Mitkä ovat seuraukset, jos kieltäytyy lasu-sossujen "määräämästä" perhetyöstä?
Totuus nyt kuitenkin on exän kiusa ja lapsen manipulointi taholtaan ja koen erittäin ahdistavana aiheettoman puuttumisen muutenkin kiireiseen arkeemme.
Kommentit (5)
Tuota...Miksi kieltäytyisit ylimääräisestä tuesta. Voihan niillä aina olla hyviä neuvoja vaikka lapsille eron kestämiseen.
Kyllä ne äkkiä lopettaa, kun turhaksi havaitsee.
Mitkä on perustelut pakottamiselle, vai onko kukaan sanonut niitä.
Nim. Kokemusta on.
En ole ap. mutta mitä kokemusta sinulla on?
Onko ollut jotain vastaavaa? Mä kanssa pelkään, kun lapsen isä uhannut tuhota elämämme ihan täysin:(
Meille tehtiin perhetyön toimesta lastensuojelutarpeen kartoitus.
Vit*tti, mutta kerroin sen myös. Kyselivät, minä vastailin, haastattelivat lapset ja kirjoittivat lapun että täällä kaikki mallillaan ja lapset hyvinvoivia.
Sanoivat että jos tulee parin vuoden sisään kiusantekomielessä nimettömiä ilmoituksia, niin riittää että toteavat että tutkittu on ja todettu kelpoisaksi perheeksi.
Puhun nyt siis tilanteesta, jossa mt-häiriöinen ex, joak ei edes tapaa lasta, on tehnyt kiusaa.
Meillä ei ole mitään salattavaa, olemme täysin toimiva perhe, eikä mitään sellaisia ongelmia, jotka aiheuttaisivat millään lailla lastensuojelun tarvetta.
Haluan siis oikeita vastauksia kysymykseeni, enkä mitään jaaritteluja turhista asioista, jotka eivät liity tähän!
Kiva, jos joku tietää tai on kokemusta. ap.