Sokeri aiheutti minulle flunssan! Muilla vastaavaa?
Mitä tämä tällainen nyt on? Olen elänyt hyvin terveellisesti viimeisen kuukauden, eli en ole käyttänyt sokeria tai maitotuotteita yms. Olen myös käynyt jumppaamassa pari kertaa viikossa.
Nyt kuitenkin vietin vähän rennompaa viikonloppua, ja söinpä suklaatakin. Olen kamalassa flunssassa, enkä voi olla näkemättä yhteyttä asioiden välillä. Kun söin paljon herkkuja (siis päivittäin) oli minulla jatkuvasti flunssainen ja limainen olo.
Huomasin myös, että jos söin vähän sokeria, se ei vaikuttanut paljon mitään, mutta jo noin 200 grammaa saa aikaan tällaisen tilan.
Onko kellään muulla vastaavaa? Ja miten yästä ei ole tehty mitään tutkimusta/ihmisiä ei varoiteta? Olen siis lukenut parilta keskustelupalstalta, että sokeri aiheuttaa ihmisille oireita.
Kommentit (37)
Kiitos teille, jotka olette vaivautuneet vastaamaan! Joillekin sokeri ei siis aiheuta oireita, joillekin aiheuttaa. Otanta on todella pieni joka tapauksessa.
Tuntuu, että tutkijat - varsinkin suomalaiset - ovat keskittyneet näissä "vaarallinen ruoka" -tutkimuksissaan lähinnä rasvaan. Harmi, olisi mielenkiintoista tietää, onko henkilökohtaisella havainnollani mitään tieteellistä pohjaa.
Lueskelin joitain blogeja, joissa sokeri leimattiin suorastaan paholaisesta seuraavaksi ja sen sijaan suositeltiin syömään macaa, pakurikääpää yms. Kultainen keskitie on ilmeisesti vielä tallaamatta aika monella :'D
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No enhän minä sitä tarkoittanutkaan, että suoraan sokerista mikään tarttuisi :D pikemminkin sitä, että sokeri saattaa alentaa vastustuskykyä tai aiheuttaa elimistöön sellaisen tilan, jossa flunssavirukset pääsevät helpommin elimistöön.
En ole mikään terveyshörhö myöskään sitten. Aloin vain pohtia tätä asiaa, kun olen sen itse henkilökohtaisesti huomannut.
Söin muuten suklaata.
Minä näin eilen kirjavan kissan kävelevän tien yli ja tänään on flunssa.
Tiedän nyt mistä flunssa johtuu
:'D
Onpas taas typerää päättelyä. Vai sokeri nyt aiheutti sen, että tuli virustauti? Niin varmaan. Uskokoon ken haluaa. En usko tuohon tippaakaan, eikä itselläni, eikä kellään tuntemallani ihmisellä ole lainkaan vastaavia kokemuksia. Todellisuus on niinkin ihmeellistä ap, kuin että olet vain saannut tartunnan joltain toiselta ja se vain sattui ajoittumaan siihen, kun mussutit suklaata. Ei pidä uskoa typeryyksiin ja tehdä asioista monimutkaisempia kuin ne ovat.
Todennäköisesti suurempi syy on siinä, että jos omien sanojesi mukaan vietit rentoa iltaa niin usein vähän kiireisemmän/stressaavan kauden jälkeen tulee nuhaa tai flunssaa. Tästä puhuvat tosi monet ihmiset, huomattavasti useammat kuin siitä että "sokeri aiheuttaa flunssaa"... voi hyvät hyssykät.
Ei se sokeri mitään terveysruokaa ole, mutta jotain rajaa nyt noihin päättelyihin. Tämän takia tiede ja arkiajattelu ovat kaksi aivan eri asiaa.
Mulle on äiti painottanut jo pari vuosikymmentä, että jos on flunssa tulossa/päällä niin vältellään sokeria. Toimii hänen mukaansa ravinnonlähteenä bakteereille ja viruksille. Tämän opin mukaan oon aina elänyt, enkä sairaana ollessa tai varsinkaan silloin, kun on flunssan alkuoireita, koske pitkällä tikullakaan makeisiin herkkuihin. Ne harvat kerrat, kun oon erehtynyt herkkuja syömään, niin oon heti huomannut olotilan pahenemisen varsinkin kurkkukivun suhteen. Oon myös huomannut, että karpatessa (eli kun välttelen hiilareita) ei pöpöt tartu ollenkaan.
^äitisi pitäisi mennä bilsan kurssille. Virukset eivät käytä MITÄÄN ravintona, niillä ei ole omaa aineenvaihduntaa. Tämä opetettiin jo yläasteella.
