Miksi on ok, että suunnittelee ottavansa epiduraalin synnytyksessä,

Vierailija kirjoitti:

Mä ajattelin, että haluan kaikki lääkkeet. Lopulta liike, kaurapussi ja tens-laite auttoivat niin paljon, etten tarvinnut mitään muuta. Synnytys oli lähinnä myönteinen yllätys. Toki se teki kipeää, mutta kipu ei ollut mitenkään hallitsematonta.

Mä olisin halunnut kokeilla tuota tens-laitetta, mutta tokassa synnytyksessä ei ollut aikaa kokeilla mitään :) Mä vietin avautumisvaiheen lähinnä autossa (meillä on vähän pitempi matka sairaalaan, ja esikoinenkin piti viedä matkalla) ja horjuin yltä päältä lapsivedessä SVO:lle. Siitä sitten mut kiikutettiin juoksujalkaa saliin, mutta loppujen lopuksi ei se vauva ihan heti syntynyt.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska epiduraalilla on totuuspohja, osalla huuhaahoidoista ei.

Mitkä normaalisti synnytyksessä käytettävät lääkkeettömät kivunlievityskeinot ovat huuhaata? Liike? Ääni? Kaurapussi? Rentoutuminen? Vesi?

Ap

Voit olla ihan varma ettei nuo auta mitään kun kivut ovat kovimmillaan!

Tietysti jos et haluakkaan kipua pois koska sehän tekee paremman synnyttäjän :))

Se onkin muuten jänskää: kun kivut ovat kovimmillaan, ne alkavatkin itsestään helpottaa. Tulee sellainen todella rento ja euforinen olo.

En ajatellut olla parempi synnyttäjä, uteliaana ihmisenä vaan halusin tietää että miten kovaa se nyt voi sattua.

Mä kans ajattelin, että mennään niin pitkälle kuin päästään ilman lääkkeellisiä kivunlievityksiä, kun ajattelin, että pahempaa on kuitenkin vielä luvassa. Sitte kätilö ilmeisesti jotenkin näki, että nyt ollaan sillä kipukynnyksellä, että suostutteli ottamaan kohdunkaulanpuudutteen. Se ehdittiin hädin tuskin laittaa, kun vauva jo syntyi. Seuraavissa synnytyksissä en edes harkinnut epiduraalia.

Vierailija kirjoitti:

Mä voin ainakin sanoa jo etukäteen, että kun joskus synnytän, otan kaiken mahdollisen kivunlievityksen mitä irti saan. Tiedän oman kipukynnykseni. Se ei kuulu muille millaisen kivunlievityksen haluaa. Jos joku haluaa luonnollisen synnytyksen metsässä niin siinä haluaa, minä haluan olla keskellä hoitohenkilökuntaa pumpattuna täyteen kipulääkkeitä.

Noin minäkin päätin mutta silti kaikki kolme synnytystä on menty luomuna. Ei tosin sen takia, että olisin halunnut vaan koska kivunlievitystä ei ole (mukamas) ehditty antaa. Ja voihan kohdalle sattua kätilö, joka panttaa niitä lääkkeitä. Esimerkiksi kaverini sai jo viiden sentin kohdalla epiduraalin, omalla kohdallani kätilö taas sanoi tiukasti, ettei voida antaa vielä siinä vaiheessa. Ja ihan samassa sairaalassa synnytettiin, tietenkään samat kätilöt eivät olleet kyseessä.

Luojalle kiitos, lapsiluku on täynnä nyt. Jo kolmannen lapsen kohdalla pelko lääkkeittä jäämisestä oli suuri (kävin puhumassa siitä myös pelkopolilla) eikä asiaan auttanut yhtään kätilö tuossa kolmannessa synnytyksessä, joka vähätteli pelkoa.

Kipuhan on täysin subjektiivinen kokemus, joten miten sellainen lääkkeetön keino jonka yksilö kokee auttavan voi olla huuhaata? Jos joku kokee supistusten sattuvan vähemmän jos samalla haistelee kukkakimppua, silloinhan se on pätevä kivunlievityskeino. Ainakin hänelle.

