Pakotetaan riisumaan alasti
Tuli mieleen tuosta toisesta ketjusta ja mielestäni asia ansaitsee oman langan. Eli minusta ei ole oikein, että ihmisen on joissakin tilanteissa pakko alasti muiden ihmisten nähden. En tarkoita nyt lääkäriä/ hoitotilanteita, vaan tilanteita, kuten uimahalliin meno.
Itselläni ei ole ongelmia asian kanssa, eikä ole koskaan ollutkaan, mutta joillakin voi olla. Alastomuus ei joillekin ole luonnollista ja minusta on todella vastenmielistä, että uhaten jollakin/ kiristäen sinun on pakko riisua itsesi muiden nähden ilkosilleen. Pahimmillaan tämä johtaa siihen, että joudut alasti sellaisten ihmisten eteen, jotka haukkuvat sinua jo vaatteet päälläkin, saati sitten, että haluaisit asettaa itsesi alttiiksi sille nakuna.
Kukaan ei pitäisi hyväksyttävänä missään muussa tilanteessa pakottaa henkilöä riisumaan itsensä alasti muiden nähden kuin siinä tilanteessa, että joutuu esim koulun kanssa uimaan. Minun mielestäni riisumisen pitää joka tilanteessa olla henkilön itsensä vapaaehtoinen päätös ja esimerkiksi koulun pukuhuoneissa tämä pitäisi turvata esim. loosein, jotka voisi suojata verholla. Samoin suhkutilat.
Kommentit (30)
Samaa mieltä aapeen kanssa! Itsekin koulu-uinneista traumatisoituneena, nykyisenä opettajana katson kaikki oppilaideni uimattomuusselittelyt hyvin väljästi läpi sormien. Virallista vapautusta en saa myöntää, mutta voin "uskoa" oppilaallani olevan kuukautiset tai korvatulehdus sen kolme viikkoa putkeen ihan vaan oppilaan ilmoituksella.
Vierailija kirjoitti:
Ei ketään viime kädessä pakoteta alasti riisuutumaan muiden edessä jos ei halua. Ei edes koulussa. Jos esimerkiksi koulu-uinneista jyrkästi kieltäytyy, ei sinne väkipakolla ketään viedä eikä riisuteta.
Koska enemmistö ei yksityisiä puku- ja pesukoppeja uimahalleissa tai vastaavissa tiloissa tarvitse, ei voi oikein vaatia että sellaiset pitäisi kaikkiin paikkoihin rakentaa satunnaista, yksittäistä erityistapausta varten.
Väität, että pukuhuoneissa ei tarvita koppirivistöä, koska enemmistö ei ole "neurootikkoja". No jos näitä ihmisiä on niin vähän, silloinhan vain koppi/ kaksi tarvitaan per pukuhuone. Liikuteltava sermikin saattaa riittää, eli asia on helppo järjestää.
Jos näihin koppeihin taas muodostuu jonoa, se kertoisi puolestaan siitä, että tarvetta kopeille on enemmänkin, eli ihmiset kokisivat sittenkin miellyttävämmiksi säilyttää intimiteettinsä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Sitten kun koulun pakkouinnista on selvitty kauhean traumatisoituneena, voikin mennä kotiin ottamaan selfieitä bikinibridgestä, persvaosta ja tisseistään, laittaa ne maailmanlaajuiseen jakoon nettiin.
Minun puolestani jääköön uimataito oppimatta näiltä kana-aivoilta. Luonnonvalinta hoitaa loput.
Eli mielestäsi ihmiset (tässä tapauksessa selvästikin naiset) ansaitsevat kuolla, jos eivät halua tulla pakotetuksi riisuutumaan alasti, mutta kuitenkin joskus myöhemmin päättävät itse omasta tahdostaan laittaa nettiin kuvan itsestään vaikka uimapuku tai matalakaula-aukkoinen paita päällä?
Millaista porukkaa täällä oikein pyörii...
