Suurehkoja elämänmuutoksia, joita läheiset eivät ole hyväksyneet? Onko kenelläkään?

Eikö sulla ole ketään omia ystäviä (jotka eivät ole miehen puolella), joille voisit tilittää tuntojasi?

Kerro meille nyt, jos helpottaisi edes vähän?

lähdin lestadiolaisuudesta eli ns. kielsin uskoni. oli vaikea paikka koko perheelleni ja suvulleni. mutta pakko oli omat valinnat tehdä. selvisin, kun päätin että olen rohkea. aina kun epäröin, jos esim. oli vaikea lähteä johonkin kun tiesi kohtaavansa entisiä tuttuja ja sen takia joutuvansa kiusallisiin tilanteisiin, kysyin itseltäni mielessäni haluanko on rohkea vai en. halusin, ja selvisin päättämällä että olen rohkea ja välillä kuvittelemalla että olen esim. näyttelijä joka vain näyttelee vaikeat asiat jne.

ajan kanssa helpottaa. päätä on rohkea, seuraa sydäntäsi ja anna asioille aikaa.

Minulla on melkein sama tilanne, mutta mies ei ole väkivaltainen. Olen lähemmäs kolmekymmentä, suht pitkä seurustelusuhde takana ja kaikki tietysti odottavat perheenlisäystä. Minua taas ahdistaa ja minä tiedän, että minä en halua jatkaa tässä suhteessa. En vain rakasta miestä ja minusta on väärin olla suhteessa, jossa haikailen muiden perään. Tiedän, että perheeni tulee olemaan pöyristynyt erostamme. Varsinkin jos kerron miksi itse lähdin suhteesta. Varmaan osa kavereistakin, koska olenhan siinä iässä, että kyllä niitä lapsia pitäisi jo alkaa hankkimaan. Ihan sama, vaikka väärä mies. Biologinen kello tikittää. Joten ap, tiedän mitä olet nyt käymässä läpi. Suosittelen olemaan läheisille rehellinen. Jos eivät päätöstäsi ymmärrä, suksikoot kuuseen.

Vierailija kirjoitti:

lähdin lestadiolaisuudesta eli ns. kielsin uskoni. oli vaikea paikka koko perheelleni ja suvulleni. mutta pakko oli omat valinnat tehdä. selvisin, kun päätin että olen rohkea. aina kun epäröin, jos esim. oli vaikea lähteä johonkin kun tiesi kohtaavansa entisiä tuttuja ja sen takia joutuvansa kiusallisiin tilanteisiin, kysyin itseltäni mielessäni haluanko on rohkea vai en. halusin, ja selvisin päättämällä että olen rohkea ja välillä kuvittelemalla että olen esim. näyttelijä joka vain näyttelee vaikeat asiat jne.

ajan kanssa helpottaa. päätä on rohkea, seuraa sydäntäsi ja anna asioille aikaa.

Itse vielä lestadiolaisuuden eroamisen lisäksi rakastuin samaa sukupuolta olevaan ihmiseen, siinäpä oli vasta kohuttavaa koko suvulle ja kaupungille. Muutin kumppanini kanssa yhteen, joka auttoi suuresti ja ongelmiinhan saa apua. Soitto terveyskeskukseen ja akuuttiaika psyk. sairaanhoitajalle. Siitä ne lähettää eteenpäin, jos meinaa aivan itsemurhan partaalla olla.

Eipä ole sellaisia omia ystäviä. Vuosien varrella elämäni on typistynyt pieneen, miehen määrittelemään piiriin. Tällä hetkellä siinä piirissä on suht hyviäkin ystäviä, mutta yhteisiä ovat ja kun minä teen muutoksen, niin ihan 100 varmasti miehen puolelle jäävät. Enkä aio alkaa mitään mustamaalauskampanjaa miestä kohtaan eli pitkäköön ystävänsä ja sukulaisensa, jotka eivät näe todellista ihmistä verhon takana.

Välillä vain koen olevani niin yksin tämän asian kanssa ja se surettaa, että ei voi puhua kenellekään mitään. En voi edes omalle perheelleni olla nyt rehellinen, koska tästä purkautuu sellainen viha, että en halua sitä ennakkoon edes nyt ottaa vastaan. Ja tiedän, että jos menen jotain puhumaan, menee tieto myös miehelle ja muutoksen järjestely vaikeutuu kohtuuttomasti. Huoh..