Ap:lla on erittäin hyvä pointti tuossa, että synnyttäjä voi olla vuorokaudenkin kotona kivuliaana ennen kuin pääsee epiduraalin ääreen sairaalaan, joten vaihtoehtoisia keinoja kannattaa pohtia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä voin ainakin sanoa jo etukäteen, että kun joskus synnytän, otan kaiken mahdollisen kivunlievityksen mitä irti saan. Tiedän oman kipukynnykseni. Se ei kuulu muille millaisen kivunlievityksen haluaa. Jos joku haluaa luonnollisen synnytyksen metsässä niin siinä haluaa, minä haluan olla keskellä hoitohenkilökuntaa pumpattuna täyteen kipulääkkeitä.

Kukin saa suunnitella ihan sellaisia asioita kuin haluaa. Suosittelen ajattelemaan asiaa tuon jo mainitsemasi lisäksi sen verran, että pääset sairaalaan vasta, kun supistukset tulevat tietyn ajan välein (mä en oikeasti tiedä sitä, koska ekan kerran olin käynnistyksessä ja tokalla kerralla oli kiire). Sitä ennen olet siis tuntikausia kotona ilman mahdollisuutta lääkkeisiin. Toinen juttu on se, että kaikissa tilanteissa lääkkeellistä kivunlievitystä ei voida antaa. Siksi ihan kaikkien synnyttäjien on hyvä miettiä myös niitä lääkkeettömiä keinoja ennen synnytystä, vaikka haluaisikin lähtökohtaisesti epiduraalin.

Ap

Minusta tuo avautumisvaihe ei ollut mitenkään ihmeellinen. Sellaista kipua kuin menkoissa, mutta kovempaa. Se oli kuitenkin tuttu tunne, siihen osasi suhtautua. Otin siihen ilokaasua sitten kun sitä annettiin. Ponnistusvaihe on minulla ollut paljon pahempi, tuntui kuin jalka ja puolet perseestä repeäisi irti, se ei ollut mitään myönteistä kipua niin kuin monet kuvailee, vaan se oikeasti tuntui siltä että raaja irtoaa. Siinä vaiheessa ei mistään hengityksistä ja palloista ole kuitenkaan mitään hyötyä. Kaikki luonnonmukaiset kivunlievitykset on tuohon avautumisvaiheeseen, joka nyt ei minulle ainakaan ollut se kohta jossa sitä lievitystä eniten tarvittiin.

Vastaus ap:n kysymykseen: Koska epiduraalin tms ottaneita naisia ärsyttää, että joku muu on selvinnyt synnytyksestä tai aikoo selvitä siitä ilman lääkkeitä vaikka itse ottivat kaiken mahdollisen. Minä en todellakaan halua tuomita ketään, joka on lääkkeellistä kivunluevitystä käyttänyt, mutta... kyllä ärsytti, kun raskausaikana kerroin suunnitelmistani käyttää vain luonnollisia menetelmiä ja vastaus oli aina "Haahaa niinhän sinä nyt sanot, mutta odotapas, kun kivut on pahimmillaan niin kyllä siinä mieli muuttuu!" No eipä muuttunut ja kaikki afrikan lehmänlantamajoissa synnyttäneet naiset ovat todiste siitä, että kyllä, nainen kestää kivut ilman lääkkeitä! Siitä huolimatta jokainen saa niitä lääkkeitä ottaa, koska pakko ei ole kärsiä enempää kuin haluaa, mutta toisten päätösten arvostelun voisi lopettaa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä voin ainakin sanoa jo etukäteen, että kun joskus synnytän, otan kaiken mahdollisen kivunlievityksen mitä irti saan. Tiedän oman kipukynnykseni. Se ei kuulu muille millaisen kivunlievityksen haluaa. Jos joku haluaa luonnollisen synnytyksen metsässä niin siinä haluaa, minä haluan olla keskellä hoitohenkilökuntaa pumpattuna täyteen kipulääkkeitä.

