Lue keskustelun säännöt.
Mielialalääkkeet ja seksuaalinen haluttomuus: mikä lääke on vaikuttanut negatiivisesti seksiin parisuhteessa?
08.03.2016 |
Kärsin pahasta haluttomuudesta ja epäilen, että suuri syy tähän haluuttomuuten saattaisi olla mielialalääkityksessä tai osassa siitä. Pyydänkin neuvoa ja kysyn kokemuksia nyt teiltä täällä AV:lla.
Alustukselsi tyypillinenkin "haluttoman naisen stoori" : olen 27-vuotias nainen, jonka jatkuvasti paheneva seksuaalinen haluttomuus vaikuttaa luonnollisesti hyvin voimakkaasti parisuhteeseeni, jossa mies olisi aktiivinen ja haluaisi enemmän. Vastaan lähes aina aitomaattisesti ei, joskus harvoin myönnyn vastahakoisesti. En vain halua. Mieheni on luonnollisesti turhautunut, ja molempia surettaa.
Asiaan ja kysymykseen siis: olen vuosia syönyt eri mielialalääkkeitä. Pari vuotta sitten vakiintui nimenomaan mielenterveyden kannalta minulle toimivimmaksi koettu lääkeaineyhdistelmä: ketiapiini (neurolepti), lamotrigiini (toistuviin masennuskausiin) sekä essitalopraani (SSRI). Ja tähän väliin äkkiä: olen todellakin tietoinen, että Ketipinor on av:lla ja muuallakin kirosana, mutta minä oikeasti, siis ihan oikeasti, tarvitsen sitä psykoosialttiuden vuoksi. Olen siis aiheen opiskellut, joten pyydän kauniisti, ei saarnaa saatanasta, jooko..
Minulla ei oikestaan ole vertailukohtaa siihen, miten seksuaaliset halut olivat ennen lääkitystä, sillä aloitin ssri:n ja silloisen Seroquelin jo teininä, jo ennen kuin seksi edes ajatuksen tasolla kiinnosti. Tämä selkeä uusi havainto haluttomuudesta on uutta myös siksi, että olen ensimmäistä kertaa parisuhteessa, jossa miestä todella rakastan. Siispä alan olla epätoivoinen, ja valmis lähes mihin tahansa, että tilanne korjaantuisi.
Voiko juuri nämä säännöllisesti jo kauan käyttämäni lääkkeet olla syy tai vähintään osasyy ongelmaani? Varmasti voi, ja siksi kysynkin teidän kokemuksianne. Onko täällä joku, joka olisi joskus selvästi osannut yhdistää halujen vähenemisen nimenomaan lääkitykseen? Olisiko joku, joka osaisi jopa nimetä jonkun tietyn lääkkeen/lääkeaineen, josta luopumalla olisi saanut halunsa ja seksielämänsä takaisin?
Pyydän ehkä mahdottomia, sillä kaikkia noista lääkkeistä en lääkäreiden tuomion mukaan voi koskaan lopettaa. Olen siis ollut todella sairas, enkä ennen lääkitystä halunnut edes elää. Valitsen siis kaikesta huolimatta tämän lääkityn ihmisen elämän ts. edes jonkunlaisen sellaisen...
Kysyn tosiaan ehkä mahdottomia, mutta minun on yritettävä. Rakastan miestäni ja hän rakastaa minua, ja tämän rakkauden vuoksi olen valmis ottamaan vastaan mitä tahansa neuvoja ja panna niitä toteen, tiettyjen mahdollisuuksien rajoissa, ehkä myös niiden yli.
Kiitos, kun jaksoit lukea aloitukseni. Arvostan vastaustasi!
Kommentit (44)
Voivat todellakin vaikuttaa. Itse kärsin eräässä vaiheessa elämää masennuksesta, ja oikeastaan joka ainoa kokeilemani lääke vei seksuaaliset halut täysin. Pahin oli juuri tuo Ketipinor, jota en kauaa kyllä pystynyt syömäänkään kun se aiheutti minulle aivan valtavat sivuvaikutukset (levottomat jalat öisin, kielen pakkoliikkeet, lihasnykäykset isoissa lihaksissa, tokkuraisuus). Mutta myös muut kokeilemani Fluanxol, Remeron ja Paroxetin aiheuttivat totaalisen seksuaalisen halun menemisen. Muuten hassua kyllä masennus ei minulla ennen lääkkeitä vienyt seksihaluja vaan päinvastoin: käytin seksiä, kuten ruokaakin, jotenkin lääkkeenä ja paineenpurkuna tuskalliseen ahdistusvoittoiseen masennukseen hetkeksi oloa helpottaakseni.
