Kokemuksia kaivataan! MIllainen kasvoi lapsesta jolla oli JÄRKYTTÄVÄ uhmaikä?
Tämä pieni ihminen 2-v kiljuu täyttä kurkkua, haluaa tehdä kaiken itse, komentaa vanhempiaan, raivoaa, potkii jne jne. Siis aivan mahdoton tapaus. Se kirkuminen varsinkin... Äidillä räjähtää pää!
Kyseessä pikkusisko, 2-vuotta vanhemmalla isosiskolla ei ollut todellakaan näin voimakasta uhmaa. Pikkusisko on pahimmillaan kuin se tyttö Manaajassa :D
Suurimman osan ajasta on kyllä ihan tavallinen ihana pieni ihminen, mutta kun uhmakohtaus tulee niin a-p-u-a.
Kaikki ohjeet on kokeiltu: Suhtaudumme äärettömän rauhallisesti ja huumorilla, ei kuitenkaan nolata lasta nauramalla päin naamaa, pidetään sylissä vaikka rimpuileekin jne. Elämämme on johdonmukaista ja rutiinit kunnossa.
Olen menettänyt toivoni että tämä menisi ohi muuta kuin ajalla. Siksi kysynkin, millaisia muiden pikkuhirviöistä kasvoi isompana? Laantuiko luonne vai pysyivätkö raivokkaina?
Kommentit (39)
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kokemusta, mutta sinnikkyys ja voimakastahtoisuus on aikuisena arvostettuja ja pitkälle vieviä ominaisuuksia.
Kiitos, tämä oikeasti lohduttaa vähän :)
Kovatahtoinen ja itsepäinen 12v meillä. Oli uhmaa potenssiin 1000. Toki matkanvarrella todettu adhd (ei ylivilkkautta) joka vaikuttaa osittain.
On kokemusta ja perusluonnehan ei tule muuttumaan. Lapsi haastaa jatkossakin vanhempiaan kokoajan, toki rakentavimmilla tavoilla kuin 2-vuotis uhmassa. :D siinä vaaditaan vanhemmilta paaaaljon kärsivällisyyttä, myös jämäkkää kuria ja ennen kaikkea rakkautta. Kannattaa myös muistaa, että ei se sinnikäs ja temperamenttinen luonne ole huono asia, lapsi vaan ei hallitse tunteitaan vielä hyvin ja ylilyöntejä tulee. Siinä vaaditaan vanhemmalta ymmärrystä ja samalla opastusta kuinka siitä tilanteesta voisi selvitä fiksummin.
Puuh, eli jarketaan vaan lehmän hermojen kehitystyötä?
AP
Onko täällä ketään jonka uhmariiviö on jo aikuinen?
AP
Vierailija kirjoitti:
On kokemusta ja perusluonnehan ei tule muuttumaan. Lapsi haastaa jatkossakin vanhempiaan kokoajan, toki rakentavimmilla tavoilla kuin 2-vuotis uhmassa. :D siinä vaaditaan vanhemmilta paaaaljon kärsivällisyyttä, myös jämäkkää kuria ja ennen kaikkea rakkautta. Kannattaa myös muistaa, että ei se sinnikäs ja temperamenttinen luonne ole huono asia, lapsi vaan ei hallitse tunteitaan vielä hyvin ja ylilyöntejä tulee. Siinä vaaditaan vanhemmalta ymmärrystä ja samalla opastusta kuinka siitä tilanteesta voisi selvitä fiksummin.
Miten ihan konkreettisesti olette hoitaneet tuon opastuksen, että miten lapsi selviää tunnemyrskyistä fiksummin?
Meidän poika oli melkein 5 vuotiaaksi asti täysi hirviö. Villi kuin mikä ja tuntui että ei edes kuunnellut puhetta, ei pystynyt keskittymään muutamaa sekuntia kauempaa siihen että sille puhui. Hyppi pöydillä, kirkui ja huusi. Heitteli tavaroita, puri ihmisiä kiukustuessaan, saattoi lyödä suuttuessaan millä tahansa esineellä mikä oli kädessä.
Nyt hän on 17v lukiolainen, rauhallinen, kiltti, fiksu ja sopeutuvainen. Koulu menee loistavasti.
Nuorempi veljensä taas oli pienenä lapsena tosi kiltti, ei minkäänlaista uhmaa. Kiukkuilut alkoivat vasta joskus 7v iässä ja jatkuivat sen jälkeen erittäin pahana ainakin 3 vuotta.
Päämäärätietoinen ja fiksu ekaluokkalainen, joka ei anna periksi. Tykkää suunnitella asioita ja pitää tavoitteista kiinni. Myös tempperamenttinen ja luova. Elämä on niin paljon helpompaa omatoimisen koululaisen kanssa :) Kyllä se siitä ajan kanssa! Kuten joku jo totesi, voimakastahtoisuus on hyvä ominaisuus myöhemmin elämässä.
Jonkun lapsenkasvuteorian mukaan voimakkaasti uhmaikäisellä olisi lievempi teiniuhma.
Vierailija kirjoitti:
Jonkun lapsenkasvuteorian mukaan voimakkaasti uhmaikäisellä olisi lievempi teiniuhma.
Toivotaan!
AP
Siitä hirmukakarasta tuli sympaattinen mutta erittäin määrätietoinen nuori nainen, joka on asettanut itselleen ja elämälleen kovat tavoitteet ja tekee hartiavoimin töitä saavuttaakseen ne tavoitteet. Kompromisseja ei tehdä ja rimaa ei aliteta. Äidin näkökulmasta noin rankasti ei tarvitsisi itseään piiskata.
