Olen 31-v, haluaisin haluta lapsia mutta vauvakuumetta ei vain tule :(

Niin, maitoa ja pihviä ei saa samasta lehmästä.

Teille voisi sopia yksi lapsi. Saat vielä siistin kodin ja elämä on helppoa, mutta ei tarvitse vanhana jossitella, että miksi en tehnyt lapsia.

Onhan sulla vielä aikaa tehdä päätöstä.

Olen pari vuotta vanhempi ja samalla mielellä kuin ap. Niin monella kaverilla jo lapsia, ovat ihan kivoja,mutta onhan niitä kiva nähdä vain hetken ja sen jälkeen mennä omaan hiljaiseen kotiin..

Koska se vauvakuume tulee?

Joku ehdottikin sitä yht lasta, ehkä hyvä ratkaisu. Mutta kun sekin vie "aikaa"..

Kukaan ei tietysti voi sanoa, miten juuri sinun pitäisi valita. Mutta totuus on se, että täydellisen oikeaa aikaa lasten hankkimiselle ei ole ikinä. Kaikki valinnat sulkevat pois joitain muita, ja jokaisesta valinnasta seuraa sekä hyviä että huonoja asioita.  Monilla ei tule vauvakuumetta ikinä, ei minullakaan. Silti olen kolme lasta saanut, enkä ole koskaan katunut sekuntiakaan. Kun lapset ovat omia, se antaa paljon enemmän kuin ottaa vaikka paljon muuttuukin. Muiden lapsista ei saa samaa, ja siksi voi näyttää että miinuksia on enemmän kuin plussia.

Mielestäni lapset kannattaa jättää tekemättä vain silloin, jos on todella varma siitä ettei halua lapsia. Jotkuthan ovat, ja se on ihan ok. Mutta jos epäröit, et ole varma.

Ei niitä lapsia vauvakuumella hankita vaan seksillä. Eli jos haluatte lapsen ja uskot, että katuisit, että haluat niitä, laitatte vaan toimeksi. Ja lapset yleensä voi hankkia yksi kerrallaan, joten ei tarvitse vielä tehdä mitään päätöstä suurperheen hankkimisesta.

Mutta kyllä se yksikin lapsi silti tuo suuren elämänmuutoksen ja sekin voi olla äärimmäisen huonosti nukkuva superallerginen ADHD-tapaus. Meille sattui suunnilleen tuollainen, mutta en silti kadu. Mutta se pikkulapsivaihe menee ohi ja elämä taas rauhoittuu. Jos ette hanki useampaa, se kaaos on lopulta aika lyhyt vaihe (tai sitä ei tule kunnolla ollenkaan, jos sattuu rauhallinen terve lapsi) ja sitten isomman lapsen kanssa elämä on jo ihan erilaista kuin vaikka kolmilapsisen perheen.

Vierailija kirjoitti:

Olen pari vuotta vanhempi ja samalla mielellä kuin ap. Niin monella kaverilla jo lapsia, ovat ihan kivoja,mutta onhan niitä kiva nähdä vain hetken ja sen jälkeen mennä omaan hiljaiseen kotiin..

Koska se vauvakuume tulee?

Joku ehdottikin sitä yht lasta, ehkä hyvä ratkaisu. Mutta kun sekin vie "aikaa"..

Ei se välttämättä tule koskaan. Ei minullekaan tullut, vaikka yksi lapsi onkin. Tosin sain hänet nuorena, joten en tiedä, olisiko biologinen kello kilkattanut jossain vaiheessa, jos lasta ei olisi jo ollut. En oikeastaan pidä vauvakuumetta mitenkään välttämättömänä, lapsi on kuitenkin vauva alle vuoden ja jotain muuta koko loppuikänsä.

Vieraiden lapset on aina rasittavia, myös heille joilla on kova vauvakuume. Oma lapsi kuuluu ns. kalustoon, ei siihen väsy samalla tavalla kuin toisten muksuihin.

