Kärsin tokofobiasta eli raskauden ja synnytyksen kammosta

Asiassahan ei sinänsä ole ongelmaa, mikäli et lapsia halua. Huolehdit vain todella hyvin ehkäisystä.

Jos taas lapsen haluat, niin sitten onkin asian työstäminen ensin edessä ja siihen työstämiseen kannattaa varata aikaa... Olen tänäänkin kuunnellut pitkää vuodatusta, kun synnytyspelkoinen odottaa nyt toista lastaan ja pasaa miten nytkin menee päin persettä jne. Käy tietty väkisinkin mielessä, että jos niin pelottaa niin miksi piti se toinen laittaa aluille...

Mutta jokatapauksessa, raskaudesta on minulla kokemusta, itse synnytyksestä vain alkusupistuksista (=tuli kiireellinen sektio). Raskausmaha ei ole kivulias, vähän voi kiristellä ihoa mutta ei ole kipeää ja rasvaus auttaa. Arpien syntyminen on taas ihan geenilottoa. Itselläni oli kunnon rantapallovatsa, mutta yhtä ainuttakaan arpea ei tullut. Ihokin palautunut kivasti, ei jäänyt roikkuvaa nahkaa (itse pelkäsin sitä odottaessa, kun vatsa oli tosiaan valtava. Mutta turha oli pelko).

Synnytystä jännitin minäkin (kukapa ei), mutta lähdin asenteella, että ulos se kaveri nyt vaan on sieltä saatava. Sektioon sitten mentiin kun homma meinasi mennä vituiksi, mutta siitäkin selvisi. Yhdeksän pisteen murunen kaivettiin vatsasta ulos ja itsekin toivuin hienosti.

Eikös muuten raskausajan kuolemat ole Suomessa aika harvinaisia nykypäivänä? Meillä on kuitenkin niin hyvä neuvolaseuranta, jossa tarkkaillaan odottavan äidin vointia ja mm. raskausmyrkytykset voidaan havaita aikaisessa vaiheessa.

Todennäköisin kuolinsyy synnytyksessä on raskausmyrkytys, joka taas Suomessa on harvinainen äidin tai vauvan kuoleman aiheuttaja, koska Suomessa raskautta seurataan neuvolassa. Synnytys- ja raskausfobiaan voi saada myös apua, jos joskus lisääntyminen kiinnostaa.

Mulla on siis yksi lapsi, pelkosektiolla. Ja yllätysraskaus oli. Kärsin raskausaikana vakavasta ja raskausmyrkytyksestä, ja luulin kuolevani viimeiseen saakka. Koko kokemus oli kammottava ja äärimmäisen traumaattinen.

Jos toisen lapsen tekisin, pitäisi tälle pelolle tehdä jotain, mutten usko, että sitä voi enää parantaa.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on siis yksi lapsi, pelkosektiolla. Ja yllätysraskaus oli. Kärsin raskausaikana vakavasta ja raskausmyrkytyksestä, ja luulin kuolevani viimeiseen saakka. Koko kokemus oli kammottava ja äärimmäisen traumaattinen.

Jos toisen lapsen tekisin, pitäisi tälle pelolle tehdä jotain, mutten usko, että sitä voi enää parantaa.

Tämä oli siis ap. En haluaisi pelätä ja itkeä ja inhota koko raskautta ja itseäni, jos saisin vielä yhden lapsen. En haluaisi myöskään sektiota, mutta synnytyksen ajatteleminen aiheuttaa fyysistä kipua ja pakokauhua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on siis yksi lapsi, pelkosektiolla. Ja yllätysraskaus oli. Kärsin raskausaikana vakavasta ja raskausmyrkytyksestä, ja luulin kuolevani viimeiseen saakka. Koko kokemus oli kammottava ja äärimmäisen traumaattinen.

Jos toisen lapsen tekisin, pitäisi tälle pelolle tehdä jotain, mutten usko, että sitä voi enää parantaa.

