Poliiseille vastuu
http://yle.fi/vintti/yle.fi/poliisitv/raportit8b9d.html?sivu=raportti_d…
Onnettomissa tapauksissa vika ei kuitenkaan aina ole koirassa. Jarno Kujanen oli viime lokakuussa aamuyöllä Seinäjoella, kun poliisi pysäytti hänet huutamalla. Kujanen huomasi poliisiautosta jalkautuneen, aseistautuneen partion, johon kuului koira. Poliisi käskytti Kujasta nostamaan kädet ylös ja näin Kujanen myös kertoo tehneensä.
Toinen poliiseista tuli Kujasen luokse ja kaatoi tämän maahan, minkä jälkeen poliisi ryhtyi tarkistamaan Kujasen taskuja ja tivaamaan tältä henkilöllisyyttä. Pian Jarno Kujanen tunsi kipua jalassaan ja havaitsi, että toinen poliiseista oli laittanut koiran kiinni hänen jalkaansa. Poliisi epäili Jarno Kujasta mieheksi, jonka luultiin uhkailleen ihmisiä aseella aiemmin Seinäjoella. Kujasen henkilöllisyyttä selvitettiin ja hänet raudoitettiin niin, että koira oli koko ajan hänen jalassaan kiinni. Kaikkiaan Kujanen arvelee koiran kalvaneen hänen säärtään joitakin minuutteja.
Pian poliisit kuitenkin havaitsivat Kujasen vääräksi mieheksi ja koira päästettiin irti. Pysyvät ja vakavat vahingot olivat jo syntyneet. Kujasen säärestä poistettiin lihasta ja lihasriekaleita. Jalka on tapahtuman jälkeen leikattu jo kahdesti. Nilkka ei koskaan tule toimimaan kuten ennen. Kujanen on ollut sairaslomalla tapahtuneesta saakka, ja ansionmenetys on ollut tuntuvaa. Valtio ei ole korvannut syyttömän Kujasen sairaalakuluja senttiäkään.
Asiassa ei aluksi päätetty aloittaa edes esitutkintaa, sillä poliisi perusteli koiran käyttöä sillä, että epäili Kujasen olleen aseistettu. Kujanen valitti kuitenkin tapahtuneesta ja apulaisvaltakunnansyyttäjä käynnisti kuitenkin tutkinnan uudelleen. Tutkinnanjohtaja tai Poliisikoiralaitos ei halunnut kommentoida kesken olevaa tutkintaa.
On tämä hieno valtio kun poliisi aiheuttaa täysin syyttömälle ihmiselle ikuiset vammat eikä valtio maksa euroakaan korvauksia. Poliisit saavat käytännössä tehdä mitä heitä huvittaa ilman mitään vastuuta
Kommentit (5)
Vierailija kirjoitti:
Noi poliisit olisi pitänyt irtisanoa sekä koira lopettaa.
Minkä takia koira olisi pitänyt lopettaa, sehän toimi poliisin käskyjen mukaan kuten kuuluukin?
Poliiseissa on usein joukossa väkivallanhimoisia yksilöitä
Siis tuollaista Suomessa. Siis uskomatonta ja törkeää!
Vierailija kirjoitti:
Taas joku moderni ja munaton mies vinkuu, että "tehkää nyt joku jotain. Minä en voi, koska kynsi katkesi ja maha menee sekaisin". Inhoan tätä länsimaista nykykulttuuria. Vitun itkupillit.
Mistä nyt puhut? Mitäköhän kukaan voi tehdä jos poliisi pahoinpitelee koiran avulla viattomia ihmisiä?
Eli jos poliisi tekee saman sinulle niin älä sitten valita
Noi poliisit olisi pitänyt irtisanoa sekä koira lopettaa.