Ja miksi pitäisi tulla vauvakuume ylipäätään? Järkiratkaisu se lapsen hankkimisen pitäisi olla eikä pelkkää tunnetta.

Sama homma. Haluaisin ajatuksen tasolla oman perheen, mies on ihana, tutut lapsetkin ihan kivoja. Jotenkin ei vaan innosta. Haluaisin haluta lapsia niin paljon, että ei tarvitsisi miettiä asiaa. Pelkään tekeväni virheen kummin päin tahansa asia menee.

Vierailija kirjoitti:

Teille voisi sopia yksi lapsi. Saat vielä siistin kodin ja elämä on helppoa, mutta ei tarvitse vanhana jossitella, että miksi en tehnyt lapsia.

Komppaamaan tät. Minä olen aina halunnut lapsia, mutta en käsittämättömän kaaosmaista perhe-elämää. Ja minulla ei ole ollut koskaan vauvakuumetta. Meillä on ekaluokkalainen lapsi ja melko varmasti enempää ei tule. Lapsi on parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut, elämä on kuitenkin rauhallista ja ihanaa.:)

Kyl se vauvakuume iskee, kun raskaustesti näyttää plussaa. Tai laitoksella viimeistään sitten :) Itellä ei ollu ko. kuumetta ennen raskautta eikä olisi lapsiakaan, jos olisin jäänyt sitä odottelemaan.

Ja muiden lapsiin on turha verrata. Omat on ihan eri juttu!

Kuulostat ihan minulta. Me ratkaisimme asian antamalla lapsen tulla jos on tullakseen. No tuli yksi puolentoista vuoden jälkeen päätöksestä. Omaansa sitä rakastuu ja haluaa tehdä asioita toisin lapsen hyväksi, vaikka ei toisten lapsista ole ikinä niin kiinnostunut ollutkaan. Moni asia on eri tavalla kuin lapsettomassa kodissa. Ja niin moni asia samalla tavalla kuin lapsettomassa kodissa. Myöhemmin sitä teki tilaa toisellekin lapselle.

Olen "vasta" 29, mutta samoilla linjoilla kanssasi. Lapsiperheen elämä vaikuttaa kamalan sitovalta, vaativalta ja väsyttävältä, lisäksi pelkään sitä kaikennielevää rakkautta ja huolta lapsesta. Olisi ihanaa, jos voisi huokailla ihastuksesta vauvojen edessä ja tietäisi varmasti, että tämä on se mitä haluan. Nyt olen 95% varma että en halua lapsia, mutta pelkään muuttavani mieltäni sitten, kun se on jo liian myöhäistä... Mielestäni lapsen pitäisi kuitenkin olla haluttu, eikä sellainen "en oikein halua lasta, mutta kokeilen nyt yhden kuitenkin jos sitä tässä sietäisi".

Väsymystä tulee kaikille vanhemmille, mutta se on ohimenevä elämänvaihe. Jotkut vauvat alkavat nukkua muutaman kuukauden ikäisinä täysiä yöunia, toiset valvottavat pari ekaa vuotta. Teini-iässä päässee taas valvomaan ja murehtimaan. Väsymystä tulee, mutta esim. valvomisen taakkaa voi jakaa ja aina on ok vetää puoli levyä suklaata lounaaksi...

Ero voi tulla, jos on ennestäänkin epätasapainoinen parisuhde tai vauva hankitaan siksi että "pitää hankkia lapsia" tai paikkaamaan parisuhdetta. Lapsen saaminen voi kuitenkin myös vahvistaa parisuhdetta, jos parisuhde on jo alkujaan vahvalla pohjalla. Jos pariskunta on kyennyt jo ennen lapsen saamista tukemaan toisiaan ja tsemppaamaan sitä joka on väsyneempi tai itkuisempi tai saamaan onnea siitä että toinen on iloinen, niin ei vauva sitä tuhoa.

