Lue keskustelun säännöt.
Masentunut - muuttunut kasvojen perusilme
22.03.2016 |
Tää saattaa kuullostaa tosi tyhmältä, mutta onko täällä muita masentuneita, joidenka perusilme on muuttunut surulliseksi ja onnettomaksi?
Masennushan ei yleensä näy päällepäin, eikä mikään ilmekään tietenkään tarkoita masennusta, mutta nyt kun katson itseäni peiliin vaikka vahingossa, niin mulla on koko ajan suunpielet alaspäin ja kulmat ja luomet roikkuu. Siis näytänkin jo masentuneelta, vaikka en tuntisi sillä hetkellä pahaa oloa. Mun perusilme on ollut yleensä aika ryhdikäs ja pirteän puolelle kallistuva, eli päällepäin musta ei kyllä masentunutta saa. Nyt vaan aina kun vaikka vessaan meen ja peiliin vilkasen, niin tajuan miten synkältä mä näytän.. Onko tää nyt joku merkki huonompaan?
Tää kuullostaa tosi hassulta, mutta kysyn ihan tosissaan, onko täällä kaimoja?
Kommentit (7)
Kyllä. Takana trauma ja siitä tullut masennus, minulle on sanottu että kaikki ilo kadonnut naamasta ja vaikka hymyilen, niin se on sellasta väsynyttä hymyä. Naama "roikkuu" alaspäin, ihan kuin ei olis voimia edes siihen että pitäs ittensä koossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut huomaavinani. Havahduin viime keväänä kun yritin ensimmäistä kertaa vuosiin ottaa itsestäni kuvaa ja oli ihan järkytys nähdä se väsynyt parikymppinen jonka kulmakarvat, silmät ja suunpielet vetää alaspäin. Aivan erilainen näky kuin vielä muutamaa vuotta aikaisemmin jolloin olin tämän pahan olon aikakauden alkutaipaleella. Elämä alkoi mennä parempaan suuntaan mutta koe näyttäväni itseltäni, kuvista en tunnista itseäni ollenkaan.
Joo oon ite kans parikymppinen ja kuvia en tästä syystä juuri otakaan..
Ap
Se muuten voi jäädä päälle se ilme ja asento sittenkin kun masennus on ohi. Minä olin noin 10 vuotta sitten vaikeasti masentunut vuoden verran, ja huomasin että sinä aikana ryhtini muuttui pelokkaaksi ja etukumaraksi, jotenkin vaivaisen näköiseksi, ja perusilme sellaiseksi kuin olisin aina murheen murtama. Masennus meni sitten ohi, mutta edelleen minulla on se masentunut ilme ja asento, ellen aivan erityisesti tietoisesti väännä naamaani ja kroppaani eri asentoon.
Voi olla merkki huonompaan jos ilme muuttuu.
Mulla tuo on jäänyt pysyväksi. Sairastin yksittäisen masennusjakson 25-vuotiaana. Sinä aikana ryhdistäni tuli etukumara, pelokkaan oloinen, ja naama muuttui pysyvästi "norsunvitulla" olevaksi. Suupielet on alaspäin, posket roikkuu, silmäkulmat roikkuu. Mitkään näistä ei lähteneet pois masennuksen mentyä ohi. Olen aina masennuksesta toipumisesta asti näyttänyt aina surun murtamalta ja pelokkaalta vaikka tuntisin oloni tosi energiseksi ja hyväksikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on sama. Pitkän masennuskauden ja ikävien kokemuksien jälkeen kasvot ovat aina surullisen näköiset, silmät näyttävät aina sameilta eikä niissä näy sitä samaa "pilkettä" enää. Nuorempana olin paljon säteilevämpi. Olen nyt 25 -vuotias. Tajusin tämän kun mieheni sanoi nähneensä minusta unta ja sanoi että "siinä unessa sä olit niin kaunis, niinkun aina ja sun ilme oli yhtä surumielinen kuin se on", toinen tuttuni 10 vuoden takaa sanoi että silmistä näkee että jotain on tapahtunut kun eivät loista enää. Kai se elämä ottaa osansa kumpa ei ottaisi enää.
Olen ollut huomaavinani. Havahduin viime keväänä kun yritin ensimmäistä kertaa vuosiin ottaa itsestäni kuvaa ja oli ihan järkytys nähdä se väsynyt parikymppinen jonka kulmakarvat, silmät ja suunpielet vetää alaspäin. Aivan erilainen näky kuin vielä muutamaa vuotta aikaisemmin jolloin olin tämän pahan olon aikakauden alkutaipaleella. Elämä alkoi mennä parempaan suuntaan mutta koe näyttäväni itseltäni, kuvista en tunnista itseäni ollenkaan.