Miksi mies hylkää lapsensa

Jälleen kerran: yhdenkään naisen ei kannata raskautua ellei ole täysin satavarma siitä, että mieskin haluaa lapsen ja mielellään niin, että mies on allekirjoittanut fyysisesti paperin, jossa vakuuttaa haluavansa lapsen. (Vaikuttaa ehkä hassulta ajatukselta, mutta kirjoittaminen on konkreettista toimintaa, joka saa molemmat ajattelemaan asiaa huomattavasti enemmän kuin ohimennen huolettomasti tokaistu "joo, tietty mä haluun vauvan sun kanssa.")

Valitettavasti vaikuttaa siltä, että lapsia kannattasi tehdä vain avioliitossa, koska silloin ainakaan mies ei voisi kiemurrella niin helposti pois vastuusta ja lähteä viettämään uutta elämäänsä ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Kyllä minä uskon, ettei mies vain ”osaa” olla isä. Aika painajaismaista olisi itsellekin joutua kahden kesken lapsen kanssa, jolle ei osaa puhua, ei tiedä mitä tehdä, eikä tähän ole mitään tunnesidettä.

Ja kun itselle se lapsi ei ”tunnu” miltään, niin ei sitä tule mieleen, että hänen ”pitäisi” olla lapsen kanssa tekemisissä.

Minusta tämä on ihan looginen päättelyketju,

Vierailija kirjoitti:

Mun mies hylännyt oman lapsensa, koska ei alunperinkään halunnut lasta edelliseen suhteeseensa ja lapsen äiti teki niin mahdottomaksi tapaamiset.

Minä en tuomitse miestä, koska itsekkin huomasin suhteemme alku aikoina, että kaikki sovitut tapaamiset tuppasivat peruuntumaan.

Lisäksi mies kokee lapsen todella vieraaksi kun ei ole päässyt osallistumaan ollenkaan kasvatukseen.

Ja se mitä mies on sinulle sanonut, on aivan satavarmasti totta?

Mitäs sitten pitää tehdä kun haluaa lapsen itselleen ja akka tekee kaikkensa pilatakseen isän välit lapsen kanssa ja tekee kaikesta niin vaikeaa kuin voi?

En vaan ymmärrä, remppasin kämpän, ostin autot ja kaikki, hoidin lasta vauvasta saakka, on aina kulkenut mun mukana, akka päätti muuttaa pois ja alkaa riidellä lapsesta, lapsi jos viedään oikeasti multa ei ole mitään syytä elää, mitä teen yksin tyhjällä talolla, harrastetiloilla ym.

Ikääkin on sen verran ettei tässä uusia perheitä perusteta ja lapsia tehdä ja en varmasti ala vieraita lapsia hoitamaan ja katsomaan.

En kyllä jatkaisi suhdetta. Ymmärrän tietysti, että hänen olisi vaikea olla ventovieraan lapsen kanssa, mutta hei, kyllä naisillakin äitiydessä on vaikeita paikkoja, joissa ei tiedä, kuinka toimia, ja silti vaan on pakko toimia. Vaikka kuinka olisi oma rakas lapsi, voi esim. uhmaikäinen muuttua ihan "oudoksi hirviöksi", jonka kanssa ei tunnu mitkään normaalit käytännöt toimivan. Eivät naiset silloin jätä lastaan ja totea, että "tuntui oudolta ja vaikealta" vaan yrittävät keksiä ratkaisun. Ap:n tapauksessakin miehen ensimmäiset tapaamiset lapsensa kanssa olisivat varmaan tyyliin käynti mäkkärissä, ei viikko arkirutiinien huolehtimista.

Tietysti on tilanteita, joissa nainen torpedoi miehen isyyttä, mutta ihan liian yleinen on edelleen tilanne, jossa isä on isä niin kauan ja niinä hetkinä kun huvittaa. Kun elämä naisen kanssa käy vaikeaksi, hypätään prätkän selkään ja ajetaan muutama päivä ympäri Suomea ottamassa etäisyyttä. Aika harvoin nainen tekee näin kriisin keskellä vaan hoitaa lapsensa. Ja sitten näille umpiväsyneille äideille toitotetaan, että tuethan miehesi isyyttä :(.