Itse kyllä yritin haluttomanakin sitten vaan antaa, suhdetta suojellakseni. Mutta parisuhde loppui sitten masennukseni takia muuten, kun mieheltä loppui jaksaminen aina vaan huonossa kunnossa olevaan ihmiseen johon lääkkeetkään eivät tehonneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ssri-lääkkeet tappoivat oikeastaan heti kaikki rakkaudentunteeni miestä kohtaan ja veivät sekä seksihalut, että orgasmikyvyn. Ei enää ikinä mitään mielialalääkkeitä kiitos. Palautumiseen meni kuukausia aikaa, käsittääkseni joillakin jää pysyväksikin. Avioliittoni on elämäni tärkein asia ja noilla lääkkeillä olisin tuhonnut meidän molempien elämän.
Ssri lääkkeet tUhoavat seksihalut ja jollain orgasmikyvynkin pysyvästi. Turha siis lopettaa ei palaudu. Itse söin 2 v zoloftia ja 7 vuotta siitä ei vieläkään mikään oikeen tunnu miltään ja orgasmikin on vaan ns mekaaninen. Pilasin lääkkeellä seksuaalisuuteni. Kyllä ne on perseestä. Tuskin koskaan enää saan oikeeta orgasmia. No mutta oon tottunut jo ja en enää jaksa murehtia seksiä. Voin sitä kyllä harrastaa koska läheisyys on kivaa muutenki. Nykymaailma on tosi seksikeskeinen mutta ite keskityn nykyään muihin asioihin. Jatka vaanlääkitysgä jos siitä on apua koska yleensä vauriot on pysyviä eli lopetus ei auta.
Vaikuttavat todellakin. Söin itse miniannosta risperidonia (0,50-1mg) ja sekin vaikutti jo niin, etten enää kiihottunut, kostunut, saati saanut orgasmia. Halusin seksiä, mutta kun ei vehkeet toimineet :( En edes masturboidessa. Lopetin neuroleptin ja alkoi nuo edellä mainitut seksuaaliset toiminnot toimia. Risperidoni myös pahensi pakkoajatuksiani itsemurhan tekemisestä :( Mikään muu syömäni lääke ei vaikuttanut seksuaaliseen "haluttomuuteeni" millään lailla, ei edes silloin syömäni Triptyl. Nyt käytössä Deprakine ja seksi luistaa (joko yksin tai kaverin kanssa).
ps. minulla ei ole psykoosisairautta ;)
Vierailija kirjoitti:
Itse kyllä yritin haluttomanakin sitten vaan antaa, suhdetta suojellakseni. Mutta parisuhde loppui sitten masennukseni takia muuten, kun mieheltä loppui jaksaminen aina vaan huonossa kunnossa olevaan ihmiseen johon lääkkeetkään eivät tehonneet.
Juuri noin minäkin teen, eli joskus annan kun vaan millään jaksan ja ainoastaan suhdetta suojellakseni minäkin. Toisena elementtinä myös se, että kuvittelen voivani seksiin suostumalla edes vähän hyvittää sitä, että mies joutuu elämään jatkuvasti epävakaassa ilmapiirissä, ja juurikin seuraamaan sivusta tätä "arvamatonta" kumppania ja tämän mielialan vaihtelua laidasta laitaan. Toisena päivänä parempi, toisena huonompi, mutta halut ne vaan loistavat poissolollaan, menipä pään sisällä sitten heikommin tai vahvemmin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ssri-lääkkeet tappoivat oikeastaan heti kaikki rakkaudentunteeni miestä kohtaan ja veivät sekä seksihalut, että orgasmikyvyn. Ei enää ikinä mitään mielialalääkkeitä kiitos. Palautumiseen meni kuukausia aikaa, käsittääkseni joillakin jää pysyväksikin. Avioliittoni on elämäni tärkein asia ja noilla lääkkeillä olisin tuhonnut meidän molempien elämän.
