Kuuluuko esiopetus mielestäsi päiväkotiin vai kouluun?
Kommentit (26)
Meidän kunnassa eriopetusta keskitetään entisestään ensi syksynä. Ennen oli vähän joka päiväkodissa esiopetusryhmä, mutta jatkossa enää vain muutamassa per taajama.
Nimensä mukaisesti ESIopetus EI kuulu ainakaan KOULUUN.
Omaan rakennukseen tasan koulun ja päiväkodin välimaastoon!
No joo. :D
Mielestäni tällä ei ole väliä. Päiväkotiin, kouluun tai omaan tilaansa. Kaikki toimivat, enkä ole kuullut mitään huonoa mistään vaihtoehdosta.
Ihanimman ratkaisun olen nähnyt pienessä kyläyhteisöissä, joissa päiväkoti/ryhmis, esikoulu ja ala-aste toimivat kaikki samassa rakennuksessa tai saman pihapiirin ympärillä.
Vierailija kirjoitti:
Nimensä mukaisesti ESIopetus EI kuulu ainakaan KOULUUN.
Nimenomaan esiOPETUS kuuluu kouluun.
Mielestäni fyysisellä paikalla ei sisänsä ole väliä. Väliä on sillä, miten esiopetusta järjestetään eli sen sisältö ja toteutustapa. Nämä voivat olla hyviä tai sitten huonoja niin päiväkodissa kuin koulussakin. Esiopetuksen on tarkoitus harjaannuttaa kouluvalmiuksia mahdollisimman toiminnallisesti esim. leikin avulla. Ei siis niin, että vain leikitään vapaasti kukin omiaan eikä myöskään niin, että istutaan pulpetin ääressä kaiken aikaa ja täytetään eskarikirjaa. Nämä ovat ne huonot toteutustavat. Hyvä esiopetus herättää lapsessa halun oppia, tukee sosiaalisten taitojen kehittymistä sekä auttaa havaitsemaan mahdolliset tuen tarpeet riittävän ajoissa. Esiopetus on erittäin tärkeää aikaa eikä mikään läpihuutovuosi, kuten aika usein luullaan. Hyvällä esiopetuksella voidaan tukea lapsen koulunaloitusta merkittävästi. terv. luokanopettaja
No jos saisi valita, niin päiväkotiin, ja nimenomaan hyvin kevyenä esiopetuksena, joka auttaa siinä että kartoitetaan vähän koulukypsyyttä ja lapset saavat esimakua kouluelämästä. Koulumaailma tuntuu olevan aika vaativa nykyään, ennen ei tarvinnut osata lukea tai laskea ekalle mennessä, nyt melkeinpä jo täytyisi ainakin alkeita. Kyllä lapset ehtii oravanpyörään vähän myöhemminkin, leikki on viisi-kuusivuotiaalle vielä tärkein työ.
Jos päiväkodeissa on esi- ja alkuopetusta syventävinä lukeneita, mikä ettei päiväkodissakin. Minulla on kuitenkin se kokemus, että kunnat sysäävät päiväkodissa lapsia mahdollisimman edullisesti rekrytoiduille, eli käytännössä ne osaajat siellä joutuvat kantamaan vastuuta niin paljon muustakin, että antaisin heille siihen työrauhan.
Kun esiopetus on koulussa on opetusresurssitkin mietitty vähän paremmin.
Mutta eikös se esiopetuksen siirtyminen kouluun ole vain koulunaloitusiän alentamista?!
Enää ei lapset saa olla rauhassa lapsia ja 7 - vuotiaina mennä kouluun, vaan esiopetuksen pakollisuuden myötä oppivelvollisuutta saatiin kuin saatiinkin hilattua alaspäin yhä nuoremmille, toisin kuin koko tutkimuskenttä ja professorit suosittavat. Oppimistulokset eivät parane koulunaloitramista aikaistamalla, vaan itseasissa päinvastoin.
Esikoululaisen tulee saada kokea olevansa päiväkodin vanhin. Kouluissa he ovat vain pienimpiä.
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että lapsen kokonaiskehityksen kannalta olisi elintärkeää, että esikoulu olisi päiväkodin yhteydessä ja että ensisijainen toiminta olisi leikki, tutkiminen ja työ.
