Kaverini lääkäri, kaiken saavuttanut, ei koskaan onnellinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaverisi kaltaiset ihmiset ovat tämän nykymaailman rakentaneet, iso kunnioitus heille. Muuten elettäisiin edelleen jotain keski-aikaa.

BAHHAAAH HAHH HAHHHAH !nyt kuule vitsin murjasit!ne jotka tän maailman on rakentaneet on juuri niitä alemman tason suorittajia, just niitä jotka tuo sen lounaan tälle kiireiselle rouvalle kun Manulle illallisen,ja jotka raksensi hänen talon, ja siivos hänen vessan sillä aikaa kun pikkuneiti istuu luennoilla, isin rahoilla.ja jotka hoiti hänen parkuvia kakaroita jotka sullottu liian nuorina pois jaloista että muori pääsee tienamaan rahaa uusiin tisseihin ja meikkeihin ja vaatteisiin ja lomamatkoihin, ja ok-taloihin, ja autoihin.....

Voi sua. Kukapa sille duunarille olisi palkan maksanut ellei tämä kiireinen rouva. Fakta vaan on se, että taloja rakentamalla ja vessoja siivoamalla maailma ei mene eteen eikä taakse. Aivotyöskentelyyn panostamalla sen sijaan meillä on edes jotain toivoa. 

Rouvan erilaiset urheiluharrastukset ja matkailu ei varmaan tätä maata rakenna, rnkä usko kolmannen lapsenkaan tätä tekevän. Ei tämä rouva mitään kauhean yleishyödyllistä tunnu tekevän.

Se valitettavasti on niin, että mikään materiaali, rahasumma tai titteli ei viime kädessä tee ketään onnelliseksi pidemmän päälle. Jos maailmankuvansa rakentaa materialistisen ja keinotekoisen todellisuuden varaan, ei ole helppoa tulla onnelliseksi.

t. lääkäri, joka joskus luuli, että hyvä palkka, erikoislääkärin titteli, hieno auto, talo ja useat vuosittaiset ulkomaanmatkat tekisi ihmisen onnelliseksi

Olen itse tuollainen, huonolla tutkijanpalkalla tosin. Mutta se on persoonallisuustyyppi, ei halua olla paikallaan vaan oppia ja kehittyä koko ajan.

Vierailija kirjoitti:

Ap:n lääkärikaveri on saanut kaiken liian helpolla. Odottelepa vain, kyllä jokin isompi vastoinkäyminen häntäkin vielä tulee kohtaamaan. En tarkoita, että pitäisi toivoa toiselle ikävyyksiä, mutta kuvailemasi ihmiset tuntuisivat sellaisia kaipaavan. Muuten luulevat, että maailma on heille tarjottimella, senkun kättään ojentavat. Kusipäisyys heitä vaivaa. Liian helppo ja täydellinen elämä on hemmetin ikävystyttävää.

Sinä se olet kusipää, vastoinkäymiset eivät millään lailla ole mikään tae onnellisuuteen. Toivon sulle sellaisia vastoinkäymisiä, jotka eivät ratkea, niin päässet ap:n lääkärikaverin fiiliksiin. Ja mehän emme tiedä, miksi hänelle on siunaantunut sellaisia ongelmia. Niiden juuret lienevät lapsuudessa, jolloin on oppinut pessimistiksi siihen, ettei mikään koskaan ratkea.

Esim. omien vanhempien lastensa niskaan kaatamat ongelmavyyhdet voivat olla sellaisia. Lapsi sitten kasvaa niitä kantaen ja omaa silti voimia lukea lääkäriksi, ja sitten tulee sinun kaltaisesi ihminen "analysoimaan", mistä se kenkä puristaa. Sä et tiedä hänen murheistaan hevonvittuakaan.

Vierailija kirjoitti:

Se valitettavasti on niin, että mikään materiaali, rahasumma tai titteli ei viime kädessä tee ketään onnelliseksi pidemmän päälle. Jos maailmankuvansa rakentaa materialistisen ja keinotekoisen todellisuuden varaan, ei ole helppoa tulla onnelliseksi.

t. lääkäri, joka joskus luuli, että hyvä palkka, erikoislääkärin titteli, hieno auto, talo ja useat vuosittaiset ulkomaanmatkat tekisi ihmisen onnelliseksi

Tapahtuiko jotain vai miksi eivät tehneet onnelliseksi? Ihan uteliaisuudesta kysyn, itsekin samoja asioita pyöritellyt.

