Lue keskustelun säännöt.
En saa otetta arjesta äitiyslomalla
29.03.2016 |
Onko muita, joilla arjen pyörittäminen ja asioiden aikaansaaminen on työlästä äitiyslomalla?
Minulla lapset 5v ja 10 kk. Tuntuu, että olen ihan kypsä kotona olemiseen, vaikka itse asiassa työni on stressaavaa ja uuvuttavaa, joten kaiken järjen mukaan breikki kotona tekisi hyvää. Olen vain ihminen, joka työssä ja muussa elämässä on ennen saanut paljon aikaan ja nyt päivät menevät niin, ettei mitään tule tehtyä. Tai toki syötän ja hoidan lapsia, mutta kotona ei saa mitään näkyvää aikaiseksi. Koti on ihan kaaos, ja kun yhden pyykkivuoren saa purettua, niin toinen on tilalla. Meillä ei ole koskaan siistiä, koska sitä mukaan kun joku nurkka saadaan siistiksi, niin toinen on taas kaaoksessa.
Ahdistaa tällainen elämä kaaoksen keskellä. En ehdi oikein saamaan mitään aikaiseksi. Yhtä ruokien pöytään laittamista, syöttämistä ja jälkien korjaamista. Asuntomme on ihan liian pieni nelihenkiselle perheelle, mutta mites onnistuu asunnonvaihto, jos kämppää ei koskaan saa siistiksi. Koko asunnon myynti stressaa, koska millä ajalla hoidamme kaiken siihen liittyvän?
Minulla oli myös tarkoitus äitiyslomalla hakea uusi työ, joka olisi vähemmän stressaava ja sopisi elämäntilanteeseeni paremmin. Mutta sama kysymys. Millä ajalla päivitän CV:n ja kirjoitan hakemuksia, ajatuskin uuvuttaa. Lisäksi haastatteluun ei voi mennä kylmiltään, vaan siihen on valmistauduttava. Ja valmistautuminen tämän kaaoksen keskellä on ihan mahdotonta.
Kaikki tuntuu kovin työläältä. Jos lähdetään ulos, niin se on hemmetinmoinen projekti: lasten syöttö, pukeminen, vaatteiden etsiskely, toinen lapsi kitisee ja valittaa ja vauva itkee.Masentaa katsoa peiliinkin, koska harvemmin on aikaa laittautua itse.
Olin kuvitellut tämän toisen äitiysloman ihanaksi breikiksi työelämästä, mutta nyt tämä on yhtä kaaoksessa painamista.Huomattavasti vaikeampaa kuin ekalla kertaa. Nyt olisi aikaa lähteä perheen kanssa reissuun, mutta ahdistaa jo ajatus siitä kuinka työltästä se on. Suunnittelu ja varaukset vielä menee, mutta entäs sitten pakkailut, matkustaminen, sama arjen pyöritys (toki ilman kokkailua) sielläkin.
Mietin, että olen varmaan jotenkin masentunut tai uupunut. Vauvakin on alkanut nukkua juuri hyvin, eikä tämän nyt näin ylitsepääsemätöntä pitäisi olla. Mutta kun mitään ei koskaan saa tehdä rauhassa ja loppuun. Masennuslääkkeitä uskalsin viimein kokeilla, mutta eikös kaiken päälle tulleet kauheat allergiaoireet niistä heti alkuun. Tässä on nyt pari viikkoa hoideltu karmeaa kutinaa ja syöty väsyttäviä antihistamiineja ilman mitään tulosta. Että vaan huonommaksi meni tilanne lääkkeiden myötä.
Miten saan otteen elämästä ja asioita aikaan?
Kommentit (29)
Vierailija kirjoitti:
Meilläkin on 5-vuotias ja 6-kuinen vauva, mutta en nuudu kotona, eikä ulos lähteminen ole tappavaa. Haen uutta työtä, juuri laitoin yhden hakemuksen ja CV:n menemään. Tässä muutamia asioita, jotka ovat meille vanhemmille tärkeitä:
1) Vedämme yhtä köyttä. Huomioimme toisen ja olemme kartalla siitä onko toinen ihan poikki ja väsynyt vai onko kaikki hyvin ja vielä jaksaa. Perhe on yhteinen, parisuhde on yhteinen, koti on yhteinen. Kaikki tehdään yhteisen hyvän eteen, mutta osa sitä on myös se, että me molemmat vanhemmat voimme hyvin.
2) Molemmilla on omaa aikaa. Minulla on joka viikko liikuntatunti, jota en peru ellen itse ole sairas. Jos haluan mennä kaverin kanssa leffaan tai lähteä illalla lenkille, niin ei ihan hirveästi tarvitse asiasta keskustella. Varmistan, että toinen jaksaa olla lasten kanssa ja nostan kytkintä. Toimii myös toisinpäin, eli mieheni voi harrastaa ja viettää aikaa myös kavereiden kanssa. Osa menoista on kalenterissa, esim. omat viikonloppureissut tai säännölliset harrastukset, osa on tyyliin "onks huomenna mitään, voinko lähteä klo sejase".
