Te jotka -jaksatte- olla täydellisiä?

En ole täydellinen mutta tunnen yhden. Ihan uskomaton tyyppi. Epäilen et sillä täytyy olla joku adhd et pystyy kaikkeen...

mä en tunne ketään, onneksi.

Ei tuollaista ole olemassa. Eihän noista tiedä millaisia ne on kotona kun näkee vain kaupassa tai töissä. Ei kannata pyrkiä yli-ihmisyyteen, ne huomaa sen itsekin viimeistään kun sairastuvat vakavasti siitä suorittamisesta.

Olen kai ilkeä ja kateellinen, mutta ajattelen, että näillä tehopakkauksilla ei voi olla kovin monipuolinen sielunelämä. Mulla menee ihan hitosti aikaa kaikkeen turhaan venkslailuun ja pohdiskeluun, mutta en olisi kai mitään kovin luovaakaan tehnyt tai saanut oivalluksia ilman tätä rasittavaa ominaisuutta.

Minä en ole, mutta tunnen erään. Olen arvellut hänen salaisuudekseen tietynlaista taitavuutta joka on tullut jo geeneissä. On kädentaitoja, intohimoja, uteliaisuutta ja elämännälkää/elinvoimaa. Älykkyyttä, vaikka ei nyt korkeasti koulutettu olekaan ja myös viisautta. Varmaan tietynlainen hyvin onnistunut temperamentti ja aimo annos lahjakkuutta samassa ihmisessä. Vaikeuksia on toki kokenut paljonkin, ei itse aiheutettuja mutta elämän tuomia iskuja. Minä en olisi niistä selvinnyt täysipäisenä, mutta toisaalta minulta puuttuu ainakin tuo tietynlainen kipinä ja elämänilo, tai on paljon vähäisempi. Kaikki kunnia hänelle, onneksi me molemmat olemme kuitenkin onnellisia omina itseinämme, ei ole tarvetta kadehtia. 

Haen juuri tuota tietynlaista "elinvoimaa"! Temperamentti ehkä voi olla syynä.. Vastailla voi myös jos kokee olevansa erityisen onnistunut edes jollain osa-alueella. :)

Ap

Mua on aina pidetty tuollaisena.

Iso perhe, lapsia, vaatteet tehnyt aiemmin itselle ja lapsille itse, ruoka laitetaan aina alusta saakka itse, koti on kuulemma älyttömän siisti (tai kaverit sokeita), huolehdin appivanhemmista miehen tukena, käyn töissä, opiskelen, harrastan, matkustan ja nautin elämästä. Pari taloa on itse rakennettu vuosien mittaan.

Olen se joka kuuntelee toisten murheet, tekee 110% työpanoksen, muistaa juhlapäivät ja joulukortit (hah, en olekaan täydellinen - en askartele niitä!), on ensimmäisenä auttamassa jos läheisellä on murheita. Hoidan lastenlasta aina kun tarvitaan.

Persoonana mua pidetään iloisena ja nauravana - sen muistaa kaikki aina mainita. Itsepäinen, päättäväinen ja hermostun jos asiat eivät luista nopeasti (tai joku jahkaa). Auttavaisuuskin kääntyy itseä vastaan kun lusmummat delegoi mulle mielellään (opin sanomaan ei vasta 40+v). Minulta kysytään hyvin usein apua ja tietoja kun mulla on isot "arkistot" vuosien varrelta kaikesta mahdollisesta. Päässä ja koneella.

Todellisuudessa olen käynyt kertaalleen läpi burnoutin työssä, kärsin unettomuudesta mikä varmaan on muuttanut mun persoonaa äkäisemmäksi. Kaikki em on mulle verenperintönä tullut äidiltä ja äidin oppeina lapsuudesta.

En koe olevan mikään ihme otus, mun ystäväpiiri on täynnä vastaavia naisia. Venkslailuun [#4) ei ole aikaa kun on näin paljon tekemistä:D Kaiken pitää olla hyvin organisoitua!