Lto
Meidän lapsen eska oli oma rakennus koulun pihassa. Päiväkoti siinä tien toisella puolella ja eska kuului kyllä päiväkodin alaisuuteen.
Eskalla on oma aidattu leikkipiha mihin koululaiset ei saa tulla. Eskalaiset syö koulun ruokalassa ja jumppaavat koulun salissa.
Päiväkodilla kävivät joskus lauluhetkissä ja pari kertaa pienryhmissä leipomassa tai tekemässä ruokaa.
Hyvin toimi noin ja lasten oli helppo siirtyä kouluun kun koulun tilat jo valmiiksi tutut.
Numero 6 viestin luokanopettaja tässä kyllä nyt todella ihmeissään kysyy tuolta lastentarhanopettajalta, että miten perustelet tuon väitteen, että esiopetuksen siirtyminen kouluun alentaa koulunaloitusikää?? Koulussakin voidaan järjestää erittäin laadukasta esiopetusta, se on täysin eskariopesta kiinni. Hänen ammattitaitoaan on suunnitella ja toteuttaa esiopetus niin, että se on mielekästä eikä missään tapauksessa KOULUMAISTA!! Olen nähnyt sellaistakin eskaria, pienellä kyläkoululla eskari-2.lk yhdysluokassa. Tuollaiset luokathan nyt ovat täysin järjenvastaisia ylipäätään, kaikkien lasten kannalta. Kunnollisilla resursseilla ja ammattitaitoisella opettajalla esiopetus voidaan saada toimimaan paikassa kuin paikassa. Koulun esiopetus ei alenna koulunaloitusikää, koska eskari ei ole eikä sen saa olla KOULUA. terv. luokanopettaja
Kouluun.
Koska päiväkoti on leikin paikka, ei opiskelun.
Vierailija kirjoitti:
No jos saisi valita, niin päiväkotiin, ja nimenomaan hyvin kevyenä esiopetuksena, joka auttaa siinä että kartoitetaan vähän koulukypsyyttä ja lapset saavat esimakua kouluelämästä. Koulumaailma tuntuu olevan aika vaativa nykyään, ennen ei tarvinnut osata lukea tai laskea ekalle mennessä, nyt melkeinpä jo täytyisi ainakin alkeita. Kyllä lapset ehtii oravanpyörään vähän myöhemminkin, leikki on viisi-kuusivuotiaalle vielä tärkein työ.
Kouluun tullessa EI tarvitse osata lukea, kirjoittaa eikä laskea. VALMIUKSIA näihin harjoitellaan eskarissa, mutta niitä ei todellakaan tarvitse osata kouluun tullessa. terv. luokanopettaja, monesti ekaluokkaa vetänyt

Esikouluikäinen elää kuningasvuottaan. Siihen kuuluu se, että saa olla vuoden päiväkodin vanhin. Pedagogiikka ei tule vain opetuksen laadusta/suunnittelusta, mutta myös lapsen ikäkauden tunnistamisesta ja ympäristön rakentamisesta sellaiseksi, jotta ikäkaudenmukainen kasvu toteutuu parhaiten.
Mielestäni 7 vuotias on kypsempi siirtymään kouluun päiväkodista kuin 6 -vuotias.
Lto ja lo myöskin.
Joo, vaikka kuinka suunnittelisi leikinomaiseksi, niin koulu on koulu. Päiväkodissa on ne tutut hoitajat ja opettajat, jotka on olleet parhaimmassa tapauksessa aina. Ihan eri asetelma.
Lapsuus on muutenkiin niin lyhyt nykyään, ei sitä tarvitsisi entisestään lyhentää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos saisi valita, niin päiväkotiin, ja nimenomaan hyvin kevyenä esiopetuksena, joka auttaa siinä että kartoitetaan vähän koulukypsyyttä ja lapset saavat esimakua kouluelämästä. Koulumaailma tuntuu olevan aika vaativa nykyään, ennen ei tarvinnut osata lukea tai laskea ekalle mennessä, nyt melkeinpä jo täytyisi ainakin alkeita. Kyllä lapset ehtii oravanpyörään vähän myöhemminkin, leikki on viisi-kuusivuotiaalle vielä tärkein työ.