Kukin saa suunnitella ihan sellaisia asioita kuin haluaa. Suosittelen ajattelemaan asiaa tuon jo mainitsemasi lisäksi sen verran, että pääset sairaalaan vasta, kun supistukset tulevat tietyn ajan välein (mä en oikeasti tiedä sitä, koska ekan kerran olin käynnistyksessä ja tokalla kerralla oli kiire). Sitä ennen olet siis tuntikausia kotona ilman mahdollisuutta lääkkeisiin. Toinen juttu on se, että kaikissa tilanteissa lääkkeellistä kivunlievitystä ei voida antaa. Siksi ihan kaikkien synnyttäjien on hyvä miettiä myös niitä lääkkeettömiä keinoja ennen synnytystä, vaikka haluaisikin lähtökohtaisesti epiduraalin.

Ap

Minusta tuo avautumisvaihe ei ollut mitenkään ihmeellinen. Sellaista kipua kuin menkoissa, mutta kovempaa. Se oli kuitenkin tuttu tunne, siihen osasi suhtautua. Otin siihen ilokaasua sitten kun sitä annettiin. Ponnistusvaihe on minulla ollut paljon pahempi, tuntui kuin jalka ja puolet perseestä repeäisi irti, se ei ollut mitään myönteistä kipua niin kuin monet kuvailee, vaan se oikeasti tuntui siltä että raaja irtoaa. Siinä vaiheessa ei mistään hengityksistä ja palloista ole kuitenkaan mitään hyötyä. Kaikki luonnonmukaiset kivunlievitykset on tuohon avautumisvaiheeseen, joka nyt ei minulle ainakaan ollut se kohta jossa sitä lievitystä eniten tarvittiin.

Aika ot, mutta pakko vastata kipuihin. Mulla taas se avautumisvaihe oli kamala, mutta taas ponnistus tuntui kuin olisi vääntänyt isoa kakkaa peläten, että perse repeää!

Ja siis ihan vain siksi, koska "hauska" kuulla ja vertailla miten muut asian ovat kokeneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä voin ainakin sanoa jo etukäteen, että kun joskus synnytän, otan kaiken mahdollisen kivunlievityksen mitä irti saan. Tiedän oman kipukynnykseni. Se ei kuulu muille millaisen kivunlievityksen haluaa. Jos joku haluaa luonnollisen synnytyksen metsässä niin siinä haluaa, minä haluan olla keskellä hoitohenkilökuntaa pumpattuna täyteen kipulääkkeitä.

Kukin saa suunnitella ihan sellaisia asioita kuin haluaa. Suosittelen ajattelemaan asiaa tuon jo mainitsemasi lisäksi sen verran, että pääset sairaalaan vasta, kun supistukset tulevat tietyn ajan välein (mä en oikeasti tiedä sitä, koska ekan kerran olin käynnistyksessä ja tokalla kerralla oli kiire). Sitä ennen olet siis tuntikausia kotona ilman mahdollisuutta lääkkeisiin. Toinen juttu on se, että kaikissa tilanteissa lääkkeellistä kivunlievitystä ei voida antaa. Siksi ihan kaikkien synnyttäjien on hyvä miettiä myös niitä lääkkeettömiä keinoja ennen synnytystä, vaikka haluaisikin lähtökohtaisesti epiduraalin.

Ap

Minusta tuo avautumisvaihe ei ollut mitenkään ihmeellinen. Sellaista kipua kuin menkoissa, mutta kovempaa. Se oli kuitenkin tuttu tunne, siihen osasi suhtautua. Otin siihen ilokaasua sitten kun sitä annettiin. Ponnistusvaihe on minulla ollut paljon pahempi, tuntui kuin jalka ja puolet perseestä repeäisi irti, se ei ollut mitään myönteistä kipua niin kuin monet kuvailee, vaan se oikeasti tuntui siltä että raaja irtoaa. Siinä vaiheessa ei mistään hengityksistä ja palloista ole kuitenkaan mitään hyötyä. Kaikki luonnonmukaiset kivunlievitykset on tuohon avautumisvaiheeseen, joka nyt ei minulle ainakaan ollut se kohta jossa sitä lievitystä eniten tarvittiin.