En sano, ap, ettei elämässä saisi mokailla ja oppia niistä, mutta mies ei nyt selvästikään ole yrittänyt korjata tilannetta lapsen suhteen. Jos hän olisi yrittänyt, voisi sanoa, että hän on kasvanut ihmisenä ja ottanut opikseen, mutta niin ei ole  nyt tapahtunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mies hylännyt oman lapsensa, koska ei alunperinkään halunnut lasta edelliseen suhteeseensa ja lapsen äiti teki niin mahdottomaksi tapaamiset.

Minä en tuomitse miestä, koska itsekkin huomasin suhteemme alku aikoina, että kaikki sovitut tapaamiset tuppasivat peruuntumaan.

Lisäksi mies kokee lapsen todella vieraaksi kun ei ole päässyt osallistumaan ollenkaan kasvatukseen.

Ja se mitä mies on sinulle sanonut, on aivan satavarmasti totta?

Lapsen äiti känni päissään totesi kun samaan baariin satuttiin, että pilasi oman elämänsä jättämällä pillerit pois kun ajatteli lapsen pelastavan suhteen.

Muutenkin kyseinen henkilö alkoholi ongelmainen.

Meitä on moneen junaan, mutta itsekkään en varmaan kauheasti tykkäisi, jos joku esim. Ilmoittaisi, että nyt minusta tulee koiran omistaja ja toisi koiran minulle.

Puskisin sen koiran menemään jollekkin muulle ja jatkaisin omaa elämää.

Vaikka eihän koiraa lapseen voi verrata, kun koira sentään antaa sinun pelata, ilostuttaa päivää, ei häiritse tai estä harrastuksia ja vapaa aikaa.

Kovasti taas ihmetellään miksi lapsensa hylkäävät/unohtavat isät löytävät uuden kumppanin. 

Minulla on mies, joka ei juurikaan ole lapsensa kanssa tekemisissä, en tiedä onko aikaisemmin ollut - tiedän miesten keksivän itkutarinoita vaikeista existä jne. 

Mies on todennut, että teini-ikäinen lapsi on hänelle nykyään vieras eikä osaa tämän kanssa olla. Lapsikaan ei ole isästään millään tavoin kiinnostunut.

Minulle koko isä-kuvio on täysin yhdentekevä. Emme ole perhettä perustamassa joten arvotan muita asioita suhteessa. Lähdin suhteeseen, koska ei tarvitse ryhtyä mihinkään vuoroviikko-leikkiin tai vastaavaan. Alusta saakka siis tiesin, ettei ko.mies ole mikään vuoden isä. 

Ja mitä sitten? 

Lapsi ollut vahinko ja isä tunnekylmä? Välittävä vanhempi ei unohda lastaan ja yrittää korjata välit. Hänhän voisi vain aloittaa pyytämällä anteeksi ettei ole elämässä ollut mukana ja näyttää tekevänsä jatkossa toisin. Tunteettoman on helppo mennä sieltä mistä aita on matalin.

Ehkä hän pelkää, että äiti alkaa perimään elatusmaksuja takautuvasti🤭 kun sillä sitä velkaakin.

En itse koe että olen hylännyt ketään kun en koskaan ole häntä halunnut enkä elämässä millään tavalla mukana ollut. Nainen raskautui koska en ollut vielä saanut vasektomiaa iän vuoksi ja käyttämämme tupla ehkäisy petti. Nainen halusi pitää, minä en todellakaan. Nainen piti, minä en osallistu millään tavalla kun en milloinkaan ole lapsia halunnut. En siis koe hylänneeni yhtään ketään, kun en tämän 20 vuoden aikana ole koskaan ollut enkä halunnut olla missään tekemisissä. Minä kun en koskaan ole halunnut lapsia, eikä tämä vahinko muuttanut sitä tosiasiaa millään tavalla.. Koin kuitenkin että parhaan mukaan suojattua seksiä minulla silti oli oikeus harrastaa jo ennen 30 vuoden ikää jolloin vihdoin sain putket poikki. Valitettava vahinko kävi, tarjouduin maksamaan puolet abortista ja muista keskeytys kuluista, ei halunnut keskeyttää ja se oli hänen päätös, kunnioitin siis sitä. Mun päätös oli olla osallistumatta millään tavalla ja näin sovimme. Hän on kunnioittanut sitä. En tiedä edes lapsen nimeä, ei kiinnosta.