Minulla on samanlainen kokemus, että sokerin syönti lisää liman eritystä ja siten "flunssaisuuden" tunnetta. Eli jatkuvasti tulee niistettyä jne. Jos jätän sokerin pois (kuten olen useita kertoja kokeillut, parhaimmillaan yli vuoden ajan) niin silloin tätä yleistä "limaisuutta" ei ole. Varsinaiseen flunssaan en ole sokeria yhdistänyt.
Aloituksesta on vuosia aikaa, mutta aloin tänään itse pohtia yhteyttä ja kävin googlettamaan onko joku kokenut samaa. Kun olen syönyt paljon karkkia päivittäin, olen ollut terve. Kun olen ollut melko pitkään syömättä karkkia, olen terve. Nyt kun kuukausien karkittoman kauden jälkeen söin pussillisen karkkia, tulin kipeäksi. Mietin, oliko äkkinäinen rysäys liikaa keholle, kun ei osannut enää odottaa tuollaista laakia. Ehkä ei, mutta mahdollisesti.
Carla kirjoitti:
Aloituksesta on vuosia aikaa, mutta aloin tänään itse pohtia yhteyttä ja kävin googlettamaan onko joku kokenut samaa. Kun olen syönyt paljon karkkia päivittäin, olen ollut terve. Kun olen ollut melko pitkään syömättä karkkia, olen terve. Nyt kun kuukausien karkittoman kauden jälkeen söin pussillisen karkkia, tulin kipeäksi. Mietin, oliko äkkinäinen rysäys liikaa keholle, kun ei osannut enää odottaa tuollaista laakia. Ehkä ei, mutta mahdollisesti.
Vuosia vanha aloitus, mutta ainoa aiheeseen liittyvä jonka googlaamalla löysin.
Mulla on ihan sama kokemus; heti kun yhden päivän aihana syön reilummin karkkia - oli se sitten suklaata (tavallinen maitosuklaa), hedelmäkarkkeja tai salmiakkia - niin jo seuraavana päivänä kurkkua kutittaa ja yskittää vähän väliä. Jonkin verran nokka myös vuotaa. En tunne itseäni kipeäksi.
Suurimman osan vuodesta mulla on kuukausittain ihan oikeita flunssia: yskää ja nuhaa, ei kuumetta mutta joskus kyllä lämpöä.
Pitääkin kokeilla karkkilakkoa alkaen elokuusta (en nyt loman aikana jaksa "stressata" karkkien takia:-D ) ja ainakin yrittää 6kk. Näkis sitten väheneekö mulla flunssat vai ei.
Suklaakin on maitotuote. Monelle maito aiheuttaa kurkun limaantumista.
Harva pystyy syömään 200 g sokeria. Suklaassa on paljon muutakin kuin sokeria.
Joo, vanha mutta silti ajankohtainen 😄
Vierailija kirjoitti:
Mulle on äiti painottanut jo pari vuosikymmentä, että jos on flunssa tulossa/päällä niin vältellään sokeria. Toimii hänen mukaansa ravinnonlähteenä bakteereille ja viruksille. Tämän opin mukaan oon aina elänyt, enkä sairaana ollessa tai varsinkaan silloin, kun on flunssan alkuoireita, koske pitkällä tikullakaan makeisiin herkkuihin. Ne harvat kerrat, kun oon erehtynyt herkkuja syömään, niin oon heti huomannut olotilan pahenemisen varsinkin kurkkukivun suhteen. Oon myös huomannut, että karpatessa (eli kun välttelen hiilareita) ei pöpöt tartu ollenkaan.
Tottahan tää on jos on esimerkiksi reuma niin silloin suositellaan jättää sokerit...
Minä syön sokeria joka päivä ja olen erittäin harvoin flunssassa. Viimeisen 10 vuoden aikana olen ollut kerran pois töistä flunssan vuoksi.
Vanha ketju jatkukoon...
Flunssasta en tiedä, mutta sen olen todennut, että sokeri aiheuttaa sen kaltaisia oireita. Samoin nivelrikkokivut pahenevat.
Karkkipäivien jälkeen yskittää ja niiskututtaa. Kurkkua kutittaa ja karhentaa ja yskiessä irtoaa limaa. Nenä vuotaa ja menee tukkoon. Kuumetta ei sentään ole ;).
Tämä ei ole empiirinen tutkimustulos, vaan omakohtainen kokemus. Totta tai ei, itse uskon. Sokeri ei ole hyväksi, joten yritän jättää sitä pois mahdollisimman paljon - karkkipäivistä yritän nyt päästä eroon.
Eilen mässytin kaksi pussia karkkia ja nyt taas yskiskelen ja niiskuttelen, ja sormien ja varpaitten niveliä särkee. Ihan kauhean tyhmä olin taas eilen - onneksi edes tässä asiassa pikkuhiljaa yhä harvemmin.
Minä näin eilen kirjavan kissan kävelevän tien yli ja tänään on flunssa.
Tiedän nyt mistä flunssa johtuu