Mullakin oli pahat kivut ponnistusvaiheessa, koska mulla oli molemmilla kerroilla avonainen tarjonta. Tämä siis tekee ponnistamisesta kivuliaan, kun vauva on tulossa ulos hieman väärässä asennossa. Ekalla kerralla mulla oli kai epiduraalia vielä siinä, kun en tuntenut supistuksia, mutta ei se sitä ponnistuskipua niinkään vienyt - ja pahin kipu tulikin imukupista. Tokalla kerralla laitettiin kohdunkaulan puudutetta, kun oli avonainen taas todettu, mutta se ei vaikuttanut. Sain kuitenkin imukupin pelossa vauvan ulos! Tietysti tokalla kerralla ponnistaminen on jo helpompaa.

Se piti vielä tähän ketjuun tuosta epiduraalista sanoa, että jos ajattelee, että sillä saa kivuttoman ja helpon synnytyksen, se ei välttämättä pidä ollenkaan paikkaansa. En tällä kommentilla tarkoita, etteikö sitä epiduraalia pitäisi ottaa, mutta ei myöskään kannata mennä ihan sokeasti siihen luottaen, että epiduraalilla saa kaiken kivun pois.

Jäin miettimään tuota yhtä kommenttia, jonka kirjoittaja sanoi tietävänsä kipukynnyksensä. Mitä se oikeastaan tarkoittaa? Mä en ollut koskaan ennen synntyksiä kokenut niin kovaa kipua. Varsinkin toisessa synnytyksessä supistukset olivat tosi rajut ja sattuivat kummalliseen paikkaan. Istuin autossa suurimman osan avautumisesta, ja sehän oli ihan kauheaa. Mutta en mä senkään jälkeen osaa sanoa kipukynnyksestä mitään. Mitä siinä on muuta mahdollisuutta kuin kestää? Hajota atomeiksi?

Ap

En suunnitellut sen koommin, kerroin professori tason lääkärille naistenklinikalla että haluan sektion. Oli raskausajan diabetes ja ikää enemmän mitä av mammelit sallii. Sektiota ei luvattu tietenkään. Olin hyviassä käsissä ja seurattiin käyriä. Yhtäkkiä pemahtaa kolme sairaanhoitajaa ja kerto että nyt lähdetään leikkaukseen. Mikäs siinä, ei ehtinyt edes jännittää. Oli kuulemma kiireellinen sektio ja tänä päivänäkään en tiedä syytä miksi. En silloin edes muistanut kysyä ja myöhemmin ajattelin että mitäpä sitä enään kyseleekään 

Vierailija kirjoitti:

Vastaus ap:n kysymykseen: Koska epiduraalin tms ottaneita naisia ärsyttää, että joku muu on selvinnyt synnytyksestä tai aikoo selvitä siitä ilman lääkkeitä vaikka itse ottivat kaiken mahdollisen. Minä en todellakaan halua tuomita ketään, joka on lääkkeellistä kivunluevitystä käyttänyt, mutta... kyllä ärsytti, kun raskausaikana kerroin suunnitelmistani käyttää vain luonnollisia menetelmiä ja vastaus oli aina "Haahaa niinhän sinä nyt sanot, mutta odotapas, kun kivut on pahimmillaan niin kyllä siinä mieli muuttuu!" No eipä muuttunut ja kaikki afrikan lehmänlantamajoissa synnyttäneet naiset ovat todiste siitä, että kyllä, nainen kestää kivut ilman lääkkeitä! Siitä huolimatta jokainen saa niitä lääkkeitä ottaa, koska pakko ei ole kärsiä enempää kuin haluaa, mutta toisten päätösten arvostelun voisi lopettaa!