3) Se joka on kotona EI ole päävastuussa kodista, eikä myöskään lapsista 24/7. Molemmilla on työpäivä, jonka jälkeen katsotaan että mitä tehdään. Se joka on kotona voi toki pistää pyykit tai tiskit pyörimään päivän aikana, mutta pystymme tarvittaessa hoitamaan kotihommat myös iltaisin ja viikonloppuisin, koska sillä tavalla ne joka tapauksessa hoidetaan sitten kun molemmat ovat taas työelämässä päivisin.
4) Sukulaisten painostus ja vihjailut eivät vaikuta parisuhteeseemme tai vanhemmuuteemme. Me olemme me kaksi ja meillä on meidän perheemme. Jos sukulaiset sanovat jotain, niin keskustelemme asiasta ja mietimme mitä mieltä itse olemme ja miten meidän perheemme voi parhaiten.
5) Vanhempien terveys on tärkeä. Ihan sama onko jalka poikki tai masennusta, niin asiat on parasta hoitaa kuntoon. Tuemme toisiamme tässä, koska tiedämme että sairas vanhempi ei vain jaksa ja hoitamatta jätetystä vaivasta ei hyödy kukaan. Kaikesta voi puhua, niin fyysisestä kuin henkisestä terveydestä.
6) Rahat ovat yhteiset. Meidän perheemme talous on meidän perheemme yhteinen talous. Se joka on kotona lasten kanssa kotihoidontuella ei todellakaan ole ansainnut taloudellista ahdinkoa. Jos perheellä on varaa matkailla tai tehdä ostoksia, niin matkaillaan tai tehdään ostoksia. Meillä ei ole sinun ja minun rahoja, vaan yhdessä mietitään mikä on tärkeää ja miten raha-asiat järjestetään reilusti.
7) Kotona lasten kanssa olevalla on aikuisia ihmiskontakteja joka päivä. Perhekahvilat, naapurit, uudet tuttavat, kaikki kelpaa. Ei ole reilua, jos kotiin töistä palaavan lahkeessa roikkuu lasten lisäksi myös mökkihöperö puoliso. Me kummatkin olemme tarvinneet aikuiskontakteja kotona ollessamme, siksi tämä on tärkeä asia meille.
8) Lapset ovat yhteisiä ja molemmat vanhemmat täysivaltaisia ja -taitoisia aikuisia. Tästä ei jousteta.
Kuin oppikirjasta. Valitettvasti useinkaan ei asiat noin käytännössä suju, mutta olen aidosti iloinen että teille menee asiat noin! Itse toivoisin kaikkea samaa, vaikka olen ihan tyytyväinen näinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äiti... kirjoitti:
Minulla lapset 13 ja 11. Lisäksi kaksi koiraa. En oikeastaan juuri muuta tee kuin siivoa ja kokkaa ja silti on koko ajan sotkuista.
Oliko ne piskit pakko hankkia siihen samaan härdelliin?
Tarvitset apua kodin järjestämiseen, et niinkään lääkkeitä. Pyydä jotain luotettavaa tuttua avuksi. Suunnittelette kodin järjestelyn juuri sinua miellyttäväksi, ei siis apulaistasi vaan vain sinua miellyttäväksi, sinähän siellä työtä teet. Tuskastuminen on merkki muutoksen tarpeesta. Aloita siis työpaikaltasi eli kodista. Lisää hyllyjä, kaappeja, säilytysratkaisuja? Voit myös järjestää viisivuotiaallesi kerho- tms. aikaa. Siitä se alkaa, muutos ja ajatusten "kirkastuminen". Kotityö on juuri kuvaamallasi tavalla uuvuttavaa, jos olosuhteet eivät ole kunnossa, päivärytmi kadonnut, tekemättömiä töitä kasaantuu syystä tai toisesta, joskus jopa konerikosta tai vesiongelmista johtuen. Ajattele, mikä on juuri teidän perheelle hyvä, ei mitä muut tekevät, se on kaiken lähtökohta. Monet "päättömät" jutut ovat muodissa ja saaneet suosiota, vaikka ne todellisuudessa ovat aivan älyttömiä. Vain oma perhe määrittelee itse, mitä tarvitsee ja neuvolasta saa myös ohjeita.
Sellaista se on useamman lapsen kanssa. Aikaa myöten tulee niin paljon osaamista ja rutiinia, että kotia siivoaa ja järjestää vain koko ajan.
Itselläni auttoi pienten lasten kanssa se, että nousin aamulla viideltä, join oman aamukahvini rauhassa ja meidän olohuone oli aina siisti, siellä ei siis oltu lasten kanssa. Sinne pääsi pakoon.
Mökillä kävin kasvihuoneessa jakkaralla istumassa samasta syystä. Siellä oli kauneutta ja järjestys.