Muistetaanpa nyt, että lapset ja nuoretkin ovat ihmisiä, joilla on oikeus yksityisyyteen, koskemattomuuteen ja intimiteettiisuojaan. Kaikille on selvää, että aikuiset saavat päättää, ovatko alasti muiden edessä, mutta nuorempia ei kunnioiteta samalla tavalla ihmisinä.
Mun koulu-uinneista on jo vähän aikaa, mutta muistan kyllä vieläkin hyvin kuinka kamalaa se oli, etenkin murrosikäisenä. Eikä siitä voinut kieltäytyä niin helposti kuin jotkut täällä luulevat, muistan yhdenkin kerran kun opettaja huusi yhdelle tytölle kun ei uskonut, että tämän äiti oli oikeasti kirjoittanut sen lapun, että hänellä oli kuukautiset. Kaikkien edessä nöyryytti tyttöä. Eikä kukaan ainakaan mun tietääkseni kertonut oppilaille eikä varmaan vanhemmillekaan, että sen uimisen voisi hoitaa vapaa-ajallakin ja tuoda siitä sitten jälkeenpäin jonkun todistuksen opettajalle. Sanottiin vaan, että uiminen on pakollista ja jollei siihen suostu niin numero laskee tai jää kokonaan liikuntakurssi suorittamatta. Että kyllä siihen käytännössä pakotettiin, vaikkei kukaan voinutkaan ketään sinne uimaan väkisin raahata.
Vasta lukiossa sain sanoa, etten mene uimaan ja se hyväksyttiin ongelmitta.
Keski-Euroopassa useassa maassa olisi täysin sopimatonta olla alasti ja vaihtaa vastteet uimahallissa muiden nähden. Sitä varten on pukukoppeja, myös isompia oerheille. Muualla tämä on täysin luonnollista, joten miksi meidän täällä Suomessa pitäisi alistua alastomuuteen, jos emme halua?

Minun mielestäni se on äärimmäisen hienoa, että Suomessa "alistutaan alastomuuteen(?)", sillä mikään, siis mikään, ei ole niin luonnollista kuin alastomuus. Edelleen olen sitä mieltä että hetken aikaa alastomana olevan ihmiskehon piilottelu saunaan mentäessä tai suihkun aikana on vain pahaksi, ja muiden luonnollisten vartaloiden (lihavien, raskaana olevien, laihojen, arpisten, finnisten, kalpeiden jne) näkeminen tekee nuorelle hyvää. Missä näiden photoshopattujen ja virheettömien kehokuvien keskellä elävät nuoret näkevät aitoja ihmiskehoja virheineen, paitsi uimahalleissa yms?
Vierailija kirjoitti:
Olen aiheuttanut paljon traumoja ja huonommuuden tunnetta heikommin varustelluille pojille ja miehille. Minulla on iso ja kookas, suonikas kulli, jonka suuruuden näkee ihan lepotilassakin. Rennosti roikkuu menossa mukana. Samoin olen 190 cm pitkä ja lihaksikas. Kaikinpuolin komea. Esiinnyn mielelläni alasti jos tilaisuus tulee. Naiset käyvät kuumana vaatteetkin päällä ja muut miehet ovat kateellisia pienine kulleineen ja hinteline olemuksineen.
Mulle kyllä tulisi oksennus, jos näkisin sun roikkuvan letkusi. Miehenkin pitää olla normaali eikä mikään oranki.
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa mieltä. Etenkin tuo uimahalli, joskin aikuisena sinne on vapaaehtoista mennä. Koululaisten taas pakko.
Myös säälittää koululaisten puolesta, moni ei siinä iässä haluaisi olla alasti muiden edessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten kun koulun pakkouinnista on selvitty kauhean traumatisoituneena, voikin mennä kotiin ottamaan selfieitä bikinibridgestä, persvaosta ja tisseistään, laittaa ne maailmanlaajuiseen jakoon nettiin.
Minun puolestani jääköön uimataito oppimatta näiltä kana-aivoilta. Luonnonvalinta hoitaa loput.
