Onko teistä aikuistuminen sitä, että oppii

Kun on mahdollisuuksien rajat käsitetty, aikuinen pystyy asettamaan tavoitteensa toteutumiskelpoisesti niiden sisälle tuntematta ahdistusta. Jos kokee epätoivoksi sen, ettei voi olla amerikan presidentti, niin lienee aika pyytää jostain apua.

tavoitteita tuntematta ahdistusta? Ap ei nyt oikein onnistu muotoilemaan ongelmansa ydintä.... Oikeastaan haluaisin kysyä, että mikä on " normaali" aikuisen ihmisen mielentila? Mulla ei ole niin läheisiä ystäviä, että voisin tämmöisiä heiltä kysellä. Vaikka puolituttuja on sen verran, ettei elämää tarvitse kokea yksinäiseksi.



Teininä ja nuorena aikuisena toivoin, että aikuisena sitten elämä on tasaisen ok, välillä on pienempiä ja suurempia suruja ja välillä iloja, mutta perusvire on tasainen tyytyväisyys. Sittemmin olen huomannut, että perusvire onkin epätoivo, ja siitä sitten ylöspäin siedettävä ja joskus harvoin jopa iloinen ja onnellinen, ja paljon paljon useammin epätoivoa pahempikin, suorastaan itsetuhoinen. Onko tämä nyt sitten aikuiseksi kasvamista, sitä että on pakko todeta " elämä on" ja tyytyä siihen?