rv 35+ - 37+ synnyttäneet! muutama kysymys olisi teille..
Eli millä rv vauva syntyi? kellastuiko tai oliko hengitys/ muuta ongelmaa, kuinka kauan sairaalassa olitte?
runsaista vastauksista kiitollinen odottaja..
Kommentit (21)
eli vähän lasketun ajan jälkeen pääsin kotiin.
Mutta painoi jo 4200g (lieneekö heittoa lasketussa ajassa), Kellastui alkuun hieman, mutta valohoitoa ei tarvittu.Muita ongelmia ei ollut ja kotiin pääsimme kolmen vuorokauden kuluttua.
Oli kaksi ja puoli viikkoa sairaalassa, koska oli huono syömään. Muita ongelmia ei ollut.
mutta oli 3340g, eli ihan hyvän kokoinen. Syöntihommat eivät hotsittaneet, joten poika oli sairaalassa alkuun letkussa ja sitten muuten yhteensä 1,5vk. Alkuun kellastui niin, että kolme eri arvoa meni alaspäin, mutta sitten arvot kääntyi nousuun, eikä tarvittu valokaappia. Sitten päästiin kotiin ja kaikki on ollut ok.
tuli kellastumista ja lapsi ei suostunut imemään rinnasta. synnyttyään vietti ensi tunnit happi-ja lämpökaapissa. muuten kaikki meni hyvin.
Ei kellastunut, viikko sairaalassa (minä myös, eli samaan aikaan kotiuduttiin), joista kaks ekaa päivää teholla. Ei jaksanut hengitellä kunnolla. Heti kun kakka tuli hengitys pelas loistavasti ja pääsi pois teholta. 2 kk:ssa otti ikäisensä kiinni painossa ja pituudessa. Huonekaverilla oli samat viikot ja saman kokoinen vauva. Pääs heti viereen ja kotiin normaalin 2vrk:n jälkeen. Imettää ei saanut niin pientä. Kuulemma liian raskasta. Jatkuva lypsäminen tyrehdytti mun voimat ja maidon tulo hiipui. Eli tuttelilla on ruokittu kaks-viikkoisesta. Muuten kaikki ok. Alku oli raskas kun syötöt klo 6-9-12-15-18-21-24-1-3 kellon tarkkuudella. Puol tuntia lypsy, toinen syöttö ja unesta kiinni 0.5 h joten unta jäi jäljelle 1h seuraavaan syöttöön... Mut sehän on ohi kun lapsen paino on 4kg.
Kontrolliverikokeissa käytettiin sairaalassa 4 ja 5 vrk:n iässä. Kaikki oli ok.
Oli keltaisuutta ja söi todella huonosti. Ei muuta vikaa ollut silloin.
Teen jatko kyssärin; Miten teidän lapset ovat oppineet mm. puhumaan? Meillä juuri tällä lapsella vaikeahko kehityshäiriö. :(
Kotiin päästiin neljäntenä päivänä. Kuopus syntyi rv 37+6. Ei kellastunut, sokerit kerran liian alhaiset ja kotiin kahden vuorokauden iässä.
Olimme sairaalassa peräti 2 viikkoa. Vauva kellastui ja oli sinivalohoidossa. Välillä päästiin jo yhdeksi yöksi kotiin, mutta sitten otettiin takaisin sairaalaan.
Vauva oli väsynyt eikä jaksanut imeä. Käynnistin maidontuotannon lypsämällä sairaalan lypsykoneella, mistä olen kovin ylpeä. Se oli työvoitto! En olisi jaksanut sitä ilman mieheni tukea ja läsnäoloa. Olimme perhehuoneessa, ja hän hoiti kaiken muun. Minä vain menin lypsämään aina kun herätyskello soi 2,5 tunnin välein yötä päivää.
En olisi myöskään selvinnyt ilman Ritva Kuuselan Hoivapiiri-opasta " Imetys ja äidinmaito" (olikohan nimi noin?) Siinä neuvottiin lypsämisestä. Oli myös neuvot maidon heruttamisesta ja sitä auttavista hieronnoista ja rintojen ravisteluista. Oli ajat, miten kauan kannatta lypsää jne. Yöllä lypsyllä käynti on kovin tärkeää, koska silloin maito heruu tehokkaimmin. Ehkä samat opit on Ritva Kuusistolta myöhemmin ilmestyneessä kirjassa?
Kätilöopiston henkilökunta vaikka niin ihanaa olikin, ei lypsämistä osannut enemmän silloin neuvoa, kuin että " tuossa on lypsykone" .
Mies sitten tuuppasi tuttipullolla vauvalle kovalla työllä lypsämäni millit.. Vauva vaivoin pysyi sen aikaa hereillä.. Ei aina edes pysynyt. Ja sitten taas vaipanvaihdon jälkeen sinivaloon.
Ehdittiin laitostua tuossa 2 viikossa kovasti. Kotiinmeno pelotti hirveesti. Miten ehdimme/jaksamme laittaa ruokaa? Miten selviämme ilman lypsykonetta (lopulta senkin saimme kotiin lainaan)? Miten vauva saa tarpeeksi maitoa?
