Mä romahdan aina täysin, kun tuntematon lapsi kuolee - normaalia?
Nyt viimeksi tämä Janakkalan hukkunut pikkutyttö. Olen pillittänyt puoli iltaa, vaikka en tuntenut häntä enkä ketään hänen läheisiään. Joka kerta, kun tulee vastaavia lasten kuolemia, sama juttu. Uutiset murkkuikäisten kuolemista kestän itkemättä, vaikka pahaltahan nekin tuntuvat.
3-vuotias, syntyi vasta niin vähän aikaa sitten ja suunnilleen just oppinut kunnolla puhumaan ja kaikki on uutta. Ja kaikki onkin ollut turhaa. Ja mikä hätä hänellä on ollut ennen kuolemaa. Pystyn aistimaan nämä tilanteet jotenkin tosi herkästi ja eläytymään sen lapsen hätään. Ei pitäisi ajatella sitä, mutta en voi itselleni mitään. Nytkin kyyneleet vain valuu. Suru on vuoren korkuinen.
Näin vahva reaktio on tullut sen jälkeen kun minusta tuli äiti. Tyttöni on nyt 5-vuotias. Kai sitä jotenkin peilaa häneen ja mukana on itsekäs pelko, että jos hänet menettäisin. Pitäisikö tässä hakea ammattiapua vai miten saisin vähän kovetettua itseäni?