Millaista on olla julkkiksen lapsi?
Ehkä elämässäni ei ole sisältöä mutta mietin joskus, millaista on elää lapsena ja aikuisena tunnetun julkkiksen lapsena? Kukaan ei uskalla omalla nimellään kertoa, mutta onko siitä ollut haittaa vai hyötyä? Miten jatkuvasti tv:ssä ja elokuvissa näyttelevät ehtivät olla perheensä kanssa? Siihen päälle naaman esillä pitämiseksi tv- ohjelmat ja lehtijutut. Entä sitten jos vanhempi on tissipommi tai muuten outo hörhö. Voiko sellainen olla hyvä vanhempi? Pliis, tyydyttäkää uteliaisuuden nälkääni!
Kommentit (7)
Mieti, että olisit jonkun toisen lapsi, vaikka parhaan ystäväsi vanhempien. Eikö tunnukin vähän oudolta? Samalta tuntuu, kun joku tutuistasi ajattelee, millaista olisi olla sinun vanhempiesi lapsi. Sen sijaan itsestäsi oma ''asemasi'' ei tunnu kummalliselta. Samalta tuntuu olla julkkiksen lapsi - siis ei miltään.
Julkkisten elämiä kuvaavissa tosi-tv ohjelmissa lapset tuntuvat vähän häpeävän ja vähintään pitävänsä vanhempiensa taidetta huonona tai nolona. Kai se raha kuitenkin pitää häpeän kurissa.
Olen syntynyt, elänyt ja kasvanut niin kuin muutkin. Pitäisikö sen olla jotenkin erikoista?
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt, elänyt ja kasvanut niin kuin muutkin. Pitäisikö sen olla jotenkin erikoista?
Jos vanhepasi naama näkyy elokuvissa, tv:ssä ja lehtien palstoilla, on se nyt aika erikoista nobodytaviksiin verrattuna.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä elämässäni ei ole sisältöä mutta mietin joskus, millaista on elää lapsena ja aikuisena tunnetun julkkiksen lapsena? Kukaan ei uskalla omalla nimellään kertoa, mutta onko siitä ollut haittaa vai hyötyä? Miten jatkuvasti tv:ssä ja elokuvissa näyttelevät ehtivät olla perheensä kanssa? Siihen päälle naaman esillä pitämiseksi tv- ohjelmat ja lehtijutut. Entä sitten jos vanhempi on tissipommi tai muuten outo hörhö. Voiko sellainen olla hyvä vanhempi? Pliis, tyydyttäkää uteliaisuuden nälkääni!
Kyllä näyttelijöilläkin on työajat, vaikka naama näkyisi jatkuvasti, viikosta toiseen televisiossa, sarjan kuvaukset on voitu tehdä vaikka muutaman viikon aikana. Joskus voi tulla jotain intensiivisempiä jaksoja, mutta se nyt on vähän samaa varmaan kuin joku muu olisi vaikka viikon tai kaksi työmatkalla poissa kotoa. Ei se sen ihmeellisempää ole.
Kaikki ihmiset ovat myös moniulotteisempia kuin mitä näkyy lehdissä tai televisiossa - se tissipommi tai outo hörhö on ihan normaali ihminen omine kiinnostuksenkohteineen ja luonteenpiirteineen, ja sen oikean ihmisen lapsi tuntee, ei sitä tissipommia lehtien palstoilta. Vanhempi on sille lapselle ensisijaisesti vanhempi, siinä roolissa hän oppii äitinsä/isänsä tuntemaan, ei julkkiksena. Noin keskimäärin lapset eivät varmasti ole kovin kiinnostuneita vanhempiensa työstä (ainakaan lapsuudessa/nuoruudessa) eli eivät lue niitä lehtijuttuja samalla tavoin kuin me ulkopuoliset.
Kannattaa lukea Kuukausiliitteen Perhesiteitä -palstaa (arkisto löytyy varmaan netistäkin), kyllä siellä on paljon näitä julkkis ja lapsi -pareja myös. Samoin julkisuudessa itse olevat julkkisten lapset (esim. Roope Salminen, Joel ja Vilma Melasniemi, Iina ja Minka Kuustonen, J. Karjalaisen poika Väinö, Janna Hurmerinta, Hanna-Riikka Siitonen jne) ovat eri haastatteluissa kertoneet kokemuksiaan.
Isä oli välillä pitkään poissa ja tuli ja meni miten sattui. Kotona ollessa oli (ja on) tosi hyvä isä ja vietti meidän lasten kanssa aikaa. Rakensi majoja, vei uimaan ja luki satuja ja myöhemmin oli aina kiinnostunut asioista ja vietetään yhä aikaa yhdessä. Ei siitä mun elämään mitään vaikutuksia muuten tullut, koulussa toki tiesi ihmiset kenen tytär olen, mutta ei se jaksanut kiinnostaa, kuin muutamaa ihmistä.
Up