Voiko yliopistoon päästä, vaikka ei olisi aiempaa koulutusta?
Kommentit (29)
Tuohon aiempaan keskusteluun sen enempää puuttumatta vastaan opettajien koulutuksesta.
Luokanopettajiksi opiskelevilla on pääaineenaan joko kasvatustiede tai kasvatuspsykologia. Kasvatustiedettä voi opiskella myös opettajankoulutuslaitoksen ulkopuolella eli kasvatustieteen laitoksella. Sieltä ei saa opettajan pätevyyttä.
Aineenopettajiksi opiskelevat sen sijaan opiskelevat esim. historiaa pääaineenaan ja suorittavat kasvatustieteestä vain opettajan pedagogiset opinnot.
Vierailija:
Mikäs se opettajien koulutus sitten on jos ei kasvatustieteiden:)?
Vierailija:
Kyllä voi. Usko pois. Toisen asteen tutkinto, siinä missä lukiokin (vaikka toisaalta lukio voi antaa parempia valmiuksia ihan siihen konkreettiseen opiskeluun)
On valmistunutkin jo kauppatieteiden maisteriksi. Haki vaan pelkkien pääsykokeiden kautta eli alkupisteitä ei saanut yhtään, niinkuin ylioppilastutkinnosta olisi saanut.
Onko silloin pohjakoulutuksella mitään merkitystä? Ei kai jos kerran parhaat saavat automaattisesti opiskeluoikeuden?
pääsee sisään vasta kun on jo aika pitkällä (meidän laitoksella ainakin pitää olla jo aineopinnotkin suoritettu, eli käytännössä vain syventävät maisterinopinnot jäljellä). Joskus pääsykoe voi olla nopein tie. Lisäpisteitä ylioppilaskirjoituksista saa vain parina ensimmäisenä vuotena kirjoitusten jälkeen, ne helpottavat siis juuri lukion käyneitä, myöhemmin niillä ei ole merkitystä. Istumalihakset lienevät tärkeimmät yliopistoon pyrkiessä joka tapauksessa - harvoin niitä yo-pisteitäkään ihan järjettömästi tulee (poislukien tietty muutamat alat esim. matikka, joihin pääsee pelkillä papereilla).
Käytännössä se taitaa olla useimmilla aloilla todella vaikeaa. Ei taideta amiksessa hankitulla kieli- ja kirjoitustaidolla selvitä vieraskielisistä tenttikirjoista tai esseiden kirjoittamisesta. Minkähänlaista olisi lähteä amispohjalta opiskelemaan matematiikkaa tai teoreettista fysiikkaa?
Kirjoitin lähihoitajatutkinnon ohella ylioppilaaksi, eli mulla ei ole lukion päättötodistusta, vaan vain yo-tutkinto, johon luin pakolliset kurssit, sekä muutaman ylimääräisen kurssin ihan huvin vuoksi. Selvisin mukavasti.
Lähihoitajakoulutus onkin ollut sitten aivan kamalaa tervanjuontia. Olen käynyt koulua monta vuotta välillä taukoa pitäen. Olen kuitenkin tehnyt alan hommia jatkuvasti koulun ohella, ja näyttää siltä, että tästä tulee leipätyöni ainakin muutamaksi vuodeksi. Rahaa on kuitenkin tehtävä, ja tältä sektorilta ei hommat lopu.
Olen tehnyt samalla osastolla töitä jo pitkään, ja ajattelin jatkaa täällä. Se on ainoa motiivini suorittaa lähiskoulu loppuun. Eipä se olekaan enää kiiinni kuin parista tehtävästä - vihdoin.
Mitään niin tympäisevää ei ole kuin lähihoitajaksi opiskelu: pelkkää leikkimistä ja askartelua monta vuotta. Kaiken tarvittavan - ja vähän lisää - olen työelämässä oppinut. Älkää lukeko lähihoitajaksi, jos rahkeenne riittävät muuhunkin. Hermot menee sen typerän lässynlään kanssa!
