Huomasitko syöpään kuolleessa tuttavassasi muutosta ennen syövän paljastumista?
Siis muuttuiko hän jotenkin ennen kuin huomasi/sai tietää sairastavansa syöpää?
Jotkut alkavat puhua kuolemasta, vaikka olisivatkin vielä nuoria.
Kommentit (39)
Oma isäni kuoli syöpään. Se oikeastaan todettiin vasta kuoleman jälkeen.
Mutta hänelle tuli tavaton kiire.. Kaikki keskeneräiset asiat piti saada ykskaks valmiiksi ja käydä kyläilemässä sukulaisten luona, joita ennen tuskin muisti.
Ulkoisesti hän lihoi ja ihoon tuli outo ihottumaa..oikeastaan oli yllättävän terveen näköinen.. ja tarmoa täynnä.. Sen minä muistan kyllä.. olihan se järkytys, sitten, kun lääkäri totesi, että kuolema oli melkeinpä siunaus, kun etäpesäkkeitäkin oli niin paljon..ei kärsinyt liikaa, kun sydän loppui ennen kuin syöpä tappoi.
Todellakin huomasin ettei hän enää ruskettunut kesällä kuin ennen ja hänellä löyyi rintasyöpä. Tämän olen kuullut jonkun muunkin huomanneen eri henkilöllä siis voiko olla totta. Tämä hoidettu ja elossa on vieläkin. Naapurini muuttui laihtumalla ja jotenkin riutui silmissä. Diagnoosin saatuaan kuoli hyvin pian ja syöpä oli haimassa.
Sanotaan että syöpä vie äkkiä, itse olen kärsinyt 12.5 vuotta kipuja, ei aavistustakaan miksi. En jaksa edes ajatella enää.
Isoisäni muuttui tavallista ärtyisämmäksi ja hermostui helposti. Sanoisin että negatiiviset luonteenpiirteet korostuivat. Syöpä oli maksassa ja suolistossa. Ei hoidettu iän ja levinneisyyden takia. Diagnoosin saamisesta kuolemaan meni noin 3kk. Oli lähemmäs 90v kuollessaan.
Hän kertoi tuntevansa itsensä hyvin väsyneeksi.
Nukkui paljon.
Aikaisemmin oli hyvin energinen, aktiivinen, auttavainen, iloinen,jne.
Surullista kun ihmiset ymmärtämättömyyttään sitten tiuskivat hänelle että tulet ja lähdet ja suoriudut ja teet niin kuin lupasit tai me suututaan, kun hän sanoi haluavansa hetkeksi lepäämään.
Yksikään ei sanonut että mitä jos kävisit lääkärissä tutkimassa että mikä sinua mahtaa väsyttää.
Laihtuminen ja pitkittynyt flunssa. Oksenteli myös usein ja kärsi pahoinvoinnista.
Selviä merkkejähän nuo oli kun nyt tarkemmin miettii. Mutta pitkitti silti lääkäriin menoa. Kuolema tuli 6 kk diagnoosista. :(
Minä en kuollut mutta sain diagnoosin aggressiivisesta syövästä onneksi ajoissa. Mua lähinnä väsytti, uuvutti eri tavalla - tutut suhtautui siihen just sillain, että semmosta se on (ja ryhdistäydy).
9 vielä; monet ihmiset puhuu kuolemasta masentuneina tai muutenkin vaan. Että se ei ole syövän merkki.
Paino ei meinannut pysyä kurissa ja kärsi turvotuksesta. Nukkui pois lähiomaisten läsnä ollessa.
No siis sairashan se ihminen oli ihan selvästi - vaikka melkein vuoteen mitään ei muka löytynytkään. >Muttei todellakaan puhunut kuolemasta, vaihtoi asuntoa ja osti rivarkämpän, kun ei kokenut "vanhuuttaan" pärjäävänsä vanhassa omakotitalossa, ja suunnitteli tulevaisuutta sinne. Sit vaan kävi ilmi, että tulevaisuus oli aika lyhyt.
Ärtynyt ja kärkäs, ennen kuin sairaus huomattiin. Ja kuten joku aiemmin jo sanoi, negatiiviset luonteenpiirteet korostuivat. Varmaan ollut jo jotakin kipua, joka väsytti ja tuntui.
Kuoli keuhkosyöpään n. 1,5 vuotta diagnoosista.
Toinen henkilö ei ollut ärtynyt, mutta jotenkin "ajatus ei luistanut". Oli todella hajamielisen oloinen, unohti juuri sanottuja asioita, ei ollut yhtä terävä ajatuksen juoksu kuin aiemmin. Hän menehtyi syöpään n. 2 kk diagnoosista.