Minä en muista koskaan olleeni "korvia myöten rakastunut", kaikki ihastuksetkin ovat tulleet ja sitten yhtä nopeasti myös menneet. Vasta nuorena aikuisena, kun olin kuullut toisilta ihan tarpeeksi (eli liikaa) ihania tosielämän rakkaustarinoita, otin ensimmäisen kerran asian lääkärini kanssa puheeksi. Olin sillä tapaamisella aggressiivisella tuulella joten hurja sanaryöppy vain räjähti. Käytännössä möskysin, että s##tana olette minut myrkyttäneet, enkä tule koskaan pystymään korkeimpiin tunteisiin, rakkauteen.
Taidettiin vaan toppuutella, että "nuor' likkahan sinä oot vielä, kyllä sinä viel' kerkiit."
No, nyt sitten olen kuin olenkin ensimmäistä kertaa rakastunut. En varsinaisesti tainnut tässäkään tapauksessa "ihastua" ainakaan kovin voimakkaasti, enkä myöskään muista, että olisin tuntenut sen "rakastumisen hetken", tuon suuren tunteen piston, jonka "normaalit" ihmiset todella voivat voimalla kokea ja aina muistaa. Ainakin olen sellaisesta kuullut puhuttavan.
Mutta kuten aloituksessa sanoinkin ja nyt toistan: minä tunnen ensi kertaa todellisen rakkauden. Minä todella rakastan, minä PYSTYN siihen, minä PYSTYN rakastamaan!! Lääkkeet, eli nämä myrkyt joiden tarkoitus on remontoida rikkinäisestä ihmisestä "vakaa ja tasainen kunnon kansalainen", eivät sittenkään ole onnistuneet viemään minulta kykyä tähän suurimmasta suurimpaan tunteeseen eli rakkauteen. 27 vuotta on pitkä aika laahustaa tylsää ja tunteetonta kemikaaleilla tasoitettua tietä, mutta nyt voin rehellisesti kliseillä, että kyllä, "parempi myöhään kuin ei milloinkaan."
Ja tämä on syy siihen, että olen valmis tekemään/kokeilemaan lähes mitä tahansa, että voimme tyydyttää ja näyttää tunteemme myös makuuhuoneessa. Sillä tätä miestä en aio menettää, tätä rakkautta en aio kadottaa.
Ap
Hups, menipäs pikkusen hehkutuksen puolelle! Kai huomaamattani perustelin, miksi aihe on minulle niin tärkeä.
Kiitos vastauksista. Kuulostaa siltä, että moni tosiaan on niin rohkea, että on valmis luopumaan lääkityksestä parisuhteen vuoksi. Minulla ei siihen vaan yksinkertaisesti ole ainakaan toistaiseksi munaa. Jonkin lääkkeen korvaaminen toisella, se taas voi siis hyvinkin tulla kysymykseen, jos sopiva vaihtoehto löytyisi...
Olitteko te lopettaneet siis syöneet lääkettä/lääkkeitä kauankin? Nelonen oli syönyt kaksi vuotta, entä muut?
Ja neloselle vielä: onko tuo faktaa, että lääkkeistä ei ns. "palaudu" lainkaan? Uskon kyllä sen, että palautumiseen menee aikaa paljonkin, mutta hurjaa ajatella etteivät sivuvaikutukset loppuisi koskaan..
Niin, ja oliko muillakin kokemuksia tai tietoa tai mututuntumaa aiheesta?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä ssri tasoittaa tunteet ja kaikki. Lopetettuani käytön (useiden kuukausien lopetusprosessi) niin seksi kiinnostaa, kiihotun ja saan helpommin orgasmin. Mutta myös ahdistaa helpommin pienet asiat.
Tututstu siihen miten ne lääkkeet toimivat. Mielihyvään liittyy serotoniinikin. Tuoteselosteet auttavat myös. Mikäli aivosi on lääkkeillä sumennettu, ei siihen oikeastaan ole muuta tapaa korjata tilannetta kuin jättää lääkkeet. Naisen seksuaalisten himojen lisäämiseen on ollut kehitteillä monenlaisia lääkkeitä, mutta ne ovat lisänneet itsetuhoisuutta yms. Vain yksi on saanut myyntiluvan, mutta ei vielä eurooopassa. Epäilen, että se vedetään pois markkinoilta hyvin pian joka tapauksessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Venlafaksiini (SNRI) vei orgasmin, mutta ei halukkuutta. Voxra lisää monilla seksuaalista halukkuutta. Olisiko siihen mahdollisuus vaihtaa? Itse syön noita yhdistelmänä, epäilen, että Voxra "suojelee" sitä halukkuutta, vaikka Venla orgasmit veikin.
