Temptation Island Suomi OFFICIAL
Kommentit (4625)
Satu ajattelee ettei saa muita kuin sikaMikan, vaikka saisi ja Mika kuvittelee saavansa kaikki vaikkei sais kun huonoitsetunto-Satun.
Kaksi paria rasittavia teinejä (en jaksa kuunnella väkivallalla uhoilua ja vittuvittua yms...) ja I ja R vaikuttaa feikkiparilta.
Juhosta tulee mieleen siskoni mies, mukavan oloinen tyyppi, en tiedä miksi tuolla on.
Hyi helvetti tuollaista toistuvasti kännissä ajelua. Muistan joskus, kun silloin parikymppinen exäni lähti kännissä ajamaan auto täynnä kavereita (eikä kukaan kännisistä kavereista estellytkään), olivat ajaneet ainoastaan katukivetystä päin jotenkin huonossa kulmassa ja vanne meni soikeaksi. Oli sitä jo ex niin säikähtänyt ettei toiste (ainakaan meidän aikanamme) ajanut yhtään humaltuneena.
Minä, kuuliaisen nalkuttavana avovaimona sitten saarnasinkin että mikä saatanan kuningasidea on ajaa kännissä 4 (!!!) kilometrin matka, jonka voi kävelläkin jos ei rahat riitä taksiin. Mitäpä, jos siinä katukivetyksessä olisikin ollut ihminen?
Mika-rukka, käy jo sääliksi, kun niin haukutaan. Sellaisiahan ne suomalaisukot on. T. Sinkkunainen ja sellaisena pysyvä
Järkyttäviä idiootteja!! Toi on jo piittaamattomuutta. :(
http://www.seiska.fi/Viihdeuutiset/Temptation-Lauri-bilettamisesta-Kun-…
Jos elämänasenne on toi...
Vierailija kirjoitti:
http://www.seiska.fi/Viihdeuutiset/Temptation-Lauri-bilettamisesta-Kun-…
Jos elämänasenne on toi...
Nuorena sitä ollaan tyhmiä. Onneksi exänsä pikkuhiljaa kasvamassa aikuiseksi.
Noora vaikuttaa ärsyttävältä epäitsevarmalta pikkutytöltä joka leikkii kovista. Miehensä taas perus pikkukriminaali ja paikallisen sedulan kuningas. Ei jatkoon.
Tuttavissa muutama vähän samalta vaikuttava pari kuin yksi tässä, miehillä tulot varmaan noin kolminkertaiset vaimoon verrattuna, naiset antaa anteeksi ja pitää mölyt mahassaan vaikka miehet mokailee ja antaa vaikutelman, ettei arvosta naista lainkaan. Jotenkin hirveän surullista.
Kamalat kulmat sillä Laurin(?) tyttöystävällä, nuori tummatukkainen, oisko nimi Noora? Ja tuo Iiro (sinkuissa) näyttää kiertävän kaikki nää deittirealityt läpi. Oon itse bongannut sen tämän lisäks ainakin hottiksista ja siitä missä nakuilevat jollain saarella.
"Kostea elämäntyyli on ollut Laurille läsnä aina 15-kesäisestä asti." Ja tuotantoyhtiö ottaa kaverin intopiukalla televisioon. Surullista.
Kuka oikeasti suostuu lähtemään tonne, ainakaan pariskuntana? Itse voisin hakea jonkun kaverin kanssa ja esittää pariskuntaa, mutta siis jos tonne menee 100 % suhde tuhoutuu ja ei ole enää entisensä.