Tämä oli siis ap. En haluaisi pelätä ja itkeä ja inhota koko raskautta ja itseäni, jos saisin vielä yhden lapsen. En haluaisi myöskään sektiota, mutta synnytyksen ajatteleminen aiheuttaa fyysistä kipua ja pakokauhua.

Jos sinulla yksi lapsi jo on, niin tietty voi miettiä onko se toinen lapsi sitten kaiken pelkäämisen ja stressin arvoinen. 

Mulla oli kova korkeanpaikankammo ja metropelko joskus.

Kun olen kasvanut vanhemmaksi ja tullut enemmän sinuiksi itseni kanssa  liikunnan, elämänkokemuksen ja myös synnytyksen kautta, ei metropelosta ole jälkeäkään, ja korkeanpaikankammokin on varsin lievä nykyisin.

Mulla toi fobiointi oli jotenkin silkkaa voimavarojen tuhlausta elämäni kannalta epäolennaisiin asioihin, ja sama tulee mieleen tuosta sun raskausfobiastasikin.

Elä elämääsi, liiku, ole ihmisten kanssa tekemisissä, ties vaikka homma helpottaa itsekseen. Tietty jos tulet raskaaksi aiemmin ja haluat lapsen pitää, niin saatat olla lirissä, mutta hämmästyttävän tavallista elämää tää paksuna oleminen on.

T: Toka kerta meneillään

Kärsin tuosta. Varmaan se on suurin syy miksi en todellakaan aio tehdä lapsia. Ehkäisyn pettäessä (hormoniehkäisyt ei käy, se vielä pahensi pelkoa) iski aivan tajuton paniikki ja abortti oli aivan ehdottomasti ainoa mahdollinen vaihtoehto. Ennen sitä olo oli hirveä, likainen ja ahdistava kun vieras ja kutsomaton olio oli peseytynyt luvatta kehooni. Äitini sai synnyttäessään minut pahat ja ilmeisesti elinikäiset vauriot kun häntä ei uskottu, että ei mahdu ja se kai on aiheuttanut itselläkin pelkoja, ruumiinrakennekin on meillä sama kuitenkin. Abortti onneksi vei pahimman pelon mennessään kun nyt uskon, että raskaana ei tosiaankaan ole pakko olla ja mieskin on jo steriloitu.

Minulla oli raskausmyrkytys ekaa odottaessa ja sitten makasin sairaalassa ja käynnistettiin synnytys koska istukka ei enää toiminut kunnolla. Nyt odotan toista lasta ja toistaseks ei oo mitään pelkoo. Raskausmaha ei satu. Vähän tietenkin mietityttää tuleva synnytys mutta rennosti vaan eteenpäin :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on siis yksi lapsi, pelkosektiolla. Ja yllätysraskaus oli. Kärsin raskausaikana vakavasta ja raskausmyrkytyksestä, ja luulin kuolevani viimeiseen saakka. Koko kokemus oli kammottava ja äärimmäisen traumaattinen.

Jos toisen lapsen tekisin, pitäisi tälle pelolle tehdä jotain, mutten usko, että sitä voi enää parantaa.

Tämä oli siis ap. En haluaisi pelätä ja itkeä ja inhota koko raskautta ja itseäni, jos saisin vielä yhden lapsen. En haluaisi myöskään sektiota, mutta synnytyksen ajatteleminen aiheuttaa fyysistä kipua ja pakokauhua.

Jos sinulla yksi lapsi jo on, niin tietty voi miettiä onko se toinen lapsi sitten kaiken pelkäämisen ja stressin arvoinen. 

Olenhan mä sitä miettinytkin jo vuosia. Mutta jos joskus päättäisin tehdä tai olla tekemättä toisen lapsen, haluan, että se päätös perustuu järkeeni eikä pelkoon. Siis tuntuu, että kammo on päättänyt puolestani, enkä minä.