Jos tuskailet tupakoinnin kanssa, lue tämä
Muutaman kuukauden päästä siitä on vuosi, kun lopetin. Poltin 5vuotta. Lopettaminen onnistuu kyllä vaikkei siltä tuntuisi.
Joka päivä sanoin itselleni, että huomenna, tämä päivä vielä. Tätä jatkui kaksi viikkoa. Lopulta päätin alkuviikosta, että lopetan lauantaina, perjantaina poltan viimeiset tupakat. Annoin itselleni aikaa tottua ajatukseen.
Poltin alkuun lähemmäs 20tupakkaa päivässä, sen tiputin tiistaina vain 5-6tupakkaan päivässä. Torstaina aloin katkaisemaan tupakat, joten poltin vain puolikkaita. Niitä poltin 5kpl päivässä. Tätä jatkoin vielä perjantain ja sitten tuli lauantai.
Aamu oli vaikea, koska menin aina ensimmäiseksi tupakalle kun heräsin. Yritin vain touhuilla kaikenlaista, aloin myös neuloa enemmän, se piti käsille tekemistä. Yritin syödä tavallista purukumia, muttei se auttanut. Kärvistelin viikonlopun ja maanantaina päätin, että ostan nikotiinittoman sähkötupakan, koska tapa oli myös tiukassa.
Sähkötupakkaa poltin vain silloin, kun teki todella paljon mieli, se helpotti pahimpaan mielitekoon. Vaikeaa oli myös se, että mieheni jatkoi tupakointia, joten mahdollisuus tupakointiin oli koko ajan. Mutten sortunut, olin päättänyt lopettaa. En tarvinnut sähkötupakkaa kuin pari päivää, maanantaina ostin sen ja torstaina en enää polttanut sitä lainkaan. Keskiviikkoon asti poltin, silloinkin vain max. 3krt päivässä, pärjäsin muuten hyvin ilman mitään.
En ollut edes erityisen kiukkuinen tmv, kun pidin jatkuvasti itselleni tekemistä. Sain asunnonkin siivottua todella siistiksi, kirjoitin pieniä novelleja ja neuloin. Etsin uutta kiinnostavaa musiikkia, luin keskusteluja. Missään vaiheessa en käyttänyt nikotiini valmisteita, lääkkeitä tmv, pärjäsin ilman. En myöskään halunnut sitä, että sitten olisin koukussa nikotiinipurukumiin tai muuhun nikotiinivalmisteeseen. Oli parasta katkaista riippuvuus sillä yhdellä kerralla eikä jatkaa kituutusta muilla tuotteilla ja tehdä sama niiden kanssa.
Helppoa lopettaminen ei ole. Ensimmäinen viikko oli kaikkeista pahin, ensimmäinen kuukausi oli hampaiden kiristelyä, sitten alkoi helpottaa. Mutta tupakka on pirullista, tekee vieläkin välillä mieli. Olen antanut itselleni luvan mennä tupakalle, se helpottaa. Lopulta en ikinä ole mennyt, mieliteko on mennyt kyllä ohi kun olen alkanut puuhailemaan. Vaikeinta on se, kun käyn paikoissa joissa ennen olisin polttanut jatkuvasti.
Kertakaan en ole sortunut polttamaan, kun lopetin. Joten lopettaminen kyllä on mahdollista. Toivottavasti jollekin on hyötyä tästä kirjoituksesta. Pystyt kyllä lopettamaan, jos vain päätät niin. Näyttäkää sille käryävälle tervakääryleelle että olette vahvempia kuin sen aiheuttama riippuvuus!
Kommentit (25)
Suivaantunut kirjoitti:
Jotkut ehkä hoksaa aiemmin sen terveydelliset seikat. Äläkää olko niin ylimielisiä.
Niinpä. Samoin ärsyttävät ne, joiden mielestä ainoa oikea tapa on lopettaa ilman mitään apukeinoja. Kiva, jos se joltakulta onnistuu, mutta tupakoinnin lopettaminen on usein niin hankalaa, että kannattaa käyttää juuri niitä apukeinoja, jotka kokee tarpeellisiksi ja helpottaviksi. Sitä paitsi tilastotkin kertovat, että apukeinoja käyttäneet repsahtavat tai alkavat kokonaan uudelleen tupakoinnin paljon harvemmin kuin niitä käyttämättömät.