Eli mielestäsi ihmiset (tässä tapauksessa selvästikin naiset) ansaitsevat kuolla, jos eivät halua tulla pakotetuksi riisuutumaan alasti, mutta kuitenkin joskus myöhemmin päättävät itse omasta tahdostaan laittaa nettiin kuvan itsestään vaikka uimapuku tai matalakaula-aukkoinen paita päällä?
Millaista porukkaa täällä oikein pyörii...
Muistetaanpa nyt, että lapset ja nuoretkin ovat ihmisiä, joilla on oikeus yksityisyyteen, koskemattomuuteen ja intimiteettiisuojaan. Kaikille on selvää, että aikuiset saavat päättää, ovatko alasti muiden edessä, mutta nuorempia ei kunnioiteta samalla tavalla ihmisinä.
Mun koulu-uinneista on jo vähän aikaa, mutta muistan kyllä vieläkin hyvin kuinka kamalaa se oli, etenkin murrosikäisenä. Eikä siitä voinut kieltäytyä niin helposti kuin jotkut täällä luulevat, muistan yhdenkin kerran kun opettaja huusi yhdelle tytölle kun ei uskonut, että tämän äiti oli oikeasti kirjoittanut sen lapun, että hänellä oli kuukautiset. Kaikkien edessä nöyryytti tyttöä. Eikä kukaan ainakaan mun tietääkseni kertonut oppilaille eikä varmaan vanhemmillekaan, että sen uimisen voisi hoitaa vapaa-ajallakin ja tuoda siitä sitten jälkeenpäin jonkun todistuksen opettajalle. Sanottiin vaan, että uiminen on pakollista ja jollei siihen suostu niin numero laskee tai jää kokonaan liikuntakurssi suorittamatta. Että kyllä siihen käytännössä pakotettiin, vaikkei kukaan voinutkaan ketään sinne uimaan väkisin raahata.
Vasta lukiossa sain sanoa, etten mene uimaan ja se hyväksyttiin ongelmitta.
Mulla alkoi kuukautiset ja myös rintojen kasvu 9-v. Siihen jäi uinnit. Lukiossa olisi ollut pakko uida kurssin hylkäämisen uhalla. En pystynyt, väärensin nimeni osallistujaluetteloon. Mikään muu ei käynyt, esim kuntosali tms. Pakko uida.
Ala-asteella muinoin jostain syystä liikunanopettaja päätti opettaa lapsille, että liikuntatunnin hikoilun jälkeen on pakko käydä suihkussa. Siinä lähinnä natsien kaasukammiolta muistuttavassa rakennelmassa, jossa koppeja tai mitään ei todellakaan tunneta.
Niin... Tämä on melko varma tapa aiheuttaa eripuberteettisten oppilaiden, joiden kehitysaste saattaa vaihdella jopa vuosia, keskuudessa koulukiusaamista.
En todellakaan muistele lämmöllä.
Totta, elämässä on sellaisia asioita, mutta yksi niistä ei ehdottomasti pidä olla itsensä alasti riisuminen. Jokainen saa sen tehdä, jos kokee, että on asian kanssa sinut, mutta ketään ei tule siihen pakottaa.
Emme valitettavasti elä aina kannustavassa yhteiskunnassa ja koulumaailma on sitä ehkä vähiten. Lisäksi olen vakuuttunut, että jos ihmisestä tuntuu todella epämukavalta riisua (eli näyttää rintansa & sukuelimensä), ei ole millään tavalla rohkaiseva kokemus sanoa, että "sinä riisut ja sillä selvä", eli pakottaa henkilö siihen vastoin tahtoaan. Alastomuus yhdistetään vahvasti myös seksuaalisuuteen, halusimme tai emme, ja mikäli joutuu esimerkiksi nuorena kokemaan oman alastoman kehonsa haukkumista, osoittelua tai kikattelua, se voi vahingoittaa itseluottamusta ja seksuaalisuutta pitkäksi aikaa. Ap