Taas joku on löytäny helmen miehen!

Siinäpä vasta unelmieni mies, eli mies joka jättää lapsensa eikä edes yritä olla isä!

Vierailija kirjoitti:

Siinäpä vasta unelmieni mies, eli mies joka jättää lapsensa eikä edes yritä olla isä!

Kieltämättä olisi koska minäkään en koskaan halua lapsia enkä voisi minkään isin kanssa seurustella. Joten jos se ei ole kersan kanssa tekemisissä, niin en joudu olla minäkään. Tässä tapauksessa voisun siis suhteen aloittaa, muuten on kyllä oltava lapseton! 

Minun exä on hylännyt lapsensa, kun en suostu olemaan hänen terapeutti/asioiden järjestäjä/ihailija. Sanoin, että voi olla yhteydessä ainoastaan lapseen liittyvissä asioissa. Eipä ole ollut yhteydessä vuosiin. 

Kaupungilla laulaa, että minä olen hullu ja hankala ja en anna tavata lasta. 

Lapsensa hylkäävä ihminen on alhaisinta roskaa. Älä hyvä ihminen sekaannu sellaiseen. 

No, mun mies on aika välinpitämätön edellisen suhteen lastaan kohtaan. Tehnyt minimit koko elämän. Lapsi on jo aikuinen, 31v.. Fiilis on, että vaikka olisi 6kk näkemättä ollut pienempänä, ei olisi edes miettinyt koko lasta. Yhteiset lapset on 20 ja 18. Erinomainen isä. 

Miksi? Mies ei pidä lapsen äidistä. Hän sanoo joutuneensa naisen kanssa jumiin nuoruuden heikkouttaan ja lapsi syntyi vasta eron jälkeen eli livisti karkuun, kun nainen tuli raskaaksi. Oli nuorikin silloin. Sanoi, että se ajatus yhteisestä lapsesta oli painajainen ja mietti lähinnä, että tappaa itsensä, jos ei pääse tuosta ihmisestä eroon. Tn. lapsi on tehty vielä siihen, ettei mies lähde. No, eipä sitten tähän lapseen mitään suhdetta syntynyt. Näki ehkä kahdesti vuodessa ohimennen ensimmäisinä vuosina. Lähempänä kouluikää alkoi säännölliset isävierailut ja nekin oli sellainen velvollisuus miehelle. Ei mikään odotettu asia. 

Eli tässä tapauksessa suhdetta ei syntynyt, koska ei halunnut koko lasta, ei halunnut olla missään tekemisissä lapsen äidin kanssa ja päälle suhde jäi syntymättä varhaislapsuudessa. Ei ole koskaan elänyt lapsen kanssa arkea ja kaikki lapsen piirteet/tekemiset on outoja miehen näkökulmasta ja heijastaa vain sen äidin tapoja. Surullista. 

Tuo on psykologisesti sairaan ihmisen merkki, Sen vaarallisimman tyypin, joka kokee olevansa uhri ja kaikki nämä muut ihmiset hänen ympärillään ovat sairaita ja pahoja. Jopa omaan lapseensakkin nähden kokee itsensä uhriksi. Hän uskoo aidosti olevansa uhri ja selittää kaikille olevansa sitä. Miehesi ei ole uhri, hän on sairas. Et voi auttaa häntä. Terapia ehkä avaisi solmuja, mutta hän on se Jungin määrittelemä pahis, pahin ihmistyyppi. 

Because he can.

Kiva olla lapsi, jota ei haluta. Mutta mitäs sen tunteista ja tulevista traumoista. Itsekkäät apinat, jos ei sen vertaa ole aikaa elämässä.