Minä olin ennen tuollainen tehopakkaus. Tosin en voinut hyvin ja pakenin pahaa oloa siivoamiseen ja tekemiseen.

Siivoilin jopa kylässä! Ja minut lupailtiin lupaani kysymättä muillekin siivoilemaan.

Nauravainen, iloinen aina aurinkoinen, huonot asiat toisesta korvasta sisään toisesta ulos, yritin ymmärtää muita, vaikka omaa jaksamista en edes ajatellut.

Olin aivan poikki, mutta se kaikki masennus oli tuota hyperaktiivisuutta.

Sain tietysti maksimaalista nautintoa kodin kauneudesta, paastoamisesta(itsekuri), jatkuvasta liikkeillä olosta. Tosin en osannut rentoutua.

Rentoutumisen opettelu alkoi sitten, kun sain apua monelta eri taholta.

Tuli aika, kun olin vain, makasin entisiä aikoja ja laiskottelin, keräsin tavallaan mitan täyteen.

Nyt alan olemaan tasapainoinen. Uskallan kokea kaikenlaisia tunteita. En pakottaudu tekemään mitään, jos ei huvita, enkä koe siitä syyllisyyttä.

Lapsuudessani sain hyväksyntää lähinnä vain tekemällä kotitöitä.

En siis ollut lainkaan tasapainoinen ja rohkea ihminen, vaikka minusta sen  kuvan saikin monet.

Olin sisältä aivan rikki, romuna. Kun sitten kerroin läheisilleni, he eivät halunneet uskoa tai eivät antaneet arvoa tunteilleni tukemalla minua, vaan jättivät oman onneni nojaan.

Yksin olen suossa tarponut vuosia mies onneksi rinnalla. Monien vuosien itkemättömät itkut tuli itkettyä, raivot purettua, kaikki negatiivisetkin tunteet saivat vihdoin tulla ulos.

Että en ihannoin enää lainkaan kaiken jaksavaa superhyper-ihmistä. Se on valetta ihmiselle itselleen. Se on välinpitämättömyyttä tai sokeutta, kuten itselläni oli.

Ihannoin nykyään rauhallisuutta ja avoimuutta, empaattisuutta ihmisissä.

Syön suht terveellisesti (tarpeeksi kasviksia, vettä). Harrastan bodypumppia ja kahvakuulaa kotona. Nukun 8-8,5h yössä ja käytän kalenteria. Sovin paljon menoja, koska kotona oleminen on aika tylsää ja lisäksi harrastan valokuvausta ja siihenkin liittyviä menoja riittää. Jaksan hyvillä yöunilla ja sillä, että pidän ihmisten auttamisesta.

Joskus jaksaminen loppuu, silloin heitän loppupäiväksi sohvalle, luen, katselen leffoja ja menen ajoissa (19-20) sänkyyn lueskelemaan ja nukun kunnolla. Asiat saattaa kasaantua, joten kun se alkaa käymään jaksamisen päälle, hoidan pakolliset/kiireelliset/pienimmät pois ja kirjoitan listan mitä millekin voi tehdä (opiskelen, joten esimerkiksi jotain ei voi tehdä, ennen kuin joku muu on tehty).

Itse olen sellainen "aina ilonen ja kohtelias" kaveri. Yksinkertaisesti siksi, että olen saavuttanut "zenin". Ei minua kiinnosta ihmisten sanomiset, eikä tekemiset. En tiedä miten opin tähän mentaliteettiin, sillä aina en ollut näin rauhallinen ja järkkymätön. Sillä saralla koen onnistuneeni, sillä elämäni on stressitöntä eikä minulla ole mitään ongelmia elämässä.

Olen varmaankin tuollainen ihminen ja tunnen myös muita tuollaisia. Kaikkia yhdistää positiivinen elämänasenne. Positiivisuus on valinta, jonka ihminen tekee useasti päivässä. Tottakai aina väsyttää ja välillä harmittaa, mutta valitsen olla iloinen ja ajatella positiivisesti. Itsekuri on ominaisuus, jota voi kehittää siinä missä mitä tahansa muutakin ominaisuutta.