Muiden lapset ovat tosi rasittavia! :) Meillä on kolme lasta ja välillä väsyttää, mutta annas kun paras kaverini tulee kahden lapsensa kanssa käymään, niin olen likipitäen valmis hyppäämään rotkoon. Jaa miksikö? No tässä pari syytä. 1) Heidän lapsensa ovat pieniä ja meillä ollaan jo eskari-kouluiän puolella, eli kämppämme ei ole enää pikkulapsiturvallinen ja koko ajan pitää juosta perässä tai vahtia etteivät koululaisten tussit, hamahelmet tai lempilelut ole pienten ulottuvilla. 2) Kaverin lapset eivät ole minun lapsiani, joten en tiedä mitä he tykkäävät syödä, mikä leikki olisi kiva, mikä vinkuna on perusteltua ja mikä ihan "turhaa" väninää jne., eli joutuu näkemään paljon enemmän vaivaa kuin omien lasten kanssa öllötellessä. 3) Kasvatuserot näkyvät, eli mustikkamuffinssia saa heidän kotonaan syödä sohvalla, meillä taasen ei, joten väännetään rajoista ja selitetään että miksi ei ja miksi joo. Ookoo, kyllä omienkin kanssa väännetään, mutta se menee paremmalla rutiinilla.

Vauva-aika on lyhyt, lapsi on nopeasti taapero ja vielä nopeammin koululainen. Vauvakuumeen vallassa olevat joskus pettyvät, kun vauva-aika ei vastaakaan ruusunpunaisia unelmia ja juuri kun hiffaa miten vauvan kanssa ollaan, onkin vauva kasvanut jo taaperoksi. Minusta rankimmat vaiheet ovat ne ajat kun vauva herää 2 tunnin välein syömään ja sitten 1-2 -vuotiaan töhövuodet, kun koko ajan pitää olla silmät selässä ja kaikkialla on kaurapuuroa ja banaania. Äkkiä se härdellitaaperokin on jo 5-vuotias ja haluaa kavereille yökylään ja sitten se onkin jo koulussa. Pikkulapsiaika menee yllättävän nopeasti ohi, vaikka välillä päivät tuntuvat tappavan pitkiltä.

Vanhemmuus on supermahtavaa, omat lapset ovat älymakeita! Vaikkei lapsen kautta voikaan elää omaa elämäänsä, niin onhan se ihan hemmetin mahtavaa kun lapsi kiinnostuu jostain samasta asiasta kuin mistä itse tykkää tai saa halauksen koska "sä oot niin kiva äiti" tai saa itkevän lapsen rauhoittumaan tai saa pohtia mistä tuuli tulee tai miksi kaikilla ihmisillä ei ole kotia tai miksi kenkään menee kiviä. Pienestä pötkylästä tulee ihan oikea ihminen, jolla on oma temperamentti, omat haaveet, omat itkunpaikat ja vaikka mitä jännää!

Vierailija kirjoitti:

Onko minut vain tarkoitettu lapsettomaksi? Mies on kai vähän samoilla linjoilla... Aiemmin puhuimme lapsista mutta nyt kun lähipiirissä on paljon pieniä lapsia, tuntuu että en vain halua lapsiperhe-elämää. Lähipiirissä on mielestäni paljon aivan totaalisen osaamatonta lapsenkasvatusta, väsyneitä aikuisia ja eron partaalla kiikkuvia perheitä.

Joka kerta kun tulen kotiin vierailulta tai lapsivieraat vanhempineen lähtevät, tunnen suurta helpotusta ja olen todella kiitollinen ettei meillä ole lapsia...

Tykkään rauhallisesta elämästä, hyvästä tulotasosta ja siististä kodista. Tykkään harrastaa mitä haluan ja käyttää rahat itseeni ja kotiin ja parisuhteeseen.

