Onnistumisia tapahtuu (vai -ko)?
Oli ihan pakko kirjoittaa pitkästä aikaa kuulumisia. Olen välillä hädissäni täältä neuvoja kysellyt ja kiitettävästi aina myös vastauksia saanut.
Meillä siis toisen yritystä ollut jo vuoden verran, hoitojen kera 06/05 asti clomifenilla ilman tulosta. Itseasissa epätoivoisilla yrityksillä=/.
Vuoden alusta päätimme sitten siirtyä puregon+pregnyl+IUI yritykseen. Kolmentoista päivän ajan piikittelin puregonia 50IU päivässä ja sitten pregnyl 5000. Munarakkulat vaikuttivat kokoajan huonosti kasvavilta eikä kovin iloiselta näyttänyt tämäkään hoito. IUI päivä oli johtorakkula kuitenkin 19mm kokoinen joten toivoa oli.
Lueskelin sitten innoissani täältä muiden kokemuksia vastaavanlaisten hoitojen käyden kommentteja. Ja myöskin tietoa siitä kuinka ei kannata liian aikaisin testata koska pregnyl näkyy pitkään r-testeissä. KUITENKIN halusin katsoa miten minun kohdalla =/ mutta pp5 ei mitään eli r-testi negaa...masennuin ihan täysin ettei tämäkään nyt toimi läheskään niin kuin pitäisi.
Testauspäiväksi oli lääkäri määrännyt AIKAISINTAAN kaksi viikkoa IUI:sta joten, kun kaksi viikko oli kulunut en tehnytkään testiä koska olin varma negasta. Kuitenkaan ei kuukautisia kuulunut ja parin päivän päästä uskaltauduin tekemään testin...PLUSSAN!! nyt olen sitten kerinnyt kauhulla tekemään jo ties kuinka monta testiä, kun en ota uskoakseni tätä. Ultraan ensi viikolla. Siihen asti yritän pysyä jalat maassa.
Oikein plussa rikasta kevättä kaikille!