Kouluun tullessa EI tarvitse osata lukea, kirjoittaa eikä laskea. VALMIUKSIA näihin harjoitellaan eskarissa, mutta niitä ei todellakaan tarvitse osata kouluun tullessa. terv. luokanopettaja, monesti ekaluokkaa vetänyt
Ei tarvitse, vaan kyllä moni vähän fiksumpi lapsi on jo nämä taidot ennen koulua oppinut.
Mielestäni esiopetusta ei tarvita lainkaan. Olen 70-luvulla syntynyt, en ole käynyt esiopetuksessa enkä päivähoidossa. Ihan normaali ihminen minusta on silti tullut. Seurakunnan kerhossa kävin kaksi kertaa viikossa tunnin kerrallaan, se riitti hyvin 70-80-luvun taitteessa. Lukemaan ja kirjoittamaan opin itsekseni 4-vuotiaana vanhempien kummastukseksi.
No ok, vähän hitaammille lapsille tekee hyvää käydä harjoittelemassa koulunkäyntiä etukäteen. Näitä lapsia nykyään valitettavan paljon esiintyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos saisi valita, niin päiväkotiin, ja nimenomaan hyvin kevyenä esiopetuksena, joka auttaa siinä että kartoitetaan vähän koulukypsyyttä ja lapset saavat esimakua kouluelämästä. Koulumaailma tuntuu olevan aika vaativa nykyään, ennen ei tarvinnut osata lukea tai laskea ekalle mennessä, nyt melkeinpä jo täytyisi ainakin alkeita. Kyllä lapset ehtii oravanpyörään vähän myöhemminkin, leikki on viisi-kuusivuotiaalle vielä tärkein työ.
Kouluun tullessa EI tarvitse osata lukea, kirjoittaa eikä laskea. VALMIUKSIA näihin harjoitellaan eskarissa, mutta niitä ei todellakaan tarvitse osata kouluun tullessa. terv. luokanopettaja, monesti ekaluokkaa vetänyt
Ei tarvitse, vaan kyllä moni vähän fiksumpi lapsi on jo nämä taidot ennen koulua oppinut.
Aikainen lukemaanoppiminen EI ennusta korkeampaa älykkyyttä tai edes parempia oppimistuloksia myöhemmin.
Lto/lo

Aikainen lukemaanoppiminen ei ennusta...? Mitä tässä ennustetaan? Tahtoisin myöskin tutkimustuloksia, onko mutua vai tutkittua faktaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos saisi valita, niin päiväkotiin, ja nimenomaan hyvin kevyenä esiopetuksena, joka auttaa siinä että kartoitetaan vähän koulukypsyyttä ja lapset saavat esimakua kouluelämästä. Koulumaailma tuntuu olevan aika vaativa nykyään, ennen ei tarvinnut osata lukea tai laskea ekalle mennessä, nyt melkeinpä jo täytyisi ainakin alkeita. Kyllä lapset ehtii oravanpyörään vähän myöhemminkin, leikki on viisi-kuusivuotiaalle vielä tärkein työ.
Kouluun tullessa EI tarvitse osata lukea, kirjoittaa eikä laskea. VALMIUKSIA näihin harjoitellaan eskarissa, mutta niitä ei todellakaan tarvitse osata kouluun tullessa. terv. luokanopettaja, monesti ekaluokkaa vetänyt
Ei tarvitse, vaan kyllä moni vähän fiksumpi lapsi on jo nämä taidot ennen koulua oppinut.
Aikainen lukemaanoppiminen EI ennusta korkeampaa älykkyyttä tai edes parempia oppimistuloksia myöhemmin.
Lto/loAikainen lukemaanoppiminen ei ennusta...? Mitä tässä ennustetaan? Tahtoisin myöskin tutkimustuloksia, onko mutua vai tutkittua faktaa.
Niin, ihminen kun kehittyy omaa tahtiaan. Myöskään aikainen puhumaan oppiminen ei KORRELOI älykkyyden kanssa.
Mutta tietty ihmisryhmä kokee pätevänsä lastensa kautta. Se on surullista ja säälittävää.
Ope/ltope
Kouluihinhan ne taitavat siirtyä..