auttaako se yhtään, jos kirjoittaa exälleen kirjeen?

Enpä usko, että auttaa. 

Jos se auttaa SINUA, niin kyllä. Mutta toiselta ei varmaankaan kannata mitään odottaa.

Mikähän siihen sitten auttaisi, jos ei kaksi vuotta ole ainakaan aikana auttanut? Miten esim. joku terapia voisi auttaa? Ei ole kyllä varaa edes maksaa sellaisesta kuitenkaan...

Ajatukset pyörii vaan joka päivä niin päivin kuin öin yhä edelleen siinä ihmetyksessä, että miksi näin kävi? Tämä mies unohti lapsensakin kun lähti siis. Oli sentään elänyt nuorimmaisenkin kanssa jo vuosikaudet perheenä kanssani. ap.

Itse kirjoitin kuusi sivuisen romaanin exälleni. Oli tarkoitus antaa se hänelle, mutta välimme riitautuivat eron jälkeen niin nopeasti, että näin paremmaksi olla antamatta sitä hänelle. Itse kirjoitus prosessi oli kuitenkin todella terapeuttista ja selkeytti omia ajatuksia paljon.

Vierailija kirjoitti:

Naiset on huoria.

Mikäs sun diagnoosis on? Huh huh!

Vierailija kirjoitti:

Itse kirjoitin kuusi sivuisen romaanin exälleni. Oli tarkoitus antaa se hänelle, mutta välimme riitautuivat eron jälkeen niin nopeasti, että näin paremmaksi olla antamatta sitä hänelle. Itse kirjoitus prosessi oli kuitenkin todella terapeuttista ja selkeytti omia ajatuksia paljon.

Sama minulla, kirjoitin pitkän kirjeen, johon vuodatin pahaa oloani ja turhautumistani ja vielä toisen kirjeen exän uudelle, jotta osaisi varoa.

Ex meni viime vuonna naimisiin ja luin molemmat kirjeet ja olin vain hyvilläni, etten niitä lähettänyt, tosi katkeraa nillittämistä ja olisin tehnyt vain itsestäni narrin lähettämällä ne.

Vanha klishee toimii, aika parantaa haavat ja joskus jopa toivon, että ex olisi löytänyt onnensa, eikä hänen enää tarvitsisi pettää ketään.

Mulla kirjeen kirjoittaminen auttoi. Kirjoitin siis viisi sivua pitkän kirjeen exälle ja annoin sen hänelle luettavaksi. Itse kirjeen kirjoittaminen oli kaikkein terapeuttisin vaihe, joten suosittelen kirjoittamista, vaikka ei olisi tarkoitusta sitä koskaan toiselle antaakaan. Oma exäni soitti heti kirjeen luettuaan ja itki. Ei siis sen takia, että kumpikaan olisi enää haikaillut takaisin yhteen, vaan halusi vain kertoa että arvosti sanojani ja elettäni. Ensimmäistä kertaa eron jälkeen näytti tuolloin mitään tunteitaan. Itselleni riitti tieto siitä, että toinen on välittänyt aidosti. Sitä ennen luulin, että koko ero oli hänelle yksi paskanhailee.

Ja joo, toisen matkaan lähti aikanaan hänkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse kirjoitin kuusi sivuisen romaanin exälleni. Oli tarkoitus antaa se hänelle, mutta välimme riitautuivat eron jälkeen niin nopeasti, että näin paremmaksi olla antamatta sitä hänelle. Itse kirjoitus prosessi oli kuitenkin todella terapeuttista ja selkeytti omia ajatuksia paljon.

Sama minulla, kirjoitin pitkän kirjeen, johon vuodatin pahaa oloani ja turhautumistani ja vielä toisen kirjeen exän uudelle, jotta osaisi varoa.

Ex meni viime vuonna naimisiin ja luin molemmat kirjeet ja olin vain hyvilläni, etten niitä lähettänyt, tosi katkeraa nillittämistä ja olisin tehnyt vain itsestäni narrin lähettämällä ne.

Vanha klishee toimii, aika parantaa haavat ja joskus jopa toivon, että ex olisi löytänyt onnensa, eikä hänen enää tarvitsisi pettää ketään.

No mun ex petti, löi, ignooras, katoili ja vähät välitti edes lapsistaan. Tuollainen pitäisi vaan unohtaa. nauraisi  vaan nyxänsä kanssa minulle, vaikka uudella tod. näk. sama kohtalo. Kyllähän mäkin luulin miestä normaaliksi pari ekaa vuotta lähes tulkoot.

Mä kirjoitin mun exälle kirjeen. Siksi kirjoitin kun se jätti mut yhtäkkiä eikä suostunut edes puhumaan mun kanssa. En tiedä kielsikö sen uusi emäntä jonka vuoksi mut ilmeisesti jätti. Annoin kirjeen exän äidille joka varmasti antoi sen pojalleen mutta en tiedä lukiko hän sitä koskaan. Itkin vuolaasti kun sitä kirjoitin ja kyllä se mua silloin helpotti kun en saanut hänelle puhua niitä asioita. En ole katunut kirjeen antamista mutta kyllä tällein vuosien jälkeen olen ajatellut että mitä kirjeelle kävi.