Minä tupakoin 22 vuotta. Viimeiset 8 vuotta yritin lopettaa. "lakot" kesti noin 3 päivää, sitten oli taas tupakka huulessa. Olin varma etten pääse ikinä tupakasta eroon.
Inhosin tahdonvoimaani ja tupakointiani, tuntui että tupakointi voittaa aina 1-0. Raskausajat ja imetysajat pystyin olemaan tupakoimatta mutta sitten se taas alkoi. Lopetin imettämisenkin aika lyhyeen tupakkahimon takia.
Viimeisin raskaus ja synnytys meni taas hyvin polttamatta. Jatkoin imettämistä puolitoista vuotiaaksi asti, tupakatta. Sen jälkeen päätin että en aio enää polttaa. tässä sitä keikutaan:) Lopettamisesta on nyt 9 vuotta ja olen unohtanut koko kääryleen kokonaan. En tiedä olisinko voinut lopettaa ilman raskautta. Luultavasti olisin mennyt hypnoosihoitoon.
Tiedän kuinka vaikeata se voi olla kun yrittää lopettaa. Riippuvuus on niin vahva. Tsemppiä kuitenkin kaikille asian kanssa kamppaileville:) Kyllä siitä pääsee kun aika on kypsä.
Suivaantunut kirjoitti:
"Nimim 22v nuori blondi jolla todettiin keuhkoahtauma" eli lopeta nyt tai kuole perhanan hitaasti ja kivuliaasti.
Kovis.
Suivaantunut kirjoitti:
Tiiättekö, ensinnäkin rupesi harmittaa AP:n puolesta. Se nyt kertoo oman kokemuksensa. Poltin itse 8v ja lopetin hiljattain. Oon onnellinen itseni ja ap:n vuoksi....
Miksi pitää tehdä niin iso numero siitä, kuinka kauan on polttanut, ja miten vaikeaa se onkaan. Ikään kuin lytätään nyt AP koska 5vuoden kokemuksella hän ei tiedä mitään.. Aivan saatanan sama poltatko 30 vai 8 vai 5vuotta.
Yhtä vaikeaa se on ja yhtä ylpeä pitää olla!! Teillä on se sama leuhotus nyt kuin mikä aloittaessanne kessun.. "Kovat polttaa. Kovat polttaa paljon ja pitkään. Nuo sillon tällöin/vähä aikaa polttaneet tiiä mistään mitään "Jotkut ehkä hoksaa aiemmin sen terveydelliset seikat. Äläkää olko niin ylimielisiä.
"Nimim 22v nuori blondi jolla todettiin keuhkoahtauma" eli lopeta nyt tai kuole perhanan hitaasti ja kivuliaasti.
Kiitos tästä :) Juuri tältä tuntui kun tultiin asenteella "ai oikeen 5vuotta, ethän sä ymmärrä niitä jotka on polttanu näin ja näin kauan". Tuntui, että tästä tuli ketju, että kenellä oli vaikeinta lopettaa se tupakointi, vaikka tarkoitus oli kannustaa ja muistuttaa, että on mahdollista lopettaa.
Ja tottakai kannattaa käyttää nikotiinipurukumeja yms. jos siltä tuntuu! Ei se tee kenenkään lopettamisesta parempaa tai huonompaa saavutusta miten lopettaa, kunhan lopettaa :)
Ap
Tiiättekö, ensinnäkin rupesi harmittaa AP:n puolesta. Se nyt kertoo oman kokemuksensa. Poltin itse 8v ja lopetin hiljattain. Oon onnellinen itseni ja ap:n vuoksi....
Miksi pitää tehdä niin iso numero siitä, kuinka kauan on polttanut, ja miten vaikeaa se onkaan. Ikään kuin lytätään nyt AP koska 5vuoden kokemuksella hän ei tiedä mitään.. Aivan saatanan sama poltatko 30 vai 8 vai 5vuotta.
Yhtä vaikeaa se on ja yhtä ylpeä pitää olla!! Teillä on se sama leuhotus nyt kuin mikä aloittaessanne kessun.. "Kovat polttaa. Kovat polttaa paljon ja pitkään. Nuo sillon tällöin/vähä aikaa polttaneet tiiä mistään mitään "
Jotkut ehkä hoksaa aiemmin sen terveydelliset seikat. Äläkää olko niin ylimielisiä.
"Nimim 22v nuori blondi jolla todettiin keuhkoahtauma" eli lopeta nyt tai kuole perhanan hitaasti ja kivuliaasti.