Lapsonen on nyt 21v.
Meitä voimakastahtoisia ja vahvoja aina parjataan lässynlää piireissä, mutta jos tulisi esim nälänhätä, niin ketkäköhän siellä viimeisinä seisoisivat elossa ja hankkisivat siinä samalla ruokaa myös läheisilleen. Sopii miettiä.
Ne samat, jotka tekevät työnsä mm. sairaanhoitajina.
Meillä meni niin, että tytölle (keskimmäinen) oli hirveä uhmaikä, mutta hänestä tuli hyvin helppo ja järkevä teini, jonka kanssa ei tarvinnut juuri asioista vääntää. Pojilla sen sijaan ei paljoa uhmaikä näkynyt mutta teini-iässä sitten lähtikin kapinointi lapasesta ja ihan huolella... Nyt kaikki kuitenkin jo tasapainoisia aikuisia. Ehkä sinulla käy sama, ja nyt voimat vievä uhmaikäinen onkin jonain päivänä se perheen helpoin teini-ikäinen :)
Mä olin kuulemma ihan hirveä uhmaiässä. Teini-iässä sen sijaan uhmaa tai ongelmia ei juurikaan ollut. Nykyään olen järkevä ja vastuuntuntoinen aikuinen. Joskin toisinaan omapäinen, jos kyseessä oleva asia on minulle tärkeä. Tietynlainen auktorteettien uhmaamisen tarve minulla myös on, vaikka se ei ihan heti ulos näykään.
Vierailija kirjoitti:
Jonkun lapsenkasvuteorian mukaan voimakkaasti uhmaikäisellä olisi lievempi teiniuhma.
Meillä meni näin. Tytöllä oli erittäin pitkä ja hankala uhmaikä, mutta teini-ikä meni oikein hyvin.
14 lisää...
Kuten moni muukin sanoi, uhma voi ajan myötä vaihtua päämäärätietoisuuteen ja muihin hyviin ominaisuuksiin. Meillä ainakin tyttö on aina ollut hyvin määrätietoinen ja päättäväinen, teininäkin vain positiivisella tavalla. Säästi esimerkiksi rahat omaan ensimmäiseen ulkomaanmatkaansa, jonka teki 17-vuotiaana poikaystävänsä kanssa (joo, uskalsin hyvinkin päästää, ja ovat itseasiassa tuon saman poikaystävän kanssa nyt 8 vuotta myöhemmin naimisissa...) hankki itselleen joka kesä kesätöitä kun kaverit laiskottelivat kesän kotona, kävi lukion hyvillä arvosanoilla ja on valmistumassa nyt yliopistosta. Kyllä se vielä iloksi muuttuu :)
Vierailija kirjoitti:
Meitä voimakastahtoisia ja vahvoja aina parjataan lässynlää piireissä, mutta jos tulisi esim nälänhätä, niin ketkäköhän siellä viimeisinä seisoisivat elossa ja hankkisivat siinä samalla ruokaa myös läheisilleen. Sopii miettiä.
Ne samat, jotka tekevät työnsä mm. sairaanhoitajina.
Niin jos ootte ylimielisiä ettekä vaivaudu kuuntelemaan muiden mielipiteitä. Minä-itse-ensin-asenne on järkyttävä. Mistä tiedät, että se sinun päätös on se ainut ja oikea jos et edes kuuntele mitä muilla on sanottavana? Ainakin hoitohenklökunnassa kiipijöillä on just tätä vikaa.
Mun puolesta saatte olla päättämässä "itse yksin ja aina oikeassa-asenteella" vaikka mitä asioita kunhan pysyttelette vain mun reviirin ulkopuolella...
Olin kuulemma aivan kauhea uhmaikäisenä, hyvin haastava kouluikäisenä ja ehkä pari vuotta oli rauhallisempia, sitten olinkin todella kauhea murrosikäinen (itsekkin muistan ne kiukkukohtaukset silloin, on ollut vanhemmilla kestämistä) :D no, koska murrosikä tuli hyvin varhain niin jo 14 vuotiaana pahin murrosikä vaihe oli ohi, ja nyt olen hyvin rauhallinen ja määrätietoinen aikuinen.
Vierailija kirjoitti:
14 lisää...
Kuten moni muukin sanoi, uhma voi ajan myötä vaihtua päämäärätietoisuuteen ja muihin hyviin ominaisuuksiin. Meillä ainakin tyttö on aina ollut hyvin määrätietoinen ja päättäväinen, teininäkin vain positiivisella tavalla. Säästi esimerkiksi rahat omaan ensimmäiseen ulkomaanmatkaansa, jonka teki 17-vuotiaana poikaystävänsä kanssa (joo, uskalsin hyvinkin päästää, ja ovat itseasiassa tuon saman poikaystävän kanssa nyt 8 vuotta myöhemmin naimisissa...) hankki itselleen joka kesä kesätöitä kun kaverit laiskottelivat kesän kotona, kävi lukion hyvillä arvosanoilla ja on valmistumassa nyt yliopistosta. Kyllä se vielä iloksi muuttuu :)
Kuulostaa hyvältä! Miten suhtauduitte aikoinaan uhmaan? Oppiko lapsi itse kanavoimaan luonteen päämäärätietoisuuteen vai auttoiko tässä kasvatusvalinnat, tietty harrastus tms?
AP
Ei ole kokemusta, mutta sinnikkyys ja voimakastahtoisuus on aikuisena arvostettuja ja pitkälle vieviä ominaisuuksia.