Kertokaa hauskoja esimerkkejä uusavuttomista lemmikeistä/eläimistä. :`D
Tuli mieleen kun tuossa uusavuttomat ihmiset-ketjussa joku kertoi heillä asuvan uusavuttoman kissan. Kerran kissan kynsi oli jäänyt kiinni raapimispuuhun, eikä kissa ollut saanut irrotettua sitä.
Niinpä kissa oli kellahtanut selälleen ja katsonut emäntään anovasti :"mjau, tuu auttamaan". :`)
Kertokaa lisää tällaisia hassuja sattumuksia. :-)
Kommentit (5)
Veljeni lellitty kissa kiipesi pihapuuhun, joka on n.3 metriä korkea ja ei osannut tulla alas, vaan jäi roikkumaan oksasta molemmilla tassuilla kiinnipitäen ja maukuen hirveässä hädässä. Veli nosti kissan olkapäilleen, että neiti saatiin turvallisesti alas.
Siskoni parvekkeen ovella oli valoverho. Viileämmällä säällä ovea raotettiin verhoa sen ihmeemmin siirtämättä ja kissa livahti ulos. Kesällä ovi oli auki, mutta kissa ei mennyt verhon raosta ulos, ennen kuin joku käväisi vieressä "avaamassa" oven.
Mut varmasti tunnistetaan tästä kun monelle kaverille kertonut, mutta kuitenkin:
Sisäkissani ovat luonnollisesti kiinnostuneita kaikista ötököistä jota välillä pääsee sisään. Kerran sisälle oli päätynyt leppäkerttu, jota kumpikin katti kovasti tarkastelivat. Sitten toinen alkoi tökkimään sitä tassullaan. Leppäkerttu jäi sitten kissan tassuun kiinni, ja kissa alkoi ravistelemaan tassuaan ihan kauhuissaan, että leppäkerttu irtoisi :D. Kun ötökkä vihdoin irtosi, niin kissa juoksi sängyn alle piiloon :'D
Toinen kerta oli, kun pidin tuuletusikkunaa auki parvekkeelle sekä parvekkeen ovea. Kissat olivat tottuneet kulkemaan parvekkeelle tuuletusikkunan sekä oven kautta. Suljin oven, koska sisällä alkoi olemaan jo aika viileää. Kissat sitten hätää kärsimässä huusivat parvekkeella ovea auki, vaikka viereinen ikkuna oli apposen auki :D. Vasta kun menin huhuilemaan kissoja ikkunasta, niin te tajusivat että sekin oli auki.
Minun pulleahko kattini kiipesi pieneen tuomeen ja jäi oksanhankaan jumiin, noin parin metrin korkeudelle. Naukui surkeasti, rimpuili itsensä irti ja tipahti pää edellä alempaan oksanhankaan, johon kiilautui takajaloistaan niin, että minun oli nostettava se alas. Heti kun naurultani kykenin.
Toinen kissa kiipesi pihkaiseen kuuseen -. Tuli kyllä itse alas... mutta pihkat jouduin osin leikkelemään turkista ja pesemään parkuvan katin mäntysuovalla.
Korkeasaaressa oli erään kerran kilpikonna, joka jäi jumiin kahden kiven väliin. Siihen raukka jäi sätkyttelemään, kun ei tajunnut peruuttaa.
En tiedä, miten konnalle loppujen lopuksi kävi, että tuliko joku hoitaja pelastamaan pinteestä. :-)