Pelkään kuitenkin että kadun jos jätämme lapset "hankkimatta" (joo tiedostan että emme välttämättä edes saisi lapsia, en pidä itsestäänselvyytenä).

Mitä tekisit minun (meidän) tilanteessa?

(Haukkuryöppy varmaan tulee mutta kestän sen jos seassa olisi jokunen asiallinen kommenttikin, kiitos jo etukäteen heille.)

No ensimmäisenä: Ei mullakaan ole koskaan ollut vauvakuumetta, vaikka kolme lasta on. Ei sitä mihinkään tarvita, se vaan sekoittaa ihmisen pään. Toki joillekin se tulee, ja se on ihan ok, mutta ei se mikään itsestäänselvyys ole. 

Toisekseen: Sulla on vielä aikaa miettiä ja harkita. Lapset myös ovat pieniä aivan hetken, ja toisaalta niitä ei ole pakko hankkia montaa pienillä ikäeroilla, koska se ON raskasta. Voi hankkia vain yhdenkin lapsen ja nauttia siitä.

Kolmanneksi: lapsia ei ole pakko hankkia ollenkaan. Ikinä. Sitä, tuleeko sitä joskus katumaan, ei voi tietää. Ja sitä lasten hankintaakin voi monella tapaa katua jälkikäteen. Kyllä itsekin usein mietin, olisinko parempi äiti, jos mulla olisi vähemmän lapsia. Nyt mun voimavarat on jatkuvasti niin tiukilla, vaikka lapset jo koululaisia, koska 50% perheestämme on diagnosoitu ADHD:ksi, ja hässäkkää on vaan ihan liikaa. Kun ikinä ei sitten kuitenkaan voi tietää mitä se elämä tuo tullessaan.

Ei varmaan auttanut, mutta eipä tuota päätöstä kukaan muu voi puolestasi tehdäkään.

Mulla oli aikoinaan ihan samat fiilikset! En uskaltanut kuitenkaan olla "hankkimatta" lasta. Vauvavuosi oli erittäin rankka, parisuhdetta se ei kuitenkaan heikentänyt, päinvastoin. Vauvavuoden jälkeen helpotti, mutta eihän se elämä ole missään nimessä enää samanlaista kuin lapsettomana.

 Lapsi on meille erittäin rakas ja tärkeä. Tästä huolimatta emme lisää lapsia halua. Yhden lapsen kanssa on kuitenkin niin paljon helpompaa (myös taloudellisesti) kuin useiden lasten kanssa. Olemme matkustelleet lapsen kanssa vauvaiästä saakka paljon Euoroopassa ja kaukokohteissa, harrastaakin pystyy kunhan sopii puolison kanssa aikatauluista ja nyt kun lapsi on jo koululainen pysyy kotikin siistinä :).

Kannattaa miettiä tarkaan tosiaan mitä tehdä. Kummassakin on puolensa, mutta kumpaakin ei voi saada. 

Tehkää vain yksi lapsi. Se on vähän sellainen kaksi yhden hinnalla ratkaisu. Kotona on rauhallista ja siistiä, silti saa kokea myös vanhemmuuden iloja. Sopivassa suhteessa aikuisten ja lapsiperheen juttuja. Meillä ainakin ollut toimiva ratkaisu, samoin parissa muussa tuttavaperheessä. Kaksi lasta olisi ainakin meille ollut liian hard core-lapsiperhe-elämää.

Tee joku valinta ja sitoudu siihen. Vuosikausien empiminen ja haihattelu on pahinta.

Tee lapsi jos et ole oman tien kulkija. Lapsettomuus tulee elämän mittaan vielä monta kertaa eteen, ja on valinta josta kannattaa olla todella varma. Tee vain yksi, ja tilanne pysyy vielä hallinnassa.

Ympäristö tosin kiittää jos jätät lapset kokonaan tekemättä.

Ei oo pakko jos ei taho :)

("Vieläköhän se yks "haluaa" lisää?!) <3