opettaja - hoidatko kiusaamistapaukset kunnolla
Sehän kuuluu työhösi. Entä jos et viitsi puuttua niin teetkö muunkin työsi yhtä huonosti? Ei riitä tekosyyksi se, että viety kaikki keinot yms. Itsellä oli tiukka muttavreilu naisope. Hänellä rautainen ammattitaito ja karisma. Häntä häirikötkin kunnioitti.
Kommentit (4)
Tätä olen miettinyt monta kertaa. Hoitaisinko kiusaamistapauksen kerralla kuntoon, mutta samalla menettäisin työni ja joutuisin maksamaan vahingonkorvauksia? 3v lukiota ja 5v yliopistoa vessasta alas, mutta samalla auttaisin lasta tosi paljon. Vaikeita kysymyksiä
Olen kuluneen lukuvuoden aikana hoitanut molemmat tapaukset, jotka tietooni ovat tulleet. Mutta todellisuudessa kummassakaan tapauksessa ei ollut kyse kiusaamisesta. Nykylapset ja huoltajat nimittävät kiusaamiseksi nykyään kaikkea, mistä on tullut paha mieli. Huoltajat jopa lietsovat lastaan pahoittamaan mieltään lisää ja tulkitsemaan muiden käytöstä niin kuin muut olisivat tahallaan kamalia. Heti tullaan lankoja pitkin raivona, vaikka ei edes tiedetä, mitä on tapahtunut.
Mainitsemissani tapauksissa oli kyse lähinnä vuorovaikutusongelmista ja lasten erilaisista temperamenteista, eikä mistään jatkuvasta alistamisesta. Olen saanut positiivista palautetta molempien tapausten hoidosta sekä huoltajilta että oppilailta.
Opettajan pitää muistaa, että kiusaajiksi syytetyillä lapsillakin pitää olla oikeusturva. Em. tapauksissa kukaan kiusatuiksi syytetyistä ei ollut kiusaaja.
Kiusaaminen vielä yläkoulussakin on pohjimmiltaan yleensä aika lapsellista, ja siihen johtavat tilanteet kovin monitahoisia. Usein kiusaaja ei tajua aina edes kiusaavansa. Ihmisillä on tapana ärsyyntyä kovinkin olemattomista ja pienistä asioista. Olen kovin monta kertaa nähnyt, että kiusattu on itse provosoinut tilannetta jotenkin samalla tavalla tajuamatta asiaa itsekään. En ole kiusaajien puolella. Kiusaaminen on hyvin tuomittavaa, mutta tästäkin näkökulmasta puhutaan kovin vähän. Hankalinta on puuttua tilanteisiin, joissa yksinkertaisesti henkilökemiat eivät kohtaa ja kiusaaminen on enemmänkin syrjimistä olematta kumminkaan varsinaista kunnolla väkivaltaista kiusaamista. Voi kuinka paljon tätä on aikuistenkin maailmassa..
Olen kovasti sitä mieltä, että kiusaamiseen on väärin puuttua pelkällä yksipuolisella syyttelyllä tai rangasituksilla, jos tilanne on vähänkin epäselvä tai ei mitään varsinaisesti oikeaa väkivaltaa ole tapahtunut. Kaikkein paras ratkaisu usein olisi ottaa asia kaikkien osapuolten kanssa puheeksi siten, että istutaan hyvähenkisesti yhden pöydän ääreen. Kiusaaja pitää saada kiusatun asemaan, ja tajuamaan itse kuinka pahalta toisesta tuntuu. Toki koteihinkin kannattaa olla yhteydessä hyvinkin pienestä.
Luokkatilanteet pysyvät kyllä rauhallisina ja hyvähenkisinä, jos opettaja osaa hallita tilannetta ns. hyvällä. Opettajissa on vaan valitettavan paljon negatiivisia ihmisiä, jotka tuntuvat olevan ihan väärällä alalla. Huutaminen on harvoin oikea ratkaisu puuttua yhtään mihinkään. Välitunneilla ja vapaa-ajalla puuttuminen onkin sitten astetta hankalempaa. Vapaa-aikahan ei kuulu edes koululle.
Vastaus itse kysymyksiisi on, että paljon olen käyttänyt aikaa kiusaamisten selvittelyihin. Mielestäni opettajilla on aivan tarpeeksi keinoja siihen käytettävissä. Tärkein keino on psykologia, vasta toissijaisena rangaistukset. Kaikkeen ei toki voi puuttua, koska on veteenpiirretty viiva mikä on kiusaamista, mikä ajattelemattomuutta. Kaikki ei vaan yksinkertaisesti näy. Silloin ollaan jo opetuksessa väärillä jäljillä, jos suurin osa ajasta menee oppilaiden välienselvittelyihin ja kurinpitoon. Pitää silti osata aina asettua oppilaan tasolle, sanotaanko nyt vaikka isällisesti eikä nostaa itseään jalustalle.
-Erityisope, 33 v. mies
Minulla oli aikoinaan ala-asteella täysin selkärangaton rehtori joka kielsi täysin koulumme kiusaamisongelman. "Minun koulussani ei kiusata" ja broblem solwed!!!
Muutama häirikkö sai täysin vapaasti riehua ja häiriköidä joten n. 10 lapsen vanhemmat omani mukaan lukien tekivät päätöksen maksaa (talvella) koulukyyditykset itse toiseen kouluun joka oli n. 5km lähikoulua kauempana. Syksyt ja keväät kuljettiin pyörällä.
Hyvä päätös ja oli kyllä ihan eri meininki ja ilmapiiri tuolla :)
N31