Mietin tässä vaan, että onko näillä eväillä mahiksia teologiseen?
lähihoitajan paperin on sellasia joilla voi perseitä pyyhkiä
Yliopistoon voi hakea joko: pelkällä pääsykokeella, pääsykokeella+yo-tutkintotodistuksella, avoimen korkeakoulun kautta tai erityisvalinnan kautta. Erityisvalinnan kautta valitaan 0-4 opiskelijaa/oppiaine ja käsittääkseni tätä kautta hakevat myös tutkinnon vaihtoa anovat opiskelijat.
Tässä Helsingin Yliopiston linkki: http://www.helsinki.fi/opiskelijaksi/index.htm
Vierailija:
Kirjoitin lähihoitajatutkinnon ohella ylioppilaaksi, eli mulla ei ole lukion päättötodistusta, vaan vain yo-tutkinto, johon luin pakolliset kurssit, sekä muutaman ylimääräisen kurssin ihan huvin vuoksi. Selvisin mukavasti.Lähihoitajakoulutus onkin ollut sitten aivan kamalaa tervanjuontia. Olen käynyt koulua monta vuotta välillä taukoa pitäen. Olen kuitenkin tehnyt alan hommia jatkuvasti koulun ohella, ja näyttää siltä, että tästä tulee leipätyöni ainakin muutamaksi vuodeksi. Rahaa on kuitenkin tehtävä, ja tältä sektorilta ei hommat lopu.
Olen tehnyt samalla osastolla töitä jo pitkään, ja ajattelin jatkaa täällä. Se on ainoa motiivini suorittaa lähiskoulu loppuun. Eipä se olekaan enää kiiinni kuin parista tehtävästä - vihdoin.Mitään niin tympäisevää ei ole kuin lähihoitajaksi opiskelu: pelkkää leikkimistä ja askartelua monta vuotta. Kaiken tarvittavan - ja vähän lisää - olen työelämässä oppinut. Älkää lukeko lähihoitajaksi, jos rahkeenne riittävät muuhunkin. Hermot menee sen typerän lässynlään kanssa!
Mietin tässä vaan, että onko näillä eväillä mahiksia teologiseen?
amishan ei suoranaisesti sulje sitä pois, etteikö voisi harrastaa ei-kouluaikana omatoimista opiskelua.
Meillä kun ei ollu semmosta ollenkaan :/
Lastenohjaajien puolella taitaa sitä ollakkin, mutta että hoitajilla?
Siskoni haki amispohjalta yliopistoon opiskelemaan ympäristöalaa, mutta ei päässyt. Sanoi, että pääsykoe oli ihan hepreaa, vaikka lukea paukutti melkein vuoden. Eli siis pitkän matematiikan tasoisia matematiikan laskuja oli ollut, ja lisäksi jotain melkoisen soveltavia kemian kysymyksiä. Eli jos täällä joku suunnittelee hakevansa yliopistoon ammattikoulupohjalta, niin suosittelen tiedustelemaan niiden pääsykokeiden tasoa etukäteen, että ei tule ikäviä yllätyksiä sitten itse kokeissa.
Itse en muuten tunne yhtään ammattikoulupohjalta yliopistoon opiskelemaan päässyttä (siis sellaista, joka olisi käynyt vain amiksen), olis ihan mielenkiintoista tietää, mille alalle ammattikoulupohjalta on realistista päästä!
Maisterin opinnotkin olisivat olleet edessä, mutta lopetin opiskelun siihen.
Riippuu varmasti aivan alasta. Joissakin aloilla ylioppilaslakki ei merkitse mitään. Ei ole ollut koskaan kiinnostusta tuhlata aikaa lukiossa.
Mulla oli YO-todistuksessa äikkä ja matikka L, reaali E, pitkä ruotsi M ja pitkä enkku C. Eli mielestäni ihan hyvät. Mutta silti, vaikka pärjärin lääkiksen pääsykokeissa aika huonosti, niin minut otettiin sisään nimenomaan siinä kiintiössä, jossa EI katsottu YO-todistusta. Kuka näistä mitään ymmärtää...
T: medisiinari :)
jos opiskelet tarpeeks pitkälle avoimessa yliopistossa ,johon pääsee opiskelemaan kuka tahansa. Ei päde kuitenkaan kaikilla aloilla.
Ihme sakkia. Ei ymmärrä mitä kiksejä tää " lähihoitaja-kasvatustieteilijä" siitä saa?