1. Ole kiitollinen siitä mitä sinulla on, älä keskity siihen mitä sinulta puuttuu.

2. Kun kohtaat epämiellyttävän asian tai haasteen, valitse reagoida siihen positiivisesti. Yleensä alitajuntainen reaktio on tietysti negatiivinen, mutta sen voi tietoisesti kääntää positiiviseksi.

3. Jaa epämiellyttävät haasteet pieniin osiin. Esimerkiksi talon siivouksessa ajattele siivoavasi keittiö. Kun olet siivonnut keittiön, siirry kylpyhuoneeseen. Samaa ajatustapaa voi käyttää maratonjuoksussa: ajattele juoksevasi vielä kilometrin. Ja sitten taas kilometrin jne.

4. Kun et halua tehdä jotain, ajattele miten hyvä olo sinulla oli edellisen kerran, kun teit ko. asian. Tämä toimii mm. treenauksen ja siivouksen kanssa.

5. Priorisoi. Rajallisen ajan takia et voi tehdä kaikkea. Valitse, mitä haluat saavuttaa ja keskity asioihin, jotka auttavat sinua saavuttamaan sen. Itselläni tämä on tarkoittanut mm. kosteista illanvietoista luopumista.

6. Suunnittele ajankäyttösi etukäteen. Yhdistele eri toimintoja mahdollisimman paljon. On esimerkiksi ajanhukkaa tulla töistä kotiin hakemaan salikamat, jos voit mennä salille suoraan töistä ja salin jälkeen kaupan kautta kotiin. Näin säästät aikaa. Kannattaa myös harkita kuntoilua aamuisin, varsinkin jos koet sen ikäväksi. Tällöin ikävä asia on jo hoidettu pois alta, kroppa tuntuu mahtavalta treenin jälkeen ja edessä on vielä päivä kiinnostavia asioita.

7. Pidä kiinni rutiineista. Ne tehostavat toimintaasi ja antavat elämälle rungon, jonka päälle rakentua.

8. Hankkiudu eroon negatiivisuutta levittävistä ihmisistä ja ympäröi itsesi positiivisilla ihmisillä. Tähän ei voi itse täydellisesti vaikuttaa, esim. työkavereitaan ei voi valita, mutta ystävien kohdalla ohjetta voi noudattaa. Negatiivista ihmisten kohdalle valitse reagoida aina positiivisesti ja rakentavasti, vaikka et saisi vastakaikua.

Joopajoo1 kirjoitti:

Syön suht terveellisesti (tarpeeksi kasviksia, vettä). Harrastan bodypumppia ja kahvakuulaa kotona. Nukun 8-8,5h yössä ja käytän kalenteria. Sovin paljon menoja, koska kotona oleminen on aika tylsää ja lisäksi harrastan valokuvausta ja siihenkin liittyviä menoja riittää. Jaksan hyvillä yöunilla ja sillä, että pidän ihmisten auttamisesta.

Joskus jaksaminen loppuu, silloin heitän loppupäiväksi sohvalle, luen, katselen leffoja ja menen ajoissa (19-20) sänkyyn lueskelemaan ja nukun kunnolla. Asiat saattaa kasaantua, joten kun se alkaa käymään jaksamisen päälle, hoidan pakolliset/kiireelliset/pienimmät pois ja kirjoitan listan mitä millekin voi tehdä (opiskelen, joten esimerkiksi jotain ei voi tehdä, ennen kuin joku muu on tehty).

Olen aina pitänyt muiden auttamisesta, mutta joskus se on kääntynyt itseäni vastaan ja sairastuin masennukseen. Nykyään osaan sanoa ei, enkä ala enempiä auttelemaan ihmisiä jotka ottavat yhteyttä vain kun tarvitsevat apua tai jotka ovat kyllä mukavia ja tekemisissä usein, mutta jos itse pyydän apua niin aina tulee ei.