Kestää, koska on pakko. Mutta en näe järkeä turhaan kiduttaa itseään jos on muitakin mahdollisuuksia. Ja joo, itselläni on kokemusta niin luomusynnytyksestä kuin lääkkeellisestä eikä minulla ole mitään positiivista sanottavaa luomusynnytyksestä (esim ponnistusvaihe pitkittyi turhaan kun yksinkertaisesti en uskaltanut enkä halunnut ponnistaa helvetinmoisen kivun takia).  Ystäväni taasen muistelee lämmöllä luomusynnytystä. Niin erilaisia me vain ollaan enkä kyllä lähtisi teilaamaan kenenkään synnytyssuunnitelmia.

Minäki oon miettiny tätä, että miksi se on väärin miettiä etukäteen vaihtoehtoja ja miettiä mitä itse haluaisi koittaa kivunlievitykseen. Eikä se mun mielestä tee parempaa synnyttäjää jos haluaa synnyttää luomuna. En vaan ymmärrä miksi se on joillekkin ongelma jos joku haluaa mahdollisuuksien mukaan synnyttää ilman lääkkeellistä kivunlievitystä.

Mä ite kestän kipua mielestäni hyvin. Ja jollain tasolla tykkään kivusta. Tai ehkä ennemminkin siitä selviämisestä tulee se tyytyväisyyden tunne. Nytkin haluaisin kokea synnytyksen uudestaan ihan vaan sen fiiliksen ja kivun takia. Olihan se yhtä helvettiä mutta oon niin utelias sen suhteen, että kuinka pahaksi se kipu voi mennä. Sitten jos ei pää kestä niin oon kyllä valmis lääkkeisiin ja puudutteisiin.

En mä pidä siis luomusynnyttäjiä todellakaan parempana. Kyllähän monet niillä kokemuksillaan kehuskelee ja vertailee, mutta ei kaikki.

Kerrankin asiallista keskustelua! Up!

Minä taas kuvittelin selviäväni ilman lääkkeitä, mutta toisin kävi. Tunti kausia molemmista synnytyksistä sairaalassa, koska kumpikin on käynnistetty. Kummassakin avautuminen on keskeytynyt ja kun olen saanut epiduraalin on avautumisvaihe lähtenyt jälleen käyntiin. Kätilöiden mukaan joillain kivut saavat jännittämään niin, ettei enää avaudu enempää, ennen kuin saa rentoutusta. Olen vain jälkikäteen miettinyt, että mitkä  repeämät olisi jos olisin selvinnyt ilman kivunlievitystä.

Toisessa en tuntenut supistuksia, kuin vatsan pinnasta kokeilemalla ja toisessa taas vaikutus ehti loppua juuri ennen ponnistamista, joten tunsin hyvin supistukset.

Minäkin suunnittelin lääkkeetöntä ensisynnytystä. Luulen että olisin siihen pystynyt jos avautuminen olisi kestänyt esim vaan 15h. Minulla oli todella kivulias avautuminen 4 vrk. Niistä ekat pari vrk oli kuukautiskipuja eikä tullut mieleenkään lääkkeet. Sitten alkoikin todella kipeät ja supistukset. Kestin niitä 8 h kotona ja lähdin laitokselle. Olin liikkunut, hengitellyt, käynyt suihkussa, käyttänyt kaurapussia jne. Olin varma että pääsen kohta ponnistamaan. Päästiin sairaalaan ja en ollut auennut siis yhtään! Tästä vuorokautta myöhemmin olin sen 3cm auki ja sain epiduraalin, huhhuh. Sain levähtää 2h ja luojan kiitos en tuntenut yhtään supistusta. Tämä aikana avauduin yllättäen loppuun. Enempää ei kivunlievitystä annettu, pari tuntia odoteltiin vielä laskeutumista ja ponnistamaankin taisin päästä ilman kivunlievitystä oksitosiinin kanssa. Sattuihan se kovasti, mutta sen kesti kun tiesi että johtaa jonnekin.