Olisin halunnut kotiin jopa vaa' an, jotta olisin voinut punnita vauvaa ja seurata, että saa tarpeeksi maitoa. Onneksi ihana th sanoi, ettei kannata. Siitä tulee vain stressiä. Ja hyvin lähti kaikki sujumaan.
Mutta tämä oli siis hyvin poikkeuksellinen tarina! Kätilömme Kätilöopistolla tiesi vain yhden toisen tapauksen, jossa keltaisuus olisi ollut näin sitkeässä kuin meillä.
Ja tämä oli pientä: vauvallamme ei ollut mitään hätää. Oli helposti hoidettava vaiva, josta ei jäänyt edes mitään vaurioita.
sairaalassa tyttö joutui sokeri tarkkailuun eli häneltä otettiin 2-3kert. päivässä verikoe jalkapohjasta. Pientä keltaisuutta oli ilmassa, mutta valohoitoa ei kuitenkaan tarvittu..sairaalassa jouduttiin olla viisi päivää koska tytön paino meni 2400grammaan..päästiin pois kun painoa oli 2,5kg. syömisen kanssa oli ongelmia koska tyttö ei jaksanut oikein imeä rintaa...kahden viikon ikäisenä jaksoi jo paremmin imeä..eli olisi vain neiti malttanut masussa sen pari viikkoa kauemmin. ei kuitenkaan mitään vakavaa ilmenny keuhkojen eikä muidenkaan juttujen osalta.
syntyi rv 36+1 eikä mitään ongelmia ollut.Tyttö syntyi tiistain vastaisena yönä ja torstaina lähdettiin kotiin.Oli 2680g ja 46cm.
ovaa puristella. Kätilöopistolla ainakin olikin pieniä jyväpusseja tätä varten.
Ja vanhemmat saa vahtia haukkana, ettei verinäytteitä oteta yhtään enemmän kuin tarpeen. Luitteko Hesarista Lääkäripäivien jutun: miten vastasyntyneiden kokema kipu voi tehdä lapsista kipuherkkiä myöhemminkin. Meillä näin tuntuu käyneen! Lapsi on nyt lähes 7 v. (Olin se joka kirjoitin jo edellä, 2 viikkoa sairaalassa, lapsi syntyi viikoilla 36+5 jne.)
Vaikka pientähän nuo verinäytteenotot on siihen verrattuna, mitä monet keskoset saa kokea.
Mutta nyt osaisin olla enemmän haukkana lastani puolustamassa. Tietty tärkeät kokeet ja hoitotoimet on tehtävä, lapsi on hoidettava!
ajattelee ap positiivisena..
ja kiitos vinkistä. Esikoiselta otettiin verinäytteitä ensin sokereiden sitten keltaisuuden takia ja pahaa teki.. esikoiseni syntyi 38+4 ja kellastui, sairaalassa meni viikko. nyt tuntuu ettei pikkukakkosen kanssa päästä sinne lähimainkaan..
kellastui ja oli valohoidossa kahteen eri otteeseen ja viikko oltiin sairaalassa
Ja painoi 2770kg ja viisi päivää oltiin sairaalassa ei ollut keltaisuutta eikä muutakaan vikaa. Tosin nyt on keskivaikeasti kehitysvammainen mutta ei johdu siitä että syntyi näillä viikoilla. Syytä ei edes tiedetä.
Esikko syntyi 35+1 (sectio) ja viikon harjoitteli syömistä. Söi minkä söi (jos jaksoi) ja loput nenä-mahaletkulla. Kahtena päivänä kellastui, niin että tarvittiin valohoitoa. 2,5päivää harjoiteltiin vierihoitoa. Siis 1,5 viikkoa sairaalassa.
Kakkonen syntyi 35+5 ja ensimmäisen yön vietti valvonnassa lämmittelemässä, koska ruumiinlämpö laski synnytyksen jälkeen hieman. Söi TODELLA hyvin. Ei keltaisuutta ei valohoitoa. 4 päivän päästää oltaisiin päästy kotiin, mutta hakijaongelman vuoksi lähdettiin vasta 5 päivänä.
Kaksoset syntyi 37+4. Söivät hyvin. Ei keltaisuutta ei valohoitoa ja 3 päivänä kotiin. = )
Esikko oli 2210g kakkonen 2240g, kaksoset 3010g ja 2815g
Meillä vauvat 35+4 ja 35+2. Kummatkin heti vierihoitoon. Kummatkin kellastuivat ja olivat valohoidossa. Sairaalassa kummatkin noin viikon. Kummatkin aika väsyneitä, ekalla imetys onnistui ok. Toinen tottui sairaalassa pulloon, eikä huolinut rintaa. Lypsin maidon ja totutin kotona uudestaan rintaan. Vei noin kaksi viikkoa. Ei ongelmia myöhemmässä kasvussa ja kehityksessä.
molemmat lapseni ovat syntyneet 37+5 toinen kellastui sen verran että joutui vuorokaudeksi valohoitoon. Muuten ei ongelmia ollut toista tarkkailtiin painon vuoksi kun painoi vain 2500g. Esikoisesta oltiin sairaalassa 4vrk ja toisesta 4vrk yksi kotona ja sitten taas yksi sairaalassa.