni, joten sillä tiellä jatkaminen ei enää ole vaihtoehto.

Hirveästi jaksamista kaikille vastaavassa tilanteessa oleville! <3

Työuupumus voi alkaa työpaikalla jossa on kiusaamista ja muuta ikävää. Varsinkin hoitotyössä jossa itse työskentelen on paljon uupuneita hoitajia. Itse pyrin ulkoilemaan mahdollisimman paljon, se selvittää ajatukset. Eheytyminen vie aikaa. Hyvää kevättä kaikille uupuneille.

Ihanaa että jaksoitte vastailla. Tämä voinnin heilahtelu siis kuuluu kuvioon. Toivottavasti huomenna ois parempi päivä, mä nimittäin inhoan tätä väsymystä. Tuntuu että elämä menee ihan hukkaan, kun on pakko vaan nukkua kun ei muutakaan jaksa :(

Hyvä on myös kuulla teidän toipumistarinoita. Mulla kun koko ajan jossain takaraivossa nakuttaa ajatus siitä, että nyt pitäisi jo olla kunnossa ja työkykyinen... sairauslomaa mulla takana vasta pari kuukautta. En tavallaan osaa antaa itselleni aikaa ja armoa toipumiseen, vaan tästäkin pitäisi suoriutua mahd. nopeasti ja palata takaisin töihin. Toisaalta pelkään sitäkin, että joudun palaamaan puolikuntoisena työpaikalle ja romahdan pian uudelleen. Olisi ihanaa kun saisi samantien vaikka useamman kuukauden toipumisaikaa, eikä tarvitsisi stressata siitä, että pitääkö mun olla työkykyinen sairausloman loppumisen aikana.

Ole armollinen itsellesi ja anna aikaa toipumiseen.. toivu rauhassa ,vaikka se onkin hurjan vaikeaa, kun koko ajan sellainen tunne, että pitäisi jo olla kunnossa ja pitäisi nyt sitä ja pitäisi tätä. Jos vain mahdollista niin ole 

mahdollisimman pitkään sairaslomalla ja älä ainakaan mene töihin liian aikaisin. Uupumuksen ja masennuksen kerran koettuaan täytyy itseään ja oloaan tarkkailla vielä pitkään siitä toivuttuaan.. ja siinä on pakko

ottaa itselleen aikaa, rauhoittaa illat ja mahdollisesti ottaa vähän ylimääräistä lomaa jos tuntuu, että alkaa väsymys  hiipiä taas kuvioihin. Tsemppiä ja toipumista teille :)

T 1,6,9

10 kommentoi: työterveyshuollosta sairauslomaa sai viikko kerrallaan, mutta psykiatrian poliklinikalta 2-3kk kerralla! Toki se edellyttää lääkkeiden kokeilua/käyttöä ja varmaan myös keskusteluavun vastaanottamista.

Paljon on kiinni oikean lääkärin löytymisestä. Ja koska työuupumus ei oikeuta sairauspäivärahaan, niin siitä ei saa missään edes puhua (tai näin meilläpäin).. Eli on korostettava nimenomaan masennuksen oireistoa.

Omakin töihin paluu hirvittää jo valmiiksi: työpaikalla ei ole mikään muuttunut ja minä en ole muuttunut. Sehän tarkoittaa sitä, että työuupumus tulee uusiutumaan. Kuitenkin, koska voimavarat eivät riitä uuteenkaan työpaikkaan, olen ajatellut kokeilla töihinpaluuta osasairauspäivärahalla. Tottakai on ajateltava myös taloudellista puolta: muutaman kuukaudenkin paremmat tulot auttavat taas eteenpäin. Ja jos jaksaminen ei riitä pidemmälle, niin on ainakin yrittänyt :).

Ite oon ollut monta kertaa työuupumisen takia poissa töistä. Ihan hävettää. Itseinho on nykyään suuri. Tuntuu että tällä hetkellä menee taas huonommin ja ehkä kohta olisi sairasloman vuoro. Yritän ja yritän töissä, mutta muisti on jo huonontunut, en tiedä johtuuko lääkkeistä vai mistä. Olen arka ja sosiaalipelkoinen ja takeltelen sanoissani. Monta kertaa mietin että miksi minä. 