Nykyään olen sujut itseni kanssa, että olen hieman vilkas ja ajatukset sekoilee helposti, siksi kotona on siistiä, ei siksi että pitäisin siivoamisesta. Teen asiat helpoimman kautta, roinaa on vähän yms enkä halua esim aloittaa askartelua siivoamalla. Joten helppous ja nopeus, jos asuisin kaaoksessa, kaikki kotiasiat ottaisi paljon aikaa ja kouluasiat hoituisi hitaammin, kun en voi keskittyä.

Tiedän tällaisen ihmisen. Hän on erittäin kovia elämässään kokenut ja on kertonut, että pakenee suruja ja murheitaan työntekoon: "silloin en ajattele niitä". Tekee siis tämän ihan tietoisesti, on sanonut, että "ei ne murehtimalla parane, joten yritän olla ajattelematta niitä".

Yritän itse pyrkiä samaan - eli aina, kun huomaan murehtivani, nousen ylös ja alan siivoamaan tai pakotan itseni ajattelemaan jotain muuta (esim. alan lukea jotain). Eli asennoidun ongelmiin nykyään ajattelumallilla "voinko itse tehdä asialle jotakin? Jos voin, niin teen sen minkä voin - ja niin äkkiä kun voin. Jos en voi asialle mitään, yritän olla murehtimatta sitä liikaa".

Lisäksi omaa jaksamistani olen saanut lisättyä ruokavaliomuutoksella (valmisruoat, makeutusaineet ja lihat pois) liikuntaa lisäämällä, yrittämällä pitää unirytmin mahdollisimman säännöllisenä ja ottamalla aamuisin b- ja d-vitamiinia. Näin itsellä, jollain toisella voi toimia jokin muu. Täydellisyyteen minulla on niin pitkä matka, etten edes yritä... mutta onnelliseksi voi yrittää tulla.

Mulla ruommonen lähtee siitä, ettätiedän kaiken tuon parantavan eniten omaa elämänlaatuani. Lisäksi tiedän, että jokaisella on ristinsä ja murheensa. Eli asenne, murheita tuled, mutta kuinka ne kohtaa ja käsittelee, merkitsee paljon. Lisäksi teen paljon asioita, joista tulee hyvä mieli. Erityisesti taide antaa voimaa.

Nopeasti en osaa sanoa, tunnenko tuollaisia ihmisiä. Mutta olen myös ruuhkissa rennosti, koska en stressaa asioista eikä ole tulipalokiire minnekään. Jos on tärkeitä menoja, niin ne tulee aikataulutettua hyvin. Nuorempana tunsin yhden, joka ei osannut pysähtyä nauttimaan hetkestä. Puhuimme siitä joskus. Pienistä asioistakin nauttiminen on minulle tärkeämpää kuin liiallinen suorittaminen. Se voisi ottaa koville, jos kaikkea sitä työtä ei palkittaisikaan, koska tuloksiin menee yleensä vuosikymmeniä. Elämä on lyhyt.

Voisiko tuo olla ulospäinsuuntautuneille ihmisille ominaista? Sisäänpäinkääntyneet ovat enemmän omissa maailmoissaan ja ekstrovertit mennä viilettävät, kun eivät löydä samanlaista tyydytystä sisäisestä maailmasta?

Oho, aika kova kommentti! Tunnetko useampia ekstroverttejä jotka tuntuvat sisällöllisesti/henkisesti tyhjiltä? Musta taas moni introvertti vaikuttaa siltä että ne harvemmin välittää / ottaa osaa keskusteluun / tekee koska niillä ei ole oikein mitään sanottavaa tai samankaltaista ymmärrystä kuin ihmisillä jotka ovst valmiita käymään asioihin kiinni. Mitä pienempi ryhmä, sitä introvertimpi olen, ja taas mitä isompi niin mun ulospäinsuuntautuneisuus ja johtamiskyvyt tulee esiin.. Eli olen tavallaan molempia, joten en vähättele kumpaakaan!