Ihan täysin tai ainakin hyvin pitkälti aiheen vierestä tämä, mutta kylläpä osasikin olla syvältä riipaiseva näky, kun näin vanhan pariskunnan lääkäriasemalla, jossa siis itsekin olin asiakkaana. En tietenkään tiedä mikä naista vaivasi eikä se minulle kuulu, mutta hän oli jo tikkulaiha, joten jotakin syöpää veikkaisin. Viimeiseen asti oli kuitenkin laittanut itseään supernaisellisen näköiseksi, mikä oli tosi liikuttavan näköistä sekin, ja käsipuolessaan hänellä oli mukana oletettavasti hänen yhtä iäkäs harmaahapsinen miehensä. Mies oli niin urhoollisen ja vakaan näköisenä siinä kun ensin näin heidät molemmat, mutta kun nainen oli kadonnut jonnekin vastaanottohuoneeseen ja näin miehen vielä myöhemmin lähtiessäni siinä penkillä yksin pyyhkimässä silmiään, niin väsyneenä, niin kumaraisena, jonnekin tyhjyyteen tuijottavat silmät... aivan liian surullinen näky! :'(
Mikä syöpä lihottaa? Ihan mielenkiinnosta kysyn kun itse olen lihonut paljon kohtuullisilla syömisillä ja paino ei tipu. Just sellanen turvonnut olemus. Käyn endokrinologilla ja on kuvattu haimaa/ylävatsaa, päätä, otettu paljon verikokeita sillä minulla on kohonnut riski kasvaimiin. Mitään ei toistaiseksi löytynyt.
Eikö laihtuminen ole yleisimmin syövän merkki?
Vierailija kirjoitti:
Mikä syöpä lihottaa? Ihan mielenkiinnosta kysyn kun itse olen lihonut paljon kohtuullisilla syömisillä ja paino ei tipu. Just sellanen turvonnut olemus. Käyn endokrinologilla ja on kuvattu haimaa/ylävatsaa, päätä, otettu paljon verikokeita sillä minulla on kohonnut riski kasvaimiin. Mitään ei toistaiseksi löytynyt.
Eikö laihtuminen ole yleisimmin syövän merkki?
Lihomiseen on varmasti useita syitä, mm. turvotus.
Minulla paino nousi suuren kortisonimäärän vuoksi 25 kiloa vuodessa, kun sain syöpähoitoja.
Lääkäri osasi ennustaa äitini kuoleman, kun äiti oli saanut diagnoosin aivosyövästä. Äiti oli sairastanut pitkään verisyöpää ja oli valmiiksi heikossa kunnossa. Hän oli sairaalassa useita kuukausia ja lopulta nukkui pois. Äiti oli kiltti ja lempeä potilas, vaikka hänellä oli aiemmin ollut hyvinkin voimakas tahto monissa asioissa.
Muuten iloinen ekaluokkaa käyvä siskoni muuttui tavattoman väsyneeksi. Ei jaksanut edes käydä ratsastustunneilla, vaikka ennen innosta pomppien kävi tallilla. Leukemia todettiin, mutta onneksi parantui.
Omalta kohdaltani voin sanoa, että mieletön väsymys oikeastaan jo pari vuotta ennen diagnoosia. Tämä aiheutti monia riitojakin miehen kanssa, kun viikonloppuisin en yksinkertaisesti jaksanut lähteä baareihin ja viihteelle muutenkin (ollaan alle 25 vuotiaita). Miestä turhautti, kun hän olisi halunnut toisinaan käydä konserteissa ym, mutta en vain jaksanut. On kyllä nyt jälkeenpäin ollut todella pahoillaan siitä miten joskus on tiuskinut kun ymmärtää, että väsymys johtuikin syövästä.
Väsymyksen lisäksi minulla oli monta vuotta ihan järjetön kuoleman pelko ja nimenomaan syöpään kuolemisen pelko. Siitä pääsin kuitenkin eroon tietoisella harjoittelulla noin vuosi ennen diagnoosia, eikä se onneksi tullut takaisin diagnoosin jälkeenkään :) nyt hoidot loppusuoralla ja hyvältä näyttää :)
Väsymys ja syöpä.
Olen ollut järjettömän väsynyt vuoden 2013 syksystä - tässä oli pieni piristyminen 14 kesällä, mutta tilanne paheni lähipiirin tragedian takia jo alkusyksystä. Mitään kipuja mulla ei ole missään, paitsi vähän nivelissä. Kävin tuolloin syksyllä lääkärissä, mutta mistään ei löytynyt mitään vikaa (sokerit, kilpirauhasarvot, yleinen verenkuva jne). Voiko tämä olla syöpää? Eikö sen tässä ajassa jo olisi pitänyt antaa mutiakin oireita?
Kiinnostais kans