Tuossa tilanteessa pitäisi saada apua neuvolan perhetyöstä (eli käytännössä lastenhoitaja/ kodinhoitaja). Ainakin kerran viikossa pariksi tunniksi. Meillä kävi silloin, kun nuorempi oli vauva ja mulla oli synnytyksen jälkeinen masennus. Yleensä nukuin tai katsoin telkkaria, kun hoitaja vei vauvan rattaissa ulos. Muutaman kerran hän myös imuroi tms. kun olikin vauva hereillä eikä nukkumaan menossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuossa tilanteessa pitäisi saada apua neuvolan perhetyöstä (eli käytännössä lastenhoitaja/ kodinhoitaja). Ainakin kerran viikossa pariksi tunniksi. Meillä kävi silloin, kun nuorempi oli vauva ja mulla oli synnytyksen jälkeinen masennus. Yleensä nukuin tai katsoin telkkaria, kun hoitaja vei vauvan rattaissa ulos. Muutaman kerran hän myös imuroi tms. kun olikin vauva hereillä eikä nukkumaan menossa.
Paljonko miehesi imuroi?
Porvoossa on ollut ilmainen palvelu perheille, jossa on vauva. Hoitaja vie lapsen ulos lenkille ja äiti saa levätä. Nyt tämäkin ihana palvelu on loppumassa. Perhetyö tulevaisuutta varten lopetetaan ja ei näytä hyvältä.
Ap. Sinä tarvitset apua. Tukea. Voimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se arki monen lapsen kanssa vaatii aikataulutusta ja vääntämistä. Sinulla on siis diagnosoitu masennus? Jos näin on, niin asiahan ei ole siitä kiinni että sinun täytyisi ottaa itseäsi niskasta kiinni ym vaan tarvitset lääkkeen lisäksi lepoa ja terapiaa mahdollisesti. Miten sun mies kantaa vastuunsa lapsistaan? Voitte tehdä kotitöitä vaikka vasta kun mieskin on kotona yhdessä.
Näinhän se on. Mutta meidän perheessä (=mies ja äitini) ajatellaan, että on vaan otettava itseään niskasta kiinni. He eivät ymmärrä masennusta, enkä saa tukea toipumiselle. Mies ei juuri jaksa enää miettiä minun hyvinvointiani, hän kohdistaa kaiken huomionsa lapsiin. Mikä tietysti on tässä tilanteessa ihan ymmärrettävää. Mutta minä tunnen olevani tässä elämässä ihan yksin ilman että olisi ketään, johon turvautua.
Terapiaa tarvitsisin, mutta terapeutin hakeminen on melkoinen prosessi, johon ei olisi nyt voimia lähteä. Eikä suoraan sanottuna rahaakaan - onhan minimissään noin 500 e kuukaudessa. Aika iso summa kotihoidon tuella olevalle. Varsinkin kun miehen asenne on, että terapeutit ovat rahanhukkaa. Julkiselle puolelle ei ole mitään asiaa, kun olen kuitenkin jotenkin kasassa ja saan lapset hoidettua.Tuntuu pahalta, etten pysty nauttimaan tästä ajasta. Olen ehkä ihmisenä sellainen, että kotiäitiys ei ole minua varten. Vaadin paljon omaa tilaa, hiljaisuutta ja kuormitun kovasti jatkuvasta itkusta, kitinästä ja kaaoksesta. Joskus mietin, että olenko vain äärimmäisen itsekäs ihminen, kun en pysty heittäytymään ja laittamaan muiden etua omani edelle edes näin lyhyeksi aikaa. Ja arvatkaas tuleeko näistä ajatuksista sitten hyvä mieli?
Jos sun äiti on sun perhettä tossa tilanteessa vaatimuksineen, niin ei ihme, että kaikki k* see sulla ja masentaa. Itsenäisty vihdoin nainen!
Meillä 3 lasta, noin 10v + 1 taapero. 400 m2 hieno talo ja iso tontti. Miehestä ei mitään apua.
Mun selviytymiskeino koti- & lapsihaasteisiin on se, että lapset on tärkeintä, heihin panostan. Kotihommat ei niin tärkeitä, voi jättää tekemättä jos ei jaksa. Toki siivoan, pyykkään jne, mutta esim ikkunanpesu, pakastimensulatus, kaappien siivous, ne jätän iloisesti tekemättä, tosin niiden suhteen sitten sammuttelen tulipaloja, eli pesen esim likaisimman ikkunan kun en enää kestä katsella sen läpi.
Olen siis joitunut luopumaan tietystä siivoustasosta, esim siitä, että kerran vuodessa kaapit käydään läpi ja että keväällä ja syksyllä ikkunat pestään. Näistä on ollut helppo luopua, koska kuolisin stressiin muuten.
Nyt kun on meillä on tämä Iltatähtönen, olen täysin rinnoin ;) nauttinut kotonaolosta. Tämä on ollut mahtavaa aikaa :)