Harvinaosen ällöjä ihmisiä. Ja sit yks pari joka on ihan hajutonmautonväritön
Kertoo paljon ihmisten ja tämän maailman moraalin tasosta, että tällaiset ohjelmat ovat suosittuja. Kuten myös joku bb. Kännisekoiluita, panemista, pettämistä ja kaikkea örvellystä katsellaan ihaillen. Ja kun se on vielä totta, tosi-tv:tä, eikä edes käsikirjoitettua ja näyteltyä. Ilolla ja ylpeydellä olen kolmekymppinen kukkahattutäti ja surullinen yhteiskunnan moraalittomuudesta. Mikään ei enää ole pyhää tai edes yksityistä. Ja kyllähän tuollaiset ohjelmat rohkaisevat ihmisiä tekemään tiettyjä ratkaisuja omassa elämässään. Esim ihan varmasti erot lisääntyvät, kun vanhemmat eivät ota aikuisen vastuuta vaan haluavat pitää omaa hauskaa. Ja miettikää millaisten esimerkkien keskellä meidän lapset kasvavat, mitä he oppivat pitämään normaalina? Kaikkea tuota viettelysten saari ja bb -sähellystä.
427:Onneksi kuitenkaan Temptation Island ja BB eivät ole normaalia peruselämää, vaan tehtyjä tilanteita, vaikka niiiden mahdollistajat ovat oikeita ihmisiä. Kauas on tultu siitä, kun TV:ssä lähes kaikki oli näyteltyä.
Toki ennenkin on laitettu ihmisiä eri tilanteisiin, just tuli 60-luvun alun uutislähetys, jossa testattiin, miten miehet reagoivat kadulla yksinään seisoskelevaan naiseen- eivätkä he edes tienneet olevansa telkkarissa. Eikä se käytös tod. ollut imartelevaa. Että on sitä ennenkin kuvattu kyseenalaisia käytösjuttuja.
Totta on, että just jonkun BB:n olisi pitänyt olla mielenkiintoinen ilman känniörvellystä ja panemista, ihmiskokeena suljetussa tilassa, tuotanto kuitenkin pestasi sinne näitä sekoilijoita.
Vierailija kirjoitti:
Kuka oikeasti suostuu lähtemään tonne, ainakaan pariskuntana? Itse voisin hakea jonkun kaverin kanssa ja esittää pariskuntaa, mutta siis jos tonne menee 100 % suhde tuhoutuu ja ei ole enää entisensä.
Olen itsekin miettinyt tuota, että kuvitteellisella tasolla voisin hyvinkin lähteä jonkun miespuolisen kaverin kanssa ja leikkiä rakastunutta paria ja bilettää ja bailata kolme viikkoa lihaksikkaiden miesten kanssa. Tämä kaikki tosin vain, jos se ei näkyisi televisiossa - en todellakaan tahtoisi naamaani yhdistetyksi tällaisiin ohjelmiin :D
Ekassa jaksossa ainaki niissä tulevissa kohdissa näkyi, että Karri ja Satu panisivat...
Jees! Se olisi Sika-Mikalle oikein! 😀
Jotenkin vahattujen naisten kasvoilta heijastui pettymys kun tajusivat, että Jumalan lahja 🎁 naisille on kolme viikkoa sinkkutyttöjen kanssa. Satu ei ehkä vieläkään tajua kokonaisuutta.
Vierailija kirjoitti:
"Kostea elämäntyyli on ollut Laurille läsnä aina 15-kesäisestä asti." Ja tuotantoyhtiö ottaa kaverin intopiukalla televisioon. Surullista.
Ja vahinko todellakin näkyy ja kuuluu tuonkin keskenkasvuisen kiukuttelevan pikkumyytyttöpoikasen avatessa kitansa. Kamala kovis ponpula-akka tyyli, ei sovi kenellekkään miehelle.
Alaikäisenä ei lapsosen elimistö ole vielä valmis käsittelemään alkoholia, ja myöhemminkin, laillisesta kännäysiästä eteenpäin kerkiäsi kyllä tehdä itsestään pulipellen, jos kerran pakko on.
Joo, itseppä lähtivät tyrkkyilemään ja julkisesti sekoilemaan, mutta luulisi kai jonkinlaista moraalia tampiotuotannoltakin löytyvän.
Molemmat kotiin kasvamaan (siis Lauri + Noora). Tollaset rattijuopumustuomiot ei oo mikään pikkujuttu, siinä voi tappaa sivullisia, ei mitään kunnioitusta tollasia kohtaan ja yhden kerran voi laittaa nuoruuden piikkiin mutta tossa oli 3 kertaa, huh, linnaan tollaset idiootit!