Oletteko itse irtisanoutuneet töistänne vai onko teidät irtisanottu? Se taitaa olla seuraava askeleeni. On tunne etten pärjää työssä tarpeeksi hyvin. Töihinmeno ahdistaa. Haluaisin niin tehdä töitä ja olla hyödyksi ja harmittaa jos elämä menee siihen etten voi olla töissä. Lisäksi rahallisesti työnteko kuitenkin kannattaa.

Poltin entisessä työssäni itseni loppuun ja jouduin lääkärin määräyksestä sairaslomalle kesken työpäivän, fyysinenkin terveys yhtäkkiä vain romahti. Varsinaisella saikulla en ollut tosin kuin muutaman viikon, sen jälkeen palasin vähäksi aikaa töihin ja lopulta irtisanouduin. Kuuntelin aikani sitä kauhistelua että miten joku lähtee esimiestason työstä ja sitten en enää jaksanut, iski aivan hirveä ihmiskammo ja inho. Olin kotona, kävin aikaisin aamulla salilla ja välttelin ihmisiä. Joinakin päivinä taas olisin vain voinut nukkua kellon ympäri enkä jaksanut tehdä yhtään mitään, olin kuin jossain unen ja valveen rajatilassa koko ajan. Onneksi oli vähän säästöjä, pakkasin tavarat ja lähdin yksin pitkälle ulkomaanreissulle, se muutti kaiken. Kun pääsi siitä tutusta ympäristöstä pois ja tapasi uusia ihmisiä ja erilaisia ihmiskohtaloita niin jotenkin oma elämäkin alkoi jäsentyä paremmin ja sain uutta intoa ja uskoa tulevaisuuteen.

Vuosi sitten pääsin opiskelemaan alaa jota oikeasti olen lapsesta asti halunnutkin opiskella. Opiskelu on todella mielenkiintoista mutta nyt keväällä olen taas huomannut itsessäni samoja loputtoman uupumuksen merkkejä ja toisaalta unettomuutta joka alkaa vaikuttaa terveyteen. Mun ongelma on aina ollut se että haalin liikaa kaikkea, töitä ja opintoja enkä millään haluaisi jättää mitään kesken vaikka järjen pitäisi sanoa että mulla ei ole päivässä yhtään enempää tunteja kuin muillakaan. Vähennän nyt osa-aikatyöni ihan minimiin tai lopetan kokonaan, nostan vaikka opintolainaa ennemmin. Enhän minä kuukausitolkulla lukenut pääsykokeisiin sen takia että poltan itseni taas loppuun eikä opinnoista tule mitään. Enkä enää koskaan halua sitä tunnetta että kun avaa silmät aamulla on niinkuin syvässä pimeässä kaivossa, aivot sanoo että nouse mutta keho ei enää tottele.

Tsemppiä ap:lle ja kaikille muillekin jotka näiden asioiden kanssa kamppailee. Ympäristön vaihdos tai koko elämän pistäminen uusiksi voi auttaa kummasti vaikka alkuun pelottaisikin että miten sitä pärjää. Siivotkaa elämästänne pois turha negatiivisuus ja kuunnelkaa vähemmän mitä muut länkyttää (koskee myös tätä palstaa), juuri sinun elämätäsi ne ei loppukirissä tiedä yhtään mitään. Ei työn ja suorittamisen takia kannata ainoaa elämäänsä pilata. Jollakin ne laskut pitää maksaa mutta jos jotain olen oppinut niin sen että mitään työn sankari-mitaleja täällä ei jaella eikä ne paljon lämmitä silloin jos jo nuorena menee terveys ja on täysin työkyvytön. Joskus pitää oppia sanomaan ei ja olemaan itselleen armollinen. Tästä elämästä saa myös nauttia.

Vierailija kirjoitti:

Työuupumus? Ei ennen vanhaan semmoisesta oltu kuultukkaan. Taitaa nämä työuupuneet olla vain laiskoja.

No sehän tuli pian. Odotinkin kuinka pian.