Nro. 5 söi noin 3kk Risperidonia nuorena aikuisena (18v) ekaa kertaa. Lopetin itse, koska tosiaan pahensi oloa. Sen jälkeen ilman psyykelääkitystä sellaiset 11 vuotta. Kunnes lääkäri halusi määrätä uudelleen Risperidonia jostain villistä syystä vuonna 2012. Käytin sitä noin vuoden ja totesin, ettei paranna oloa, päinvastoin.
Triptyliä söin myös vuoden, tosin muista kuin mt syistä. Ei vaikuttanut seks.haluihin mitenkään, mutta mielialat vaihtelivat kyllä tiuhaan. Annostusta hilattiin lääkärin kanssa yhteistuumin ylöspäin valitettuani masennusta, 25->100mg. Ja oli paska olo :(
Deprakinea nyt syönyt melkein vuoden 600mg annoksella, ja olokin on parempi.
Siinä nyt jotain ap:lle :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerro, ystävä hyvä, lääkärille! Voi olla että lääkitystäsi voidaan ainakin koeluontoisesti vaihtaa. Itse söin 3kk sitalopraamia ja se vei välittömästi halut sekä kyvyt. Lopettamisen jälkeen meni pitkän aikaa, että seksi ei sattunut enää. Elimistö jäi johonkin ihmeelliseen hälytystilaan. Kamalaa aikaa. Myöhemmin olen käyttänyt Aurorixia, jolla ei ole seksipuoleen vaikutusta ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Nro. 5 söi noin 3kk Risperidonia nuorena aikuisena (18v) ekaa kertaa. Lopetin itse, koska tosiaan pahensi oloa. Sen jälkeen ilman psyykelääkitystä sellaiset 11 vuotta. Kunnes lääkäri halusi määrätä uudelleen Risperidonia jostain villistä syystä vuonna 2012. Käytin sitä noin vuoden ja totesin, ettei paranna oloa, päinvastoin.
Triptyliä söin myös vuoden, tosin muista kuin mt syistä. Ei vaikuttanut seks.haluihin mitenkään, mutta mielialat vaihtelivat kyllä tiuhaan. Annostusta hilattiin lääkärin kanssa yhteistuumin ylöspäin valitettuani masennusta, 25->100mg. Ja oli paska olo :(
Deprakinea nyt syönyt melkein vuoden 600mg annoksella, ja olokin on parempi.
Siinä nyt jotain ap:lle :)
Olipa kattava paketti, kiitos! Ei kun googlailemaan. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kerro, ystävä hyvä, lääkärille! Voi olla että lääkitystäsi voidaan ainakin koeluontoisesti vaihtaa. Itse söin 3kk sitalopraamia ja se vei välittömästi halut sekä kyvyt. Lopettamisen jälkeen meni pitkän aikaa, että seksi ei sattunut enää. Elimistö jäi johonkin ihmeelliseen hälytystilaan. Kamalaa aikaa. Myöhemmin olen käyttänyt Aurorixia, jolla ei ole seksipuoleen vaikutusta ollenkaan.
Aurorixista en ole koskaan kuullutkaan. Nopealla googlettamisella huomasin, että se ei sovi yhteen kovin monien eri lääkkeiden kanssa, ja minulla kun on noita aika liuta... Masennukseenko siis sitä käytät? Toisin sanoen minulla se tulisi tuon SSRI:n tilalle..?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kerro, ystävä hyvä, lääkärille! Voi olla että lääkitystäsi voidaan ainakin koeluontoisesti vaihtaa. Itse söin 3kk sitalopraamia ja se vei välittömästi halut sekä kyvyt. Lopettamisen jälkeen meni pitkän aikaa, että seksi ei sattunut enää. Elimistö jäi johonkin ihmeelliseen hälytystilaan. Kamalaa aikaa. Myöhemmin olen käyttänyt Aurorixia, jolla ei ole seksipuoleen vaikutusta ollenkaan.
Ja sinulle vielä, että nyt olisinkin valmis juurikin vaikka edes kokeilemaan vaihtamista, vaikka yhtä lääkettä kerrallaan. Pelottaa tietenkin ne seuraukset, että kuinka kauan kestää, kun uusi lääke alkaa vaikuttaa...
Mutta mitä minä tässä taas vatvon, moneen kertaan olen tässäkin ylistänyt, että olen valmis "melkein mihin tahansa".