Muistelen usein kuinka ensimmäinen perheen auto tuntui hienolta ja isolta hankinnalta. Eka uusi auto oli jo jippii. Sen jälkeen alamäkeä, uudet autot ei tunnu missään, sähköpenkit, nahkasisustus, big deal. Ei niistä tunne mitään iloa. Kun jotain saa, se muuttuu itsestäänselvyydeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaverisi kaltaiset ihmiset ovat tämän nykymaailman rakentaneet, iso kunnioitus heille. Muuten elettäisiin edelleen jotain keski-aikaa.

BAHHAAAH HAHH HAHHHAH !nyt kuule vitsin murjasit!ne jotka tän maailman on rakentaneet on juuri niitä alemman tason suorittajia, just niitä jotka tuo sen lounaan tälle kiireiselle rouvalle kun Manulle illallisen,ja jotka raksensi hänen talon, ja siivos hänen vessan sillä aikaa kun pikkuneiti istuu luennoilla, isin rahoilla.ja jotka hoiti hänen parkuvia kakaroita jotka sullottu liian nuorina pois jaloista että muori pääsee tienamaan rahaa uusiin tisseihin ja meikkeihin ja vaatteisiin ja lomamatkoihin, ja ok-taloihin, ja autoihin.....

Voi sua. Kukapa sille duunarille olisi palkan maksanut ellei tämä kiireinen rouva. Fakta vaan on se, että taloja rakentamalla ja vessoja siivoamalla maailma ei mene eteen eikä taakse. Aivotyöskentelyyn panostamalla sen sijaan meillä on edes jotain toivoa. 

valitettavasti meillä on työkkäri täynnä näitä kaikenmaalman tohtoreita jotka ei muuhin halua ryhtyä kuin aivotyöskentelyyn, ja samaan aikaan on tuhansia siivoojan paikkja auki. TÄmä on se karvas totuus johon tämäkin tohtori herää muutaman vuoden kuluttua lorvittuaan ensin pari vuotta työtttömänä. Sitten ottaa kauniiseen käteensä sen luutun ja lähtee oikeisiin töihin, rakentamaan tätä yhteiskntaa työllä.

Mietin ap olenko itse samanlainen? Olen kyllä tosi onnellinen ja kiitollinen, mutta sieluna vähän levoton ja usein monta rautaa tulessa. Olen todella aikaan saava: minulle olisi kauheaa vain jämähtää tekemään jotain yhtä juttua, elämässä pitää olla tavoitteita koska se tekee tästä mielenkiintoista. Tuli myös puolisoni mieleen, hän on uransa huipulla ja nyt ei nautiskelekaan kovasta liksasta ja asemastaan vaan heitti kaiken ympäri ja alkoi opiskelemaan uutta ammattia. Mutta kyllä me onnellisia ollaan.

Ehkä hän on suorittaja-tyyppi. Kokee itsensä arvokkaaksi suorittamalla. Saanut ehkä lapsena huomiota vain suorituksilla..who knows. Tunnistan itsessäni saman.

Minusta siinä vaiheessa lähdetään vaarallisille vesille, kun lähdetään arvioimaan toisen ihmisen ajatuksia ja onnellisuuden tasoa. Mehän emme oikeasti tiedä, onko hän päässyt elämässään helpolla vai näyttääkö se vain siltä ulospäin. Suurimmalla osalla ihmisistä on jotain luurankoja kaapissa, eikä ole tapana huudella niistä kuin lähipiirille. Minäkin olen monen mukaan elänyt prinsessaelämää, kun on uraa, ulkonäköä, vaurautta ja julkkisystäviä. Mutta tosiasiassa elämääni on mahtunut paljon surua väkivallasta sairauksiin, mutta ne eivät vain näy ulospäin. Älä siis tuomitse.