Minulle siis lääkkeetön kivunlievitys oli tärkeää, mutta lääkkeellinen tärkeämpää. kuitenkin oma kokemukseni aiheuttaa sen että karvat nousee pystyyn kun joku mainostaa että ehdottomasti pärjää luomuna, kipu on hyväksi ja lääkkeet on vauvalle huono juttu. Olenko siis epäonnistunut? Mitä jos en olisi ottanut lääkkeitä, olisinko ikinä avautunut? Eräs kaveri sanoo etten vain osannut rentoutua tarpeeksi hyvin. Varmaan totta mutta jos hänen on ollut 5h kuukautiskipuja ennen ponnistusta, onko hän parempi ihminen pärjätessään ilman lääkkeitä? Varmaan kritisoin lääkkeetöntä siksi kun petyin itseeni, siihen ja olin ajatellut suoriutuvani jotenkin paremmin.

Mulla ei oo ees lapsia vielä suunnitelmissa lähiaikoina, mutta satavarmana otan kaikki maholliset mömmöt, koska mä pelkään synnytystä jo ihan näin ajatuksenkin tasolla. Saa jo ihan paniikin kun ajattelee, että pukkaisin melonin tuolta ihan ilman mitään apuja, että kivusta jotenkin pitäis nauttia tai jotain? On mullakin lävistyksiä ja tatuointeja, mutta eihän ne edes satu, kun taas kaverini kuvailee: "kuvittele, että joku repii sua halki persvakoon asti". Hyi apua.

Minä olen ilmoittanut kummallakin kertaa etukäteen että haluan epiduraalin ja syy on se että minulla on erittäin paha hermoperäinen kipu selässä. Siis ei hermot mene päästä ;-) vaan selän hermot jäävät jonnekin puristuksiin aina välillä. Kun se kipu iskee, se on jotain aivan sanoinkuvaamatonta ja jalat lähtee alta heti ja menen kokonaan toimintakyvyttömäksi vyötäröstä alaspäin. Olen monta kertaa pudonnut maahan sen takia. Olen kuitenkin oppinut elämään sen kanssa, esim välttämään tiettyjä asentoja, jotka voivat aiheuttaa sen. Viimeisillään raskaana oli tosi hankalaa koska kohtu painoi juuri noita hermoja ja sai olla koko ajan varuillaan. Kävelykin oli varovaista sipsuttelua seinän vieriä pitkin koska pelkäsi koko ajan että milloin se iskee. Kerroin tämän etukäteen ennen synnytystä ja sain epiduraalin ilman mitään vastaväittelyjä, koska jos se kipukohtaus iskisi kesken synnytyksen, joutuisin heti hätäkeisarinleikkaukseen. Epiduraali oli merkittynä papereihini jo kun menin synnyttämään. Hoitaja tuli tarkistamaan ja kysymään vain että tarvitsenko jotain muuta lääkettä jo etukäteen vai pärjäänkö epiduraaliin asti.

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei oo ees lapsia vielä suunnitelmissa lähiaikoina, mutta satavarmana otan kaikki maholliset mömmöt, koska mä pelkään synnytystä jo ihan näin ajatuksenkin tasolla. Saa jo ihan paniikin kun ajattelee, että pukkaisin melonin tuolta ihan ilman mitään apuja, että kivusta jotenkin pitäis nauttia tai jotain? On mullakin lävistyksiä ja tatuointeja, mutta eihän ne edes satu, kun taas kaverini kuvailee: "kuvittele, että joku repii sua halki persvakoon asti". Hyi apua.