Eikö olisi viisaampaa ajaa lääkitys alas ja opetella elämän hallintaa ilman lääkkeitä?
Vierailija kirjoitti:
Eikö olisi viisaampaa ajaa lääkitys alas ja opetella elämän hallintaa ilman lääkkeitä?
En ole ap, mutta keskivaikean masennuksen sairastaneena voin kertoa, että kyse on paljon isommasta asiasta kuin elämänhallinnasta. Tiedätkö, että masennus voi ilmetä myös kipuina, huimauksena, näköhäiriöinä ja muina somaattisina oireina? Pystytkö itse ihan vain omalla päätöksellä näkemään paremmin tai voitko päättää, että ei sinua huimaa tai lopettaa päänsärkysi tahdonvoimalla?
Aloittajlle: minulla on 10 vuoden kokemus sitalopraamista. Vei halut ja tunteet. Erosin silloisesta suhteesta enkä oikein tiedä vieläkään miksi, kun ei sillä ollut juuri mitään merkitystä. Kuten ei millään muullakaan. Nyt olen ollut noin vuoden täysin ilman lääkettä ja todennut, että sivuvaikutukset eivät onneksi jääneet pysyviksi. Pelottaahan se, että masennus uusiutuu, mutta ainakaan toistaiseksi somaattiset oireet eivät ole palanneet ja noiden "elämänhallintaongelmien" kanssa pärjään kyllä.
Ethän, muuten, käytä hormonaalista ehkäisyä? Minut hormonikierukka teki ihan hulluksi, sain sietämättömiä kiukkukohtauksia ja niiden jälkeen itkin itseni uneen.
Voxra on ainoa lääke joka todella auttoi masennukseeni, ja sen vaikutus seksihaluihin on yleisesti enemmän lisäävä kuin vähentävä. Omat haluni lisääntyivät huomattavasti. Alkuoireet ovat pahemmat kuin muilla lääkkeillä, mutta sen jälkeen olo on niin hyvä kun masentuneena ja lääkittynä voi olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö olisi viisaampaa ajaa lääkitys alas ja opetella elämän hallintaa ilman lääkkeitä?
En ole ap, mutta keskivaikean masennuksen sairastaneena voin kertoa, että kyse on paljon isommasta asiasta kuin elämänhallinnasta. Tiedätkö, että masennus voi ilmetä myös kipuina, huimauksena, näköhäiriöinä ja muina somaattisina oireina? Pystytkö itse ihan vain omalla päätöksellä näkemään paremmin tai voitko päättää, että ei sinua huimaa tai lopettaa päänsärkysi tahdonvoimalla?
Aloittajlle: minulla on 10 vuoden kokemus sitalopraamista. Vei halut ja tunteet. Erosin silloisesta suhteesta enkä oikein tiedä vieläkään miksi, kun ei sillä ollut juuri mitään merkitystä. Kuten ei millään muullakaan. Nyt olen ollut noin vuoden täysin ilman lääkettä ja todennut, että sivuvaikutukset eivät onneksi jääneet pysyviksi. Pelottaahan se, että masennus uusiutuu, mutta ainakaan toistaiseksi somaattiset oireet eivät ole palanneet ja noiden "elämänhallintaongelmien" kanssa pärjään kyllä.
Ethän, muuten, käytä hormonaalista ehkäisyä? Minut hormonikierukka teki ihan hulluksi, sain sietämättömiä kiukkukohtauksia ja niiden jälkeen itkin itseni uneen.
Olen parantunut vaikeasta masennuksesta ja itsariyrityksestä, joka johtui lääkkeistä (Efexor). Söin lääkkeitä hoitojakson jälkeen noin vuoden. Terapiassa kävin kaksi vuotta. Sertralin, Deprakine, Seroquel prolong, Efexor olivat lääkkeeni. Päätin yksi päivä, että lääkkeet saavat nyt jäädä. Kipuilua, itsariajatuksia sun muuta kesti lähes kaksi vuotta, mutta sitten oireet vain hävisivät, eikä sen jälkeen ole tippaakaan masentanut, vaikka kaikenlaista ikävää on elämääni mahtunut lääkkeettömänä ollessani, mm. äitini ja hyvä ystäväni kuoli. Tästä syystä uskon, että kun itsekin tähän pystyn, pystyvät muutkin.
Putoaa nopeasti, joten minä AP upitan, jos se minulle sallitaan. :)