Näin mäkin ajattelin. Toisin kuitenkin kävi. Avauduin niin nopeesti, että epiduraalia ei ehditty antaa vaikka rukoilin ja anelin. Kivut oli jotain ihan helvettiä ja lisäksi en saanut niihin mitään henkistä tukea. Ensin hoettiin vaan että on liian aikaista, ja sitten olikin liian myöhäistä. Olen kateellinen niille, jotka on saanut synnyttää epiduraalin kanssa ja/tai jonkun toisen ihmisen tukemana. Mutta lohduttautun sillä, että suurin osa maailman ihmisistä joutuu synnyttämään luomuna, joten onhan nainen tarkoitettu kestämään ne kivut.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen ilmoittanut kummallakin kertaa etukäteen että haluan epiduraalin ja syy on se että minulla on erittäin paha hermoperäinen kipu selässä. Siis ei hermot mene päästä ;-) vaan selän hermot jäävät jonnekin puristuksiin aina välillä. Kun se kipu iskee, se on jotain aivan sanoinkuvaamatonta ja jalat lähtee alta heti ja menen kokonaan toimintakyvyttömäksi vyötäröstä alaspäin. Olen monta kertaa pudonnut maahan sen takia. Olen kuitenkin oppinut elämään sen kanssa, esim välttämään tiettyjä asentoja, jotka voivat aiheuttaa sen. Viimeisillään raskaana oli tosi hankalaa koska kohtu painoi juuri noita hermoja ja sai olla koko ajan varuillaan. Kävelykin oli varovaista sipsuttelua seinän vieriä pitkin koska pelkäsi koko ajan että milloin se iskee. Kerroin tämän etukäteen ennen synnytystä ja sain epiduraalin ilman mitään vastaväittelyjä, koska jos se kipukohtaus iskisi kesken synnytyksen, joutuisin heti hätäkeisarinleikkaukseen. Epiduraali oli merkittynä papereihini jo kun menin synnyttämään. Hoitaja tuli tarkistamaan ja kysymään vain että tarvitsenko jotain muuta lääkettä jo etukäteen vai pärjäänkö epiduraaliin asti.

Mulla oli ekassa raskaudessa loppuaikana just noita polvilleen pudottavia hermokipuja. Pelkäsin, että synnytyskipu on samanlaista. Onneksi ei ollut, ja onneksi ne hermokivut loppuivat synnytyksen jälkeen eivätkä palanneet seuraavassa raskaudessa. Synnytyskipu täysluomuna oli oikeasti pientä verrattuna noihin tuikkaisuihin.

Vähän ot, mutta en vain voi lakata ihmettelemästä, että miten kummassa kukaan pystyy synnyttämään luomuna. Avautuminen ja supistukset varmaan vielä menisikin, mutta se ponnistaminen... Kuinka kukaan voi kestää sen, että normaalisti pikkusormen mentävästä reiästä tulee jotain keilapallon kokoista ulos? :/ Ja ne mahdolliset repeämiset... Huh.

Vierailija kirjoitti:

Vähän ot, mutta en vain voi lakata ihmettelemästä, että miten kummassa kukaan pystyy synnyttämään luomuna. Avautuminen ja supistukset varmaan vielä menisikin, mutta se ponnistaminen... Kuinka kukaan voi kestää sen, että normaalisti pikkusormen mentävästä reiästä tulee jotain keilapallon kokoista ulos? :/ Ja ne mahdolliset repeämiset... Huh.

Kyllä sen kestää kun ei voi muutakaan. Itselleni lääkkeettömät ponnistusvaiheet ovat aika lailla pelkkää mustaa. Muistan vain sen helvetillisen kivun ja tuossa viimeisimmässä synnytyksessä pelkäsin, että kuolen siihen kipuun. Mies sanoi jälkikäteen, että olin kuulemma aivan suunniltani ja kaikki kätilön neuvot menivät aivan ohi siinä vaiheessa kun jumiin jäänyttä (jäi jumiin leuasta ja hartioista) vauvaa oli kiskomassa ulos kolme ihmistä. Ihme ja kumma, selvisin ilman repeämiä. Jos olisin ollut ensisynnyttäjä, olisi taatusti tullut tikkejä.

-kolme luomusynnytystä (ei oma valinta) takana-